Näkemyserot miehen kanssa vapaapäivistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle vapaapäivä on nimenomaan rentoutumispäivä. Jos mahdollista, lähden pois kotoa eli pidennettynä viikonloppuna etenkin lämpimänä vuodenaikana saatan ehdottaa, että vuokrataan mökki jostain ja tehdään sieltä käsin retkiä, tai sitten jos ollaan kotona niin nimenomaan luen, löhöän, olen vapaalla.

Lapsia meillä ei ole.

Niin, teillä ei ole lapsia eli ihan eri tilanne. Lasten kanssa kun ei voi LÖHÖTÄ.

Valintakysymys ;-)

Tottakai. Laiska löhöävä vela vai jotain muuta :)

Lasten saannin myötä aivotoiminta ilmeisesti surkastuu melkoisesti, ainakin tällaisten kommenttien perusteella..

Ei vissiin se lasten hankkiminen ollutkaan se paras valinta, kun noin kaihertaa?

Aikamoista lapsi- ja äitivihaa, pura sitä omaan äitiisi kiitos.

Ahaa, eli mamma saa puhua velasta laiskana, itsekkäänä yms, mutta noita mamman kommentteja ei saa kukaan arvostella takaisin? :D Kun vastakommentit on heti jotain "lapsi- ja äitivihaa". Anna mun kaikki kestää.

Ootte te kyllä melkoista porukkaa.

Ohis mutta vela itse kertoi löhöävänsä päivät pitkät. ”Lastensaannin myötä aivotoiminta surkastuu” mene kertomaan se äidillesi, kun sitä mieltä kerran olet.

Niin missä sanottiin, että vela vain löhöäisi päivät pitkät?

Kysehän oli vapaapäivästä, ja kommentti kokonaisuudessaan: " vuokrataan mökki jostain ja tehdään sieltä käsin retkiä, tai sitten jos ollaan kotona niin nimenomaan luen, löhöän, olen vapaalla". Mamma sitten ihan itse tarttui vain tuohon yhteen kohtaan eli löhöämiseen ja nosti sen esille.

Kyllä omalla äidillä on aivotoiminta ihan entisellään, ymmärtää hyvin myös lapsettomia ihmisiä eikä ikinä mollaisi muita ihmisiä heidän elämän valinnoistaan. Toisin kuin tuon em. "laiska löhöävä vela" - kommentin kirjoittaja, johon viestilläni viittasin.

(Hämmästyttää kyllä tää luetunymmärtämisen taso tällä palstalla. Viesteistä poimitaan vain osia ja niitä käytetään argumentteina..)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei kiellä sinua tekemästä niitä kotitöitä arki-iltaisin ja öisin, että saat löhötä vapaapäivät.

Toki. Kysymys oli että MIKSI koen että minun ne pitäisi tehdä, vaikka sitten vapaapäivänä jos menen töihin. Tavallaan hyvittää se töissäkäynti miehelle ja miksi mies ei koe näin?

Ap

Vian täytyy olla pääsi sisällä, koska kukaan meistä miehistä ei koe sitä näin.

Kuka on valinnut sut kaikkien miesten puhemieheksi?

Katsoppas pikkuisen tämänkin palstan kestoaiheita - ja ympärillesi. Ei niitä siivouksesta kiinnostuneita miehiä montaa ole. Ja jos on, he lähes poikkeuksetta myös omistavat koko asunnon.

Oliko sun kotona vanhemmilla millaset roolit? Monesti me kannetaan aiempien sukupolvien asenteita mukanamme vaik ei enää varsinaisesti noudatettaiskaan niitä, mutta syyllisyys ja muut tunteet kannetaan silti. Seuraava sukupolvi ehkä on vapaa jo tästä asetelmasta.

Saman asetelman olen huomannut meilläkin, ja olen myöskin miettinyt että mistä se johtuu. Siis en ymmärrä sitä, miten mies pystyy ajattelemaan, että kotityöt eivät ikään kuin ihan samalla tavalla kuulu hänelle, tai tulevat vasta tärkein asioiden jälkeen. Miehelle tärkeät velvollisuudet ovat työt/lasten asiat (hoitaa siis lapsiin liittyvät jutut kyllä ihan täysin samalla vastuulla kuin minäkin) ja sen jälkeen oma vapaa-aika ja lepo, kotityöt tulevat sitten jos jää aikaa ja energiaa. Mies ei kyllä mitenkään syyllistä minua kotitöiden tekemättömyydestä, mutta jonkun niitä joskus pitäisi tehdäkin.

Toisaalta en ymmärrä itseänikään, että miksi tunnen aina vähän sellaista pientä syyllisyyttä, jos ihan pelkästään lepäilisin vapaapäivän tms,  vaan aina koen, että "pitää" tehdä jotain, pestä pyykkiä, siivota keittiö tms. Jotenkin edistää asioita ja ylläpitää kotitaloutta. Toisaalta en koe näitä hommia minään hirveänä kuormituksena, vaan ne tapahtuvat osittain kaiken muun sivussa. 

Minusta tuntuu että meillä samankaltainen ero suhtautumisessa työhön, ja oikeastaan kaikkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyysin miestä siivoamaan viikolla, hän sanoi että kuka hullu siivoaa työpäivän jälkeen. Pyysin siivoamaan viikonloppuna, sanoi että viikonloppu on lepäämistä varten. 

Kuulemma oikea tapa on pyytää jotain viikko kaksi etukäteen että voi valmistautua.

Juu, ero on mielessä....

Siinä voi mies jo ihan itse asentaa kännykän kalenteriinsa toistuvan muistutuksen joka viikolle, parhaaksi katsomalleen päivälle.

Ehdotin tätä. Ei käy. Lisäksi kun pyydän imuroimaan( esim. 2viikonvälein) esim. hän saattaa vastata, että ei ole vielä tarpeeksi likaista että tarvii imuroida. Pölyjä ei suostu pyyhimään, koska se on ihan turhaa kun ne tulee takas kuitenkin. Argh.

Mietin tätä asiaa ja muistan lapsuudesta jo kuinka meilläkin meni aina niin, että vapaa-päivät ( eli viikonloput, lomapäivät jne) menivät niin, että varsinkin isäni herätti aina kaikki jo aikaisin ja piti tehdä kaikenlaista. Ei olisi saanut esim istua rauhassa pihassa tai katsoa tv:tä vaan tehdä pihahommia, auttaa häntä jossain tai lähteä hänen kanssaan lenkille tai muuten urheilemaan juuri silloin kun itse päätti. Monesti jo aamulla päätti, että nyt lähdetäänkin urheilukentällä jne. Tavallaan pakotti minut kilpailemaan myös monissa lajeissa. Sori ohiskin, mutta itselle siis vapaa-päivä on vasta nyt aikuisena oikeasti sellainen, että voi itse päättää mitä tekee. Tosin nuoruudessa se meno vähän muuttui, muttei siltäkään vielä ollut sellaista oikeasti vapaata silloinkaan. Varsinkaan isäni ei osaa olla tekemättä mitään ja täytyy kokoajan jotain tehdä ja ei äitinikään oikein ole hyvä esimerkki siitä, että ollaan rennosti. Itsessä se "panikointi" ja karaaminen taas aiheutti levottomuutta jo lapsenakin. 

En minä koe, että mun pitää korvata miehelle mitään, jos hän on kotona lasten kanssa ja minä töissä, saati että mun pitäisi esimerkiksi tehdä valmiiksi jotain ruokaa jääkaappiin että mies pärjää tmv.

Toisaalta teen vapaa-ajallani paljon kotitöitä ja hoidan perheen asioita, koska eipä niitä kukaan muukaan hoida, ja joudun miettimään, minkä verran jaksan tehdä esimerkiksi työpäivän jälkeen tai paljonko haluan jättää hommia jollekin tietylle päivälle tai vaikka viikonlopulle. En mä tiedä, miten tähän ollaan luisuttu. Joskus jaettiin tehtäviä tasapuolisesti, mutta pikkuhiljaa mies alkoi jättää oman osuutensa tekemättä, ja minusta tuli se kuuluisa joku, joka ne asiat sitten lopulta tekee.