Vinkkejä, miten opettaa miehen lapsi siistiksi?
Hei!
Miehen 11-v lapsi muutti meille asumaan 5 kk sitten. Poika on kamalan sotkuinen. Vessan peilit on nykyisin roiskeita täynnä, tasoilla valumajälkiä, kuseskelee pöntön reunat.
Oma poikani on 13-v ja vasta nyt olen oivaltanut, miten siisti hän on. En muista, koska tämmöisistä asioista olisi hänelle pitänyt huomauttaa.
Olen sanonut asioista miehen pojalle, mutta tulokset ovat olleet vähän niin ja näin. Nyt päätin, että jatkossa poika saa osallistua itse sotkemansa vessan siivoukseen, rätti ja harja käteen vain.
Onko vinkkejä, miten sottapytty saadaan aisoihin? Meillä on uusi, kaunis talo, jonka haluan sellaisena pitää.
Kommentit (4)
Kyllä, perustaidot ovat ihan hukassa. Huolenpitoa vaille jäänyt.
Yksi pvä poika oli kulkenut märät, koulussa likaantuneet sukat jalassa vaaleilla lattioillamme. Jälki oli karmeaa. Koitan kestäö ja uskoa, että toisto tuottaa tulosta :). Ap
Keskustele, opeta, näytä, valvo. Jos sille ei ole pienestä pitäen siisteyttä opetettu, se ei välttämättä edes tule ajatelleeksi jälkiensä siivoamista. Otat asian ihan rauhassa puheeksi, näytä mitä aineita ja siivousvälineitä käytetään ja miten. Kerrotte että teidän kodissa jokainen osallistuu ja pitää paikat siisteinä. Alussa joutuu varmaan enemmän pitämään silmällä että hommat tulee hoidettua, mutta kai se siitä oppii sitkeydellä.
Ottakaa käyttöön perhepalaverit, joissa luotte koko perheelle samat säännöt ja toimintatavat (ja palkinnot). Näin toimintatavat tulevat perustelluiksi ja poika huomaa, että samaa vaaditaan kaikilta. Olisi parasta, jos isä olisi kokouksessa aktiivinen tai vähintään antaisi suoraan sanallisesti sinulle tukensa. Tehkää säännöt keskustellen ja antakaa myös lasten sanella aikuisile sääntö tai pari. Sitten kun kaikki sujuu, säännöistä voidaan joustaa ja palavereista luopua.