ihanaa. lapset menee tanaan illalla kun mies tulee toista mummulaan ja haetaan takasin torstaina illalla. sitten perjantaina taas mennaan koko poppoo mummulaan mokille. lasken jo

Äitini hakee perjantaina kun pääsee töistä ja sunnuntaina käydään hakemassa kotiin.



Tai voi olla että meneekin jo aikaisemmin jos synnytys käynnistyykin ennen perjantaita :)

Itse muutan Espanjaan jos omat muksut takertuu vielä silloinkin kun on omia lapsia.

nut jo viikko tolkulla.

Kyllä mekin äidin kanssa soitellaan toisillemme päivittäin ja me käymme lapsen kanssa kylässä monta kertaa viikossa.

Se ei tarkoita sitä, ettei ole päässyt omaan elämään kiinni jne...



Ihmeellistä ajattelua kolmoselta! Mutta ehkä olet katkera kun itselläsi ei ole hyviä välejä vanhempiin...?

-2-

Meillä on oma perhe, heillä oma elämä ja hyvä niin. Kuullostaa vaan todella erikoiselta, asutteko ap maalla?

Katkera en todellakaan ole.

-3

Mutta mepä ollaankin todella hyvissä väleissä, joten miksi en kävisi kylässä tai soittelisi? Vaikka meilläkin on oma perhe!!!

Miksi ei saisi olla hyvissä väleissä? Ja mitä tämä maalla asuminen tähän edes liittyy?

Ja jos isovanhemmat haluavat ottaa lapsen/lapset luokseen, niin mielestäni se on vain ja ainoastaan positiivista!

Meilläkin lapsi ollut nyt kolmena v-loppuna hoidossa mammalla ja pappalla! Ja tiedätkö mitä? Ihan heidän omasta tahdostaan ja siitä että lapsi haluaa olla siellä!!!!

-2-

taa ja kysyä koska pääsee yökylään. eikä hirveästi kiinnosta istua kivikylässä ympäri vuorokauden/vuoden ja kun ei sitä omaa mökkiä ole niin tulee liikuttua vanhempien kanssa mökkeilemässä ajoittain.



miten se voikin olla muiden niin vaikea käsittää ettei ole kiinniolemista vanhemmissa jos sattuu olemaan asiavälejä paremmat välit. jo ihan lastenkin vuoksi. ap

johtuu kai siitä, että siellä kavereita on vähemmän tai ne on kaukana jne. Perheen merkitys usein korostuu. Itse olen irtautunut perheestäni jo hyvin nuorena muuttanut 16-veenä kaverini kanssa asumaan jne.



Ystävät korvasi perheen. Tätä siis tarkoitin maalla asumisella.



Onhan tuo hyvä asia, että isovanhemmat tyykkä noin kovasti, mutta itse hiukan vierastan asiaa. Pääasiahan se on että teille (kaikille osapuolille) systeemi sopii. Siihen hieman kiinnitin huomiota etät töiden jälkeen hakee lapset jne. Ettei vain tule mummolle liian rankkaa? Mutta kia suurin osa osaa pitää omasta jaksamisestaan kiinni ja sanoa jos ei jaksa mummoilla niin kovasti.



-3

Jos olis raskasta lapsen hoitaminen, niin ei kai sit äiti itse pyytäisi lasta koko v-lopuksi?

-2-

Huh, ja mikä on oma ikä jos mummon on 42 ; )

Vierailija:

Meillä on oma perhe, heillä oma elämä ja hyvä niin. Kuullostaa vaan todella erikoiselta, asutteko ap maalla?

Me asumme Helsingissä, ydinkeskustassa. Ja molempien vanhemmat suht' lähistöllä. Vierailuja ja puhelinsoittoja on useamman kerran viikossa, usein ihan päivittäinkin.

Nykyään puhutaan paljon sekä lasten että perheiden pahoinvoinnista. Ennen helposti jopa 3-4 sukupolvea kaikkinensa asui saman katon alla. Toki " ennen vanhaan" moni asia oli huonomminkin, mutta ehkä juuri läsnäolo ja eri-ikäiset ihmiset toisaalta auttoivat ymmärtämään, elämään, olemaan.

Nykyisin taas halutaa olla vain MINÄ tai ME. On noloa tavata vanhempiaan muutoin kuin jouluna ja juhannuksena (jotka nekin pitäisi toki vaan viettää Meidän Oman Perheen kesken).

Sääli, että perheeseen luetaan nykyisin niin suppea määrä ihmisiä. Pääsääntöisesti lapset nauttivat sukulaisten, erityisesti isovanhempien seurasta jos puiteet ovat jokseenkaan kunnossa.

Se että suhde omiin/appivanhempiin on tiivis, ei normaalilta täysjauhoiselta henkilöltä kummassakaan sukupolvessa sulje pois Omaa Elämää.

Minä ainakin haluan olla lasten lapsieni kanssa tekemisessa ja haluan ne vielä yökylään. Meidän lapset on mummulla ja ukilla molempien . Isovanhemmat HALUAVAT olla mukava lasten lapsien elämässä. Eivät koe sitä mitenkään riesana tai taakkana

vielä nuoria. vasta 50v paikkeilla ;)

Vierailija:

johtuu kai siitä, että siellä kavereita on vähemmän tai ne on kaukana jne. Perheen merkitys usein korostuu. Itse olen irtautunut perheestäni jo hyvin nuorena muuttanut 16-veenä kaverini kanssa asumaan jne.

Ystävät korvasi perheen. Tätä siis tarkoitin maalla asumisella.

Onhan tuo hyvä asia, että isovanhemmat tyykkä noin kovasti, mutta itse hiukan vierastan asiaa. Pääasiahan se on että teille (kaikille osapuolille) systeemi sopii. Siihen hieman kiinnitin huomiota etät töiden jälkeen hakee lapset jne. Ettei vain tule mummolle liian rankkaa? Mutta kia suurin osa osaa pitää omasta jaksamisestaan kiinni ja sanoa jos ei jaksa mummoilla niin kovasti.

-3

Onkin sanonut että lapsenlapsia hoitaa mielellään ja jos ei jaksa, ni voi aina palauttaa ;)

-2-

Vierailija:

Huh, ja mikä on oma ikä jos mummon on 42 ; )

Jotkut perheet ja suvut nyt ovat vain tiiviimpiä ja läheisempiä kuin toiset (ja tämä nyt ei missään nimessä voi olla PAHAKSI kasvavalle lapselle). Toisaalta ei siinäkään ole mitään outoa tai väärin, jos aikuisiällä keskittyy vain omaan perheeseensä.

Toiset tapaavat vanhempiaan lähinnä sukujuhlissa, toiset taas pitävät tiiviisti yhteyttä. Mikä siinä nyt on niin vaikea tajuta? -Kukin perhe ja suku tyylillään. Eikä tämä tarkoita sen enempää sitä, että ensinmainituilla on jotain " ongelmia" vanhempiensa kanssa kuin sitäkään, että jälkimmäiset olisivat jotenkin riippuvaisia.



Meillä esim. näin: Ollaan akateeminen, hyvin toimeentuleva kolmekymppinen yhden lapsen pariskunta Helsingin ns. hyvältä asuinalueelta. Isovanhemmat kuusikymppisiä.

Minun vanhempiini olemme yhteydessä vähintään kerran viikossa, usein enemmänkin (puhelimitse) ja lapsi käy siellä yökylässä n. kerran kuukaudessa, lyhyempiä vierailuita, kahvitteluita tai mummon ja vaarin kanssa ulkoiluita on viikoittain (asuvat samalla alueella kuin me). Mummo ja vaari suorastaan vaativat lasta kylään useasti ja heille tulee kova ikävä, jos eivät näe lasta pariin viikkoon ollenkaan. Emme ole RIIPPUVAISIA näistä kyläilyistä, mutta ne sopivat kaikille. Mummo ja vaari rakastavat lasta ja tämän kanssa viettettyä aikaa, lapsi vastaavasti isovanhempiaan ja me saamme silloin miehen kanssa omaa aikaa työasioille, toisillemme tai kodinhoidolle.

Itsekin tapaamme vanhempiani usein, käymme heillä syömässä tai kahvilla tai kutsumme heitä meille illalliselle. Kyse on aikuisten ihmisten (joskin eri ikäpolvea olevien) yhteisestä HALUSTA viettää yhdessä aikaa. Vanhempani ovat älykkäitä ja seurallisia, usein avaamme viinipullon illallisen yhteydessä, katselemme jotain matkakuvia, keskustelemme, istumme pitkään. Voimme myös käydä vanhempieni kanssa näytteilyissä tai teatterissa. Vanhempani ovat tavallaan myös ystäviämme. Minusta on aika surullista ja rajoittunutta, jos ei aikuisena osaa viettää aikaansa muiden kuin täsmälleen saman ikäisten ja samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten (ystävien) kanssa. Meille ystävät ovat tärkeitä, mutta niin on suku ja vanhemmatkin. Osaamme olla ilmankin heitä, mutta miksi pitäisi, jos emme halua.



Toisaalta miehen vanhempia näemme ehkä pari kolme kertaa vuodessa, vaikka hekin asuvat Helsingissä. Heillä ja miehellä ei vain ole samanlaista sidettä jatkunut aikuisiällä, eikä tarvetta tavata niin usein. Jouluna he käyvät kylässä ja lapsen syntymäpäivänä, ei juuri muuten ellei ole joku tapahtuma. Mitään ongelmia en näe kummassakaan isovanhempi-suhteessa olevan ja etäisellä tavallaan miehenkin vanhemmat ovat meille tärkeitä. Suhteet ovat vain erilaisia.



Onko tämä tosiaan joku ihmettelyn asia, jossa pitää vetää esiin vaikka mitä virheellisiä prototyyppi-ajatuksia iästä ja asuinpaikasta lähtien?

pitkä panosessio

On se nyt vain eri asia saada lapset 18-veenä kuin 30-veenä. Itsenäistyminen omista vanhemmistakin on hiukan eri luokkaa.

Minä hyväksyn kyllä (eipä se minulta ole pois), kunhan vierastin ja ihmettelin ääneen.