Uuden kumppanin osallistuminen lasten elämään

Ehkä hän ei vain ole lapsi-ihminen? Moni mies ei osaa olla lasten kanssa.

Tuskin on muutosta luvassa.

Itsekin olen äiti, enkä voisi harkita kumppaniksi muuta kuin sellaista miestä joka tulee hyvin juttuun lasten kanssa, tykkää lapsista ja on normaalisti lapseni kanssa.

Mikään etäinen, lapsia vierastava hemmo ei tulisi kyseeseen.

Miehen täytyy olla lämmin ja empaattinen, lapsirakas ihminen.

En pakottaisi lasta asumaan tuollaisen kanssa.

Oletteko keskustelleet asiasta ennen kuin mies tutustui lapseen? Siis siitä että haluaako hän leikkiä isää vai olla yksinkertasesti kanssasi parisuhteessa?

Jos itse haksahtaisin lisääntyneeseen mieheen en haluaisi olla lapsen/lasten kanssa missään tekemisissä, mutta tekisin toki tämän selväksi heti kättelyssä.

Mitä tarkoittaa melko tuore suhde? Minkä ikäinen lapsi on? Kuinka kauan mies oli elämässäsi ennen kuin lapsi ja mies tapasivat? Oliko lapsen isä/edellinen puoliso lapsen elämässä? Kuinka kauan erosta on?

Oletteko puhuneet mahdollisista yhteisistä lapsista? Ilmeisesti miehellä ei lapsia ennestään ole. Ehkä lapsen kanssa oleminen ei tule luonnostaan yhtäkkiä, kun siihen ei ole kasvanut lapsen myötä.

Puolisosi on alkanut suhteeseen sinun kanssasi, lapsi on vain ylimääräinen bonus. Riippuu henkilöstä, mutta älä odota uudesta puolisostasi isän tai äidin korviketta lapsellesi. Kaikenlaisia suhtautumisia on, joku ottaa lapsen ns. omakseen kun taas joku toinen hädin tuskin puhuu vaikka asuvat saman katon alla.

Muiden lapset ei kiinnosta. Tuskin tuosta tulee muuttumaan.

Olet uuden kumppanisi kanssa suhteessa mutta lapsi on ainoastaan sinun. Joten sinun huolehdittava ja kasvatettava. En usko että mies tulee osallistumaan juurikaan siihen. Miksi tulisi? 

Kun aletaan seurustelemaan .Pitäisi kyetä puhuman asiasta heti,jos toisella on lapsia? Miten hän niìhin suhtautuu? Myös siloin jos kumalakin on lapsia edelisestä suhteesta? Ei tule kysyjän kaltaisia ongelmia! Pitää myös muistaa jos niitä lapsia on erojen jälkeen,niille ei joka puolen vuoden tai vuoden jälkeen esitetä uutta kumpania.Sitä on nyky aika helppoa. Lapset,lapsi on kuin heitto pussit: Nyt mutsille viikoksi nyt faijalle viikoksi. Siinä jää vuoroviikot aikaa uusille suhteille viikko keralla. Onko vaikeeta?Siihen ei tarvitse tuoda näkyville uusia suhteita lapselle,lapsille!Lapset kasvaa ajallaan,pitää vähän ajatella lapsiakin eikä vain omaa etua.Kun ne lapset on tehnyt,eivät ole todella jauhosäkkejä tai palikoita jota kumppani siirtele!

Vierailija kirjoitti:

Olet uuden kumppanisi kanssa suhteessa mutta lapsi on ainoastaan sinun. Joten sinun huolehdittava ja kasvatettava. En usko että mies tulee osallistumaan juurikaan siihen. Miksi tulisi? 

Onhan se vähän outoa, että toisilleen vieraat ihmiset asuvat saman katon alla.

Tarkennuksena vielä, että kumppanillani on myös omia lapsia. Olemme keskustelleet siitä että hän on halukas olemaan lapseni elämässä. Olen myös tuonut ilmi omia odotuksiani ja toiveitani siitä, miten haluan kasvattaa lastani.

-Ap

Tykkään itse paljonkin lapsista, mutta kumppanin lapsissa kulkee raja, niiden kanssa en halua olla tekemisissä. Lasten mukana entinen suhde on aina läsnä ja kivempi viettää aikaa vaikka omien sukulaislasten kanssa tai tehdä jotain muuta mieluista, kun kumppani viettää aikaa omien lastensa kanssa.

Tuon takia ei pitäisi kiirehtiä yhteenmuuttoa jos on lapsia. Kaikille helpompaa kun pitää uuden kumppanin eri asunnossa ja deittailee vaan. Inhottavaa lapselle kokea olevansa ylimääräinen.

Jos hänellä on myös lapsia - millä tavoin sinä huomioit heitä? Heidän täytyy olla sulle yhtä tärkeitä kuin oma lapsesi hänelle (iästä riippumatta).

Onko miehellä itsellään lapsia tai todellista kokemusta lapsista?

Itse olen tuoreessa suhteessa miehen kanssa, jolle oli alusta-asti itsestään selvää, että minun (olen totaali yh) nuorimmaiseni (8v) kuuluu pakettiin. Meillä molemmilla on myös juuri aikuiset lapset, joten hänellä, varsinkin leskenä, on kokemusta siitä mitä nuori lapsi perheessä tarkoittaa. Hän on aidosti kiinnostunut lapseni jutuista ja heillä on jo joitakin ihan vain heidän keskeisiä juttuja. Lapseni tykkää hänestä älyttömästi ja odottaa innoissaan meidän yhteenmuuttoa. En koskaan voisi edes harkita saman katon alle muuttamista jos havaitsisin edes jonkinlaista perustavanlaatuista ärsyyntymistä tai välinpitämättömyyttä puolin tai toisin. Perustan pitää olla tukeva ja positiivinen, jotta tulevat haasteet (joita ihan varmasti tulee) olisivat mahdollisimman hyvin kommunikoitavissa avoimessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä. Haluamme kaikki olla ”me”.

Emme siis asu vielä yhdessä, eikä tulisi mieleenkään muuttaa yhteen mikäli tämä jatkuu näin. Ajattelen aina ensin lapseni parasta, ja siksi pohdinkin näitä asioita. Jos tilanne ei tule muuttumaan niin aion rakkaudesta huolimatta päättää suhteen, sillä rakkauteni lastani kohtaan on suurempaa ja koen että lapsi tulee kärsimään mikäli joutuu kokemaan arvottomuuden tunnetta omassa kodissaan.

-Ap

Tää on jotenkin aika 2000-lukulainen ilmiö että uuden miehen pitäisi adaptoitua täysin naisen elämään. Tinderissäkin näkee usein viestejä missä espoolainen yh-äiti etsii ns. "uutta kumppania", mutta mukana tulee 3 lasta, 2 koiraa, kissa ja kalastuksesta ja urheilusta ei saa puhua :) Pidetään itsestäänselvänä että mies on lapsirakas, eläinrakas ja haluaa puhua vain tietyistä asioista. 

Mitä luulette että suhteelle käy kun mies tajuaa tulevansa kusetetuksi ja elävänsä 90% naisen entistä elämää? Alkoholismi on vastaus kysymykseen. 

Mä olen seurustellut mun nykyisen kumppanini kanssa pari vuotta ja hän on tavannut mun lapset (ja he hänet) tänä aikana ehkä 5-10 kertaa. Käytännössä ei siis osallistu lainkaan ja meille tää on hyvä näin.

Muuten taas hän on kiinnostunut lasten asioista, puhun heistä paljon ja saan tukea jne.

Minä hoidan poikapuoltani samoin kuin hänen siskoaan, joka on minun biologinen lapseni. Teen ruoat, pesen vaatteet, kuskaan tarvittaessa kouluun tai harrastuksiin, ostan vaatteita, järjestän synttärit jne. En ole tässä tehnyt mitään eroa heidän välilleen, kun mielestäni arki sujuu näin paljon helpommin ja kaikki on tyytyväisiä. Hänellä on toki oma äitinsä ja minä olen ns. kolmas aikuinen hänen elämässään ja minua kutsutaan etunimellä. Ei ollut silti minullekaan, lapsettomalle sinkulle, ihan itsestään selvää alusta asti miten tämä kuvio tulee muotoutumaan. En ollut silloin, enkä ole vieläkään varsinaisesti mikään lapsi-ihminen. Vasta oman lapseni myötä ymmärrän paremmin muitakin lapsia. Kannattaa antaa siis hieman aikaa, mutta myös keskustella näistä asioista puolisosi kanssa. 

Jos mies ja lapsi eivät olisi tulleet toimeen keskenään, suhde olisi loppunut siihen. Minä olen tietysti pääasiallisesti vastuussa lapsesta, mutta tietysti mies osallistuu, kuskaa harrastuksiin jos tarvitsee, huolehtii ruuan pöytään jos en itse ole kotona, ylipäänsä huolehtii täysipainoisesti silloin kun en itse pysty.