Redi menee remonttiin - rakennettiin aikoinaan sellaista maailmaa varten jota keskuksen valmistuessa ei enää ollut olemassa
Uudistunut Redi keskittyy enemmän ravintoloihin ja elömyspalvelyihin sillä ihmiset ovat siirtyneet tekemään tavara- ja ruokaostokset kokonaan nettiin:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/92ba1293-6e64-436d-8c3a-3c6191f63c61
Kommentit (85)
Kävin aamulla Citymarketissa ja siellä oli jo aika paljon väkeä ostoksiaan tekemässä. Että se siitä kokonaan nettiin siirtymisestä. Redi ei vain osannut vastata ihmisten ja asiakkaiden tarpeisiin riittävällä ja kunnollisella tavalla.
Vierailija kirjoitti:

Ihan uutisten perusteella ruokaostosten tekeminen netissä on yleistynyt ja lisääntynyt Suomessa ja harvempi jaksaa miksikään Prismaan lähteä seikkailemaan. Itse käynyt ruokakaupassa viimeksi kolme vuotta sitten. Tilaan Ruokaboxin niin ei ole tarvinnut miettiä mitä syö vaan sen on voinut ulkoistaa ammattilaiselle. Itselle jää ruoan valmistaminen tuoreista raaka-aineista.
Halpakauppojen aika on ohi? Siis miten niin? Olen luullut että Cubus, flying tiger jne voi ihan hyvin. Itsekin olen ostanut ns halpakaupasta tuotteita tarpeeseen pari viikkoa sitten.
Redissähän ei ole Prismaa eikä Cittaria, lähellä on pari parempaa kauppakeskusta, Kalasataman rakentaminen on vielä kesken.
Siksi sinne ei tule asiakkaita. Sama metro, joka kuljettaisi ostoksilla kävijät, kuljettaa keskustaan, Itikseen, Espooseen.
Vierailija kirjoitti:
Halpakauppojen aika on ohi? Siis miten niin? Olen luullut että Cubus, flying tiger jne voi ihan hyvin. Itsekin olen ostanut ns halpakaupasta tuotteita tarpeeseen pari viikkoa sitten.
No, tuossa oli nostettu yhden ihmisen yksittäinen kommentti. Kun Kaaressa oli tiedusteltu, mitä palveluja ihmiset haluaa, niin mm. Tokmanni nousi kärkeen.
Voi Redi parka. Laitetaan sille peitto päälle ja laitetaan poloinen nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halpakauppojen aika on ohi? Siis miten niin? Olen luullut että Cubus, flying tiger jne voi ihan hyvin. Itsekin olen ostanut ns halpakaupasta tuotteita tarpeeseen pari viikkoa sitten.
No, tuossa oli nostettu yhden ihmisen yksittäinen kommentti. Kun Kaaressa oli tiedusteltu, mitä palveluja ihmiset haluaa, niin mm. Tokmanni nousi kärkeen.
Ihanan rehellistä.
Ihmiset haluavat suosia kotimaista käsityötä, pieniä kivijalkakauppoja ja tunnelmallisia kahviloita, kun heiltä kysytään. Sitten ne ostokset kuitenkin tehdään automarketissa, tilataan vaatteet ketjuliikkeen nettikaupasta ja kahvi napataan mäkkärin drive innistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halpakauppojen aika on ohi? Siis miten niin? Olen luullut että Cubus, flying tiger jne voi ihan hyvin. Itsekin olen ostanut ns halpakaupasta tuotteita tarpeeseen pari viikkoa sitten.
No, tuossa oli nostettu yhden ihmisen yksittäinen kommentti. Kun Kaaressa oli tiedusteltu, mitä palveluja ihmiset haluaa, niin mm. Tokmanni nousi kärkeen.
Kaaressa on nykyään Tokmanni, mutta eihän se sovi sinne yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halpakauppojen aika on ohi? Siis miten niin? Olen luullut että Cubus, flying tiger jne voi ihan hyvin. Itsekin olen ostanut ns halpakaupasta tuotteita tarpeeseen pari viikkoa sitten.
No, tuossa oli nostettu yhden ihmisen yksittäinen kommentti. Kun Kaaressa oli tiedusteltu, mitä palveluja ihmiset haluaa, niin mm. Tokmanni nousi kärkeen.
Halpakaupoilla tarkoittivat vaatekauppoja, halpamuotiketjumyymälöitä. Joku H&M josta saat T-paidan 2 eurolla ja farkut vitosella, niin ei kiitos. Vaatteet on asia jossa kannattaa panostaa laatuun ja hintaan. Ja ennen kaikkea siihen vaatteen laatuun ja pitkäikäisyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin aamulla Citymarketissa ja siellä oli jo aika paljon väkeä ostoksiaan tekemässä. Että se siitä kokonaan nettiin siirtymisestä. Redi ei vain osannut vastata ihmisten ja asiakkaiden tarpeisiin riittävällä ja kunnollisella tavalla.
Ihan uutisten perusteella ruokaostosten tekeminen netissä on yleistynyt ja lisääntynyt Suomessa ja harvempi jaksaa miksikään Prismaan lähteä seikkailemaan. Itse käynyt ruokakaupassa viimeksi kolme vuotta sitten. Tilaan Ruokaboxin niin ei ole tarvinnut miettiä mitä syö vaan sen on voinut ulkoistaa ammattilaiselle. Itselle jää ruoan valmistaminen tuoreista raaka-aineista.
Totta kai verkkokaupan kasvu vaikuttaa liiketilan tarpeeseen MUTTA Suomessa ruokakaupasta on vain joitan prosentteja verkkokauppaa, kyllä se edelleen aika marginaalista on + toistaiseksi verkon ruokakauppa nojaa hyvin vahvasti myymäläinfraan. Ei sillä, etteikö tämä voisi muuttua, mutta ei selitä kauppakeskusten ahdinkoa.
Sinä ruokabokseinesi et sitten koskaan taritse kaupasta mitään muuta kuin ne ateriat? Et tarvitse ruokajuomia, välipaljoa tai mitään muuta, koskaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin aamulla Citymarketissa ja siellä oli jo aika paljon väkeä ostoksiaan tekemässä. Että se siitä kokonaan nettiin siirtymisestä. Redi ei vain osannut vastata ihmisten ja asiakkaiden tarpeisiin riittävällä ja kunnollisella tavalla.
Ihan uutisten perusteella ruokaostosten tekeminen netissä on yleistynyt ja lisääntynyt Suomessa ja harvempi jaksaa miksikään Prismaan lähteä seikkailemaan. Itse käynyt ruokakaupassa viimeksi kolme vuotta sitten. Tilaan Ruokaboxin niin ei ole tarvinnut miettiä mitä syö vaan sen on voinut ulkoistaa ammattilaiselle. Itselle jää ruoan valmistaminen tuoreista raaka-aineista.
No huomaa tosiaan ettet ole vuosiin käynyt automarketeissa. Nehän ovat torstaista sunnuntaihin aina täynnä väkeä vauvasta vaariin. Eli aika moni kyllä jaksaa lähteä vaikka Prismaan hengailemaan ja tekemään ostoksia.
Siltikään eivät myönnä, että mitään tehtiin väärin mm. arkkitehtonisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halpakauppojen aika on ohi? Siis miten niin? Olen luullut että Cubus, flying tiger jne voi ihan hyvin. Itsekin olen ostanut ns halpakaupasta tuotteita tarpeeseen pari viikkoa sitten.
No, tuossa oli nostettu yhden ihmisen yksittäinen kommentti. Kun Kaaressa oli tiedusteltu, mitä palveluja ihmiset haluaa, niin mm. Tokmanni nousi kärkeen.
Halpakaupoilla tarkoittivat vaatekauppoja, halpamuotiketjumyymälöitä. Joku H&M josta saat T-paidan 2 eurolla ja farkut vitosella, niin ei kiitos. Vaatteet on asia jossa kannattaa panostaa laatuun ja hintaan. Ja ennen kaikkea siihen vaatteen laatuun ja pitkäikäisyyteen.
Mistä sinä tiedät, mitä ne tarkoittivat? Sitä paitsi, Tokmanni myy myös vaatteita. Pointti ei nyt ole se, että aina netin syövereistä löytyy näitä tyyppejä, jotka elävät vain ruokabokseilla ja ostavat vain laatuvaatteita vaan se, ettei tämä nyt oikeasti vastaa kuvaa siitä, miten kauppa kehittyy.
Tunnen monia, jotka asioivat verkkokaupassa varsin vastahakoisesti.
Redi oli typerä idea, mutta sen remontointi ravintola ja elämyspaikaksi on vielä huonompi. Redi on sekava sekamelska, mutta tilava. Kaupat ja niiden sijainnit pitisi miettiä ja suunnitella paremmin. Siihen hommaan pitäisi palkata joku assi, joka tekisi paikasta selkeä ja loogisen.
Ruokakauppojen mielestäni tarvitaan vieläkin; ainoita paikkoja, joista lähdetään harvoin tyhjin käsin. Kattavia merkkituoteliikkeitä saisi olla myös omalaatuisella valikoimalla tyyliin Verkkokauppa ja vaatebutiikit (ei ketjuliikkeet). Kirpputorit myös vetävät väkeä, miksei jättikokoinen kirppiskompleksi ostoskeskukseen, sellainen ei-nuhjuinen.
Se on niin synkkä . Miksei metro lippuja saa ostaa metro tasanteelta . Synkkiä pimeitä käytäviä . Miksi siellä lasikaton päällä on jotain ruohoa siitä edes tulisi valoa sinne alhaalle ulos mistä mennään sisään. Vanhuksille pitää aina olla istuin paikkoja ja vettä ne väsyy ja pitää levätä välillä. Vanhukset ostaa villatakkia mutta eihän nuoriso mallit käy vanhoille. Samoin ulkoilu takit . Vanhat ostaa kenkiä mutta mukavia . Vanhukset myös syö mutta ei pitsoja vaan keitettyä perunaa ja lihaa kalaa . Ei voi kaikkea tehdä vain nuorille. Redissä oli mummit eksyksissä kiersi käytäviä että mistä pääsee ulos tai alas tai johonkin. Selvää opastetta ei näy katollekaan mistä maisemat näkyy. H ja m kyllä voisi erotella erikseen aikuisten vaatteet nuorten vaatteista. Alko on hyvä pimeä mutta myyjä ei osannut suomea. Huonosti. Miten noin pimeä voi ollakin. ??? Valoa yöhön .
Jeesus valaisee pimeyttä kirjoitti:

Metrot bussit, raitiovaunut ovat suora tie helvetin. Ne vievät sinua kauemmaksi Jeesuksesta, Vapahtajasta joka on meidät pelastava.

Oho! En tiennytkään että Jeesus on yksityisautoilun kannattaja. Pitäisi varmaan lukea Raamattuni tarkemmin.
Paljonko sitten asiakkaita riittää ravintoloille, kun kauppakeskus kuitenkni sivussa keskustasta ja suurimmista ihmisvirroista?