Lue keskustelun säännöt.
Raskauteen liittyvät pelot
08.12.2014 |
Hei, olen miettinyt olenkohan ainoa jolla on tällaisia pelkoja? Ensin minulla kesti 4 vuotta (!) tulla raskaaksi. Kun kävin neuvolassa, ja varmistui, että olen raskaana, en meinannut uskoa sitä todeksi. Pelkäsin aluksi, että se on ns. tuulimunaraskaus. (Ja olisin varmasti surrut ihan yhtä lailla sitäkin). Kun varmistui, että raskaus on todellinen, aloin pelätä keskenmenoa. Söin todella terveellisesti ja otin kaikki vitamiinit, joita minulle määrättiin. Ihan viime metreille asti pelkäsin keskenmenoa, ja kun raskaus meni yliaikaiseksi, pelkäsin kohtukuolemaa. Tarkkailin lapsen liikkeitä todella tarkasti. Oli aikamoinen stressi etenkin ne raskauden viimeiset viikot, kun kaikki utelivat, eikö vauva meinaa syntyäkään! Olisin halunnut jo raskauden käynnistämistä, mutta siihen ei suostuttu. Lopulta onneksi supistukset alkoivat, ja synnytin terveen tyttövauvan. Silloin tuntui lopultakin, että nyt kaikki on hyvin, kun näin että vauva on terve. Rakastin häntä ensisilmäyksestä lähtien. Nyt vauvani on 2 kk ja on kehittynyt ja kasvanut todella hyvin. Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia?!?
Kommentit (4)
Kyllä. Itsellä ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon raskauden puolivälissä. Ja todellakin pelkäsin seuraavat raskaudet alusta loppuun, vaikka kaikki menikin molemmissa hyvin ja terveet vauvat syntyivät. Nyt ovat 4- ja 2-vuotiaat ja pelkoja ja murheita toki on, mutta ei niin kokonaisvaltaista kuin tuon raskausajan. En todellakaan ole nauttinut missään määrin raskaanaolosta, vaikka sen arvoisia nuo lapset ovatkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan samanlaista, minulla myös oli keskenmenoja joten koko ajan tuntui että se vauva voi kuolla millä sekunnilla tahansa enkä tietäisi mitään. Ihan viimeiseen asti pelkäsin, sitten vasta helpotti kun vauva oli sylissä ja ajattelin että nyt voin sitä suojella ja vahtia. Vasta kolmannessa raskaudessa osasin vähän relata, enkä olisi jaksanutkaan pelätä ihan joka hetki.
Sama kokemus. Kun vuosikausien jälkeen tuli se pieni toivonkipinä ne kaksi viivaa nähtyäni, tein kaiken ohjeiden mukaan joskus jopa ylihysteerisesti.
Minulla. Paitsi kun lapsi syntyi, oli aluksi vaikea edes nauttia olostaan ja siitä pienestä ihmisestä, kun pelkäsin käytkytkuolemaa ja ties mitä. En voinut nukkua kun tarkkailin vauvan hengitystä. Yllättävän raskasta aikaa se oli, omien pelkojen takia lähinnä. Nyt tuo lapsi on teini-ikäinen ja huolettaa välillä paljonkin, että jos sattuu jotain. Ei kuitenkaan voi toista mihinkään pumpulikuplaan sulkea, joten tämän kanssa on vain elettävä.