kuka luulee että margariini on jotenkin terveellistä?
kyseessähän on vain ruokateollisuuden tapa saada enempi voittoja. voin raaka-aine on kallista.
margariinin raaka-aineet saadaan halvalla ja kunhan niitä käsitellään kemiallisilla prosesseilla niin se kemikaalisotku saadaan näyttämään voin tapaiselta mutta siitä saa enempi voittoja.
---
Margariinin valmistusprosessi:
1. Siementen jauhaminen ja öljyn poistaminen
Öljyä sisältävät siemenet, pähkinät tai pavut jauhetaan ja niistä poistetaan öljy erilaisten liuottimien avulla, joista yleisimpiä ovat heksaani ja heptaani (bensiinissä esiintyvä hiilivety).
2. Liuottimen poistaminen
Liuotin poistetaan seoksesta höyryttämällä seos noin 150 oC lämpötilassa.
3. Öljyn valkaisu
Öljy valkaistaan eli siitä poistetaan väriaineita (lehtivihreä ja beetakaroteeni) erilaisilla suodatusmenetelmillä tai 110 oC lämpökäsittelyllä.
4. Hajunpoisto
Hajujen poistamiseksi kuuma öljy käsitellään korkeassa alipaineessa 30-60 minuutin ajan. Prosessissa käytetään korkeaa 240-270 oC lämpötilaa.
5. Lesitiininpoisto sekä puhdistus lipeäkivellä
Öljystä riippuen siitä voidaan myös poistaa lesitiini ja se voidaan puhd istaa lipeäkivellä. Lipeäkivi muodostaa öljyyn saippua-aineita, joiden poisto tarvitsee lisäkäsittelyitä.
6. ”Talvikäsittely” - kylmyyskäsittely
Mahdollinen talvikäsittely käsittää öljyn jäähdyttämisen ja suodattamisen, jonka seurauksena öljy ei saostu jääkaappisäilytyksen aikana.
Lopputuloksena on kirkas, varsin stabiili ja melkein mauton öljy valmiina vietäväksi kaupan hyllylle myyntiin tai raaka-aineeksi margariiniteollisuudelle. Margariinin valmistamiseksi öljy tarvitsee vielä lisäkäsittelyn:
7. Vetykäsittely (hydrogenointi)
Margariinin tai leivontarasvan valmistamiseksi öljy käsitellään vetykaasulla, joka muuttaa öljyn kovempaan muotoon (helppo levittää leivälle). Prosessissa öljy käsitellään paineen alla korkeassa lämpötilassa (120-210 oC) 6-8 tunnin ajan. Apuna käytetään metallikatalysaattoria, joka on yleensä nikkeliä tai nikkeli/alumiiniseosta. Katalysaattoria saattaa jäädä vähän lopulliseen tuotteeseen. Öljyn vetykäsittely voi olla ns. osittainen tai kokonainen hydrogenointi. Suomessa osa margariineista tehdään vetykäsittelyn sijasta jähmeään muotoon käyttämällä ns. kiteyttämismenetelmää.
8. Lisäaineet
Jotta margariinille saataisiin puoleensa vetävä voita muistuttava ulkonäkö sekä ”vitamiinirikas” koostumus, joudutaan siihen lisäksi lisäämään erilaisia lisäaineita ja keinotekoisia vitamiineja.
Kommentit (52)
Vajakit syö margariinia, siis todella tyhmät ja yksinkertaiset ja tietämättömät. Siinä se. Ne samat pöljät, jotka syövät kaikenlaisia "uuselintarvikkeita", jotka eivät ole edes sukua oikealle ruualle. Mutta minusta on vaan hyvä, että tyhmille kelpaa kaikenlainen jäte ja me muut saadaan syödä ne parhaimmat ruuat.
Jotkut rasvat kestävät kuumentamista paremmin kuin toiset. Käytännössä ei ole sellaista kasviöljyä, joka kestäisi kuumennusta noin kuumaksi, mitä margariinin valmistuksessa. Syntyy karsinogeeneja. Rypsillä on lisäksi huonoin mahdollinen rasvahappokoostumus mitä öljykasveista tunnetaan, eli omega kolmosten ja kuutosten suhde siis.
miten tämä karsinogeeni on hyödyllinen ihmiselle?
sitä tulee ruokaan vain teollisen prosessin mukana. turha selittää että turhaa vouhotusta koska tuota ainetta ei esiinny luonnollisesti ruoissa ja se tulee teollisiin ruokiin vain sen prosessin takia. -------------
3-MCPD or (3-monochloropropane-1,2-diol or 3-chloropropane-1,2-diol) is an organic chemical compound which is carcinogenic and highly suspected to be genotoxic in humans, has male anti-fertility effects, and is a chemical byproduct which may be formed in foods, the most commonly found member of chemical contaminants known as chloropropanols.
It is primarily created in foods by protein hydrolysis by adding hydrochloric acid to speed up the reaction of the (soy) protein with lipids at high temperatures. Another method 3-MCPD can also occur in foods which have been in contact with materials containing epichlorohydrin-based wet-strength resins - used in the production of some tea bags and sausage casings.
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 12:56"]
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 12:52"]
Arvaa mitä? Ei kiinnosta hevon vittua. Käytän margariinia ihan vain siksi että se on helpompi levite kuin voi.
Voita syöneet isovanhempani ovat kuolleet kaikki alle 65 vuotiaina sydäriin, joten ihan turha tulla lässytämään voin terveellisyydestä.
[/quote]
Miten niin margariini on helpompi levite kuin voi? Voita voi höylätä juustohöylällä leivän päälle kuten juustoa. Ei se niin vaikeeta ole.
Se että sukusi on syönyt voita, ei kerro mitään siitä se oli juuri voi, joka heidät tappoi. Ehkä se yletön leivän puputtaminen, mitä suomalaisille aina tyrkytetään oli se mikä tappoi?
[/quote]
Mitä vittua se sulle kuuluu mitä ihmiset syö? Syö itse vaikka hatullinen paskaa, mutta älä tule tyrkyttämään sitä muille!
[/quote]
No eihän se kuulukaan, mutta jos väität, että voi tappoi sukulaisesi, niin siitä pitäisi sitten saada ihan faktaa. Ehkä söivät kuitenkin muutakin kuin pelkkää voita.
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 12:58"]
15: ja ainesosissa ei kerrota myrkyllisten kemikaalien jäämistä, koska ne eivät ole tuotteen tarkoituksellisia ainesosia. EFSA raportista voi kyllä lukea mitä myrkkyjäämiä margariineistakin löytyy. teollisessa ruoassa on hyvin usein jäämiä kemikaaleista, joilla nostetaan voittoa tavalla tai toisella. miksihän huippukokkien resepteissä ei ole koskaan mukana karsinogeeneja... :)
[/quote] Ei voissakaan ilmoiteta jos lehmästä on maidon mukana tullut vaikka antibiootteja.
Kuka luulee että alkoholi ja tupakka on terveellistä? Eihän margariinia syödä roppakaupalla, sivellään pikkasen. Päiväkodeissa tarjotaan vaan margariinia lapsille. Voi on aina voita mutta se on satarosenttia rasvaa.
Jos mä syön leivän tai kaksi viikossa, en jaksa miettiä, kumpaa käytän, voita vai margariinia, maku ratkaisee ainoastaan.
28: voissa tuskin on 3-MCPD karsinogeenia. sitä on varmasti margariineissa suolahappokäsittelyn aikaansaamassa reaktiossa.
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 13:03"]
Kuka luulee että alkoholi ja tupakka on terveellistä? Eihän margariinia syödä roppakaupalla, sivellään pikkasen. Päiväkodeissa tarjotaan vaan margariinia lapsille. Voi on aina voita mutta se on satarosenttia rasvaa.
[/quote]
Niin. Sivellään se sipaisu monta kertaa päivässä monen vuoden ajan. Siitä tulee elinaikana hitokseen iso määrä.
Mun edessä on tässä nyt voipaketti. Ei tässä ole 100% rasvaa, ihan tässä lukee, että rasvaa 80g sadassa grammassa.
Palataan asiaan kun tutkimukset maidon epäterveellisyydestä etenee.
Onhan se täysin luonnotonta että täysikasvuiset nisäkkäät käyttää maitotuotteita. Ei voi olla hyväksi.
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 11:45"]
kyseessähän on vain ruokateollisuuden tapa saada enempi voittoja. voin raaka-aine on kallista.
margariinin raaka-aineet saadaan halvalla ja kunhan niitä käsitellään kemiallisilla prosesseilla niin se kemikaalisotku saadaan näyttämään voin tapaiselta mutta siitä saa enempi voittoja.
---
Margariinin valmistusprosessi:
1. Siementen jauhaminen ja öljyn poistaminen
Öljyä sisältävät siemenet, pähkinät tai pavut jauhetaan ja niistä poistetaan öljy erilaisten liuottimien avulla, joista yleisimpiä ovat heksaani ja heptaani (bensiinissä esiintyvä hiilivety).
2. Liuottimen poistaminen
Liuotin poistetaan seoksesta höyryttämällä seos noin 150 oC lämpötilassa.
3. Öljyn valkaisu
Öljy valkaistaan eli siitä poistetaan väriaineita (lehtivihreä ja beetakaroteeni) erilaisilla suodatusmenetelmillä tai 110 oC lämpökäsittelyllä.
4. Hajunpoisto
Hajujen poistamiseksi kuuma öljy käsitellään korkeassa alipaineessa 30-60 minuutin ajan. Prosessissa käytetään korkeaa 240-270 oC lämpötilaa.
5. Lesitiininpoisto sekä puhdistus lipeäkivellä
Öljystä riippuen siitä voidaan myös poistaa lesitiini ja se voidaan puhd istaa lipeäkivellä. Lipeäkivi muodostaa öljyyn saippua-aineita, joiden poisto tarvitsee lisäkäsittelyitä.
6. ”Talvikäsittely” - kylmyyskäsittely
Mahdollinen talvikäsittely käsittää öljyn jäähdyttämisen ja suodattamisen, jonka seurauksena öljy ei saostu jääkaappisäilytyksen aikana.
Lopputuloksena on kirkas, varsin stabiili ja melkein mauton öljy valmiina vietäväksi kaupan hyllylle myyntiin tai raaka-aineeksi margariiniteollisuudelle. Margariinin valmistamiseksi öljy tarvitsee vielä lisäkäsittelyn:
7. Vetykäsittely (hydrogenointi)
Margariinin tai leivontarasvan valmistamiseksi öljy käsitellään vetykaasulla, joka muuttaa öljyn kovempaan muotoon (helppo levittää leivälle). Prosessissa öljy käsitellään paineen alla korkeassa lämpötilassa (120-210 oC) 6-8 tunnin ajan. Apuna käytetään metallikatalysaattoria, joka on yleensä nikkeliä tai nikkeli/alumiiniseosta. Katalysaattoria saattaa jäädä vähän lopulliseen tuotteeseen. Öljyn vetykäsittely voi olla ns. osittainen tai kokonainen hydrogenointi. Suomessa osa margariineista tehdään vetykäsittelyn sijasta jähmeään muotoon käyttämällä ns. kiteyttämismenetelmää.
8. Lisäaineet
Jotta margariinille saataisiin puoleensa vetävä voita muistuttava ulkonäkö sekä ”vitamiinirikas” koostumus, joudutaan siihen lisäksi lisäämään erilaisia lisäaineita ja keinotekoisia vitamiineja.
[/quote] lisäaineita löytyy yhdestä jos toisesta tuotteesta ja kukaan ei ole jäänyt vielä maanpäälle eli ajallaan täältä lähdetään, pidetään mieli positiivisena, liikutaan, syödää'n kasviksia, hedelmiä, kalaa, avokadoja, pähkinöitä ja vältämme alkoholia, huumeita, tupakkaa, lääkkeitä vaan määräyksestä, turha niitä on popsia noin vaan ja tietenkin irtosuhteita
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 12:53"]
Esim. normaali vihreä Flora: Kasviöljy (40%) (rypsiöljy, auringonkukkaöljy, pellavaöljy), vesi, kasvirasva, kirnumaito, suola (0,9%), emulgointiaine (auringonkukkalesitiini, rasvahappojen mono- ja diglyseridit (kasvirasvapohjainen), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), luontainen aromi, A- ja D-vitamiinit.
[/quote]
Niin mitä ainesosaa tuosta luettelosta nyt pitäisi pelätä?
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 13:03"]
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 12:56"]
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 12:52"]
Arvaa mitä? Ei kiinnosta hevon vittua. Käytän margariinia ihan vain siksi että se on helpompi levite kuin voi.
Voita syöneet isovanhempani ovat kuolleet kaikki alle 65 vuotiaina sydäriin, joten ihan turha tulla lässytämään voin terveellisyydestä.
[/quote]
Miten niin margariini on helpompi levite kuin voi? Voita voi höylätä juustohöylällä leivän päälle kuten juustoa. Ei se niin vaikeeta ole.
Se että sukusi on syönyt voita, ei kerro mitään siitä se oli juuri voi, joka heidät tappoi. Ehkä se yletön leivän puputtaminen, mitä suomalaisille aina tyrkytetään oli se mikä tappoi?
[/quote]
Mitä vittua se sulle kuuluu mitä ihmiset syö? Syö itse vaikka hatullinen paskaa, mutta älä tule tyrkyttämään sitä muille!
[/quote]
No eihän se kuulukaan, mutta jos väität, että voi tappoi sukulaisesi, niin siitä pitäisi sitten saada ihan faktaa. Ehkä söivät kuitenkin muutakin kuin pelkkää voita.
[/quote]No ei ne ainakaan margariiniin koskeneet, se kun oli kuulema tehty kissan raadoista, joten se heitä ei ainkaan tappanut. Eli se oli voi tai joku muu.
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 12:53"]
Leivän päälle voita tai oliiviöljyä. Mitä lyhyempi sisällysaineluettelo, sitä parempi.
Esim. normaali vihreä Flora: Kasviöljy (40%) (rypsiöljy, auringonkukkaöljy, pellavaöljy), vesi, kasvirasva, kirnumaito, suola (0,9%), emulgointiaine (auringonkukkalesitiini, rasvahappojen mono- ja diglyseridit (kasvirasvapohjainen), säilöntäaine (kaliumsorbaatti), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), luontainen aromi, A- ja D-vitamiinit.
Maitokolmion meijerivoi: Pastöroitu kerma, hapate, suola.
[/quote]
Mikä tässä Floran sisällöstä olikaan siitä saatanasta? Mitä siis vältän ja miksi? Mitä pahaa se tietty ainesosa minulle tekee? Miksi se ei ole minulle, tavalliselle flooran käyttäjälle hyvästä?
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 13:16"]
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 13:03"]
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 12:56"]
[quote author="Vierailija" time="08.12.2014 klo 12:52"]
Arvaa mitä? Ei kiinnosta hevon vittua. Käytän margariinia ihan vain siksi että se on helpompi levite kuin voi.
Voita syöneet isovanhempani ovat kuolleet kaikki alle 65 vuotiaina sydäriin, joten ihan turha tulla lässytämään voin terveellisyydestä.
[/quote]
Miten niin margariini on helpompi levite kuin voi? Voita voi höylätä juustohöylällä leivän päälle kuten juustoa. Ei se niin vaikeeta ole.
Se että sukusi on syönyt voita, ei kerro mitään siitä se oli juuri voi, joka heidät tappoi. Ehkä se yletön leivän puputtaminen, mitä suomalaisille aina tyrkytetään oli se mikä tappoi?
[/quote]
Mitä vittua se sulle kuuluu mitä ihmiset syö? Syö itse vaikka hatullinen paskaa, mutta älä tule tyrkyttämään sitä muille!
[/quote]
No eihän se kuulukaan, mutta jos väität, että voi tappoi sukulaisesi, niin siitä pitäisi sitten saada ihan faktaa. Ehkä söivät kuitenkin muutakin kuin pelkkää voita.
[/quote]No ei ne ainakaan margariiniin koskeneet, se kun oli kuulema tehty kissan raadoista, joten se heitä ei ainkaan tappanut. Eli se oli voi tai joku muu.
[/quote]
Ennen margariinissa oli kissanraatoja ja nykyään sitten kai näitä keinotekoisia vitamiineja [huokaus]. Voista pehmeisiin rasvoihin vaihtaneena näen margariinin edut vaikkapa työterveystarkastuksessa normalisoituneina kolesteroliarvoina.
Aina riittää näitä ap:n kaltaisia, jotka menee halpaan ja yrittää vielä muille saarnata "tietämystään" :(
Uskaltaako täsä kohta syyä ennää mittää? Syövän saa vaan itelleen.
Tehkää niin kuin minä: oma levite öljystä ja voista.
Lämmitä 100 g voita huoneenlämpöiseksi, lisää reilu desi haluamaasi öljyä. Itse käytän 50-50 oliiviöljyä ja rypsiöljyä. Sitten vain sekaisin esim. sauvasekoittimella (itse käytän erillistä "sekoitusosaa"), levite rasiaan ja eikun jääkaappiin. Mausta halutessasi esim. suolalla ja valkosipulilla. Ei lisäaineita, levittyy suoraan jääkaapista ja pirun hyvää. Tulee myös halvemmaksi kuin kaupan levitteet. Tekemiseen menee alle 5 min. Vahva suositus!
Haluaisin kuulla lisää tuosta rypsiöljyn surkeasta rasvakoostumuksesta, mihin pohjaat sen? Itselleni kemian ja ravitsemuksen proffa kertonut päinvastaista, että rypsiöljy on liki paras valinta (kotimaista, hyvän rasvan runsas prosentuaaliben osuus...) Esim. Kookosöljyä markkinoidaan supertuotteena, vaikka oikeasti melkein 90% kovaa rasvaa!
Jokainen saa onneksi valita, mitä syö. Jos kauniit ja ihanat, kovalla rahalla mainostetut margariinit vetää enemmän puoleensa, eikä tajua kemiasta tai ihmisen fysiologiasta sen hölkäsen pöläystä, niin silloin siitä tyhmyydestä ja piittaamattomuudesta sakotetaan. Jokainen voi valita, millaista paskaa kitusiinsa vetää. Säälittää tosin lapsi-raukat, jotka joutuvat kärsimään tyhmien vanhempien valinnoista ja kasvamaan karmealla 'ravinnolla'.