Jonnet ja Pirkot luulee tietävänsä jotakin

Pirkko takoo näppäimiä suurella innolla, kuola valuu suusta näppäimille, mutta pitää vain tykittää uusinta juorua Sanna Marinista vauva foorumille, silmät innosta punoittaen. Hyvä kun pysyy tuolillaan, kun on niin töpinöissään. Hänen masentunut koiransa istuu kusisella matolla, hänen vieressään, jopa hänkin on aivan ihmeissään. Mies, joka Pirkolla oli, otti jo vuosia sitten lapset mukaansa ja lähti, tuskin Pirkko sitäkään huomasi, kun päivitti hihat heiluen faceaan.

Pirkon koti on jäänyt siivoamatta, postit ja mainokset ovat suurissa kasoissa eteisen lattialla, mutta ei se haittaa, nyt on paljon tärkeimmistä asioista kyse, elämästä ja kuolemasta suorastaan, nyt on kiire kova, Sanna Marinilla on aivan uusi talvitakki Vogue-lehden kansikuvassa, aivan upea, suorastaan uskomattoman tyylikäs, Pirkko kirjoittaa vauva foorumille, kuvailee sitä takkia monin sanoin, aivan meinaa haljeta innosta, hyvä kun muistaa välillä hieman hengittää ilmaa keuhkoihinsa, näpyttelee kädet täristen tekstiä ruudulle, silmälasit aivan huurussa. Tämä on se suurin onni ja elämän täyttymys, se kuuma huuma, joka saa Pirkon veren kiertämään ja sydämen hakkaamaan epätoivoisesti, nuo pienet kirjaimet vauva foorumilla, facebookissa, Instagramissa ja Whatsapissa, jotka elävät omaa elämäänsä.

Jonne, joka luulee tietävänsä kaiken paremmin, kuin "asian tuntijat", hakkaa pulleilla sormillaan näppäimiä apinan raivolla, naama kiukusta punaisena, minun nokille ei hypitä asenteella, uhkuen ja puhkuen vihaa kaikkia toisinajattelevia kohtaan. Hän tietää asiat paremmin, hän on tehnyt omat tutkimuksensa, eikä thl tätien ja setien pidä hyppiä hänen nokalleen, mitä he oikein luulevat olevansa. Hän ja Naapurin Make, ovat Lievestuoreen rokotteiden vastaisen ryhmän napamiehet, eturivin soturit, tämän ajan sankarit, takit täynnä rapsodia sivustolta itsetulostettuja kunniamerkkejä, saavutuksista joista he ovat niin kovin ylpeitä, niin ylpeitä että meinaavat aivan haljeta, näyttävätkin sellaisilta.

Jonne tuntee vihdoinkin olevansa jokin suuri ja mahtava, voi kuinka hän kiittääkään koronaa, kun se nosti hänet suureksi ja mahtavaksi soturiksi ja oman elämän sankariksi, hänet joka oli ennen vain hiljainen yksistään höpöttävä pitkäaikaistyötön, kurja ressukka vailla toivoa ja tulevaisuutta, rahaton pummi, risoissa vaatteissaan. Nyt hänellä on kaikki, Igor ja Vitali ovat hänen uusia kamujaan, rahaa tulee ulkomailta hänen tililleen, hän kirjoittaa yöt ja päivät suuren innon vallassa, paljastaen rokotesalaliitot ja thl:n kätyrien kavalat juonet. Kertoo bussissa, pää täristen ja henkeä haukkoen, vieressä istuvalle kuurolle mummolle, kuinka rokotteisiin kuolee miljoonia päivittäin. Jonne vaanii koulujen nurkilla, maanantaista perjantaihin, kipittää pienten koululaisten perässä ja vaahtoa heille suureen ääneen, kuinka rokotteet tappavat pieniä jannuja, kuin kärpäsiä.