Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19702)
Uusi viikko, vanhat laulut. Lomia joulun välipäiville emme saa tietää vielä moneen viikkoon. Nythän ne tulisi jo kohta myöntää tai evätä. Olen anonut kaksi viikkoa lomaa. Joulukuussa viikon ja tammikuun alussa toisen pidettäväksi. Jos lomat myönnetään alle kahden viikon varoajalla, aion sanoa, että näh, en tarvitsekaan lomaa tähän. Esimies voi toki määrätä loman ajankohdan, mutta siinä onkin sitten kuukauden varoaika. Voin olla lomalla myös tammikuun lopussa/helmikuun alussa oikein mainiosti. Silloin on vaan kaikki lapset paikalla, eikä joululomalla kuten nyt joulukuussa.
Sellaista se sitten on kun tyhmästä pomosta kärsii koko yksikkö.
Ei muuta kuin äänestämään jaloillaan.
Ois kiva tietää, sen sijaan kuinka monta ammattilaista puuttuu, että kuinka monta ammattilaista tekee ihan muita hommia kuin vakaa? Toki koulustaustasta riippuen työllistymismahdollisuudet "oman alan töihin" vaihtelee.
Lähihoitajana ja sosionomina vaihtoehtoja on useita, mutta ois silti mielenkiintoista tietää, kuinka moni on käynyt vakassa ja vaihtanut muualle. Kandina taitaa olla pätevä vain vakaopeksi, mutta aina voi jatkokouluttautua tai sitten muuten vaan tehdä muita töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herätkää hyvät ihmiset näkemään miten koko työmarkkinat on murroksessa.
Paikallinen sopiminen on päivän sana. Joissain firmoissa tämä tietää sitä, ettei mitään lakeja noudateta.
Vuosilomia ei ole pidetty vuosiin, ne vain merkataan pidetyiksi, eikä kukaan uskalla sanoa mitään. Jos kyselet niiden perään, tulee lähtö seuraavissa yt:ssä ja johdon ilmoitus, että jos huutelet asiasta, järjestävät hankaluuksia.
Ylitöitä on tehtävä, koska jatkuvien irtisanomisten jälkeen henkilökunta vähenee koko ajan. Ylityökorvauksia ei makseta.
Isotkaan yritykset ei kuulu enää työnantajaliittoon.
Jos siis oletatte olevanne jotenkin poikkeus ongelmienne kanssa, olette väärillä jäljillä. Kyse on laajemmasta työelämän muutoksesta.Ja höpö höpö! Vakassa ei ole mitään paikallista sopimista eikä ole ikinä ollutkaan. Sinä setämies tai esitäti pyrit pitämään köyhät kyykyssä pelottelulla, uhkailulla, yleistyksillä ja naurettavilla liike-elämän johtamiskulttuurista revityillä jargoneilla.
.
Kyllä valitettavasti on. Itse jätin joitain vuosia sitten tuollaisen työpaikan ( yksityinen päiväkoti) , jossa paikallista sopimista harrastettiin
Lue ensin kommentti ja mieti sitä lause lauseelta, mitä siinä sanotaan, ennen kuin vastaat. Kiitos!
Juuri niinhän edellä sanottiin, että yksityisen yrittäjän tai ketjun toiminta eroaa kunnallisesta, koska toisen motiivi on maksimoida yrittäjän rahallinen voitto ja toisen motiivi minimoida kunnan julkiset kulut. Koko maan lapsimäärän kasvattaminen hyvissä fyysisissä, psyykkisissä ja sosiaalisissa oloissa nähdään rahallisesti niin kalliina ja epävarmana investointina, että on päädytty tavoittelemaan "riittävän hyvää". Koska kukaan ei ole älähtänyt (lasten oma kritiikki ja oirehdinta vaiennetaan väittämällä sitä normaaliksi kehityskaudeksi), on toimintaa voitu helposti "tehostaa" yhä lisää ja lisää vuosi vuodelta. Kansan kielellä vyötä kiristää, mitä enemmän laihtuu, niin näyttää että housut on yhä jalassa ja homma skulaa.
Ja mitä tulee pirkkoihin, niin juuri se on tässä ajurina. Ei lampaitakaan oteta hirvimetsälle jahtaamaan saalista. Erilaisille ihmistyypeille ja erilaisista taustoista tuleville mahdollistuvat erilaiset asemat tässä koneistossa. Lasten hoito, vanhusten hoito, sairaiden hoito, köyhien hoito, päihderiippuvaisten hoito, mielenterveyspotilaiden hoito, vankien hoito, koko väestön perusopetus, asevelvollisten koulutus, massojen liikuttelu ovat matalan tuottavuusodotuksen ja suuren riskin toimintoja. Hoitajiksi on aina tulijoita ja riveihin marssijoiksi, suoran ja välillisen pakon kautta. Alle köyhyysrajan jäävä palkka omasta panoksestaan ja työsuorituksestaan yhteiskunnan eteen osoittaa, että järjestelmä on rakennettu ajatukselle, että Pirkot hoitavat. Joka tapauksessa.
Ja nyt ne Pirkot vaihtavat joukoittain sukupuolta, nimeä, arvomaailmaa ja statusta. Osa jää yhä pirkoiksi ja ovat ylpeitä siitä, että he ovat parempia ihmisiä kuin Petrat ja Peterit. Heidän takiaan "yksikin turvallinen aikuinen VOI pelastaa lapsen elämän". Sen sijoituksen, edes mahdollisuuden, eteen kannattaa uhrata kaikkensa.
Uupumus nujertaa Pirkon, kun resurssit on viety niin tiukille, ettei hänellä enää ole niitä mahdollisuuksia. Esim. rahaa ostaa lisää kartonkia. Tai sitten lapsia ja niiden huoltajia ei voisi vähempää kiinnostaa kartonkiaskartelut, he haluavat padit ja jonkun joka osaa cooleja juttuja. Työnantajalle on aivan sama niin kauan kuin kansa on suhteellisen hiljaa, tuotot ovat maksimissa ja kulut minimissä.
Kaavioihin voi riipustaa, että lakisääteinen minimi teoreettisesti arvioiden täyttynyt, vaikkei käytännössä olekaan.
Se on homman nimi. Riittävän hyvä. Mitä se tarkoittaa nykyvanhemmille, lapsille ja työntekijöille?
Vierailija kirjoitti:
Uusi viikko, vanhat laulut. Lomia joulun välipäiville emme saa tietää vielä moneen viikkoon. Nythän ne tulisi jo kohta myöntää tai evätä. Olen anonut kaksi viikkoa lomaa. Joulukuussa viikon ja tammikuun alussa toisen pidettäväksi. Jos lomat myönnetään alle kahden viikon varoajalla, aion sanoa, että näh, en tarvitsekaan lomaa tähän. Esimies voi toki määrätä loman ajankohdan, mutta siinä onkin sitten kuukauden varoaika. Voin olla lomalla myös tammikuun lopussa/helmikuun alussa oikein mainiosti. Silloin on vaan kaikki lapset paikalla, eikä joululomalla kuten nyt joulukuussa.
Sellaista se sitten on kun tyhmästä pomosta kärsii koko yksikkö.
Miksi ette?
Entäpä oliko teillä vanhemmille kysely koskien ensiviikkoa joka tynköviikko, koska ti on pyhäpäivä. Onko lapsia minkä verran hoidossa edellisenä päivänä jolloinka kasvattajiakin voi olla vapaalla?!

Toivottavasti et ole alalla..
Vierailija kirjoitti:
Duraceliin totean, että juu, meilläkin lepohetkellä tarvitaan kaikki 3 kasvattajaa+extrat, esim.opiskelija ymv, koska Duracelit vaatii sen.
1 kasvattaja lukee satua, 2 muuta+extra rauhoittelee ja silittelee lapsia.
Ja välillä on päiviä jolloin ei lueta vaan kuunnellaan satua CD:ltä tai on musiikkitausta ja kaikki aikuiset lasten "kimpussa".Ja tosiaan siksi, että lepohetki on nykyisin aina vain enenevissä määrin äärimmäisen vaikea tilanne usealle lapselle, olla paikallaan, rauhoittua, antaa rauha muille, olla hiljaa.
Sitä en ala ruotimaan mistä se kaikki levottomuus ja vaikeus asettua kumpuaa, miettiköön kukin, vanhempi, sitä itsekseen, mutta sen totean, että ei se täyteen buukattu arki-ilta ja vkonloput asiassa ainakaan auta kuten ei sekään, että lapselle ei siellä kotona olla aidosti läsnä vaan esim.puhelin on kourassa samalla.
Ensin ollaan 9-10h vilkkaassa lapsiryhmässä liian vähäisillä aikuisresursseilla, sitten hyöritään siellätäälläjatuolla ilta ja kotona mennään nukkumaan ties milloin jopa suoraan menojen jälkeen. Jossakinhan sen täytyy näkyä, ihan jo aikuisen nälänkin.T. Alalla pian 20v ja viimeinen 10v ollut tällaista.
Pää käy lapsilla kierroksilla, ovat ylivirittyneessä tilassa 24/7, koska 1.vaka-ryhmät on mitä on, 2. Illat on buukattuja ohjelmaa täyteen, 3. Viikonloput on buukattu ohjelmaa täyteen, 4. Vanhemmat on somessa eikä sen lapsen kanssa.
Mutta kun pitäähän sitä olla hoploppiapuuhaparkkiatramppapuistoateemasynttäriäjamitäniitänytonkaanharrastuksiakauppakeskusturneita jne.jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi viikko, vanhat laulut. Lomia joulun välipäiville emme saa tietää vielä moneen viikkoon. Nythän ne tulisi jo kohta myöntää tai evätä. Olen anonut kaksi viikkoa lomaa. Joulukuussa viikon ja tammikuun alussa toisen pidettäväksi. Jos lomat myönnetään alle kahden viikon varoajalla, aion sanoa, että näh, en tarvitsekaan lomaa tähän. Esimies voi toki määrätä loman ajankohdan, mutta siinä onkin sitten kuukauden varoaika. Voin olla lomalla myös tammikuun lopussa/helmikuun alussa oikein mainiosti. Silloin on vaan kaikki lapset paikalla, eikä joululomalla kuten nyt joulukuussa.
Sellaista se sitten on kun tyhmästä pomosta kärsii koko yksikkö.Miksi ette?
Entäpä oliko teillä vanhemmille kysely koskien ensiviikkoa joka tynköviikko, koska ti on pyhäpäivä. Onko lapsia minkä verran hoidossa edellisenä päivänä jolloinka kasvattajiakin voi olla vapaalla?!
Eipä tuo kaikki ole millään muotoa minun huoleni, joten en tiedä. Minä olen vain anonut loman, olen hoitaja, eikä työtehtäviini kuulu perehtyä siihen, minkä verran lapsia on milloinkin paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi viikko, vanhat laulut. Lomia joulun välipäiville emme saa tietää vielä moneen viikkoon. Nythän ne tulisi jo kohta myöntää tai evätä. Olen anonut kaksi viikkoa lomaa. Joulukuussa viikon ja tammikuun alussa toisen pidettäväksi. Jos lomat myönnetään alle kahden viikon varoajalla, aion sanoa, että näh, en tarvitsekaan lomaa tähän. Esimies voi toki määrätä loman ajankohdan, mutta siinä onkin sitten kuukauden varoaika. Voin olla lomalla myös tammikuun lopussa/helmikuun alussa oikein mainiosti. Silloin on vaan kaikki lapset paikalla, eikä joululomalla kuten nyt joulukuussa.
Sellaista se sitten on kun tyhmästä pomosta kärsii koko yksikkö.Miksi ette?
Entäpä oliko teillä vanhemmille kysely koskien ensiviikkoa joka tynköviikko, koska ti on pyhäpäivä. Onko lapsia minkä verran hoidossa edellisenä päivänä jolloinka kasvattajiakin voi olla vapaalla?!Eipä tuo kaikki ole millään muotoa minun huoleni, joten en tiedä. Minä olen vain anonut loman, olen hoitaja, eikä työtehtäviini kuulu perehtyä siihen, minkä verran lapsia on milloinkin paikalla.
Taidat olla aika tahvo...
En ole alalla, lapseni ovat toki tarhassa olleet aikoinaan, selittäkää minulle millaisiin päiväkoteihin tarvitaan sekä apulaisjohtaja että johtaja? Ovatko nämä jotain jättimäisiä laitoksia?
Itselläni on kokemusta useammastakin tarhasta, mutta ei missään ollut kuin yksi johtaja (joka usein johti useampaa tarhaa)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herätkää hyvät ihmiset näkemään miten koko työmarkkinat on murroksessa.
Paikallinen sopiminen on päivän sana. Joissain firmoissa tämä tietää sitä, ettei mitään lakeja noudateta.
Vuosilomia ei ole pidetty vuosiin, ne vain merkataan pidetyiksi, eikä kukaan uskalla sanoa mitään. Jos kyselet niiden perään, tulee lähtö seuraavissa yt:ssä ja johdon ilmoitus, että jos huutelet asiasta, järjestävät hankaluuksia.
Ylitöitä on tehtävä, koska jatkuvien irtisanomisten jälkeen henkilökunta vähenee koko ajan. Ylityökorvauksia ei makseta.
Isotkaan yritykset ei kuulu enää työnantajaliittoon.
Jos siis oletatte olevanne jotenkin poikkeus ongelmienne kanssa, olette väärillä jäljillä. Kyse on laajemmasta työelämän muutoksesta.Ja höpö höpö! Vakassa ei ole mitään paikallista sopimista eikä ole ikinä ollutkaan. Sinä setämies tai esitäti pyrit pitämään köyhät kyykyssä pelottelulla, uhkailulla, yleistyksillä ja naurettavilla liike-elämän johtamiskulttuurista revityillä jargoneilla.
.
Kyllä valitettavasti on. Itse jätin joitain vuosia sitten tuollaisen työpaikan ( yksityinen päiväkoti) , jossa paikallista sopimista harrastettiin
Lue ensin kommentti ja mieti sitä lause lauseelta, mitä siinä sanotaan, ennen kuin vastaat. Kiitos!
Juuri niinhän edellä sanottiin, että yksityisen yrittäjän tai ketjun toiminta eroaa kunnallisesta, koska toisen motiivi on maksimoida yrittäjän rahallinen voitto ja toisen motiivi minimoida kunnan julkiset kulut. Koko maan lapsimäärän kasvattaminen hyvissä fyysisissä, psyykkisissä ja sosiaalisissa oloissa nähdään rahallisesti niin kalliina ja epävarmana investointina, että on päädytty tavoittelemaan "riittävän hyvää". Koska kukaan ei ole älähtänyt (lasten oma kritiikki ja oirehdinta vaiennetaan väittämällä sitä normaaliksi kehityskaudeksi), on toimintaa voitu helposti "tehostaa" yhä lisää ja lisää vuosi vuodelta. Kansan kielellä vyötä kiristää, mitä enemmän laihtuu, niin näyttää että housut on yhä jalassa ja homma skulaa.
Ja mitä tulee pirkkoihin, niin juuri se on tässä ajurina. Ei lampaitakaan oteta hirvimetsälle jahtaamaan saalista. Erilaisille ihmistyypeille ja erilaisista taustoista tuleville mahdollistuvat erilaiset asemat tässä koneistossa. Lasten hoito, vanhusten hoito, sairaiden hoito, köyhien hoito, päihderiippuvaisten hoito, mielenterveyspotilaiden hoito, vankien hoito, koko väestön perusopetus, asevelvollisten koulutus, massojen liikuttelu ovat matalan tuottavuusodotuksen ja suuren riskin toimintoja. Hoitajiksi on aina tulijoita ja riveihin marssijoiksi, suoran ja välillisen pakon kautta. Alle köyhyysrajan jäävä palkka omasta panoksestaan ja työsuorituksestaan yhteiskunnan eteen osoittaa, että järjestelmä on rakennettu ajatukselle, että Pirkot hoitavat. Joka tapauksessa.
Ja nyt ne Pirkot vaihtavat joukoittain sukupuolta, nimeä, arvomaailmaa ja statusta. Osa jää yhä pirkoiksi ja ovat ylpeitä siitä, että he ovat parempia ihmisiä kuin Petrat ja Peterit. Heidän takiaan "yksikin turvallinen aikuinen VOI pelastaa lapsen elämän". Sen sijoituksen, edes mahdollisuuden, eteen kannattaa uhrata kaikkensa.
Uupumus nujertaa Pirkon, kun resurssit on viety niin tiukille, ettei hänellä enää ole niitä mahdollisuuksia. Esim. rahaa ostaa lisää kartonkia. Tai sitten lapsia ja niiden huoltajia ei voisi vähempää kiinnostaa kartonkiaskartelut, he haluavat padit ja jonkun joka osaa cooleja juttuja. Työnantajalle on aivan sama niin kauan kuin kansa on suhteellisen hiljaa, tuotot ovat maksimissa ja kulut minimissä.
Kaavioihin voi riipustaa, että lakisääteinen minimi teoreettisesti arvioiden täyttynyt, vaikkei käytännössä olekaan.
Se on homman nimi. Riittävän hyvä. Mitä se tarkoittaa nykyvanhemmille, lapsille ja työntekijöille?
Toivottavasti et ole alalla..
Miksi toivot, ettei kommentoija olisi "alalla"? (olettaen varhaiskasvatusalalla johtajana, opettajana, sosionomina, hoitajana, avustajana, erityisopettajana, suunnittelijana, muussa suuren kuntaorganisaation tehtävässä, opetusministeriössä )
Vierailija kirjoitti:
En ole alalla, lapseni ovat toki tarhassa olleet aikoinaan, selittäkää minulle millaisiin päiväkoteihin tarvitaan sekä apulaisjohtaja että johtaja? Ovatko nämä jotain jättimäisiä laitoksia?
Itselläni on kokemusta useammastakin tarhasta, mutta ei missään ollut kuin yksi johtaja (joka usein johti useampaa tarhaa)
??
Tottakai päiväkodissa on varsinaisen johtajan lisäksi hlö jolla ns varajohtajan pesti/titteli, täytyyhän sen vastuun jollakulla olla silloin, kun johtaja on sairaana, lomalla jne.
Esimerkiksi meillä erään lapsiryhmän vakaope toimii varajohtajana, hän työskentelee lapsiryhmässä, mutta tekee myös varajohtajan tointa ja toimii johtajana, kun varsinainen pomo estynyt työtään tekemään.
Myös ns virallisissa infoissa, ihan kaupungin sivuilla, yleensä mainitaan kys hlön nimi ja yhteystiedot, ainakin täällä pk-seudulla.
Ketään siihen ei pakoteta vaan kysytään suostumus ja siitä saa nimellisen lisäkorvauksen palkkaansa.
On meillä myös varajohtajan poissaolon ajaksi nimetty varajohtaja, ihan siltä varalta, että kumpikin olisivat poissa ja niin ollutkin, kun toinen oli lomalla ja häntä sijaistava varajohtaja sairastui kesken kaiken.
En ihan ymmärrä ihmetystäsi ja uskon, että sinä et vain ollut tietoinen varajohtajan olemassaolosta, se nimittäin pitää olla nimettynä kunnallisissa varhaiskasvatusyksiköissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi viikko, vanhat laulut. Lomia joulun välipäiville emme saa tietää vielä moneen viikkoon. Nythän ne tulisi jo kohta myöntää tai evätä. Olen anonut kaksi viikkoa lomaa. Joulukuussa viikon ja tammikuun alussa toisen pidettäväksi. Jos lomat myönnetään alle kahden viikon varoajalla, aion sanoa, että näh, en tarvitsekaan lomaa tähän. Esimies voi toki määrätä loman ajankohdan, mutta siinä onkin sitten kuukauden varoaika. Voin olla lomalla myös tammikuun lopussa/helmikuun alussa oikein mainiosti. Silloin on vaan kaikki lapset paikalla, eikä joululomalla kuten nyt joulukuussa.
Sellaista se sitten on kun tyhmästä pomosta kärsii koko yksikkö.Miksi ette?
Entäpä oliko teillä vanhemmille kysely koskien ensiviikkoa joka tynköviikko, koska ti on pyhäpäivä. Onko lapsia minkä verran hoidossa edellisenä päivänä jolloinka kasvattajiakin voi olla vapaalla?!Eipä tuo kaikki ole millään muotoa minun huoleni, joten en tiedä. Minä olen vain anonut loman, olen hoitaja, eikä työtehtäviini kuulu perehtyä siihen, minkä verran lapsia on milloinkin paikalla.
Taidat olla aika tahvo...
Tahvo tai ei, niin miten nuo kysymykset koskevat lastenhoitajaa? Pitääkö lastenhoitajan nykyään katsoa jostain listoilta, milloin on vähän lapsia että voiko pyytää lomaa tuohon tai tuohon? Ei kai se hoitajan tehtävä ole! Esimies laskekoon lapsia ja myöntäköön tai älköön myöntäkö lomaa.
Tsiisus sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi viikko, vanhat laulut. Lomia joulun välipäiville emme saa tietää vielä moneen viikkoon. Nythän ne tulisi jo kohta myöntää tai evätä. Olen anonut kaksi viikkoa lomaa. Joulukuussa viikon ja tammikuun alussa toisen pidettäväksi. Jos lomat myönnetään alle kahden viikon varoajalla, aion sanoa, että näh, en tarvitsekaan lomaa tähän. Esimies voi toki määrätä loman ajankohdan, mutta siinä onkin sitten kuukauden varoaika. Voin olla lomalla myös tammikuun lopussa/helmikuun alussa oikein mainiosti. Silloin on vaan kaikki lapset paikalla, eikä joululomalla kuten nyt joulukuussa.
Sellaista se sitten on kun tyhmästä pomosta kärsii koko yksikkö.Miksi ette?
Entäpä oliko teillä vanhemmille kysely koskien ensiviikkoa joka tynköviikko, koska ti on pyhäpäivä. Onko lapsia minkä verran hoidossa edellisenä päivänä jolloinka kasvattajiakin voi olla vapaalla?!
Ensi viikko tulee aika äkkiä, ei ehdi esimies määräämään lomalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole alalla, lapseni ovat toki tarhassa olleet aikoinaan, selittäkää minulle millaisiin päiväkoteihin tarvitaan sekä apulaisjohtaja että johtaja? Ovatko nämä jotain jättimäisiä laitoksia?
Itselläni on kokemusta useammastakin tarhasta, mutta ei missään ollut kuin yksi johtaja (joka usein johti useampaa tarhaa)
??
Tottakai päiväkodissa on varsinaisen johtajan lisäksi hlö jolla ns varajohtajan pesti/titteli, täytyyhän sen vastuun jollakulla olla silloin, kun johtaja on sairaana, lomalla jne.
Esimerkiksi meillä erään lapsiryhmän vakaope toimii varajohtajana, hän työskentelee lapsiryhmässä, mutta tekee myös varajohtajan tointa ja toimii johtajana, kun varsinainen pomo estynyt työtään tekemään.
Myös ns virallisissa infoissa, ihan kaupungin sivuilla, yleensä mainitaan kys hlön nimi ja yhteystiedot, ainakin täällä pk-seudulla.
Ketään siihen ei pakoteta vaan kysytään suostumus ja siitä saa nimellisen lisäkorvauksen palkkaansa.
On meillä myös varajohtajan poissaolon ajaksi nimetty varajohtaja, ihan siltä varalta, että kumpikin olisivat poissa ja niin ollutkin, kun toinen oli lomalla ja häntä sijaistava varajohtaja sairastui kesken kaiken.En ihan ymmärrä ihmetystäsi ja uskon, että sinä et vain ollut tietoinen varajohtajan olemassaolosta, se nimittäin pitää olla nimettynä kunnallisissa varhaiskasvatusyksiköissä.
Varajohtaja on yksi työntekijöistä. Johtaja on ainoa esihenkilön asemassa oleva, jolle kuuluu johtajan valta ja vastuu.
Varajohtajalle toki delegoidaan hommia, mutta on varmaan turhauttavaa "leikkiä johtajaa" ilman muodollista asemaa (tai monesti kompetenssiakaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi viikko, vanhat laulut. Lomia joulun välipäiville emme saa tietää vielä moneen viikkoon. Nythän ne tulisi jo kohta myöntää tai evätä. Olen anonut kaksi viikkoa lomaa. Joulukuussa viikon ja tammikuun alussa toisen pidettäväksi. Jos lomat myönnetään alle kahden viikon varoajalla, aion sanoa, että näh, en tarvitsekaan lomaa tähän. Esimies voi toki määrätä loman ajankohdan, mutta siinä onkin sitten kuukauden varoaika. Voin olla lomalla myös tammikuun lopussa/helmikuun alussa oikein mainiosti. Silloin on vaan kaikki lapset paikalla, eikä joululomalla kuten nyt joulukuussa.
Sellaista se sitten on kun tyhmästä pomosta kärsii koko yksikkö.Miksi ette?
Entäpä oliko teillä vanhemmille kysely koskien ensiviikkoa joka tynköviikko, koska ti on pyhäpäivä. Onko lapsia minkä verran hoidossa edellisenä päivänä jolloinka kasvattajiakin voi olla vapaalla?!Eipä tuo kaikki ole millään muotoa minun huoleni, joten en tiedä. Minä olen vain anonut loman, olen hoitaja, eikä työtehtäviini kuulu perehtyä siihen, minkä verran lapsia on milloinkin paikalla.
Taidat olla aika tahvo...
Tahvo tai ei, niin miten nuo kysymykset koskevat lastenhoitajaa? Pitääkö lastenhoitajan nykyään katsoa jostain listoilta, milloin on vähän lapsia että voiko pyytää lomaa tuohon tai tuohon? Ei kai se hoitajan tehtävä ole! Esimies laskekoon lapsia ja myöntäköön tai älköön myöntäkö lomaa.
Tsiisus sentään.
Teillä ei siis laiteta, ihan johtajan pyynnöstä, kyselylappusta ryhmän eteisen seinälle johon vanhemmat merkitsevät lapsensa hoidon tarpeen esim.nyt 5.12?
No, se on sitten teidän tapanne hoitaa asia ja ilmeisen huono tapa.
Vinkki jatkoon, kannattaa raapustaa sellainen sinne täytettäväksi, saatte tietää ajoissa lapsilukumäärän ja voitte sitten sopia esim.tiimissä kuka/ketkä hakee lomapäivää, jos niin haluavat.
Tsiisus sentään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole alalla, lapseni ovat toki tarhassa olleet aikoinaan, selittäkää minulle millaisiin päiväkoteihin tarvitaan sekä apulaisjohtaja että johtaja? Ovatko nämä jotain jättimäisiä laitoksia?
Itselläni on kokemusta useammastakin tarhasta, mutta ei missään ollut kuin yksi johtaja (joka usein johti useampaa tarhaa)
??
Tottakai päiväkodissa on varsinaisen johtajan lisäksi hlö jolla ns varajohtajan pesti/titteli, täytyyhän sen vastuun jollakulla olla silloin, kun johtaja on sairaana, lomalla jne.
Esimerkiksi meillä erään lapsiryhmän vakaope toimii varajohtajana, hän työskentelee lapsiryhmässä, mutta tekee myös varajohtajan tointa ja toimii johtajana, kun varsinainen pomo estynyt työtään tekemään.
Myös ns virallisissa infoissa, ihan kaupungin sivuilla, yleensä mainitaan kys hlön nimi ja yhteystiedot, ainakin täällä pk-seudulla.
Ketään siihen ei pakoteta vaan kysytään suostumus ja siitä saa nimellisen lisäkorvauksen palkkaansa.
On meillä myös varajohtajan poissaolon ajaksi nimetty varajohtaja, ihan siltä varalta, että kumpikin olisivat poissa ja niin ollutkin, kun toinen oli lomalla ja häntä sijaistava varajohtaja sairastui kesken kaiken.En ihan ymmärrä ihmetystäsi ja uskon, että sinä et vain ollut tietoinen varajohtajan olemassaolosta, se nimittäin pitää olla nimettynä kunnallisissa varhaiskasvatusyksiköissä.
Varajohtaja on yksi työntekijöistä. Johtaja on ainoa esihenkilön asemassa oleva, jolle kuuluu johtajan valta ja vastuu.
Varajohtajalle toki delegoidaan hommia, mutta on varmaan turhauttavaa "leikkiä johtajaa" ilman muodollista asemaa (tai monesti kompetenssiakaan).
Meillä ei ole varajohtajia, ainoastaan johtajia ja apulaisjohtajia. Apulaisjohtajat eivät ole töissä ryhmässä, vaan ovat johtajan kavereita toimistossa.
Tätä porrasta on paisutettu ja tehty suojatyöpaikkoja pomon kavereille toimistoon istumaan ja kokoustamaan.
Käsipareja puuttuu ryhmistä, mutta ei sinne ole varaa palkata edes sijaisia vuosilomien ajaksi. Mutta pomolle pitää olla juttukaveri toimistoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi viikko, vanhat laulut. Lomia joulun välipäiville emme saa tietää vielä moneen viikkoon. Nythän ne tulisi jo kohta myöntää tai evätä. Olen anonut kaksi viikkoa lomaa. Joulukuussa viikon ja tammikuun alussa toisen pidettäväksi. Jos lomat myönnetään alle kahden viikon varoajalla, aion sanoa, että näh, en tarvitsekaan lomaa tähän. Esimies voi toki määrätä loman ajankohdan, mutta siinä onkin sitten kuukauden varoaika. Voin olla lomalla myös tammikuun lopussa/helmikuun alussa oikein mainiosti. Silloin on vaan kaikki lapset paikalla, eikä joululomalla kuten nyt joulukuussa.
Sellaista se sitten on kun tyhmästä pomosta kärsii koko yksikkö.Miksi ette?
Entäpä oliko teillä vanhemmille kysely koskien ensiviikkoa joka tynköviikko, koska ti on pyhäpäivä. Onko lapsia minkä verran hoidossa edellisenä päivänä jolloinka kasvattajiakin voi olla vapaalla?!Eipä tuo kaikki ole millään muotoa minun huoleni, joten en tiedä. Minä olen vain anonut loman, olen hoitaja, eikä työtehtäviini kuulu perehtyä siihen, minkä verran lapsia on milloinkin paikalla.
Taidat olla aika tahvo...
Tahvo tai ei, niin miten nuo kysymykset koskevat lastenhoitajaa? Pitääkö lastenhoitajan nykyään katsoa jostain listoilta, milloin on vähän lapsia että voiko pyytää lomaa tuohon tai tuohon? Ei kai se hoitajan tehtävä ole! Esimies laskekoon lapsia ja myöntäköön tai älköön myöntäkö lomaa.
Tsiisus sentään.Teillä ei siis laiteta, ihan johtajan pyynnöstä, kyselylappusta ryhmän eteisen seinälle johon vanhemmat merkitsevät lapsensa hoidon tarpeen esim.nyt 5.12?
No, se on sitten teidän tapanne hoitaa asia ja ilmeisen huono tapa.
Vinkki jatkoon, kannattaa raapustaa sellainen sinne täytettäväksi, saatte tietää ajoissa lapsilukumäärän ja voitte sitten sopia esim.tiimissä kuka/ketkä hakee lomapäivää, jos niin haluavat.Tsiisus sentään!
5.12 lomapäivä ei ole verrattavissa kahden viikon joululomawn. Jotain suhteellisuudentajua nyt.
Meillä ei lapuilla kysellä mitään , vanhemmat varaavat hoitoajan järjestelmän kautta netissä, viikoksi kerrallaan. Eikä meillä hoitajilla ole pääsyä näihin järjestelmiin.
Laput eteisen tuulikaapissa? Oli varmaan 90 luvulla.
Tsiisus.
Tuo on aito huolenaihe, että samaan aikaan kun varhaiskasvatuksesta on tullut yhä vaativampaa, on työntekijöiden osaaminen yhä heikompaa. Kielitaidosta alkaen.