Lue keskustelun säännöt.
Vein taas lapseni psykiatiseen sairaalaan.
04.12.2014 |
Perusterveydenhuollon kautta kolmatta kertaa saattelin suloisen tyttöni psykiatriselle osastolle.
Yritän itkeä, mutta itku ei tule. Yritän kuunnella surullista musiikkia, että saisin itkettyä. Kirjoitan tänne, että kirjoittaessa tulisi itku. Yritän siis kovasti.
Tämä onttouden tunne, voimattomuus. Enää en edes huolehdi siitä, että tosi älykäs tyttö keskeytti taas yliopiston, en siitä. En siitä, että itse en eronneena yksinäisenä naisena voi enää kuvitellakaan, että voisin olla parisuhteessa, koska en voisi, vaikka asunkin yksin. En voisi, mutta en siitäkään,
Kun lähden vaikka viikonlopuksi tai viikoksi pois, pelkään matkallakin koko ajan, että jotain tapahtuu. Itsemurhayritys jälleen, tai psykoosi jälleen. Mitä muuta jälleen? Mutta tästäkään en huolehdi, äitiyteen olen sitoutunut, ja siinä ehkä täysin epäonnistunut tai vaihtoehtoisesti olen siinä mielettömän hyvä. En tiedä, kumpi vaihtoehdoista on se oikea.
Olen niin voimaton. Onko muita äitejä, jotka ovat saatelleet lapsensa osastoille, mitä ajattelitte, miltä se tuntui?
Kommentit (58)
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 22:11"]Kuulosta hyvälle äidille. Minä en voisi edes sanaa psykoosi sanoa äidilleni. Hän ei ymmärrä masennustakaan.
Hän ei edes huomaisi jos suunnittelisin itsemurhaa eikä takuulla mieti sellaisia pätkääkään.
Voimia
[/quote]
Mulla vähän samanlainen tunne kuin tällä kirjoittajalla.
Olen vaikeaa masennusta sairastava 26v. Sairastuin masennukseen kolmisen vuotta sitten, eikä äitini tahdo uskoa tai ymmärtää että sairastan. Itse se on pärjännyt elämässä hyvin, selviytynyt eroista ja puolison kuolemasta ja kasvattanut 5 lasta pääasiassa yksin.
Itse olen esikoinen, multa odotetaan pärjäämistä ja jaksamista elämässä. Tai näin ainakin oletan.
Olin osastolla muutama vuosi sitten itsekin, äitini otti sen hyvin ja niin edelleen, mutta ei siltikään tahdo tai halua ymmärtää sairauttani. Saattaisi ymmärtää jos puhuisimme kunnolla, mutta tilanne on jo niin pitkällä että en halua puhua, koska pelkään puhuvani kuuroille korville ja se kynnys puhumiseen kasvaa vain koko ajan. Ennen olimme läheisiä, nykyään ei.
Ap, olet ihana äiti <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kuulun niihin, jonka hengen osastohoito on pelastanut varsin konkreettisesti. 22-vuotiaana vietin kaksi jaksoa psykiatrisella, yhteensä neljä kuukautta. Koko sinä aikana en voi sanoa kohdanneeni huonoa kohtelua muiden kuin potilaita vihanneen keittiötyöntekijän osalta.
Osastohoito kantaa aivan turhaa stigmaa. Ei se meininki ole minkään Yksi lensi yli käenpesän -elokuvan kaltaistakaan. Keskusteluapua on paljon, vertaistuki on korvaamatonta, ja ylipäänsä tunne siitä ettei tarvitse yrittää jaksaa kaikkea yksin: perustarpeista huolehditaan, on turvassa. Itse en siinä kunnossa olisi edes halunnut ulkomaailman raakaan sirkukseen. Osastolla saa olla niin huonossa kunnossa kuin on ja tehdä omaa prosessiaan.
Oma äiti oli kyllä korostuneen tärkeä noina aikoina. Kun on tosi huonossa jamassa, sitä vain taantuu. En voi kuvitella, miltä hänestä on tuntunut. Mutta kyllä se rakkaus oli iso voimavara.
Ap, kovasti voimaa sinulle! Uskon että tyttäresi on hyvässä huomassa. Osastohoito voi tarjota mahdollisuuksia hyvinkin merkittävään toipumiseen.
Hei, haluan sinulle AP antaa vinkiksi että älä ikinä, missään tilanteessa kerro tyttärellesi olevasi pettynyt siihen että hänen "lahjat/aivot" menee hukkaan.
Itse olen myös yliopistossa opiskeleva nuori nainen, äidin silmissä aina se älykäs kiltti tyttö. Kaks kertaa on äitini mut psykiatriseen sairaalaan saatellut ja pahin mitä voisin kuvitella kuulevani olisi siinä tilanteessa se että äiti on pettynyt. Älä edes näytä sitä pettymystä. Voin luvata sulle AP että sun pettymyksesi ei ole mitään verrattuna sun tyttäresi itsevihaan tällä hetkellä.
Kannattaa miettiä että rakastatko lastasi vai lapsesi kykyjä! Peiliin katsomisen paikka sinulle, vanhempien suuret odotukset tunnolliselle lapselle voi myös pahentaa mielenterveysongelmia.
t. parikymppinen opiskelijatyttö
Voi vittu, on tää yks maa. Hullut taluttaa toisiaan osastoille, kiskoo itteensä hirteen, huitoo puukoilla, vetää mömmöjä, viiltelee aikansa kuluksi. Mutta en mä tota ihmettele oikeastaan ollenkaan. Ne joita pidetään terveinä kattoo putousta, lukee seiskaa ja ilta-sanomia, ostaa valmisruokaa ja juo cappucinoa. Jos terveet on tollasia, niin mitä siinä enää voi odottaa hulluilta.
Toivottavasti venäläiset, virolaiset ja somalit parantavat meidän geeniperimäämme, että päästään Mengelen genetiikalla eroon näistä hulluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa muuten siltä, että edelleenkää ei ole helppoa olla älykäs nainen. Onkohan tuo oikeasti noin, vai onko nämä kirjoitukset läpikotaisin puuppaa?
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 02:46"]
Voi vittu, on tää yks maa. Hullut taluttaa toisiaan osastoille, kiskoo itteensä hirteen, huitoo puukoilla, vetää mömmöjä, viiltelee aikansa kuluksi. Mutta en mä tota ihmettele oikeastaan ollenkaan. Ne joita pidetään terveinä kattoo putousta, lukee seiskaa ja ilta-sanomia, ostaa valmisruokaa ja juo cappucinoa. Jos terveet on tollasia, niin mitä siinä enää voi odottaa hulluilta.
Toivottavasti venäläiset, virolaiset ja somalit parantavat meidän geeniperimäämme, että päästään Mengelen genetiikalla eroon näistä hulluista.
[/quote]
Mikä sua vaivaa? Mene pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 02:49"]
Vaikuttaa muuten siltä, että edelleenkää ei ole helppoa olla älykäs nainen. Onkohan tuo oikeasti noin, vai onko nämä kirjoitukset läpikotaisin puuppaa?
[/quote]
Veikkaan ettei ole helppoa olla älykäs ihminen ylipäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 23:46"]
Voiko osastolle joutua, jos ei ole itsetuhoinen tai psykoottinen? Meillä lapsi/nuori masentunut ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa myös, ujouttakin. Ei psykoottistyyppistä oireilua. Nuorisopsykiatrian polilla käymme, ja siellä mietitty eri vaihtoehtoja käydä koulua. Osastojaksosta on puhuttu, mutta nuoremme ei sinne vapaaehtoisesti lähde. Pelkään, että joutuu sinne vasten tahtoaan:(
[/quote]
Ei voi joutua. Oma lapseni kärsii masennuksesta ja ahdistuksesta. Psykiatri olisi halunnut kokeilla osastojaksoa, mutta lapsi ei halunnut. Psykiatri ehdotti lapsen huostaanottoa, jotta osastojakso olisi mahdollista. Kieltäydyin huostaanotosta. Pian tämän jälkeen lapseni tuli täysi-ikäiseksi. Sen pituinen se.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 03:39"]
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 23:46"]
Voiko osastolle joutua, jos ei ole itsetuhoinen tai psykoottinen? Meillä lapsi/nuori masentunut ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa myös, ujouttakin. Ei psykoottistyyppistä oireilua. Nuorisopsykiatrian polilla käymme, ja siellä mietitty eri vaihtoehtoja käydä koulua. Osastojaksosta on puhuttu, mutta nuoremme ei sinne vapaaehtoisesti lähde. Pelkään, että joutuu sinne vasten tahtoaan:(
[/quote]
Ei voi joutua. Oma lapseni kärsii masennuksesta ja ahdistuksesta. Psykiatri olisi halunnut kokeilla osastojaksoa, mutta lapsi ei halunnut. Psykiatri ehdotti lapsen huostaanottoa, jotta osastojakso olisi mahdollista. Kieltäydyin huostaanotosta. Pian tämän jälkeen lapseni tuli täysi-ikäiseksi. Sen pituinen se.
[/quote]
Osaston tarjoama vertaistuki ei myöskään välttämättä ole parasta mahdollista ainakaan ujolle ja epävarmalle nuorelle. Ainahan voi tosin löytyä poikkeuksiakin, mutta niiden varaan en laskisi. Nykyään löytyy jo aika hyvin erilaisia ujoille nuorille suunnattuja ryhmiä tai vaikka SPR:n kaveritoimintaa. Niistä lähtisin itse liikkeelle, osastoa vasta jos nuoren henki on vaarassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huhhuijaa. Toivotaan että sairaus ei pahennu tai tule uusia sairauksia siellä sadististen hoitajien ja neuroleptihuumeen vaikutuksen alla. Sääliksi käy. Tuolla ei tapahdu kivoja tai edes moraalin mukaisia asioita.
Tässä antipsykoottien eli neuroleptien negatiivisia vaikutuksia, kannattaa miettiä onko todella niin paha tilanne että kannattaa syödä rotanmyrkyyn verrattavissa olevaa kamaa. Usein se tilanne on luokiteltava pahaksi vasta kun lääkärit ei voi jatkaa puheterapiaa koska se tulee kalliiksi valtiolle. Ei siksi että potilaan tilanne jotenkin akuutisti pahentuisi. Katsos kun psykiatrian potilaat ei ole verrattavissa ihmisiin koska ne ei aina työskentele tai voi vaatia oikeuksiaan erinäisten tilojensa takia. Sama juttu vanhuksilla. Ne on valtiolle jätelihaa joka pitää hävittää käyttämästä resursseja. Näin suomessa.
Ap:lle voimia. Rukoilen puolestasi ja myös lapsesi puolesta kunhan menen lepäämään.
Olet ajatuksissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monen mielestä osasto kuulostaa pahalta ja vapautta rajottavalta siksi, että he eivät itse ole siinä kunnossa että tarvitsisivat sitä. Niinhän sen pitää mennäkin. Mutta tilanne, jossa ihminen ei oikeasti enää pärjää omillaan edes arjen pikkutehtävissä ja kärsii niin syvästi ja tauotta, ettei näe enää muuta vaihtoehtoa kuin itsensä lopettamisen... Siinä vaiheessa hoito osastolla on jo hyvin varteenotettava vaihtoehto, joskus ainut sellainen. Moni toivoo, että hänet pelastettaisiin itseltään, kun itse ei siihen kykene. Ja on valmis mihin vain, että kärsimys lievittyy. Ja jos se lievittyy sitten kemiallisesti, hyvä. Jos apu löytyy sähköhoidosta, hyvä. (Se on myös muuten todella tehokas eikä ollenkaan niin barbaarinen asia kuin yleisesti kuvitellaan.)
Suurin osa osastolle pyrkijöistä kuitenkin haluaa osastolle itse. Siinä saa pienen aikalisän shakkiin kuoleman kanssa.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 22:39"]
Vuosi sitten ystäväni sairastui skitsofreniaan ja päätyi lopuksi psykoosiin, enkä saanut hänen äitiään ottamaan tilannetta tosissaan millään. Tyttö pääsi osastolle ja sai hoitoa, mutta sekään ei millään tavalla ollut äidin ansiota. Kaikista vaikeinta tällaisissa tilanteissa on hyväksyä se fakta, että omassa lapsessakin voi olla "vikaa". Siinä punnitaan todellinen äidinrakkaus. <3
[/quote]
Äiti on varmaan osa ongelmaa tässä tapauksessa.
Tämä on tosi mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä ketju. Toivon, että läheisenne löytävät toimivan hoidon ja pääsevät takaisin elämään.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2014 klo 04:14"]
Huhhuijaa. Toivotaan että sairaus ei pahennu tai tule uusia sairauksia siellä sadististen hoitajien ja neuroleptihuumeen vaikutuksen alla. Sääliksi käy. Tuolla ei tapahdu kivoja tai edes moraalin mukaisia asioita.
Tässä antipsykoottien eli neuroleptien negatiivisia vaikutuksia, kannattaa miettiä onko todella niin paha tilanne että kannattaa syödä rotanmyrkyyn verrattavissa olevaa kamaa. Usein se tilanne on luokiteltava pahaksi vasta kun lääkärit ei voi jatkaa puheterapiaa koska se tulee kalliiksi valtiolle. Ei siksi että potilaan tilanne jotenkin akuutisti pahentuisi. Katsos kun psykiatrian potilaat ei ole verrattavissa ihmisiin koska ne ei aina työskentele tai voi vaatia oikeuksiaan erinäisten tilojensa takia. Sama juttu vanhuksilla. Ne on valtiolle jätelihaa joka pitää hävittää käyttämästä resursseja. Näin suomessa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Antipsychotic#Adverse_effects
[/quote]
Niinpä. Ihmiset ovat todella tietämättömiä ja hyväuskoisia psykiatrian suhteen. Vaikka hoitajat olisivat kivoja, vahinkoa tulee potilaille joka tapauksessa "lääkkeistä" ainakin pitkään käyttettyinä. Mutta eihän sitä saisi sanoa, eikä sitä, että koko psykiatria on huijausta, eikä tieteellistä toisin kuin muut lääketieteen alat.
Sadistisia hoitajia on olemassa! Eiköhän potilaat, jotka ovat olleet sellaisten "hoidettavina" tiedä varsin hyvin asian laidan.
2