En aio ottaa toista koronarokotetta
Kävin ottamassa ensimmäisen rokotteen, mutta sen jälki oireet ovat olleet niin kovat että en toista halua ottaa. Osa oireista ei ole mennyt pois kolmessa kuukaudessa. Onko niin, että yhdellä rokotteella ei sitten saa vapaasti esim. matkustaa?
Kommentit (7)
Minäkin aion ostaa vain yhden kengän.
Oma terveys tärkeämpää kuin matkustelu tällä hetkellä.
Ikävää, että sinulla on ollut pitkään jälkioireita! Toivotaan, että ne viimeinkin ohittuisivat.
Matkustamisen suhteen tällähetkellä tilanne taitaa olla sellainen, että pitäisi kaksi rokotetta olla. 1-3v kuluttua varmaan tilanne jo ihan toinen matkustamisen suhteen :) Matkustat sitten myöhemmin jos/kun se toivottavasti on sitten vapaampaa eikä niin riipu saaduista rokotuksista.
On yhteiskunnallinen velvollisuus ottaa rokotteet.
Tiedän kyllä että olisi yhteiskuntavastuu ottaa rokote. Ja tiedän kuinka pahasti rajoitukset kurittavat toisia. On vähän pattitilanne kun pelkään että saan koronan ja jonkun pysyvän jälkioireen ja samalla pelkään että saan toisesta rokotteesta jonkun pysyvän vian. Etenkin kun ensimmäisen rokotuksen jälkioireet eivät ole laantuneet. Olen tuttavapiirissäni ainoa joka on rokotuksesta saanut pysyviä oireita.
Ei saa. Itse aion ottaa kolmannen ensitilassa.