Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Meillä suuri suru perheessä ja kasiluokkalaisen koenumerot romahtaneet seiskasta kutoseen
07.10.2021 |
Matikan kokeesta oli tullut 5+.
Meillä on perheessä valtava suru ja koulunkäynti ei tällä hetkellä oikein kiinnosta. Poika kuitenkin käy siellä kavereita tapaamassa mutta ei vielä kykene oppimaan mitään. Matikan ope soitti eilen ja kysyi, että hän voi järjestää pojalle tänään tukiopetusta ja otti osaa. Oli todella ymmärtäväinen. Kiitos hänelle siitä. Lapsi ei ollut kuitenkaan sinne halunnut mennä. Kohta jää valtavasti jälkeen, vaikka se tässä tilanteessa on pienin murheista, niin myöhemmin kaduttaa. Vaikeaa on.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi joutuu menemään kouluun sellaisessa tilanteessa, missä aikuinen jäisi jopa viikkojen saikulle.
Joo toki arjessa täytyy pysyä kiinni, mutta silti lapsille pitäisi antaa enemmän armoa.
Oma lapseni jäisi tuossa tilanteessa sairauslomalle kotiin, koska pystyn auttamaan läksyissä, ei jäisi opetuksessa niin paljoa jälkeen.
Lapsi halusi itse jatkaa koulussa normaalisti. Mä itse olen kotona enkä kykene menemään töihin. Ei mulla ole myöskään jaksamista auttaa poikaa tehtävissä. Mutta olen samaa mieltä että lapsille pitää antaa myös aikaa ja tilaa kerätä voimia ja saa kyllä jäädä hetkeksi kotiin jos haluaa, mutta itse haluaa mennä kouluun ja nähdä kavereita. ap
Voi ei, eihän sun mies/lapsesi isä ole kuollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisella asteella opettavana sanoisin seuraavia ajatuksensiemeniä:
- Akuutti, suuri suru on se sillä hetkellä tärkein käsiteltävä asia, ehdottomasti. Surutyötä on tärkeää ja arvokasta tehdä ja antaa asialle aikaa ja ymmärrystä. Jos ja kun koulussa silti pystyy käydä edes kavereiden takia, hyvä.
- Surun ympärille ei kuitenkaan kannata jäädä kiertämään kehää pidemmäksi aikaa kuin on pakko. Tämä saattaa kuulostaa julmalta, jos/kun olette vielä akuutin surun vaiheessa. Pahoittelen, se ei ole tarkoitus. Olen pahoillani tilanteestanne ja otan osaa suruunne.
- Miksi sanoin kuitenkin edellisen on se, että olen valitettavasti nähnyt myös lukuisia nuoria, jotka jäävät aivan selkeästi ihan vaan vellomaan siihen kurjaan tilanteeseensa aivan turhankin pitkäksi aikaa ja ikäänkuin oikeuttavat sillä itselleen sellaisen toiminnan etteivät jatkossakaan edes yritä ja alkavat ikäänkuin ulkopuolistaa kaikkea, ajatus että ”En mä pysty keskittymään kouluun ja mulla menee päin p-tä” (vaikka oikeasti pystyisi edes vähän jos yrittäisi edes vähän - välillähän muihin asioihin keskittyminen myös auttaa).
- Eli se, että huomioi surun ei tarkoita, ettei edes tarvitsisi enää ikinä yrittää tehdä mitään, vaan että pikkuhiljaa kasvatetaan sitä tekemisen tasoa kohti normaalimpaa ja vaikka ylikin. Se on tottakai prosessi, mutta ei kannata jämähtää siihen ensimmäiselle portaalle vaan tehdä aktiivisesti työtä siinä eteenpäin menossa.
- Nuorelle voisi olla hyvä antaa viestiä, että koulu hoidetaan niin hyvin kuin pystytään; surra saa, mutta se ei ihan oikeuta loputonta tai varsinkaan tahallista koulun laiminlyöntiä. Koulussa tuntien aiheisiin keskittyminen voi myös antaa lepoa aivoille siitä surusta. Useimmilla ihmisillä tulee jossain vaiheessa elämää eteen suuria suruja, ja on todella kurja, että teidän nuorellanne se tuli jo nyt. Hänellä kuitenkin on samalla oma tulevaisuus edessään, ja siitäkin kannattaa yrittää pitää kiinni.
- Suru on arvoksas tunne, mutta ylenpalttista katkeroitumista ym. kannattaa välttää viimeiseen asti. Tämän kylllä jo yläkouluikäinenkin ymmärtää, kun asiaa hänen kanssaan rauhallisesti juttelee.
Paljon voimia ja jaksamista tilanteeseenne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi joutuu menemään kouluun sellaisessa tilanteessa, missä aikuinen jäisi jopa viikkojen saikulle.
Joo toki arjessa täytyy pysyä kiinni, mutta silti lapsille pitäisi antaa enemmän armoa.
Oma lapseni jäisi tuossa tilanteessa sairauslomalle kotiin, koska pystyn auttamaan läksyissä, ei jäisi opetuksessa niin paljoa jälkeen.
Itse antaisin jonkin aikaa myös niiden läksyjen olla. Kuten sanoit, aikuinenkin jäisi sairauslomalle (lue: ei tee töitä) ,joten vähintäänkin kohtuullista, ettei lapsenkaan tarvitse saikulla töitä eli läksyjä tehdä. Ne ehtii sitten, kun on paremmin voimia. Toki jos itse haluaa sitten eri asia.
Töissä joku tekee ne työt, kun ne on pakko tehdä, mutta oppimista ei tee kukaan sinun puolestasi.
Siinä se ero.
Eipä se oppiminen pysähdy, jos jonkin aikaa pitää taukoa. Eihän sitä esim. kuumeisena tai pahassa vatsataudissakaan läksyjä yleensä tehdä. Silti ei ole kukaan vielä niiden takia jäänyt ilman peruskoulun päättötodistusta. Eikä myöskään jää ap:n lapsikaan, kunhan ensin saa rauhassa surra surunsa ilman suorituspaineita koulusta. Opettajat tuntuvat olevan hyvin lapsen tukena, joten ei mitään syytä painostaa häntä nyt opiskelemaan enempää kuin jaksaa.
24 jatkaa: Käyttäkää rohkeasti koulun tarjoamaa tukea hyväksi, mm. kuraattori, erityis- tai tukiopetus ym. Mutta koettakaa samalla muistaa, että esimerkiksi tarjotun tukiopetuksen käyttämättä jättäminen ei edistä tilannettanne myöskään. Koettakaa tarttua oljenkorsiin, joita teille tarjotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi joutuu menemään kouluun sellaisessa tilanteessa, missä aikuinen jäisi jopa viikkojen saikulle.
Joo toki arjessa täytyy pysyä kiinni, mutta silti lapsille pitäisi antaa enemmän armoa.
Oma lapseni jäisi tuossa tilanteessa sairauslomalle kotiin, koska pystyn auttamaan läksyissä, ei jäisi opetuksessa niin paljoa jälkeen.
Lapsi halusi itse jatkaa koulussa normaalisti. Mä itse olen kotona enkä kykene menemään töihin. Ei mulla ole myöskään jaksamista auttaa poikaa tehtävissä. Mutta olen samaa mieltä että lapsille pitää antaa myös aikaa ja tilaa kerätä voimia ja saa kyllä jäädä hetkeksi kotiin jos haluaa, mutta itse haluaa mennä kouluun ja nähdä kavereita. ap
Voi ei, eihän sun mies/lapsesi isä ole kuollut?
Ei ole kunnioittava kysymys. Miettisit vähän mitä kirjoitat.
Vierailija kirjoitti:
24 jatkaa: Käyttäkää rohkeasti koulun tarjoamaa tukea hyväksi, mm. kuraattori, erityis- tai tukiopetus ym. Mutta koettakaa samalla muistaa, että esimerkiksi tarjotun tukiopetuksen käyttämättä jättäminen ei edistä tilannettanne myöskään. Koettakaa tarttua oljenkorsiin, joita teille tarjotaan.
Akuutissa suruvaiheessa tukiopetuksesta ei ole mitään hyötyä. Ei mieli kykene silloin vastaanottamaan tietoa samaan tapaan kuin normaalisti. Tukiopetukseen pakottaminen akuutissa suruvaiheessa on sama kuin laittaisi aikuisen opettelemaan uutta työtehtävää samaisessa vaiheessa. Ei kukaan täysijärkinen sellaista tee. Lapsikin tarvitsee surulle aikaa. Painostamalla tilanne vain pahentuu. Normaalisti lapsi kyllä aikanaan löytää taas opiskeluun voimia ja silloin on se hetki, kun käytetään tukiopetusta jne. Nyt korkeintaan kuraattorille juttelemaan tilanteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pidin kuukauden kokonaan taukoa lukiosta, kun läheiseni menehtyi. En pudonnut kelkasta enkä syrjäytynyt. Koulun tuella pääsin tauon jälkeen takaisin kiinni opintoihin ja kirjoitin ihan samaan tahtiin kuin muutkin ikäluokastani. Sinunkin lapsesi varmasti pärjää hyvin, vaikka nyt pitäisi taukoa tai kävisi koulua "vasurilla".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi joutuu menemään kouluun sellaisessa tilanteessa, missä aikuinen jäisi jopa viikkojen saikulle.
Joo toki arjessa täytyy pysyä kiinni, mutta silti lapsille pitäisi antaa enemmän armoa.
Oma lapseni jäisi tuossa tilanteessa sairauslomalle kotiin, koska pystyn auttamaan läksyissä, ei jäisi opetuksessa niin paljoa jälkeen.
Lapsi halusi itse jatkaa koulussa normaalisti. Mä itse olen kotona enkä kykene menemään töihin. Ei mulla ole myöskään jaksamista auttaa poikaa tehtävissä. Mutta olen samaa mieltä että lapsille pitää antaa myös aikaa ja tilaa kerätä voimia ja saa kyllä jäädä hetkeksi kotiin jos haluaa, mutta itse haluaa mennä kouluun ja nähdä kavereita. ap
Voi ei, eihän sun mies/lapsesi isä ole kuollut?
Ei ole kunnioittava kysymys. Miettisit vähän mitä kirjoitat.
Anteeksi mutta tuli vaan mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi joutuu menemään kouluun sellaisessa tilanteessa, missä aikuinen jäisi jopa viikkojen saikulle.
Joo toki arjessa täytyy pysyä kiinni, mutta silti lapsille pitäisi antaa enemmän armoa.
Oma lapseni jäisi tuossa tilanteessa sairauslomalle kotiin, koska pystyn auttamaan läksyissä, ei jäisi opetuksessa niin paljoa jälkeen.
Lapsi halusi itse jatkaa koulussa normaalisti. Mä itse olen kotona enkä kykene menemään töihin. Ei mulla ole myöskään jaksamista auttaa poikaa tehtävissä. Mutta olen samaa mieltä että lapsille pitää antaa myös aikaa ja tilaa kerätä voimia ja saa kyllä jäädä hetkeksi kotiin jos haluaa, mutta itse haluaa mennä kouluun ja nähdä kavereita. ap
Voi ei, eihän sun mies/lapsesi isä ole kuollut?
Ei ole kunnioittava kysymys. Miettisit vähän mitä kirjoitat.
Anteeksi mutta tuli vaan mieleen.
Kaikkea mieleen tulevaa ei pidä kirjoittaa/sanoa ääneen.
Vierailija kirjoitti:
24 jatkaa: Käyttäkää rohkeasti koulun tarjoamaa tukea hyväksi, mm. kuraattori, erityis- tai tukiopetus ym. Mutta koettakaa samalla muistaa, että esimerkiksi tarjotun tukiopetuksen käyttämättä jättäminen ei edistä tilannettanne myöskään. Koettakaa tarttua oljenkorsiin, joita teille tarjotaan.
Voi hyvinkin edistää. Kun lapsi saa ensin rauhassa ja ilman suorituspaineita surra, hän jaksaa taas paremmin opiskella. Tukitoimet ovat hyvä asia, mutta niihin ei pidä painostaa varsinkaan liian aikaisin. Jos ap:kaan ei vielä kykene töihin, on suru todennäköisesti aika tuore juttu. Lapsikin tarvitsee aikaa sen käsittelyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi joutuu menemään kouluun sellaisessa tilanteessa, missä aikuinen jäisi jopa viikkojen saikulle.
Joo toki arjessa täytyy pysyä kiinni, mutta silti lapsille pitäisi antaa enemmän armoa.
Oma lapseni jäisi tuossa tilanteessa sairauslomalle kotiin, koska pystyn auttamaan läksyissä, ei jäisi opetuksessa niin paljoa jälkeen.
Lapsi halusi itse jatkaa koulussa normaalisti. Mä itse olen kotona enkä kykene menemään töihin. Ei mulla ole myöskään jaksamista auttaa poikaa tehtävissä. Mutta olen samaa mieltä että lapsille pitää antaa myös aikaa ja tilaa kerätä voimia ja saa kyllä jäädä hetkeksi kotiin jos haluaa, mutta itse haluaa mennä kouluun ja nähdä kavereita. ap
Voi ei, eihän sun mies/lapsesi isä ole kuollut?
On, mutta en tullut siitä tänne puhumaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi joutuu menemään kouluun sellaisessa tilanteessa, missä aikuinen jäisi jopa viikkojen saikulle.
Joo toki arjessa täytyy pysyä kiinni, mutta silti lapsille pitäisi antaa enemmän armoa.
Oma lapseni jäisi tuossa tilanteessa sairauslomalle kotiin, koska pystyn auttamaan läksyissä, ei jäisi opetuksessa niin paljoa jälkeen.
Lapsi halusi itse jatkaa koulussa normaalisti. Mä itse olen kotona enkä kykene menemään töihin. Ei mulla ole myöskään jaksamista auttaa poikaa tehtävissä. Mutta olen samaa mieltä että lapsille pitää antaa myös aikaa ja tilaa kerätä voimia ja saa kyllä jäädä hetkeksi kotiin jos haluaa, mutta itse haluaa mennä kouluun ja nähdä kavereita. ap
Voi ei, eihän sun mies/lapsesi isä ole kuollut?
On, mutta en tullut siitä tänne puhumaan. Ap
Halaus ja voimia ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on jo iso juttu että menee kouluun. Voimia!
Olipa kurja lukea tätä. Kaikkea hyvää teille. Älkää murehtiko numeroista.
Huhhuh kun taas törkeitä kommentteja jotkut kirjoittaa... Ehkä joidenkin pitäisi mennä empatiakouluun opettelemaan ihmisyyttä.
Voimia ap!
Mikä suuri suru?
Minulta kuoli isä kun olin 14 ja kyllä jatkoin koulua kuten ennenkin. Oikeastaan siitä tuli asia joka nimenomaan piti normaalissa elmäässä.
Vanhempana en antaisi nyt vaan kaiken uuvahtaa "me emme tee mitään kun on toi suru päläpälä".
Esimerkkikäytöstä nyt ainakin.
Alue: Aihe vapaa
Se on hienoa, että jaksaa ja on sellaisia kavereita, joiden takia haluaa mennä kouluun. Se, että menee kouluun on nyt ihan riittävä "suoritus". Arvosanoilla ei tässä kohtaa ole merkitystä. Ne ehtii korjata myöhemmin. Lapsella on tätä lukuvuotta vielä monta kuukautta jäljellä eikä kasiluokan numeroilla ole oikeastaan mitään merkitystä. Vasta ysin kevättodistus merkitsee jotain ja siihen on aikaa vielä yli 1,5v. Rauhassa ja paineettomasti vain niin kyllä se siitä. Voimia teille <3