Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masennuksesta paraneminen megalomanialla?
07.10.2021 |
Voiko masennuksesta parantua siten, että ikään kuin ehdollistaa itsensä siihen ajatukseen, että useimmat ihmiset ovat itseä vähemmän arvokkaita ja että itse on heidän yläpuolellaan, jopa lähes jumalankaltainen? Onko tällaisen voimakkaan vakaumuksen omaksuminen masentuneelle edes mahdollista vai olisiko se vääjäämättä merkki siitä, että henkilöllä on todellisuudessa (hypo)mania?
Kommentit (14)
Mistä se masennus tuolloin koostuisi, onko ajatusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maniaa pukkaa eli kaksisuuntainen selvästi
Ei masentunut kykene tuollaiseen ajatteluun että muut olisivat häntä arvottomampia. Masentunut tyypillisesti pitää itseään muita arvottomampana.
Jos ajatuksia pystyis tollalailla hallitsemaan ja päättämään miten ajattelee, niin eihän kukaan olisi masentunut.
Bipolaarinen häikkä kyllä tekee tuota, mutta ei se ole "masennuksesta paranemista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä se masennus tuolloin koostuisi, onko ajatusta?
Jotkut psykologit ajattelee että moni ahdistus juontuu lapsuuden ero- ja hylkäämiskokemuksista. On voinut olla vaikka tunnekylmä/-köyhä tai rankaiseva koti, missä lapsesta ei ole iloittu. Lapsi on ikäänkuin aina kokenut olevansa arvoton, pettymys, tiellä.
Tuota masennusta on Suomessa paljon. Se juuret ovat syvällä monessa sukupolvessa ja kasvatusperinnössämme. Lapset on tarvittu auttamaan ja töihin varsin varhain, heistä ei ole osattu välttämättä iloita itsenään, omina persooninaan.
Persoonaksi kasvaminen onkin isoin haaste nykyään, koska nykyaika odottaa nyt yksilöltä paljon. Yliyksilöllisessä ajassamme on julma ihmiskäsitys, joka ei tunnusta ihmisten tarvitsevuutta ja yhteenkuuluvuutta hyvinvoinnin edellytyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Maniaa pukkaa eli kaksisuuntainen selvästi
Sekä mania että masennus ovat psyykkisen kivun pakenemista. Oma käsitys itsestä on jäänyt hauraaksi. Tekee elämästä epävakaata ja raskasta. Minäkäsitys ei ole realistisella pohjalla vaan joko yli tai ali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aika erikoiselta ajatukselta näin masentuneen mielestä. Olisi aikalailla vaikea ajatella olevansa noin ihmisten yläpuolella. Ei tunnu oikealta muita kohtaan. Ei masennus kumminkaan empatiaa ja muita tunteita poista, että kykenisi tuollaiseen.
Ai vähän niinku kannustetaan: hei sä olet tärkee ihminen, etkä huonompi kun muut." Tuskin monikaan alkaa itseään jumalana pitämään, vaikka kuinka ihmiset sähläisi ympärillä. Mutta sellainen outo härdelli ja näytteleminen, sen tunnistaa, niin sen ottaa vaan sellaisena outona härdellinä. Tai voihan sitä joku ajatella: wau, mun takia, onpa ihmeellistä ja älytöntä, mutta siihen se jää. Vai meinasitko, että joku ajattelee jotain sellaista, ilman mega näytelmiä ihan tuosta vaan. Hyvä idea oikeasti. Uskotella olevansa jumala ja jotkut törpot ehkä uskookin. Kuningas idea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitääkö sitä mennä noin äärimmäisyyksiin? Miksei riitä että "olen arvokas ja hyvä ihminen"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maniaa pukkaa eli kaksisuuntainen selvästi
Sekä mania että masennus ovat psyykkisen kivun pakenemista. Oma käsitys itsestä on jäänyt hauraaksi. Tekee elämästä epävakaata ja raskasta. Minäkäsitys ei ole realistisella pohjalla vaan joko yli tai ali.
Mun mielestä tuo kuulostaa taas ylipsykoloinnilta. On liian yli- tai ali jotain. Herran jestas ja mikä on juuri se keski, ettei ole yli- tai ali. Ja miten vielä se ilmenee sitten henkilön persoonassa että on yli- tai ali. Ellei sitten jo itse julista somessa olevansa jotain. Itse maniaan ja masennukseen on kyllä ihan omat kriteerit ja silloin pitää olla aika erikoista käytöstä. Mania ei ole mitään sellaista että tunnempa nyt oloni hieman energisemmäksi kun eilen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsepetoksen pönkittäminenkin syö energiaa ja aikaansaa varmasti aika ajoin sekavuutta ja kuvotuksentunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se masennus tuolloin koostuisi, onko ajatusta?
Jotkut psykologit ajattelee että moni ahdistus juontuu lapsuuden ero- ja hylkäämiskokemuksista. On voinut olla vaikka tunnekylmä/-köyhä tai rankaiseva koti, missä lapsesta ei ole iloittu. Lapsi on ikäänkuin aina kokenut olevansa arvoton, pettymys, tiellä.
Tuota masennusta on Suomessa paljon. Se juuret ovat syvällä monessa sukupolvessa ja kasvatusperinnössämme. Lapset on tarvittu auttamaan ja töihin varsin varhain, heistä ei ole osattu välttämättä iloita itsenään, omina persooninaan.
Persoonaksi kasvaminen onkin isoin haaste nykyään, koska nykyaika odottaa nyt yksilöltä paljon. Yliyksilöllisessä ajassamme on julma ihmiskäsitys, joka ei tunnusta ihmisten tarvitsevuutta ja yhteenkuuluvuutta hyvinvoinnin edellytyksenä.
Nyt jonkun persoonaa kasvattamaan vaikka seuraamalla ja maalittamalla. Yhteenkuuluvuutta ja tarvitsevuutta syntyy siitä. Ja se joka huomaa olevansa moisen outouden kohde on siis ongelma tai jotain häikkää henkilössä? Kysyisin tuollaisessa tilanteessa, miksi alunperin on ryhdytty tuohon ja kenen toimesta?
Alue: Aihe vapaa
Hassu ajatus. Masennus on kyllä jossain määrin ihan terve reaktio sairaaseen ympäristöön, että ei siitä välttämättä tarvitse parantua, vaan ekosysteemin pitäisi muuttua. Kuka sitä taistelua jaksaa, se on jo toinen juttu. Jumalakompleksi on kuitenkin jotain muuta.