Vahingonilo

Vauva-ajoilta tutussa kaveriryhmässä meidän kaikkien jälkikasvu on nyt tarhaiässä. Puistossa keskusteltiin eri vaihtoehdoista. Kaikki muut sanoivat laittavansa lapsensa viereiseen yksityiseen tarhaan, minä taas kunnalliseen. Yllättävän paljon sain palautetta! Miksi en halua parasta lapselle yms. Sanoin suoraan, että meillä ei ole varaa yksityiseen ja luulin sen olevan aika tyhjentävä tokasu. No, yksi mamma jakso kuitenkin vielä jankuttaa kuinka minä pilaan lapsen elämän. Just joo. No, viime viikolla sain tietää, että tämä yksityinen tarha sulkee ovensa. Kautta rantojen sain tietää noiden mammojen nyt pyrkivän meidän kunnalliseen tarhaan (täällä on ryhmät täynnä, lycka till). Vahingonilo!! Empäs tiennytkään, että mä olen näin pikkumainen ja ilkeä. Kaipa mulla jäi jotain hampaankoloon vaik yritin jättää noi typerimmät kommentit omaan arvoonsa.

Milloin sinä viimeksi tunsit vahingoniloa? Olitko rehellisesti "onnellinen" vai tuliko huono omatunto? Mä en haluis olla iloinen muiden huonosta tilanteesta mutta samalla en vaan pysty hillitsee "ha! Siitäs sait!" fiilistä.