Mihin harrastukseen veisit tälläisen eskarilaistytön?
Aluksi erittäiin ujo. On tähän asti harrastanut jalkapalloa, mutta se lopetettiin kun ujosteli, ei oikein päässyt ryhmään sisään kun muut tuntuivat tuntevan toisensa jo ennestään. Tykkäsi kyllä lajista, mutta ei halua harrastaa sitä enää. Tykkää musiikista, uimisesta, tanssimisesta ja esiintymisestä. Ei kuitenkaan vielä kestä sitä että muut katsovat, ristiriitaista :) On motorisesti lahjakas, ketterä ja pärjää ryhmässä. On myös aika raju, kävi kokeilemassa balettia, eikä halunnut toista kertaa, ei tuntenut kuuluvansa ballerinojen joukkoon. Sirkuskoulu olisi tosi hyvä juttu, mutta ryhmiin ei enää mahdu.
Kommentit (20)
Ei ole rahaa niin kalliiseen harrastukseen, eikä tyttö vielä hevosen selkään ole halunnut tai uskaltautunutkaan.
ap
Entä se musiikki? Soittotunneille tai vaikka kuoroon?
Ei noin pienellä tarvitse olla mitään ohjattua harrastusta. Anna tytön kypsyä ja katso esim. ensi syksynä uudelleen. Äiti-lapsi -jumpassa voisitte käydä.
Tanssia? Jotain menevämpää kuin baletti tai tanhut? Jotain "yksin tanssia". Voimistelua?
On kauhea vesipeto, joka rakastaa mahaplätsillä hyppimistä vaikka jääkylmään veteen. Millaiselle lapselle uimahypyt sopivat?
ap
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 12:28"]
kansantanssi
[/quote]Sanotaan vielä, että ainakin meidän pienten ryhmässä on aina aluksi hippaa ym. leikkiä ja tanssitkin ovat reippaita ja siten erityylistä kuin esim. baletti. Ryhmässä pääsee kuitenkin esiintymäänkin. Ihan kiva harrastus, mutta toki riippuu paikasta, millaista on.
Mitä jos nyt vaan olisitte jossain VAIKKEI MUKA PÄÄSE RYHMÄÄN SISÄLLE.
Meillä kaksi poikaa futaa, enkä tiedä mitä tarkoitat tuolla ryhmään pääsemisestä. Me mennään harkkoihin ja siellä harrastavat, sitten kotiin kun reenit loppuu.
Harkoissa ollaan kuuntelemassa mitä valmentaja sanoo ja tehdään niitä annettuja ohjeita. Ehkä se on se syy miksi lapsi ei "viihdy"? Siellä kuitenkin odotetaan että lapset tekee kun käsketään.
Kavereita alkaa muodostumaan sitten siinä ohimennen -vähitellen! Ja huomattavasti isompana, ehkä koululaisena kun lapsi pääsee pelaamaan vapaa-ajallaan lähellä asuvan harkkakaverin kanssa. On melko jäätävä ajatus ettei lapsesi saa kavereita. Tytöllä saattaa olla lisähaaste saada pojista kavereita, onko siellä siis sukupuolella väliä?
Jos seura on huono niin siellä näkyy kiusaaminen ja pois sulkeminen. Itse äitinä kyttään lapsieni käytöstä harkoissa ja seuraan kemiaa muiden välillä. Esim. jos lapsella ei ole pallohallussa tai ei saa vietyä palloa maaliin (tästä on siis omaa kokemusta) niin se alkaa vaikuttamaan muutenkin tuossa ikätasossa vähäiseen pallon syöttämiseen. Omista pojista toinen on siis ollut kehno tekemään maaleja.
Mietin, että miten helposti lapsesi sitten on alkanut käyttämään tuota "en pääse mukaan porukkaan" -lausetta, jos lapsi kuitenkin jännittää.
Voisiko ajatella että menisitte johonkin neuvolan kautta järjestettyyn terapiaan josta jännittäjälle saisi ohjeita?
Entä oletko keskustellut valmentajien kanssa?
Lapsesi on vielä kovin nuori harrastaja ja voihan sitä mielummin pitää vaikka reilun mittaisen tauon asiassa, soitat vaikka terapeutin ajan ja myöhemmin palaatte vaikka futikseen. Ei ne muutkaan lapset ole valmiita ja ryhmähenki kyllä vasta nousee isompana. Jos lapsi kaipaa balettiin tai voimisteluun niin ne taitaa olla lajeja joissa se pienen lapsen notkeus kannattaa pystyä säilyttää, isompana aloitettu voimistelu kuulemma näkyy versus lapseen joka on pienestä saakka ollut lajissa mukana.
Entä onko harrastuksen oltava liikuntaa? Mitä lapsi tykkäisi partiosta tai käsitöistä? Mutta ehkä pieni paussi voisi auttaa jos tuntuu että harrastus-sanana jo jännittää. Ei se enää palvele lasta. Mutta mielummin koittaisin siis auttaa lasta tuossa jännittämisessä ja realistisemmaksi saada kuvitelmaa että VAIN hän on yksin jalkkisporukassa ja muut on kavereita keskenään.
Näin lähellä valmentajia (mies valmentaa) voisi ihan oikeasti puhua jännittämisestä valmentajille ja jos siellä olisi fiksu vastassa niin ehkä hänkin voisi koittaa miettiä harjoitteita sellaisiksi että tyttö saa kannustavaa palautetta ja lapsille voisi vähän enempi opastaa siihen että ollaan joukkue -ja kaikki siihen kuuluu jne.
Kuulostaa vaan niin kurjalle että lapsi lopettaa laji toisensa jälkeen. Ja ehkä hänen pelkotilat saa tilanteet näyttämään hänen silmissään asiat pahemmilta mitä ne on. Minä vähän pelkäisin että lapselta kuolee into kokeilla harrastuksia jos tulee riittävä määrä pettymyksiä. Soita neuvolaasi, en jättäisi jännittäjää nyt yksin: jos ei mitään erikoista apua meinaa löytyä niin ehkä ihan toimintaterapeutti voisi olla kiinnostunut aiheesta? Tai kiinnostuisi ja voisi auttaa. Tämä siis ihan ajatellen lapsen tulevaa koulunkäyntiä yms.
uimahypyt sopii niille, jotka niistä tykkää. Ei siinä sen kummempaa profiilia. Meidän kaksi tyttöä nautti niistä, toinen on rämäpää robinin fanittaja futari ja toinen on pianoa soittava balettitanssija, joka vetelee fillarilla kalliota alas. Ei saa pelätä korkeita paikkoja (aluksi vaan ponnarilta hyppäävät) taikka hyppäämistä.
Jos kerran tykkää uida, niin miksei uinti käy? Tai tosiaan jonkin soittimen soittaminen? Jos ei ole jossain musiikkiopistossa, ei esiintymisiä tule. Tai taidekerho?
Mutta olennaistahan olisi siis kysyä lapselta mitä se haluaisi kokeilla. Ja jos se ei halua mitään, niin sitten ei tee mitään.
Vuoden alussa alkaa useilla kamppailu-urheiluseuroilla lasten lajit.
13? Lapsi lopettaa lajin toisensa jälkeen? On harrastanut vasta kahta lajia!
Terapiaan jos jännittää? Haloo, luuletko että edes ottaisivat sinne lapsen pelkän ujouden takia?
Mistä sait päähäsi että harrastus yleensä jännittää? Kovasti haluaa uuden harrastuksen, mutta ei vielä tiedä minkä.
Ja miksi futista olisi pitänyt jatkaa, kun ulkopuolelle jääminen teki harkoista ikäviä. Vaikka sinun mielestäsi futisharkat eivät näemmä ole sosiaalinen tapahtuma, niin kyllä se sitä on. Etenkin pienille lapsille. Ei siellä olla vain vastaanottamassa ohjeita, siihen kuuluu paljon muutakin. Ei hipassakaan ole kovin kivaa olla kiinniotettuna, kun muut pelastavat vain kavereitaan, valmentajat ovat ainoita jotka huomioivat ujonkin tytön.
Enkä usko että koulunkäynti aiheuttaa ongelmia, kun ei sitä tee eskarikaan, ainakaan sen jälkeen kun ryhmä on tullut tutuksi.
ap
montako kertaa sitä futista kokeilitte. Meinaan se ryhmään mukaan pääsy ym. ottaa aikansa ja tekee vastaavista asioista seuraavalla kerralla helpompia.
Uimakoulu. Ollaan porukassa ja leikitään, sitten treenataan sitä uintia enempi yksikseen. Sukelletaan ja hypitään... kaikkea mitä altaassa voi tehdä.
Jatkaa voi erilaisissa ryhmissä niin pitkään ja korkealle tasolle kuin rahkeet antaa myöden, tai siirtyä harrastelijaryhmään uimaan ja leikkimään porukassa huvin vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 12:59"]
montako kertaa sitä futista kokeilitte. Meinaan se ryhmään mukaan pääsy ym. ottaa aikansa ja tekee vastaavista asioista seuraavalla kerralla helpompia.
Puoli vuotta harrasti jalkapalloa.
ap
[/quote]
Mä kyllä komppaan tuota "ei futis ole sosiaalinen laji". Se vaan on niin, että siellä kuunnellaan ohjeet ja tehdään ohjeiden mukaan, ei siinä (pitäisi) olla aikaa ruveta ystävyyssuhteita rakentamaan. Eri asia on, jos ei esim. kukaan moikkaa kun tulee siihen paikalle, tai jos pitää ottaa pari, niin kukaan ei suostu olemaan parina jne. Ne on huonoja juttuja, joista voi tulla ulkopuolisuuden olo, mutta mitään muita tilanteita siinä ei kyllä ole. Tuossa iässä kaikki vielä pelaa hyvin itsekästä peliä eikä osaa syötellä, varsinkin, jos ovat juuri aloittaneet. Eli joo, futis on sosiaalinen joukkuelaji, mutta kavereiksi niitä saman joukkueen tyyppejä voi sanoa vasta joskus vuoden tai parin jälkeen.
Kolmen pelaajan kokemuksella. Eri juttu on sitten se, että aina löytyy osa porukasta sellaisia, jotka ihan oikeasti tuntee toisensa, esim. pihapiiristä, koulusta tai vanhemmat on tuttuja keskenään: Se näkyy futiksessa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä futiksen kanssa. Eli jos pelaaminen oikeesti kiinnostaa, kannattaa roikkua mukana ja mennä futiksen ulkopuolisiin aktiviteetteihin mukaan, jos niitä on ja vanhempana tutustua vanhempiin ja kutsua niitä futsikavereita kylään. Siellä se tutustuminen ja suhteiden luominen tapahtuu, ei treeneissä.
Vie tyttö ratsastukouluun. Siellä toimitaan yhdessä yksilönä ja on vähän raisua. Motorinen lahjakkuus tukee hyvin ratsastusharrastusta ja kasvattaa itseluottamusta.