En jaksa enää.Oon itkeny koko yön.
Ahdistaa, sattuu ja kukaan ei kuuntele. En saa apua vaikka pyydän. Edes lääkärit ei kuuntele, tyrkkää lääkkeet kouraan. Yritän vain sinnitellä
Kommentit (14)
Kyllä jostain löytyy sinullekin sopiva lääkäri, yritä hakeutua psykologille tai jonkinlaiseen terapiaan.
Vaikka nyt tuntuu pahalta, niin kyyneleet kuivuvat nopeasti, ja asioilla on tapana lopulta kääntyä parhain päin. Olet jaksanut tähänkin asti, joten sinulla on varmasti voimaa jatkaa eteenpäin, vaikket sitä itse tiedostaisi.
Kiitos teille. Olen pitkään ollut henkisesti ihan loppu, väsymystä ja stressiä kaikesta, etenkin omasta terveydestä. Olen ravannut lääkärissä toistuvien kipujen kanssa, mutta syytä niille ei löydy. Tänään vaan tuntui että kaikki kaatuu päälle. Olen ehkä yrittänyt olla jopa liian reipas ja iloinen, minun on vaikea myöntää itselleni että tarvitsen apua myös omien ajatuksien kanssa. Tuntuu että olen ikuisessa oravanpyörässä... Toisinaan on hyvä olla, ja jaksan oikeasti keskittyä ja miettiä asioita. Tuntupa hyvältä purkaa edes jonnekkin, kiitos.
Mikäli olet alle 30v ota yhteys kelaan ja hankkiudu terapiaan. Kela kustantaa terapian siinä tapauksessa pientä oma vastuuta lukuunottamatta. Ja mikäli olet yli sen 30v niin kun tuntuu ettei oikeasti enään jaksa niin soita mielenterveyspuolen päivystykseen ja kerro että et yksinkertaisesti jaksa!
Et ole tässä maassa ainut tuollaisten ajatusten kanssa. Ole rohkea ja hae apua!
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 04:22"]Mikäli olet alle 30v ota yhteys kelaan ja hankkiudu terapiaan. Kela kustantaa terapian siinä tapauksessa pientä oma vastuuta lukuunottamatta. Ja mikäli olet yli sen 30v niin kun tuntuu ettei oikeasti enään jaksa niin soita mielenterveyspuolen päivystykseen ja kerro että et yksinkertaisesti jaksa!
[/quote]
Kiitos neuvosta, voisin miettiä tätä. Tekisi mieli vain kävellä päivystykseen ja sanoa että en jaksa, tarviin apua. Jos olisin niin rohkea, tekisin sen jo aamulla
Vaatii paljon rohkeutta astua sen kynnyksen yli ja vaatia apua. Tiedän kokemuksesta. Mutta asiat helpottuu heti sen jälkeen kun se ensimmäinen iso askel on tehty ja saa apua. Mtt päivystys on auki yölläkin. Joten soita sinne heti jos tuntuu että et jaksa. -7
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 06:03"]Miksi sua pitäisi auttaa? Perustele?
[/quote]
Mä voin perustella sen lääkärille sitten jos sinne menen/pääsen.
Oikeesti... Täällä palstalla on paljon niin ihania ja sydämmellisiä ihmisiä<3 mulle tulee aina niin hyvä mieli ku lukee kaikkien tsemppausviestejä ja sellasia että tarjoudutaan kuuntelemaan toisten huolia. Se on yks ihanin piirre mikä ihmisellä voi olla. Vaikka ittelläki ois huolia niin silti halutaan kuulla tuntematontakin jolla on suru puserossa<3
Mun tekis nii mieli vaan päästä halaamaan jotakuta teistä ja keskustella vaikka ja mistä!
Ihania ihmisiä kerrassaan!<3 :]
Mulla ei kyllä oo nyt mitään huolia, mutta jos olis niin mieluusti kertoisin!
[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 07:20"]Oikeesti... Täällä palstalla on paljon niin ihania ja sydämmellisiä ihmisiä<3 mulle tulee aina niin hyvä mieli ku lukee kaikkien tsemppausviestejä ja sellasia että tarjoudutaan kuuntelemaan toisten huolia. Se on yks ihanin piirre mikä ihmisellä voi olla. Vaikka ittelläki ois huolia niin silti halutaan kuulla tuntematontakin jolla on suru puserossa<3
Mun tekis nii mieli vaan päästä halaamaan jotakuta teistä ja keskustella vaikka ja mistä!
Ihania ihmisiä kerrassaan!<3 :]
Mulla ei kyllä oo nyt mitään huolia, mutta jos olis niin mieluusti kertoisin!
[/quote]
Tulipa hyvä mieli ja hymy sun kommentista! Viime yön valvomisen ja murehtimisen jälkeen tuntuu hyvältä. Melkein tuli taas itku, tällä kertaa vaan positiivisesta syystä! Halaus sulle <3 :) t. Ap
Itse olen kuunnellut musiikkia ja pitänyt hauskaa. Voimia sinne.