Tyttäreni todennäköisesti muuttaa kotoaan syksyllä, ahdistaa jo nyt :(

Opettele päästämään irti. Paska mäihä että asutte jossain perseessä, mutta itsekästä ajatella noin.

Sittenhän saat paneskella oikeen urakalla ja ulvoa täysillä, kun ei ole tyttö kuulemassa, ota ihmees nuoruuttas takas, äläkä ole noin läheisriippuvainen.

Nauti, kun saat olla itsekäs kerrankin. Aikansa kutakin. Ei ole tervettä roikkua lapsessa kiinni.

Jahas ja taas täällä jotkut vastailee ihan typeriä....mut joo, ymmärrän. Itselle oli kova paikka tyttäreni muutto vaikka poika vielä jäi kotiin. Monet ei ymmärrä, että jos on lapsiin tosi hyvät, läheiset välit niin kyllä se koville ottaa. Mulla oli 2-3 kuukautta vaikeeta, sitten alkli helpottamaan kun huomasin, että tytär haluaa yhä åitää yhteyttä, soitteli usein jne.

Eli siihen tottuu mutta ymmärrän kyllä hyvin sun tunteet/ajatukset!

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 00:43"]Jahas ja taas täällä jotkut vastailee ihan typeriä....mut joo, ymmärrän. Itselle oli kova paikka tyttäreni muutto vaikka poika vielä jäi kotiin. Monet ei ymmärrä, että jos on lapsiin tosi hyvät, läheiset välit niin kyllä se koville ottaa. Mulla oli 2-3 kuukautta vaikeeta, sitten alkli helpottamaan kun huomasin, että tytär haluaa yhä åitää yhteyttä, soitteli usein jne.

Eli siihen tottuu mutta ymmärrän kyllä hyvin sun tunteet/ajatukset!
[/quote]No voi hellanlettas sentään.

Mun vanhemmille oli tosi kova pala kun mina ainokainen lapsi muutin pois kotoa. Kylla sun tyttareskin vahan vanhempana ymmartaa kuinka kova paikka se on, mutta nyt yrita pitaa reipas mieli ylla ja tukea tytartasi, sita tulee viela kovasti arvostamaan ja taten saatte pidettya suhteenne hyvana. Jos nyt alat itkemaan tyttarellesi hanen lahtoa niin sita lapsi ottaa sen helposti itseensa syyllistyksena ja onhan se lapsellekin haikeaa muuttaa omilleen ensimmaista kertaa ikina, jos siina viela aiti alkaa syyllistamaan niin kahta kauheampaa se on. Nayta tyttarelles kuinka ylpea olet hanesta ja saat todellakin olla ylpea lapsesta jolla halu ja palo opiskelemaan ja itsenaiseen elamaan :)

Taytyy sanoa, etta vaikken asukaan enaa kotona, vaan asun oman miehen ja esikoislapseni kanssa niin valit omiin vanhempiin ovat silti hyvin laheiset, erilaiset tietenkin kuin silloin kun kotona asuttiin mutta myos paremmat kun ollaan kaikki aikuisia ja ei ole turhaa riitaa ja uhoa enaa :)

tsemppia ap!nyt on todellakin aika tehda jotain ITSESI vuoksi, kaikkea mista olet ikina haaveillut

Mä pelkään just tätä ihan hirveesti!!! Se on varmaan pahinta mitä voi tapahtua ja mä en tiedä yhtään mitä oikeesti siitä seuraa jos mut jätetään yksin elämään. Mä olen miettinyt adoptiotakin mutta en mä saa. Mulla on onneksi jäljellä 2 tytöistä kotona ja mä olen ajatellut etten päästä nuorinta vaan teen kaikkeni jotta mä estän sen. Yhden menetin jo ja se oli ihan hirveetä!! Mun puolesta molemmat saa elää äidin luona turvassa ja mä rukoilen ja toivon että jonain päivänä sen vanhinkin taas kipittää äidin luo ja kysyy saanks mä äiti muuttaa takasin kotiin. Mä olisin niin onnellinen siitä päivästä!!

Ota koira, jos sille on aikaa ja rahaa. Etsi ystäviä.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 00:51"]Mä pelkään just tätä ihan hirveesti!!! Se on varmaan pahinta mitä voi tapahtua ja mä en tiedä yhtään mitä oikeesti siitä seuraa jos mut jätetään yksin elämään. Mä olen miettinyt adoptiotakin mutta en mä saa. Mulla on onneksi jäljellä 2 tytöistä kotona ja mä olen ajatellut etten päästä nuorinta vaan teen kaikkeni jotta mä estän sen. Yhden menetin jo ja se oli ihan hirveetä!! Mun puolesta molemmat saa elää äidin luona turvassa ja mä rukoilen ja toivon että jonain päivänä sen vanhinkin taas kipittää äidin luo ja kysyy saanks mä äiti muuttaa takasin kotiin. Mä olisin niin onnellinen siitä päivästä!!
[/quote]Sääli sun likkoja, et niil on noin seko mutsi vai oliks tää provo, pakko olla!

[quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 23:18"]Eli siis tyttö muuttaa todennäköisesti Helsinkiin yliopistoa varten ja minusta on hienoa että hän on jaksanut opiskella niin että pääsy unelmien alalle on todennäköinen nyt kun vielä viimeiset aineet kirjoittaa keväällä. 

Mutta ahdistaa kun jään yksin :( 

vertaistukea? 
[/quote]

Oma esikoispojani muutti 17-vuotiaana omaan asuntoon. Poika urheili SM -tasolla ja kävi lukiota. Muutettuaan lähemmäs lukiota ja treenihalliaan hänen elämänlaatunsa parani, koska matkoihin ei enää mennyt aikaa. Äitinä toki tajusin, että se aiempi kuljettaminen väsytti minua ja poikaa. Silti meni varmaan noin kaksi vuotta ennen kuin "hyväksyin" sen että esikoinen oli muuttanut. Pidin mieleni iloisena ajattelemalla, että kyllä se poika sieltä kohta kotiin tulee. Toisaalta tiesin, että ei niin tule tapahtumaan. :D

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 00:58"]

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 00:51"]Mä pelkään just tätä ihan hirveesti!!! Se on varmaan pahinta mitä voi tapahtua ja mä en tiedä yhtään mitä oikeesti siitä seuraa jos mut jätetään yksin elämään. Mä olen miettinyt adoptiotakin mutta en mä saa. Mulla on onneksi jäljellä 2 tytöistä kotona ja mä olen ajatellut etten päästä nuorinta vaan teen kaikkeni jotta mä estän sen. Yhden menetin jo ja se oli ihan hirveetä!! Mun puolesta molemmat saa elää äidin luona turvassa ja mä rukoilen ja toivon että jonain päivänä sen vanhinkin taas kipittää äidin luo ja kysyy saanks mä äiti muuttaa takasin kotiin. Mä olisin niin onnellinen siitä päivästä!! [/quote]Sääli sun likkoja, et niil on noin seko mutsi vai oliks tää provo, pakko olla!

[/quote]

Mä kerron vain mun tuntemuksista ja pelosta mikä siihen liittyy. Tiedän etten voi estää sitä tapahtumasta ja sitä tunnetta ei voi ulkopuoliset ymmärtää. 

Hei! Olen itse perheen ns iltatähti ja syntynyt aikanaan tosi pienenä/sairaana keskosena, joten sekin lienee vaikuttanut siinä, että vanhemmillani oli tosi vaikea päästää irti, kun sitten muutin pois kotoa. Koin sen todella ahdistavana ja homma jatkui vielä kun oli perustanut perheenkin.. Kun oma poikani meni armeijaan heinäkuussa, olin ihan varma, että suurin piirtein sekoan..No, pari viikkoa olivatkin aika hankalia, kunnes kävimme miehen kanssa varuskunnassa vierailupäivässä. Helpotti, kun näin pojan viihtyvän ja jotenkin jo nauratti, kun ko varuskunnan komentaja (vaimikähänsenytoli..) puhui vanhempien ikävästä sun muusta. 

Poika siirtyy ensi syksyllä opiskelemaan aika pitkän matkan päähän ja ajatus siitä ei ahdista enää. Elämä menee eteenpäin ja se muuttuu aina välillä. Olen kuitenkin "vasta" 42-vuotias ja monella ikäiselläni on oikeasti pieniä lapsia. Täytyy tukea ja kannustaa kotoa muuttavaa nuorta ja toivoa, että siivet kantavat.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 01:08"]

Hei! Olen itse perheen ns iltatähti ja syntynyt aikanaan tosi pienenä/sairaana keskosena, joten sekin lienee vaikuttanut siinä, että vanhemmillani oli tosi vaikea päästää irti, kun sitten muutin pois kotoa. Koin sen todella ahdistavana ja homma jatkui vielä kun oli perustanut perheenkin.. Kun oma poikani meni armeijaan heinäkuussa, olin ihan varma, että suurin piirtein sekoan..No, pari viikkoa olivatkin aika hankalia, kunnes kävimme miehen kanssa varuskunnassa vierailupäivässä. Helpotti, kun näin pojan viihtyvän ja jotenkin jo nauratti, kun ko varuskunnan komentaja (vaimikähänsenytoli..) puhui vanhempien ikävästä sun muusta. 

Poika siirtyy ensi syksyllä opiskelemaan aika pitkän matkan päähän ja ajatus siitä ei ahdista enää. Elämä menee eteenpäin ja se muuttuu aina välillä. Olen kuitenkin "vasta" 42-vuotias ja monella ikäiselläni on oikeasti pieniä lapsia. Täytyy tukea ja kannustaa kotoa muuttavaa nuorta ja toivoa, että siivet kantavat.

[/quote]

Ei se sama asia kyllä ole mitä kotoa muuttaminen. Eihän ne sinne armeijoihin asumaan jää. Pääasiahan on palaamisessa eikä siinä että joku on vähän aikaa pois.

Niin ne lentävät pesästä lapset, jotka lainaa sulle ovat vain. Kaikki uusi epäilyttää ja pelottaa.  Itse koin hetken  jonkin asteista ahdistustakin, kun mietin miten pärjää omassa elämässään vastuunkantajana. Äkkiä se tunne helpottaa, kun keskität mietteesi siihen, että olet valmis tukemaan, kannustamaan ja auttamaankin, jos tarve vaatii. Jokaisen on tämä askel otettava ja kaikkien sopeuduttava uuteen järjestelyyn, miellytti se tai ei. Ole onnellinen fiksusta ja eteenpäin pyrkivästä lapsestasi! Onnea!

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 01:04"][quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 00:58"]

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 00:51"]Mä pelkään just tätä ihan hirveesti!!! Se on varmaan pahinta mitä voi tapahtua ja mä en tiedä yhtään mitä oikeesti siitä seuraa jos mut jätetään yksin elämään. Mä olen miettinyt adoptiotakin mutta en mä saa. Mulla on onneksi jäljellä 2 tytöistä kotona ja mä olen ajatellut etten päästä nuorinta vaan teen kaikkeni jotta mä estän sen. Yhden menetin jo ja se oli ihan hirveetä!! Mun puolesta molemmat saa elää äidin luona turvassa ja mä rukoilen ja toivon että jonain päivänä sen vanhinkin taas kipittää äidin luo ja kysyy saanks mä äiti muuttaa takasin kotiin. Mä olisin niin onnellinen siitä päivästä!! [/quote]Sääli sun likkoja, et niil on noin seko mutsi vai oliks tää provo, pakko olla!

[/quote]

Mä kerron vain mun tuntemuksista ja pelosta mikä siihen liittyy. Tiedän etten voi estää sitä tapahtumasta ja sitä tunnetta ei voi ulkopuoliset ymmärtää. 
[/quote]Etkö osaa ajatella tyttöjes kannalta, ehkä ne kaipais kannustusta ja tukea, kun lähteevät maailmalle, eikä mitään ruikuttavaa itsesäälissä vellovaa äitiä, vai haluatko, että heille jää huono-omatunto siitä, kun lähtivät ja sä jäit yksin.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 01:03"][quote author="Vierailija" time="01.12.2014 klo 23:18"]Eli siis tyttö muuttaa todennäköisesti Helsinkiin yliopistoa varten ja minusta on hienoa että hän on jaksanut opiskella niin että pääsy unelmien alalle on todennäköinen nyt kun vielä viimeiset aineet kirjoittaa keväällä. 

Mutta ahdistaa kun jään yksin :( 

vertaistukea? 
[/quote]

Oma esikoispojani muutti 17-vuotiaana omaan asuntoon. Poika urheili SM -tasolla ja kävi lukiota. Muutettuaan lähemmäs lukiota ja treenihalliaan hänen elämänlaatunsa parani, koska matkoihin ei enää mennyt aikaa. Äitinä toki tajusin, että se aiempi kuljettaminen väsytti minua ja poikaa. Silti meni varmaan noin kaksi vuotta ennen kuin "hyväksyin" sen että esikoinen oli muuttanut. Pidin mieleni iloisena ajattelemalla, että kyllä se poika sieltä kohta kotiin tulee. Toisaalta tiesin, että ei niin tule tapahtumaan. :D
[/quote]

Jatkan vielä. Vaikka oma mieli oli haikea, en antanut sen pilata sitä iloa ja innokkuutta, mitä omaan kotiin muuttava nuori kokee. :)

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 01:17"]

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 01:04"][quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 00:58"] [quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 00:51"]Mä pelkään just tätä ihan hirveesti!!! Se on varmaan pahinta mitä voi tapahtua ja mä en tiedä yhtään mitä oikeesti siitä seuraa jos mut jätetään yksin elämään. Mä olen miettinyt adoptiotakin mutta en mä saa. Mulla on onneksi jäljellä 2 tytöistä kotona ja mä olen ajatellut etten päästä nuorinta vaan teen kaikkeni jotta mä estän sen. Yhden menetin jo ja se oli ihan hirveetä!! Mun puolesta molemmat saa elää äidin luona turvassa ja mä rukoilen ja toivon että jonain päivänä sen vanhinkin taas kipittää äidin luo ja kysyy saanks mä äiti muuttaa takasin kotiin. Mä olisin niin onnellinen siitä päivästä!! [/quote]Sääli sun likkoja, et niil on noin seko mutsi vai oliks tää provo, pakko olla! [/quote] Mä kerron vain mun tuntemuksista ja pelosta mikä siihen liittyy. Tiedän etten voi estää sitä tapahtumasta ja sitä tunnetta ei voi ulkopuoliset ymmärtää.  [/quote]Etkö osaa ajatella tyttöjes kannalta, ehkä ne kaipais kannustusta ja tukea, kun lähteevät maailmalle, eikä mitään ruikuttavaa itsesäälissä vellovaa äitiä, vai haluatko, että heille jää huono-omatunto siitä, kun lähtivät ja sä jäit yksin.

[/quote]

Mä pyrin asumaan edes jonkun ihan lähellä. mun apua kuitenkin tarvitaan. 

Miksi sitä pitää surra, että lapsi pärjää elämässään ja on onnellinen. Luonnollinen asia. Ei kukaan ole kuollut.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 01:54"]Miksi sitä pitää surra, että lapsi pärjää elämässään ja on onnellinen. Luonnollinen asia. Ei kukaan ole kuollut.
[/quote]
No kyllä saa kuule tuntea ja ilmaista tunteitaan. Ikävää, että oot asettanut itsesi tollaseksi ajatusnatsiksi joka päättää onko muiden tunteet tarpeeksi arvokkaita koettaviksi. Viihtyisit hyvin Kim-Un Jonin paikalla kun sais päättää just mitä kansalaiset miettii.

Elämäni paras päätös oli muuttaa pieneltä paikkakunnalta Helsinkiin 20-vuotiaana. Siitä elämä oikeastaan vasta alkoi kun oli muutain tekemistä kuin juoda alkoholia ja roikkua netissä. Löysin myös paljon parempaa seuraa. Jos tämä lohduttaisi.