Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten suomalaisiin tutustutaan?
07.10.2021 |
Voisiko joku ohjeistaa ihan kohta kohdalta? En ymmärrä mitään vihjauksia tai jotain mykkää elehtimistä. Miksi ei voi vain suoraan alkaa jutella ja kutsua vaikka kylään tai lähteä kahville?
Olen syntyjäni ihan suomalainen monta sukupolvea taaksepäin ja suurimman osan elämästäni olen asunut Suomessa, mutta en osaa tutustua ihmisiin edes ns. vertaisryhmässä (harrastus, saman ikäiset ja samassa elämäntilanteessa olevat). Vinkit jakoon, kiitos!
Kommentit (23)
Oma veikkaukseni on sellainen, että pitää hankkia jonkinlaista sosiaalista statusta ja cooliutta, jotta ihmiset suhtautuisivat positiivisesti.
Eli pitää olla sanavalmis, ei liian "nolo" tai säälittävä ja silti jotenkin elämänmakuinen ja kansanomainen, välillä ehkä vähän kiroilla tai käyttää sellaisia kansanomaisia ja hauskoja sutkauksia ym. Naisten parissa pitää olla erittäin kauniskasvoinen, hoikka ja rintava, parisuhteessa elävä, mielellään vaaleahiuksinen ja trendikkäästi pukeutuva.
Toinen vaihtoehto on olla jotenkin suosittu jo valmiiksi, niin ihmiset hyväksyvät sitten. Itse en tosin ole sellainen ja tuo koko kuvio on niin hankala, etten vain osaa sujahtaa sellaiseksi tavallaan aivan erilaiseksi kuin olen oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei paljasta näitä suuria salaisuuksia näköjään. Pitäkää sitten tunkkinne. Olen yksin tai koetan tutustua ulkomaalaisiin, kun suomalaisille en kelpaa, vaikka olen täysin suomalainen.
Vierailija kirjoitti:
Kerran yksi mies tunnusti olevansa kiinnostunut minusta, mitä tosin en usko todeksi edelleenkään ja lopuksi yhteydenpito katkesi, kun en halunnut rynnätä parisuhteeseen.
Hänestä ei pystynyt mitenkään tulkitsemaan sitä "pitämistä" ja luulin, että hän suunnilleen inhoaa minua, kun puhui aika arkisia asioita ja näytti vakavaa naamaa tai ei katsonut silmiin (esim. eräs tapaaminen kahvilassa). Sitä samaa olisi ollut tiedossa loppuelämä, jos olisin parisuhteeseen ryhtynyt.
En ole mikään meedio, joka osaisi tulkita jostain Kaurismäen leffojen tyyppisestä käytöksestä *oikeassa elämässä* jotain suuria positiivisia tunteita. Itse kerron, jos rakastan toista ihmistä ja jos välitän. Hymyilen myös ja puhun avoimesti. Tosin minusta harvempi pitää muuten ja kavereidenkin löytäminen on käytännössä mahdotonta näin aikuisiällä.
Ei välttämättä, miehen käytös saattoi johtua myös ujoudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran yksi mies tunnusti olevansa kiinnostunut minusta, mitä tosin en usko todeksi edelleenkään ja lopuksi yhteydenpito katkesi, kun en halunnut rynnätä parisuhteeseen.
Hänestä ei pystynyt mitenkään tulkitsemaan sitä "pitämistä" ja luulin, että hän suunnilleen inhoaa minua, kun puhui aika arkisia asioita ja näytti vakavaa naamaa tai ei katsonut silmiin (esim. eräs tapaaminen kahvilassa). Sitä samaa olisi ollut tiedossa loppuelämä, jos olisin parisuhteeseen ryhtynyt.
En ole mikään meedio, joka osaisi tulkita jostain Kaurismäen leffojen tyyppisestä käytöksestä *oikeassa elämässä* jotain suuria positiivisia tunteita. Itse kerron, jos rakastan toista ihmistä ja jos välitän. Hymyilen myös ja puhun avoimesti. Tosin minusta harvempi pitää muuten ja kavereidenkin löytäminen on käytännössä mahdotonta näin aikuisiällä.
Ei välttämättä, miehen käytös saattoi johtua myös ujoudesta.
Nähtiin kahvilatreffeillä parikin kertaa ja mies eli huomattavasti sosiaalisempaa elämää kuin itse elän. Hän oli myös periaatteessa ekstroverttikin, toisin kuin itse olen.
Mä olen oikeasti ujo introvertti ja silti pinnistelen, että jaksan hymyillä ja olla puhelias ihmisten seurassa. Kaipa kuvaamani miehen käytös periaatteessa voi aiheutua ujoudesta, mutta hänen kohdallaan epätodennäköistä.
Minulla ei ole ollut ikinä mitään ongelmaa tutustumisessa, kyllä suomalaisten kanssa tutustuu kun juttelee ihan normaalisti. Työpaikalla se on tietenkin aina vaikeaa, koska suomalaiset eivät halua yleensä töissä puhua mitään ylimääräistä. Mutta harrastuksissa, opinnoissa ja lasten kautta on tullut itselleni paljon tuttavia. En tosin jaksa yleensä pitää näitä suhteita kovin pitkään yllä, koska jutut on yleensä niin tylsiä eli en jaksa olla koko ajan se, joka pitää keskustelua yllä.
Suomalaisia ystäviä minulla on oikeastaan vain neljä, niistä kahteen tutustuin lapsena ja kahteen yliopistossa. Noiden kanssa ei tarvitse pinnistellä, kun ovat samantyyppisiä ihmisiä kuin itse olen, ja tuntevat niin pitkältä ajalta, että juttu luistaa kuin itsestään ja nauretaan joka kerta kun nähdään ihan aidosti ja teeskentelemäti. Ai niin, unohdinko sanoa, että olen itäsuomalainen Pirkanmaalla. Kulttuurierot ovat huomattavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet tänne muuttaneet ulkomalaaisethan toteavat tai pikemminkin hirvittelevät sitä, kuinka täällä ihmiset käpertelevät omissa oloissaan pitkälle. Osa ei edes sellaiseen sopeudu, koska on tottunut olemaan jatkuvasti yhteydessä toisiin ihmisiin. Käymään kylässäkin ihan luontevasti jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietynlainen varauksellisuus muihin ihmisiin on täällä normi. Kovin helposti ketään ei päästetä lähelle. Me ollaan kasvettu tällaiseen kulttuuriin emmekä osaa pitää sitä edes mitenkään kummallisena...
Helpoin tapa hankkia uusia ystäviä on lähikuppilassa hengailu tuopin äärellä. Sitä kun tekee tarpeeksi usein, niin olet vakkari ja sisäpiiriläinen ja sinulla on kymmenen uutta parasta kaveria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietynlainen varauksellisuus muihin ihmisiin on täällä normi. Kovin helposti ketään ei päästetä lähelle. Me ollaan kasvettu tällaiseen kulttuuriin emmekä osaa pitää sitä edes mitenkään kummallisena...
Mä jostain syystä pidän sitä epämiellyttävänä. Jossain matkoilla tietyissä maissa olen kuin kala vedessä ja onnellisempikin. Suomessa on minullekin vaikeaa, vaikka olen kantis, ujo ja introvertti. Olen siis suomalaiseksikin keskivertoa ujompi ja introvertimpi ja silti harmittaa tämä asia.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Helpoin tapa hankkia uusia ystäviä on lähikuppilassa hengailu tuopin äärellä. Sitä kun tekee tarpeeksi usein, niin olet vakkari ja sisäpiiriläinen ja sinulla on kymmenen uutta parasta kaveria.
En juo alkoholia, enkä käy koskaan baareissa. :(
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisten parissa suosittuja näyttävät aina olevan sellaiset ronskit kovaääniset naiset, jotka nauraa räkättää, kiroilee ja puhuu roiseja. Ovat ''elämänmakuisia'' ja ''aitoja''. Laitoin nuo lainausmerkkeihin koska aitous on minusta jotain ihan muuta kuin alatyylinen puhe tai murteen käyttäminen ja elämänmakuisuus taas on jo sanana niin korni etten jaksa edes aloittaa siitä.
Vierailija kirjoitti:
Naisten parissa suosittuja näyttävät aina olevan sellaiset ronskit kovaääniset naiset, jotka nauraa räkättää, kiroilee ja puhuu roiseja. Ovat ''elämänmakuisia'' ja ''aitoja''. Laitoin nuo lainausmerkkeihin koska aitous on minusta jotain ihan muuta kuin alatyylinen puhe tai murteen käyttäminen ja elämänmakuisuus taas on jo sanana niin korni etten jaksa edes aloittaa siitä.
Juu, me naiset ollaan sellaisia, että meillä on vain yksi maku. Tykkäämme kaikki ihan samanlaisista asioista. Siksi tykkäämme myös kaikki vain yhdentyylisistä ihmisistäkin. Hienoa, että älykkäästi osasit tuoda tämän julki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisten parissa suosittuja näyttävät aina olevan sellaiset ronskit kovaääniset naiset, jotka nauraa räkättää, kiroilee ja puhuu roiseja. Ovat ''elämänmakuisia'' ja ''aitoja''. Laitoin nuo lainausmerkkeihin koska aitous on minusta jotain ihan muuta kuin alatyylinen puhe tai murteen käyttäminen ja elämänmakuisuus taas on jo sanana niin korni etten jaksa edes aloittaa siitä.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kieltämättä sellaisilla ns. törkyturvilla on aina kavereita. Tuo sana "elämänmakuinen" ärsyttää itseänikin ja siis siihen sanaan sisältyy oletus, että kiltti, ujo ja siisti absolutistihissukka (kuten mä) ei edes voi olla elämänmakuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten parissa suosittuja näyttävät aina olevan sellaiset ronskit kovaääniset naiset, jotka nauraa räkättää, kiroilee ja puhuu roiseja. Ovat ''elämänmakuisia'' ja ''aitoja''. Laitoin nuo lainausmerkkeihin koska aitous on minusta jotain ihan muuta kuin alatyylinen puhe tai murteen käyttäminen ja elämänmakuisuus taas on jo sanana niin korni etten jaksa edes aloittaa siitä.
Juu, me naiset ollaan sellaisia, että meillä on vain yksi maku. Tykkäämme kaikki ihan samanlaisista asioista. Siksi tykkäämme myös kaikki vain yhdentyylisistä ihmisistäkin. Hienoa, että älykkäästi osasit tuoda tämän julki.
Varmaan teoriassa kaikista voisi oitää joku, mutta käytännössä ne tietyntyyppiset ovat huomattavasti suositumpia ja pidetympiä naisten parissa kaverimatskuna Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten parissa suosittuja näyttävät aina olevan sellaiset ronskit kovaääniset naiset, jotka nauraa räkättää, kiroilee ja puhuu roiseja. Ovat ''elämänmakuisia'' ja ''aitoja''. Laitoin nuo lainausmerkkeihin koska aitous on minusta jotain ihan muuta kuin alatyylinen puhe tai murteen käyttäminen ja elämänmakuisuus taas on jo sanana niin korni etten jaksa edes aloittaa siitä.
Juu, me naiset ollaan sellaisia, että meillä on vain yksi maku. Tykkäämme kaikki ihan samanlaisista asioista. Siksi tykkäämme myös kaikki vain yhdentyylisistä ihmisistäkin. Hienoa, että älykkäästi osasit tuoda tämän julki.
Varmaan teoriassa kaikista voisi oitää joku, mutta käytännössä ne tietyntyyppiset ovat huomattavasti suositumpia ja pidetympiä naisten parissa kaverimatskuna Suomessa.
Mihin perustat tämän ajatuksesi?
Tutustuminen toisiin ihmisiin on täällä lähes mahdotonta ellei ole jotain yhteistä harrastusta tai samassa työpaikassa. En tiedä miten se onnistuisi koska ketään ei kiinnosta tuntea toisia ihmisiä muutenkaan, suomalaisten mielipuuhaa tuntuu olevan töiden jälkeen sohvalle makaamaan meno ja telkkarin tuijottaminen sivusilmällä puhelinta hinkatessa mieluiten yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten parissa suosittuja näyttävät aina olevan sellaiset ronskit kovaääniset naiset, jotka nauraa räkättää, kiroilee ja puhuu roiseja. Ovat ''elämänmakuisia'' ja ''aitoja''. Laitoin nuo lainausmerkkeihin koska aitous on minusta jotain ihan muuta kuin alatyylinen puhe tai murteen käyttäminen ja elämänmakuisuus taas on jo sanana niin korni etten jaksa edes aloittaa siitä.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Kieltämättä sellaisilla ns. törkyturvilla on aina kavereita. Tuo sana "elämänmakuinen" ärsyttää itseänikin ja siis siihen sanaan sisältyy oletus, että kiltti, ujo ja siisti absolutistihissukka (kuten mä) ei edes voi olla elämänmakuinen.
Mä kerron, mikä on valtti ihmisiin tutustumisessa: se, että on aidosti kiinnostunut toisista. Se auttaa. Kyselee toisilta ja kertoo tietenkin siinä samassa itsestäänkin. Neuvominen on taas sellaista, johon ei kannata lähteä. Kun joku ihminen kertoo ongelmastaan, ei pyri ratkaisemaan sitä, vaan ainoastaan myötäelää sitä. Toki käytännön ratkaisuillekin on paikkansa.
Mutta kyllä se ulospäinsuuntautuneisuus helpottaa ihmisiin tutustuessa ja se, että on sanavalmis. Silloin on helppo keskustella tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Siinä en ole samaa mieltä, että juuri törkyturvilla olisi automaattisesti kauheasti kavereita. Kyse voi olla myös siitä, että he jäävät mieleen, koska he käyttävät paljon tilaa.
Alue: Aihe vapaa
Kerran yksi mies tunnusti olevansa kiinnostunut minusta, mitä tosin en usko todeksi edelleenkään ja lopuksi yhteydenpito katkesi, kun en halunnut rynnätä parisuhteeseen.
Hänestä ei pystynyt mitenkään tulkitsemaan sitä "pitämistä" ja luulin, että hän suunnilleen inhoaa minua, kun puhui aika arkisia asioita ja näytti vakavaa naamaa tai ei katsonut silmiin (esim. eräs tapaaminen kahvilassa). Sitä samaa olisi ollut tiedossa loppuelämä, jos olisin parisuhteeseen ryhtynyt.
En ole mikään meedio, joka osaisi tulkita jostain Kaurismäen leffojen tyyppisestä käytöksestä *oikeassa elämässä* jotain suuria positiivisia tunteita. Itse kerron, jos rakastan toista ihmistä ja jos välitän. Hymyilen myös ja puhun avoimesti. Tosin minusta harvempi pitää muuten ja kavereidenkin löytäminen on käytännössä mahdotonta näin aikuisiällä.