Keski-iän kynnyksellä alkanut vaivata hirveä ikävä lapsuuden paikkoja - onko muilla samaa?
Herään usein aamuyöllä ja kun en saa unta, tulee mieleen joku lapsuuden paikka. Ei ehkä niinkään edes lapsuudenkoti tai mummola, mutta vaikka joku tietty metsäaukealla ollut kallio, jossa leikin yksin koulun jälkeen. Tai se kirjasto, josta käytiin viikonloppuna lainaamassa sarjakuvia. Tai se luonnontilainen ranta, jossa kaverien kanssa aina uitiin päivät pitkät kesälomalla.
Olen välistä lähtenyt käymäänkin, vaikka asun nykyään melko kaukana sieltä. Moni paikka on hävinnyt. Metsä on kaadettu ja rakennettu taloja tilalle, kirjasto purettu, uimaranta rakennettu kokonaan uusiksi. Ristiriitainen olo kaivata jonnekin, mitä ei enää ole.
Nämä ajatukset alkoivat lasten syntymän jälkeen. Olen elänyt liikkuvaa elämää ja suunnannut usein reissut jonnekin, mitä en vielä tunne. Jotenkin uutta, että ajatukset ovat alkaneet vetää niin voimakkaasti menneeseen.
Onko se tämä ikä? Vai lapset? Kuin haluaisi näyttää niille vanhoille paikoille ja itselleen lapsena, että katsokaa, näin elämä meni. Noissa paikoissahan sitä silloin toivottiin, kuviteltiin ja suunniteltiin sitä kaikkea mitä nyt on.
Onko muilla tällaisia ajatuksia? Tiedän, että kaikilla ei. Jotkut ystävät ovat jotenkin jättäneet sen lapsuuden taakse ja uudet paikat ovat korvanneet ne. Minulla ei toimi niin. Vaikka tiedän nykyään kauniimpia rantoja ja kirjastoja joissa on parempi valikoima, ne tuntuvat silti vierailta verrattuna muistojen paikkoihin.
Kommentit (6)
Minä useinkin mietin lapsuuden paikkoja. Myös edellisiä koteja ja haluaisin mennä käymään niissä katsomaan ja muistelemaan. Ikää on 53.
Uskoisin, että tuo on aika tyypillistä. Itsekin mietin usein lapsuudenpaikkoja ja näen niistä uniakin. Olen myös harkinnut kotikonnuilla käymistä. Matkaa on noin 400 km.
T. N54
Joskus kun on elämässä liikaa meneillään tekisi mieli mennä niihin samoihin paikkoihin kävelemään vanhojen kavereiden kanssa. Voi kun olisi se sama kiireettömyys ja yksinkertaisuus ja kotona odottamassa valmis ruoka ja oma sänky. Tekisin varmaan ihan erilaisia päätöksiä kun täällä vilinässä.
Vierailija kirjoitti:
Minä useinkin mietin lapsuuden paikkoja. Myös edellisiä koteja ja haluaisin mennä käymään niissä katsomaan ja muistelemaan. Ikää on 53.
Juuri näin.
Ei hirveä ikävä mutta muistelen kuitenkin. Lapsuuden metsät on avohakattu kyllä ja talo myyty vieraille ihmisille joten paluuta sinne ei ole.
Paikka kuin paikka?