Anoppi mököttää, kun ei mennä jouluksi niille.

Se on sitä luopumisen tuskaa. Voihan se olla että 40 vuoden kuluttua nyt nämä kirjoittajat, jotka tuumaa täälle "oma asiansa ja pidä puhelin äänettömällä joulun " jne kirjoittelee tänne ihan toisenlaisia avauksia.

Itse olen 50-v ja lapset aikuisia. Omalle äidilleni ei meinannut (eikä varmaan ole mennyt vieläkään) jakeluun, että kun lapset kasvaa teineiksi/nuoriksi aikuisiksi, niin ne lapsuuden joulut on sitten siltä osin menetetty. 

Väkisin olisi pitänyt perustaa joku koko perheen joulu, jossa lapset avaa posket jännityksestä punehtuneina paketteja. No kun siinä on kaksi 18 ja 16 v. nuorta miestä joulunviettoa pakotettuna paikalla, niin ei se mummo-kulta vaan enää onnistu.

Tästä mummo on vetänyt punaiset silmänreunukset (= olen itkenyt, katso nyt miten kärsin) sekä lähettänyt hokaran papan kautta viestejä vuosien mittaan. Puhumattakaan suorasta valitukseta, huokailusta, kautta-rantain-yrityksistä ynnämuuta.

Viimestään marraskuun hämärässä alkoi ahdistaa, että nyt pitää taas alkaa säätämään sitä joulua juurikin mummon haluamalla tavalla, eli että eletään kuten että lapset olis 5 ja 3 v.

Yritän kaikin voimin pitää nämä vuodet mielessäni kun pojat sanoo että haluaa olla tyttiksen kanssa kahdestaan jouluna.(??!!) Eihän ne osaa edes ruokaa laittaa. Mutta täytyy koittaa jotenkin järjestää kaikille omaa joulua. 

Vanhukset ei vaan halua luopua, ne haluais jatkaa niitä lapsuuden jouluja, omia pikkulapsi-aikojaan ja lastenlasten kanssa vietetyjä jouluja. Ei se vaan enää onnistu. Kyllä ne sitä suree, mutta kun mistään ei vois suoraan puhua, niin se menee erilaisten kiertoviestien kautta kommunikoinniksi.

Monena vuonna piti sitten investoida jotain toistakytätuhatta euroa johonkin ulkomaanmatkaan joulun aikaan että sai jotain omaa lomaa. 

Jouluaatto pitäisi voida ihan hyvin viettää vaikka yksin kotona ja sitten parin päivän jälkeen lähteä sukulaisiin. 

Ja miksei nämä hyväkuntoiset vanhemmat voi ite matkustaa lasten ja lastenlasten luo? Kutsukaa suoraan ja sanokaa että näillä mennään.

Helevatanmoinen stressi monta vuotta ihan turhaan.

Osuvasti kirjoitettu, nro 22! Olen kanssasi saman ikäinen ja lapsetkin ovat myös nuoria aikuisia. Meillä on vielä kaksi mummolaa tässä samalla paikkakunnalla ja voi että, miten mustasukkaisia mummot ovat juuri aattoillasta. Kummassakin paikassa pitäisi syödä jouluateria kahveineen päivineen ja viettää se prime time. Kyllästyin jatkuvaan syyllistämiseen ja päätin, että ruokailemme kotona ja lähdemme sitten illansuussa käymään mummuloissa.

Eihän se suju vieläkään. Anoppi pitää ruokia lämpimänä tuntikausia meitä odottaessaan ja sitten loukkaantuu, jos emme syö kaikkea pois. Kuulemma toisen mummon luona on niin herkkuja, että hänen ruokansa ei kelpaa. Sama menee myös oman äidin kanssa. Vierailuista ei oikein nauti, kun ensin taivastellaan nytkö te vasta tulette, nytkö te jo lähdette, teidän pitää tulla useammin ja voivoi, kun ei minun ruuat maita.

Omat lapset tulevat vielä toistaiseksi kotiin jouluksi. En taatusti pakota lapsia syyllistämällä käymään, jos heille tulee tulevina vuosina muita suunnitelmia. Enkä vaadi pikkulasten vanhempia ajamaan satoja kilometreja ties millaisessa säässä vain siksi, että "mummo niin ilahtuu, kun näkee pienten silmien säihkeen".

[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 19:05"]

Se on sitä luopumisen tuskaa. Voihan se olla että 40 vuoden kuluttua nyt nämä kirjoittajat, jotka tuumaa täälle "oma asiansa ja pidä puhelin äänettömällä joulun " jne kirjoittelee tänne ihan toisenlaisia avauksia.

[/quote]

Minulla ei ole onneksi lapsia, joita pitäisi vinkua luokseni käymään.