Aivan naurettava kiista ex-miehen kanssa
Erosin 2,5 vuotta sitten exästäni. Ero johtui tämän väkivallasta, jatkuvasta pettämisestä ja alkoholismista. Mies ei eroa hyväksynyt vaan on edellee, 2,5 vuoden jälkeen aivan hirviö minulle mm. lastamme koskevien asioiden hoidossa.
Exäni on luikerrellut irti elatusmaksuista. Tekee työtä pimeenä. Ajelee upouudella autolla, on aina uutta vaatetta ja matkustelee monta kertaa vuodessa. Pitää kuitenkin kiinni siitä että hänellä on oikeuden päätös olla maksamatta elatusmaksuja= ei osta lapselle yhtään mitään. Ei siis YHTÄÄN mitään. Ei alushousuja, ei sukkia, ei mitään.
Mutta eipä tässä vielä kaikki. Sen lisäksi että isä ei siis osta lapselle vaatteen vaatetta, hän kuitenkin katsoo oikeudekseen valittaa joka ikinen kerta tytön vaatteista, kun lapsi sen 2 x kuukaudessa isänsä luona on (joka toinen viikonloppu). On ruman väristä, on reikää sukkahousussa, on kulunutta.. Erikseen piti viimeksi mainita että kun lapsen vaatteet repussa on niin RYPPYISIÄ! Että miehen isoäiti oli joutunut vaatteet silittämään kun oli menneet sukkahousutkin niin ryppyyn repussa :D Tämä oli viimeinen pisara. Ilmoitin että lapsen reppureissaaminen loppuu ja että lähetän ensi kerralla repun, jossa on vaatteita jotka voivat isälle jäädä, ellei isä sitten halua itse ostaa yhtä varavaatekertaa luokseen.. Ei kuulemma ole hänen velvollisuus kun minä saan lapsilisän ja kelan elatusavun :D. Isä kiukuttelee nyt ettei suostu tähän vaan lapsella pitää olla joka perjantai reppu pakattuna mukaan. Ei siis hänenmukaansa käy että laitan kerralla vaatteet jotka voi jättää. Koska "mitä jos lapsella on vahingossa joku hänen ostamansa vaate kun hän palauttaa lapsen mun luokseni sunnuntaina?" No lupasin henk. koht palauttaa jokaisen hänen ostamansa vaatteen, koska isänsä ei lapselle osta mitään, eli helppo homma.
Mä olen väsynyt tähän vaatetappeluun, enkä halua että pieni tyttöni on reppureisssaaja, kyllä olisi isällä oltava (sitten vaikka mun ostamana) varavaatteita isällään ilman että mun pitää kaikki erikseen pakata aina mukaan. Ja kuunnella sitten että nyt oli väärän väriset sukkahousut tai pikkuhousuissa reikä tai IHAN MITÄ TAHANSA isä nyt keksii.
Että mua ottaa aivoon toi äijä, ei ole hällä muuta kuin oikeuksia vaan, eikä lainkaan velvollisuuksia. Nytkin viime tapaamisella oli vienyt tytön isoäidilleen hoitoon, kun oli itse ollut bilettämässä 2 päivää. Ei edes niitä paria päivää kk voi lapsensa kanssa olla. Ja sitten lapsi itkee kotona kun on isää kuolettava ikävä :(
Kommentit (23)
Jännä, mäkin tunnen tollasen miehen jonka etunimi alkaa J.llä, asuu pk-seudulla :o
kelasta saa elatusTUEN, jos toinen puolisko ei maksa elatusAPUA. se on varmaan miniminä saman suuruinen, joten et varmaan menetä mitään. yhteiskunta menettää.
voit toki paljastaa miehesi verottajalle.
t. m45
Alkaako miehen nimi T:llä? Onkohan hänellä muidenkin kanssa lapsia?