Olen masentunut äiti

Neuvolasta voisit kysäistä neuvolapsykologin tai psyk. sh:n puhelinnumeroa. Mielialalääkkeistä voisit hyötyä myös. Aivokemioiden tasapainottaminen auttaa itselläni ainakin pysymään paremmin toimintakykyisenä. Usein lääkitys+keskusteluapu on toimivin yhdistelmä.

Eilen bongasin tältä palstalta tämän tiedon: Suomen mielenterveysseura

Kriisipuhelin päivystää numerossa 0101 95202

arkisin klo 9.00– 07.00
viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00

Mistä olet pyytänyt keskusteluapua? Miten se on evätty?

Kerro neuvolassa ensi kerralla miltä susta tuntuu. Tai soitat terveyskeskukseen, ne ohjaa sieltä oikeaan paikkaan. Onko lapse/lasten isä kuvioissa? Jos saisit enemmän lastenhoito apua niin auttaisiko se? Minkälaisia oireita sulla on?

Ja rohkeasti vaan soittamaan noihin numeroihin jos tuntuu siltä. Ei tarvitse miettiä mitä sanoo, soitat vaan ja sanot vaikka ton mitä tänne kirjoitit.

Olen käynyt keskustelemassa muutaman kerran mutta ne käynnit on aina lopetettu kun voin liian hyvin, mutta se riippuu ihan päivästä ahdistaako vai ei. En ole jatkuvasti ahdistunut. Välillä voin oikeasti hyvin. Se on hämäävää itsellenikin. Olen töissä ja lapsi päiväkodissa. Ap

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:32"]Olen käynyt keskustelemassa muutaman kerran mutta ne käynnit on aina lopetettu kun voin liian hyvin, mutta se riippuu ihan päivästä ahdistaako vai ei. En ole jatkuvasti ahdistunut. Välillä voin oikeasti hyvin. Se on hämäävää itsellenikin. Olen töissä ja lapsi päiväkodissa. Ap
[/quote]

Sama täällä, käynnit psyk.sh:n luona jäi kahteen kertaan koska "voin niin hyvin". Samoiten mulla oli lähete mtt:n mutta eivät ottaneet mua asiakkaaksi koska eivät nähneet tarvettä. Unilääkkeitä vain löivät pussillisen mukaan.

Nyt on menossa venlafaksiini muttei sekään mitään auta, pakko vissiin vaan pärjätä omillaan.

Entä työterveyshuolto, saisitko sieltä apua? Kuulostaa vähän kummalliselta, että käynnit loppuvat parin kerran jälkeen. Oletko itse toivonut käyntien lopettamista? Minulla on sellainen käsitys ja kokemus että apua saa, kun pyytää. Toivottavasti asiat lähtevät etenemään hyvään suuntaan :) T: nro2

Jos sulla on paniikkihäiriöitä? Hikoileeko kädet, sydän hakkaa, pyörryttää? Tää voi olla todella kaukaa haettua mutta miten nää huonot ajat tulee? Mulla oli samantapasta masennusta,se tuli ja meni, sitten osasin yhdistää sen menkkojen aikaan. Kaksi viikkoa ennen menkkoja alkaa masennus, joka kestää siihen asti että menkat alkaa. Ihan hirveä olo sillon. Meinasin tulla hulkuksi, nyt kun tiedän mistä se johtuu niin on helpottanut. Tai työuupumusta? Onko sulla itsetuhoisia ajatuksia, voimattomuutta, toivoton olo? Miten lapsen isä?

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:38"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:32"]Olen käynyt keskustelemassa muutaman kerran mutta ne käynnit on aina lopetettu kun voin liian hyvin, mutta se riippuu ihan päivästä ahdistaako vai ei. En ole jatkuvasti ahdistunut. Välillä voin oikeasti hyvin. Se on hämäävää itsellenikin. Olen töissä ja lapsi päiväkodissa. Ap
[/quote]

Sama täällä, käynnit psyk.sh:n luona jäi kahteen kertaan koska "voin niin hyvin". Samoiten mulla oli lähete mtt:n mutta eivät ottaneet mua asiakkaaksi koska eivät nähneet tarvettä. Unilääkkeitä vain löivät pussillisen mukaan.

Nyt on menossa venlafaksiini muttei sekään mitään auta, pakko vissiin vaan pärjätä omillaan.
[/quote]

Tää on kyllä ihan sairasta että tungetaan vain lääkkeitä kouraan ja se on siinä. Eikö vieläkään nää lääkärit tajua että se ei poista sitä ongelmaa.

En ole trolli. Tuo vauvasurma vaan laukaisi mut näkemään että esim joogalla yritän peittää sitä ahdistusta. Jos olisin täysin ok en tarvitsisi joogaa tai muita keinoja saavuttaa mielenrauha. Jos ei diagnosoida masennusta ei saa mitään lääkkeitä ja keskusteluapu päättyy siihen. Vasta kriisissä huomaa miten yksin sitä täällä maailmassa on. Kukaan ei pääse kiinni siihen sisäiseen tunteeseen. Ap

Kävin työterveyspsykalla myös. Niitä sai vaan 3 käyntiä ilmaiseksi. Ei ole paniikkihäiriötä mutta vakava sairaus taustalla joka kaiken aiheuttanut. Ap

Yksi juttu mitä voit kokeilla paremman puutteessa on päiväkirjan pitäminen. Kirjoitat ylös kaikki pahat tunteet ja ajatukset, sillä tavalla saat ne ainakin ulos päästäsi.

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:46"]Kävin työterveyspsykalla myös. Niitä sai vaan 3 käyntiä ilmaiseksi. Ei ole paniikkihäiriötä mutta vakava sairaus taustalla joka kaiken aiheuttanut. Ap
[/quote]

Okei. En oikein tiedä miten sua auttaisin :( Tää on just tässä maassa vialla että apua ei saa ennen kuin jotakin ikävää tapahtuu. Miten kaverit/sukulaiset/lapsen isä. Oisko niistä keskustelu apua? Ootko kertonut kenellekkään läheiselle sun olosta?

[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 12:42"]

En ole trolli. Tuo vauvasurma vaan laukaisi mut näkemään että esim joogalla yritän peittää sitä ahdistusta. Jos olisin täysin ok en tarvitsisi joogaa tai muita keinoja saavuttaa mielenrauha. Jos ei diagnosoida masennusta ei saa mitään lääkkeitä ja keskusteluapu päättyy siihen. Vasta kriisissä huomaa miten yksin sitä täällä maailmassa on. Kukaan ei pääse kiinni siihen sisäiseen tunteeseen. Ap

[/quote]

Mutta eihän se ole totta. Moni pääsee kiinni siihen tunteeseen, moni on samassa kriisissä. Se mikä tekee yksinäiseksi on nykyajan anorektinen ihailu eristäytymistä kohtaan. Vaikka itse kykenisit ravistamaan sen kimpustasi, niin kun käännyt naapurisi puoleen, se ei pääsekään omastaan, ja jäät yksin. Siinä kohtaa ihmiset yleensä luovuttavat ja jäävät taapertamaan yksin. Pitäisi opetella sitkeyttä.

Jotkut kaipaa keskusteluapua ja toiset konkreettista arjen apua. Koen vittuiluna terapian tai lääkityksen, kun elämäntilanne on masentava ja on tervettä reagoida siihen masentumalla.

Minä kuulun niihin, jotka ilahtuisivat, kun tuttu tulisi kylään, vaihtaisimme kuulumisia, toteaisimme, että kumpikaan ei olisi jaksanut huolehtia kodistaan yksin ja sovittaisiin, että siivotaan tänään meillä, huomenna teillä yhdessä. Ensiviikolla jätettäisiin miehet lasten kanssa ja lähdettäisiin viihteelle ilman alkoholia, vain vaihtelun vuoksi! Sekin piristäisi, jos isovanhemmat tajuaisivat tarjota minulle ja mieheleni joskus kahdenkeskistä aikaa, eikä aina vain tarvitsisi passata heitä vieraina! Hyvä,että edes he käyvät, mutta se ei tunnu riittävän, kun muita vieraita ei juurikaan näy. Tahdon kodinulkopuolelle!

Kohtalotoveri täällä. Olen ahdistunut, erakko, huonotuulinen, herkkä... En jaksa enää muuta kuin hoitaa lapset mekaanisesti; pukea, ruokkia, lähettää kouluun ja viedä hoitoon. En jaksa leikkiä tai ulkoilla. En jaksa tehdä läksyjä. Töissä käyn, ja teen sen hyvin. Siellä sentään saan olla yksin ja ei ole pakko puhua.

Olen ollut Perheneuvolan asiakas jo monen vuoden ajan, siellä on vaan todettu "koetahan jaksaa, vaikutat uupuneelta". On mielialalääkitys joka ei auta. Nukun huonosti, ei ole ystäviä ja olen yh. Ulospäin näytän hyvältä, jaksan meikata ja pukeudun hyvin.

En tiedä mitä tehdä. Helsingin kaupungin vaihtoehdot?

Ja vielä piti sanomani, että ihmiset kun taapertavat siellä jaksamisensa rajoilla, niin usein rutiinin rikkumattomuus on se turvatekijä. Eli kun alkaa hätistelemään naapuria tai tarhakaverin äitiä ulos kolostaan, se on nihkeä alkuun, koska kun ahdistaa, se kolo tuntuu turvallisimmalta. Ihmiset tulkitsevat sen silloin itseensä kohdistuvaksi inhoksi, vaikka se on ahdistusta, joka helpottaisi kun tulisi kolostaan ulos. Suosittelen sitä, että jatketaan pientä ahdistelua, kunnes toiselle on pienempi paha suostua tulemaan kahville. Siitä se lähtee. Pahimpia ammattimarttyyreitä tietysti voi olla syytä välttää.

Pitäisi nostaa kansanliike, joka julistaa, että kaikenmaailman hienot ahdistuksenpoistoharrastukset vain upottavat meidät syvemmälle omaan koloomme, kun pitäisi saada perusasiat kuntoon. Riittävästi mahdollisuuksia saada lepoa ja taukoa katkeamattomasta vastuusta.

Olen ottanut jonkun pärjääjän identiteetin niin että muut eivät näe miten huonosti voin. Kaikki olettavat ja toivovat että jaksan. En halua pettää ihmisten odotuksia. Mutta samalla olen epätosi itselleni. Voimavarat on jo käytetty. Mistä saa uusia? Ap

Hei! Minulla myös vastaavaa masennusta, joka ei niin syvää että toimintakyky menisi mutta jonka seurauksena on koko ajan jotenkin mieli maassa, ahdistaa ja monet asiat tuntuu kovin raskailta. Mielihyvää on vaikea saada ja olen kärttyinen. Kun kärsin vielä pari vuotta sitten univaikeuksista kävin ensin psykiatrin juttusilla, ja aloitin n. 6kk kestäneen mielialalääkityskuurin plus neuvolan kautta mielenterveyshoitajan tapaamisen 9kk ajan (14 tapaamista) keskusteluapu oli todella tehokasta ja auttoikin monin tavoin kohentamaan mielialaa. Lääkkeiden ansioksi lasken sen, että unettomuus hävisi ja sitä myötä ahdistus. 

Olen hyötynyt monista alan kirjoista, joissa kerrotaan masennuksesta monista eri näkökulmista. On saanut tietoa ja sitten on voinut puhua vaikkapa kaverille tai miehelle monologin omaisesti asioista, eikä ole tarvinnut ammattilaista. Mielialan kohotukseen auttaa myös mukavien asioiden tekeminen, minä löysin juuri juoksun josta on tullut henkireikä. Miehen mielestä olen pirteämmällä tuulella nykyään.