Miten saisin lapsen jäämään päiväkerhoon ilman minua??

Jos lapsi on arka tai vain hitaasti lämpiävä, miksi pakotatte heidät yksin kerhoon? Kerho ei kuitenkaan ole mikään välttämättömyys jos äiti on kuitenkin kotona (toisin kuin päivähoito kun vanhemmat ovat töissä, sinne on pakko sopeutua). Lukekaa Keltikangas-Järvisen kirja Temperamentti, niin ymmärrätte miksei lasta saa pakottaa luonteenvastaisiin asioihin. Kun lapsi tuntee että hyväksytte hänet sellaisena kuin hän on, hänkin hyväksyy itsensä.



Oma esikoiseni on normaalisti hitaasti lämpiävä, mutta kerhoon hän jäi ihme kyllä muitta mutkitta. Hän oli kylläkin saanut omassa tahdissaan äidin kanssa tutustua ympäristöön jo aiemmin. Kerhopaikka oli perhekahvilasta tuttu ja kerhotädinkin hän oli nähnyt aiemmin. Lisäksi kerhosta puhuttiin jo keävvstä asti ja lapsi odotti sitä innolla. Puhuin hänelle etenkin niistä mieluisista asioista kuten askartelusta, ja eväiden syönti on myös aina kohokohta!



Jos vain pystytte olkaa lapsenne kanssa siellä kerhossa tai siinä eteisessä ja poistukaa välillä, sanotte lapselle vaikka piipahtavanne ulkona tai kaupassa. Jos se on pikkusisaruksen takia mahdotonta, kerhoa voi jatkaa aina myöhemminkin, kun lapsi on siihen valmis!

meidän kerhon seinällä lukee ohjeet,

eli vie lapsesi iloisesti mutt apäättäväisesti kerhoon,älä hermostu vaikka lapsi laittaisi peruutusvaihteen. Ole iloinen ja luovuta hänet kerhotädille. kerhotäti ottaa vastaan iloisesti ja päättäväisesti. näin tehdään eikä saa arkailla. Pieni itku ei haittaa, vilkutat vaan iloisesti lapselle.



Itse tietty pidin tuota " raakana" , mutta kun näin toimitaan meidän kerhossa eikääidit edes saa tulla sinne istumaan. pehmensin tätä ohjetta tietty lupaamalla lapselle kerhopäivän jälkeen puistoilua ja sai käydä ostamassa oman pikku lelun kerhon jälkeen. yläraja 5e.



Mutta totuushan on että lapsi muista sen tilanteen miten kerhoon mennään. jos äiti tuöee mukaan, niin ei haluakaan erilaista tilannetta vaan protestoi huutamalla aina. mutta kun toimit asenteella että näin meillä tehdään ja on aina tehtykin (vaikka olisikin eka lapsi kyseessä), niin ei pieni itkukaan haittaa hyvää mieltä.



eikä ne lapset itke kuin n 3 ekaa kertaa, sitten heilä kuitenkin on mukavaa. nimimerkki meillä jo 2 arkaa lasta laitettu kerhotielle.

Sitten jatkat pidentämällä poissaoloa. Meillä tämä auttoi ilta nukahtamiseen eli siihen, että pysyi sängyssä ilman seuraa.

Vierailija:

nää on näitä curling äitejä, jotka silottelevat lapsen elämää niin ettei mitään vastoinkäymisiä ja ikäviä tunteita vaan ole.

Arvaappas ketä ovat aikuisena ne masentuneet joita elämä potkii päähän ja masentaa kun ei kestäkkään oikean maailman vaikeuksia?

3 vuotiaan täytyy kyetä olemaan hetki ilman äitiä, kun paikka on tuttu ja turvallinen!

Onko se kerho sitten kolmevuotiaalle se tuttu ja turvallinen paikka? Ei todellakaan! Iso lauma vieraita lapsia, uusi paikka, uudet kerhotädit. Kunhan lapsi suostuu jäämään jonkun tutun aikuisen (esim. mummu, kummi, naapurintäti) luo hetkeksi ilman vanhempia, niin hän ei varmasti ole liian riippuvainen.

Olkoot kerhon seinällä millaiset ohjeet tahansa. Lapset ovat erilaisia ja osalla hätä on ihan todellinen eikä mitään protesti-itkua.



Oma lapseni ei halunnut 3 v vielä jäädä kerhoon, mutta 4 v jäi reippaana. Tosin apuna oli naapurin tyttö, jonka kanssa olivat tulleet hyviksi kavereiksi ja joka sattui olemaan samassa kerhoryhmässä.



Minut on lähes vuoden ajan viety väkisin ja itkevänä hoitoon aikoinaan (olin silloin jo 6 v). Asiasta on jäänyt traumoja, jotka vaikuttavat elämääni edelleen ja ovat joittenkin nykyisten ongelmieni taustalla :(

jos siellä jotkut vetävät showta.



Sinne jää ne jotka pystyy ja ne jotka ei pysty ei sitten jää. Näin on meillä kerhossa ja harrastuksissa.

Mutta sille yhdelle prosentille se ei sovi, ja niiden lasten äitien on tiedettävä se ja toimittava lapsensa tuntien eri tavalla. Meidän lapsi ei vuodessa ole oppinut olemaan muskarissa reippaana. Eikä ole koko iässään oppinut olemaan itkemättä, kun äiti menee vessaan. Jotkut lapset vain ovat kovasti kiinni äidissä, eikä harjoittelut auta yhtään. Silloin on vain rohkeasti toimittava eri tavalla kuin muiden lasten kanssa ja annettava lapsen sopeutua omalla, todella hitaalla tahdillaan. Liian nopea pakottaminen saa lapsen vain lukkoon ja kauhun valtaan, jättää traumat ja tekee seuraavasta sopeutumistilanteesta vain entistäkin vaikeamman.

tuollainen takertuminen?

Vierailija:

Sinne jää ne jotka pystyy ja ne jotka ei pysty ei sitten jää.

Mitä oikeutta tuo oikein on?

Vierailija:

Liian nopea pakottaminen saa lapsen vain lukkoon ja kauhun valtaan, jättää traumat ja tekee seuraavasta sopeutumistilanteesta vain entistäkin vaikeamman.

... Tuo kerrasta poikki jättäminen saa lapsen ymmärtämään, ettei häntä sinne hylätä. Sehän se pointti lapsen takertumisessa on, että ei ymmärrä, ettei häntä hylätä. Kun huomaa, että äiti onkin kerta toisensa jälkeen ajoissa hakemassa, kun kerho loppuu, ymmärtää, mitä on kerhossa oleminen.

Joillakin lapsilla temperamentti on kerta kaikkiaan vaikea. Ja tätä termiä ' vaikea temperamentti' käytetään ihan professoritasolla. Vaikeaksi temperamentin tekee lähinnä vain se, että ympäristön odotukset ovat niin toisenlaisia kuin mitä tämän lapsen luontainen tapa toimia on. Vaikean temperamentiln lapsilla on pidempi tie siihen, että saa toimintansa sopeutumaan ympäristön odotuksiin, ja siksi tarvitaan esimerkiksi pitkää tutustumisaikaa kerhossa.

joten hoitajalla on kai aikaa lohduttaa..



Vein juuri reippaan 3-v lapseni kerhoon ja sivusilmällä huomasin, että joku tyttö siinä itkee äidin perään. Hoitaja otti tytön syliinsä ja jatkoi lasten vastaaottamista ja kerhon aloittelua tytön kanssa.



Kun olin saanut lapsen kerhokuntoon oli sen tytön itkusta enää niiskutus jäljellä. sai silti leppyä rauhassa sylissä.. Näin meillä

Vierailija:

Vierailija:

Liian nopea pakottaminen saa lapsen vain lukkoon ja kauhun valtaan, jättää traumat ja tekee seuraavasta sopeutumistilanteesta vain entistäkin vaikeamman.

... Tuo kerrasta poikki jättäminen saa lapsen ymmärtämään, ettei häntä sinne hylätä. Sehän se pointti lapsen takertumisessa on, että ei ymmärrä, ettei häntä hylätä. Kun huomaa, että äiti onkin kerta toisensa jälkeen ajoissa hakemassa, kun kerho loppuu, ymmärtää, mitä on kerhossa oleminen.

lapsi ei ole siihen vielä ehkä kypsä. Kannattaa yrittää vähän ajan päästä uudestaan. Esim. jos ei syksyllä suostu jäämäään, menee vuodenvaihteessa uudestaan eli kolmen kuukauden päästä.



Näin se toimii meillä harrastuksissa ja päiväkerhossa. Se on ohjaajien mielipide ja olen äitinä samaa mieltä.



Esikoiseni on rohkea, on mennyt riemusta kiljuen joka paikkaan, mutta yhdestä jumpasta ei tullut ensin mitään. Siinä on iso ryhmä ja mukana isokokoisia poikia, joita hän pelkäsi (on hyvin hento ja pieni). No, ohjaaja sanoi, että puolen vuoden päästä uudestaan. Ja nyt se sujuukin jo.



Kuopukseni on ujo ja hänen kanssaan varmaan tulee ongelmia tuossa jäämisessä.

Niin ja en tarkoita sitä, etteikö se ohjaaja saisi lohduttaa arempaa lasta, mutta jos se oikeasti on työlästä ja vaikeaa se jääminen, miksi tahkota viikkokaupalla?



Kerho ja harrastukset eivät kuitenkaan ole pakollisia.

Meilläkin oli vaikeuksia alussa. Neuvona kyllä oli, että lapsi jätetään sinne reippaasti ja mennään pois.



Mutta ainakin meidän tapauksessa kerho oli varmasti hyvä ratkaisu. Minusta tuntuu, että se helpotti lapsen myöhempää menemistä päivähoitoon.



Tosin sinne päivähoitopaikkaan käytiin tutustumassa useampaan otteeseen etukäteen, vaikka hoitotädit eivät siitä ehkä olleet innoissaan. Hieman ihmettelinkin sitä asennetta, koska asiantuntijat mielestäni suosittelevat tätä perusteellista tutustumista. Päiväkodissa vain sanottiin, että ei sellaista tarvita. Mutta sitten kun päivähoito todella alkaa, lapsi kannattaa jättää sinnekin iloisesti ja reippaasti, eikä jäädä pitkittämään ikävää.

Eipä tulisi enää mieleenkään itkettää turhaan minkään kerhon takia.

Ettekös te ymmärrä että noin lapsi pallottaa teitä kun jäättekin koska hän haluaa ja alkaa itkeä. Aika kauheeta et lapsen annetaan tehdä tämmösiä valintoja. Se on lapselle huono juttu, kun oppii et äiti ja isi ei päätäkkään asioita vaan hän, pieni ihminen. Lapsesta tulee turvaton jos joutuu pienestä pitäen päättäämään asioista.



Lapselle kerrotaan jo kotona, et hän pääsee sinne leikkimään kivojen kaverien kanssa. Sanotaan vaikka et äiti käy sillä välin kaupassa. Pusut ja halit ovella ja määrätietoisesti pois lähtö. Lapsi voi alkaa itkemään mutta sitä varten on siellä kerhonvetäjä. Hän lohduttaa. Kun äiti on hävinnyt näköpiiristä lapsi luultavammin lopettaa itkun ja alkaa touhuta jotain. Ei sitä itkemistä jatku loputtomiin. Muutaman kerran jälkeen jo lapsi voi mennä kerhoon hyvinkin mielellään.



Kyllä 3 vuotias jo pystyy olemaan hetken ilman äitiä ja se on jopa suotavaa jotta oppii olemaan erilaisten ihmisten kanssa ja saa harjoitella sosiaalisia kontakteja.



3 vuotiaana lapsi juuri eriytyy äidistään, tajuaa olevansa eri persoona.



Annatteko muutenkin joka asiassa periksi lapsen itkulle? Mikä ihme nykyajan ihmisiä vaivaa kun ei kestetä kuunnella yhtään lapsen itkua?



Muistatte vielä kerhosta hakiessa olla itse iloinen ja kehutte lasta. Saa vähän " manipuloidakkin" kyselemällä, eikös ookkin kivaa olla kerhossa?, minkäslaisia kivoja kavereita siellä oli? jne.

Kyllä niiden lastenkin on joskus opittava olemaan äidistä erillään! Minusta se on hyvä aloittaa juuri 3-4 -vuotiaana. Lasten on oikeasti hyvä oppia luottamaan myös toisiin aikuisiin kuin siihen äitiin (ja isään) ja oppia luottaamaan siihen, että vaikka jäisikin yksin kerhoon, niin se äiti tulee aina hakemaan.



Usko ap, mulla on kokemusta. Kaksoseni, nyt 5v, ovat molemmat todella arkoja, toinen jopa pelkää hysteerisesti vieraita ihmisiä. Kerhon aloitus viime syksynä (kun olivat vajaa 4v) oli kamalaa! Molemmat roikkuivat punteissani ja halusivat tehdä eri asioita tietenkin... Minun olisi pitänyt jakaantua kahtia... Ekan kerran olin mukana ja jo toisena kertana oli tarkoitus jättää heidät yksikseen. Kysyin kerhonvetäjältä voinko olla mukana hetken toisella kertaa ja se kävi hyvin. Kotona kerroin lapsille, että äitien ei ole tarkoitus olla mukana kerhoissa. Lupasi jotain herkkua kotona jos jäävät sinne kiltisti yksikseen edes hetkeksi. Olin mukana 1½ h ja sitten lähdin. Herkempi ja ujompi kaksosista itki todella paljon, mutta kerhonvetäjä oli tosi fiksu ja otti lapsen heti syliinsä ja lohdutti häntä. Yhdessä katsoivat ikkunasta kun lähdin. Itku oli kuulemma loppunut heti kun auto katosi pihalta.



Meillä tuota itkemistä oli silloin tällöin koko viime syksyn. Joko toinen tai sitten toinen kaksosista itkeskeli aina vähän väliä siinä jättövaiheessa mutta itku loppui aina kun me vanhemmat katosimme ovesta!. En kuitenkaan halunnut lopettaa kerhoa, koska itse tein aina töitäkin tuon kerhon ajan. Lisäksi ajattelin oikeasti, että 4-vuotiaan on hyvä vähän itsenäistyä edes sen verran että uskaltaa olla hetken lapsiryhmässä ja toisen aikuisen hoidossa. Lisäksi tarvitsin tuota aikaa itse töiden tekoon.



Meillä myös helpotti asiaa se, että mies pystyi silloin tällöin viemään lapsia. Ja aina tietysti painotettiin sitä, että tulemme hakemaan heitä.



Tärkeää on myös puhua asiasta jo kotona ja kertoa, että nyt jäät kerhoon yksin ja tulemme sitten hakemaan ja KAIKKI MENEE OIKEIN HYVIN! Näin lapsikin alkaa uskoa siihen. Älä tartuta pelkoasi lapseen koska lapsi aistii sen.



Nykyään meillä mennään ja jäädään oikein reippaasti kerhoonnkin täysin ilman vastustusta.

eikä äiti " voi" jättää lasta itkemään niin suosittelen kokeilemaan kerhoa uudestaan myöhemmin. Muille (erityisesti pienille) kerholaisille tulee ikävä omaa äitiä, jos jonkun lapsen äiti " saa " tulla mukaan kerhoon ja heidän ei.



Myös kerhonohjaajien kannalta on työlästä yrittää vetää kerhoa, jos joku lapsi koko ajan roikkuu äidissään eikä äiti kykene jättämään lastaan kerhoon. Kokemuksesta voin sanoa, että ne äidit ovat yleensä työläitä/hankalia eivät lapset... Antakaa kerhontädeille " työrauha" ja luottakaa siihen, että lapsenne eivät mene rikki, jos he ovat ilman äitiä kerhossa pari tuntia.