vakava-asteinen masennus

up

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 19:14"]

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 16:34"]

Ei sieltä pahimmasta synkkyydestä pääse ilman lääkkeitä ylös erityisesti jos se on jatkunut jo jonkin aikaa. Aivokemiat ovat ehtineet jo muuttua. Varmaan ne aivokemiat saisi kohdalleen hyvin säännöllisellä liikunnalla, työnteolla, terapialla ja tekemisellä, mutta kuka pahasti masentunut sellaista jaksaa??? Ei kukaan. Mutta ei pelkkä pilleri auta. Kyllä ne masentavat asiatkin pitää saada korjattua. Mutta se pilleri voi auttaa siinä, että jaksaa korjata ne asiat, jotka ahdistavat ja lamaannuttavat.

[/quote] toi säännöllinen liikunta on yksi mitä itse olen tässä parinpäivän aikana miettinyt, koska yleensä sanotaan ettei masentunut ihminen jaksa liikkua. mulla koira jonka kanssa kolmekertaa päivässä käyn lenkillä koska on pakko ja joskus se on pakkopullaa, mutta ei läheskään aina. ainoa ero on se, ettei se toimi enää hyvänolon tuojana kuten ennen, kaikki huolet ja murheet tuli kelattua ja tyhjennettyä pois päästä siellä lenkillä ollessa. kerroin  tästä kaikesta myöskin tuolle diagnoosin tekijälle, mutta silti vakavan-asteen masennus. tätä en ymmärrä. toki liittyy paljon paljon muutakin miksi tämän diagnoosin sain, ja kai se on hiukan yksilöllistä en tiedä.

ap.

[/quote]

Se vaihtelee. Esim. juuri nyt (vaikea depressio) kyllä ulkoilen päivittäin. On pakko, muuten ahdistus kasvaa ihan liian sietämättömäksi. Kyllä siis jaksan ulkoilla, kävelylenkkeillä. Mutta on mulla ollut vaikean depression aikana sitäkin, etten pysty sängystä nousemaan. Se on ollut vielä pahempi aika se.

Diagnoosin tosin tekee lääkäri - hoitaja ei sitä sullekaan voi oikeasti tehdä. Arvella voi. 

Mene yksityiselle psykiatrille, saat ajan aiemmin. Itse tarvitsin alussa lääkityksen psykoterapian rinnalla. Jaksamisia

Kyllä se lääkitys on melkein pakollinen. En tunne ketään joka olisi ilman masennuksesta selvinnyt. Ja siis lääkkeiden lisäksi olivat jpko sairaalahoidossa, päivittäisessä terapiatoiminnassa tai muuten kuntoutuksessa. Ja silti kestää monta vuotta ennen kuin siitä pääsee. Itse söin lääkkeitä vain kaksi vuotta, sitten pidin n. kolmen vuoden tauon ajatellen että olen jo täysin ok. Tällä hetkellä uudet lääkekokeilut menossa, työkyvytön ja elämä päin vittua. Lääkkeet on siis tärkeä tuki, eli pelkästään nappeja napsimalla ei edistystä tapahdu.

Minulla on toistuva, vaikea masennus ties monettako vuotta. Olen sairaslomalla nyt.

Ulkoilen päivittäin useamman kilsan, syön säännöllisesti ja herään aamulla samaan aikaan aina. Ei se kamalasti tunnu auttavan, mutta tiedän kokemuksesta että jossen sitä vähää tekisi...vointi romahtaisi. Käyn päivätoiminnassa, jossa on kylläkin enemmän entisiä juoppoja kuin mielenterveysongelmaisia, mutta sekin on nyt parempi kuin ei mitään.

Mitä lääkkeisiin tulee, kokisin niiden olevan enemmänkin kävelykepin tms. apuvälineen asemassa. Eivät ole mielestäni maineensa veroinen pahis, mutta eivät ne yksinäänkään ihmeitä tee. Kannattaa suhtautua terveellä kritiikillä lääkkeisiin ja kysyä tarkkaan, mihin ollaan määräämässä mitä lääkettä; monesti lääkärit ovat turhankin innokkaita antamaan aamulääkkeen, iltalääkkeen jne. vaikka yhdelläkin pärjäisi. Kysy tarkasti sivuvaikutukset, kerro onko suvussasi esim. diabetesta, koska osa lääkkeistä voi laukaista sen jne. Neurolepteillä on kamala maine, mutta minulla vainoharhaiset raivokohtaukset pysyvät poissa ainoastaan niillä, eli yksilöllistä on.

minulla on on/off masennusta jatkuvasti. Joskus jaksan sinnitellä yli ilman lääkkeitä, nyt on sellainen vaihe ja koville se ottaa, mutta voiton puolella olen jo. Minulle tärkeintä paranemisen alkamisessa on masennuksen hyväksyminen, osaan jo luovuttaa enkä yritä toisten mieliksi reipastua ja olla toiveikas. Vähitellen iso pyörä kääntyy taas ja toivo ja voimat alkavat palautua hiljalleen. Lääkitys tehoaa minulla tosi hyvin eikä sivuoireita ole, joillakuilla se vain toimii, vaikka julkisuudessa paljon kritisoidaankin. Pidä auki sekin ajatus, lääkityksen voi aina lopettaa jos ei sovi.

Minä selvisin, ja niin selviät sinäkin. Ensiksi: Hyväksy se, että olet heikoilla, tarvitset apua. Kerro tämä myös läheisillesi, älä esitä sankaria. Omalla kohdalla kaikki lääkkeet sotkivat pään entistä pahemmin, mutta ota ne varalle, jotta pahimpina päivinä voit käyttää niitä hätä apuna. Alkoholi nollaan. Mikäli olet sillä oloa parantanut viime aikoina, niin alkon poisjättämisestä kuluu 2-4 viikkoa, kun saat "pääsi takaisin" ja mieliala alkaa palautua tältä osin normaaliksi. Syö monipuolisesti, mutta kevyesti. Tee päivärytmi joka päivälle, kellontarkasti ja vaikka hälytyskello soimaan, jotta rutiinit pysyvät. Liiku, tätä ei saa missään tapauksessa jättää pois! Ota tavoite esim. vuoden päähän, että silloin olet jo paremmassa kunnossa, toipuminen on hidasta anna sille aikaa. 

18, ei se ihan noin mene. Useita lääkkeitä pitää syödä kuukausia, jopa vuosia, ennenkuin niistä saa irti maksimaallisen hyödyn. Ei niitä noin vaan aloiteta ja lopeteta. Ja mikä on "pahan päivän varalle"? Eikö vaikea-asteiseen masennukseen sairastunut ole jo pahat päivät aloittanut..?

Noi on ihan kivoja noi liikunta ja syömisvinkit. Varmaan sellaiseen eksistentiaaliseen keski-iän kriisiin toimivat, kun pitää helpottaa alakuloisuutta, joka kuuluu vaihdevuosioireistoon? Mutta ei niillä juuri mitään tee, jos puhutaan vaikeasta masennuksesta, sori vaan. Eikä vuosi riitä toipumisajaksi, ei välttämättä edes kaksi tai kolme, sori vaan.

Lääkitys ei sovi kaikille eikä poista sitä jos liikaa vaikeita asioita tapahtunut. Hyvä teille keillä toimii. En voisi kuvitella napsivani sitä paskaa ja antaa masennuksen jyrätä yli sekä turruttaa pääkoppaa. Kanavia on muitakin joten sinä joka et ymmärrä lääkkeettömyytttä, puhu vain omasta puolestasi.

18 puhuu kokemuksesta ja kyllä, vie vuosia. Paha päivä vaikeassa masennuksessa voi olla vaikka se, kun suru on niin suurta, että tunnet pääsi rusentuvan kasaan ja meinaat oksentaa. Kuulostaako tutulta?

kiitos teille kaikille ihanille, jotka jaksoitte asiallisesti vastata! sairaus itselle vasta niin tuoreena diagnoosina, paljon/liikaa pyörii kysymyksiä ja asioita mielessä. mutta tuntuu hyvältä saada mielipiteitä saman kokeneilta, en siis ole sairauden kanssa yksin.

kiitos! ap

Minulla sama diagnoosi nyt ja muutama vuosi sitten. Toivuin edellisestä ihan hyvin, nyt kesällä viimein lopetettiin lääkityskin.

Se oli virhe minun kohdallani, lääkitys (sain muutakin hoitoa kyllä aikoinaan) oli hyvä ja sitä olisi pitänyt jatkaa ylläpitohoitona pienellä annoksella. Nyt romahdin uudelleen, lääkitys aloitettiin uudelleen. Tilanne sen verran akuutti, että en tiedä vielä, miten jatketaan, mutta pahin itsetuhoisuus ja ahdistus on nyt vähän helpottuneet. Pitkä tie tästä tulee. :(

Ota lääkitys, jos sulla on kerran vaikea masennus diagnosoituna. Lievistä toipuu muutenkin, mutta vaikea masis on sellainen tila, että siihen tarvitaan tehokasta apua.

Ei sieltä pahimmasta synkkyydestä pääse ilman lääkkeitä ylös erityisesti jos se on jatkunut jo jonkin aikaa. Aivokemiat ovat ehtineet jo muuttua. Varmaan ne aivokemiat saisi kohdalleen hyvin säännöllisellä liikunnalla, työnteolla, terapialla ja tekemisellä, mutta kuka pahasti masentunut sellaista jaksaa??? Ei kukaan. Mutta ei pelkkä pilleri auta. Kyllä ne masentavat asiatkin pitää saada korjattua. Mutta se pilleri voi auttaa siinä, että jaksaa korjata ne asiat, jotka ahdistavat ja lamaannuttavat.

Negatiiviset asiat lääkityksestä nousevat julkisuudessa liikaa esille. Eräskin psykologi totesi taas, että lääkkeet ei auta yksinään kenellekään. No tietenkin hänen ja psykiatrien on sanottava niin oman elantonsa vuoksi.

Itsellä ollut myös, enkä missään nimessä suosittele masennuslääkkeitä! Mikäli pystyt, niin pyri aktiiviseen elämään: matkustele, etsi uusia harrastuksia, sosialisoidu, tee vaivaavat tekemättömät asiat (laskujen maksut, varaston siivous yms), käy museot ja puistot läpi, liiku aktiivisesti, syö terveellisesti, tee niitä asioita josta aiemmin olet todella pitänyt, kirjoita ja puhu tunteistasi, etsi vertaistukea, lue kirjoja ja lehtiä ja avarra maailmankuvaasi jne jne jne. Voimia!:)<3

up

[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 16:34"]

Ei sieltä pahimmasta synkkyydestä pääse ilman lääkkeitä ylös erityisesti jos se on jatkunut jo jonkin aikaa. Aivokemiat ovat ehtineet jo muuttua. Varmaan ne aivokemiat saisi kohdalleen hyvin säännöllisellä liikunnalla, työnteolla, terapialla ja tekemisellä, mutta kuka pahasti masentunut sellaista jaksaa??? Ei kukaan. Mutta ei pelkkä pilleri auta. Kyllä ne masentavat asiatkin pitää saada korjattua. Mutta se pilleri voi auttaa siinä, että jaksaa korjata ne asiat, jotka ahdistavat ja lamaannuttavat.

[/quote] toi säännöllinen liikunta on yksi mitä itse olen tässä parinpäivän aikana miettinyt, koska yleensä sanotaan ettei masentunut ihminen jaksa liikkua. mulla koira jonka kanssa kolmekertaa päivässä käyn lenkillä koska on pakko ja joskus se on pakkopullaa, mutta ei läheskään aina. ainoa ero on se, ettei se toimi enää hyvänolon tuojana kuten ennen, kaikki huolet ja murheet tuli kelattua ja tyhjennettyä pois päästä siellä lenkillä ollessa. kerroin  tästä kaikesta myöskin tuolle diagnoosin tekijälle, mutta silti vakavan-asteen masennus. tätä en ymmärrä. toki liittyy paljon paljon muutakin miksi tämän diagnoosin sain, ja kai se on hiukan yksilöllistä en tiedä.

ap.

Lääkitystä voi ainakin kokeilla. Senhän voi lopettaa jos ei sovi.

Olen sairastanut keskivaikeaa masennusta ja söin siihen joskus lääkkeitä ja kävin terapiassa 6 vuotta. Monta vuotta ilman lääkkeitä ja nyt uudelleen keskivaikea masennus, mutta vain terapiaa ja ilman lääkkeitä.

Haluan vain sanoa sinulle, että lääkkeistä voi olla hyötyä, mutta minusta silloin yhdistelmä lääkkeet ja terapia oli hyväksi. Mielestäni pelkät lääkkeet eivät paranna.

Toivottavasti saat tukea siellä missä asut ja toivon sinulle jaksamista!

Lääkkeet eivät paranna vaan toimivat samoin kuin kipsi katkenneen jalan ympärillä. Usein nopeuttavat ja helpottavat sitä prosessia nousta kuopasta, mahdollistavat töissäkäynnin ja kotitöistä selviämisen. Moni ei edes kykene terapiaan jos on ihan siinä tilassa ettei pääse ylös sängystä. Terapia vaatii voimaa, sitoutumista ja tahtoa.