Äitien ylipaino lisää syntyvän lapsen riskiä nepsy ongelmiin
Kommentit (71)
Käsittämätöntä miten kaikki on äitien syytä ja kuitenkin ollaan eniten huolissaan miksi miehet eivät halua lapsia. Kaikissa uutisjutuissa haastatellaan aina miehiä kun pohditaan miksi lapsia ei tehdä. Äitien arvostus ja tukeminen on alhaista Suomessa siinä syy syntyvyyden laskuun. Kuitenikn se äiti kantaa lasta 9 kk ja kärsii fyysiset riskit. Ja äitien "syy" on useimmat terveysongelmat lapsilla ihan vaikka influenssasta alkaen. Ja jos alasynnytys ei onnistu sektiolla tuhotaan bakteetifloora ja,seuraa vatsaongelmat lapsella myöhemmin.
Minä olen lihava ollut lapsesta asti ja oma lapseni on hoikka ja nepsy ( add ja autisti). En tiedä miksi aborttiin ei painostettu? Olin lihava jo 3 vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Mites tästäkin sitten ihmisiä varoittaa. Koska kehopositiivisuus. Läskin pitää saada olla rauhassa läski, eikä asiasta saa mainita edes terveyssyistä tai tulevan lapsen terveyttä ajatellen. Ettei vaan tule paha mieli.
Niinpä, ja joka tapauksessa ollaan vapaaehtoisesti lapsettomia ja eletään vapaata nuoruutta ainakin kolmekymppiseksi, jolloin ylimääräinen elopaino on jo jämähtänyt.
Kyllä tuosta,asiasta pitäisi ylipainoisille raskaana oleville kertoa jotta voivat harkita aborttia. Miksi asiasta ei puhuta? Minäkin tuli raskaaksi yllättäen vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista ja olen läski. En loukkaantuisi vaikka asiasta olisi kerrottu olisin harkinnut asioita eri tavalla. Meitä jotka ovat olleet lihavia koko elämänsä on paljon ja olemme sinut asian kanssa kun emme kykene laihduttamaan. Kyllä lääkärit sanovat muitakin asioita lihavuudesta johtuviksi miksi tuo on tabu eikä siitä varoiteta?

Ei tuo abortin arvoinen asia ole. Raskaana olevia on jo myöhäistä varoittaa, ja lääkäreilläkin voi olla erilaisia käsityksiä siitä onko äidin ylipaino sikiölle haitta. Siitä vasta haittaa olisikin, jos raskaana alkaisivat laihduttamaan omin päin. Joillakin äideillä voisi laueta myös syömishäiriö.
Neuvolasta saa kyllä ohjeita raskauden aikana syömiseen, ja lääkäriltä kannattaa kysyä lisää.
Vierailija kirjoitti:
Mun tuntemista raskaana olevista harva on ylipainoinen. Suurin osa hoikkia.
60% suomalaisista aikuisista on ylipainoisia.
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä miten kaikki on äitien syytä ja kuitenkin ollaan eniten huolissaan miksi miehet eivät halua lapsia. Kaikissa uutisjutuissa haastatellaan aina miehiä kun pohditaan miksi lapsia ei tehdä. Äitien arvostus ja tukeminen on alhaista Suomessa siinä syy syntyvyyden laskuun. Kuitenikn se äiti kantaa lasta 9 kk ja kärsii fyysiset riskit. Ja äitien "syy" on useimmat terveysongelmat lapsilla ihan vaikka influenssasta alkaen. Ja jos alasynnytys ei onnistu sektiolla tuhotaan bakteetifloora ja,seuraa vatsaongelmat lapsella myöhemmin.
Minä olen lihava ollut lapsesta asti ja oma lapseni on hoikka ja nepsy ( add ja autisti). En tiedä miksi aborttiin ei painostettu? Olin lihava jo 3 vuotiaana.
Siittiöiden huono kunto ei johda vammaisiin lapsiin.

Lisään sivusta, että näin on, koska ne huonolaatuiset siittiöt eivät edes pääse munasoluun saakka. Se on ihan biologiaa, esim. ”kaksihäntäiset” eivät ui tarpeeksi nopeasti päästäkseen ensimmäisenä munasolulle.
Nepsyongelmat ovat usein periytyviä. Periaatteessa tutkitut naiset olisi pitänyt geenitestata, jotta voitaisiin sanoa muutosten johtuvan ainoastaan lihavuudesta. Varsinkin kun tiedetään, että nepsyihmiset ovat alttiimpia myös syömisen ongelmille.
Vai olisiko kyse rajojen pitämättömyydestä. On selvää että elämänhallinta ja rajat eivät ole ihan kunnossa. Usein myös lapsille tungetaan epäterveellistä höttöä.
Esim supernanny ohjelmissa rajattomuus on se suurin ongelma, ollaan täysin epäjohdonmukaisia. Siitä on mahdollisuus päästä eroon. Lapsista ei saa tehdä ylipainoisia, se on lasun paikka jotta perhettä voidaan auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites tästäkin sitten ihmisiä varoittaa. Koska kehopositiivisuus. Läskin pitää saada olla rauhassa läski, eikä asiasta saa mainita edes terveyssyistä tai tulevan lapsen terveyttä ajatellen. Ettei vaan tule paha mieli.
Kyllä ne lihavat tietävät ne terveyshaitat. Lihavuudesta mainitseminen ei auta yhtään laihduttamaan. Päinvastoin. Lihavien haukkuminen on nimenomaan aiheuttanut nämä kehopositiivisuus-jutut.
Mites sitten tään asian kanssa pitäis edetä? Pitäisikö lihavilta kieltää lisääntyminen? Tai hyväksytäänkö vaan tämä, että lihavat naiset tekee nepsy lapsia, joita jo aika tavalla btw onkin.
Ja entäs kaikki hoikkien nepsy-lapset? Mitä niille tehdään?
Idiootti. Mites kun keuhkosyöpää on myös savuttomilla, sun mielestä ei siis tarvi valistaa ihmisiä röökin ja keuhkosyövän vaaroista? Koska joku ikävä asia voi tapahtua niin ihan sama, ei pyritä ehkäisemään? Olet kyllä uskomattoman typerä - ja ylipainoinen, oletan?
Nepsyys ei aina ole epätoivottava ominaisuus. Siitä on monessa asiassa hyötyä ja mm. tieteessa, taiteessa ja tutkimuksessa nepsyjen panos on ylivoimainen. Samoin urheilussa.
Neurokirjoa pitää edistää, ei rajoittaa.
Nyt nepsyjen isoin ongelma on määrämittaiseksi tahkottu koululaitos, johon erilaisuus ei mahdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä miten kaikki on äitien syytä ja kuitenkin ollaan eniten huolissaan miksi miehet eivät halua lapsia. Kaikissa uutisjutuissa haastatellaan aina miehiä kun pohditaan miksi lapsia ei tehdä. Äitien arvostus ja tukeminen on alhaista Suomessa siinä syy syntyvyyden laskuun. Kuitenikn se äiti kantaa lasta 9 kk ja kärsii fyysiset riskit. Ja äitien "syy" on useimmat terveysongelmat lapsilla ihan vaikka influenssasta alkaen. Ja jos alasynnytys ei onnistu sektiolla tuhotaan bakteetifloora ja,seuraa vatsaongelmat lapsella myöhemmin.
Minä olen lihava ollut lapsesta asti ja oma lapseni on hoikka ja nepsy ( add ja autisti). En tiedä miksi aborttiin ei painostettu? Olin lihava jo 3 vuotiaana.
Siittiöiden huono kunto ei johda vammaisiin lapsiin.
No johtaapa, etenkin mt-ongelmaisiin ja nepsyihin. Mm. runsas alkoholin käyttö ja yli 45v ikä johtaa huonoihin siittiöihin. Sulla on vanhentunutta tietoa.
Myös D-vitamiinin puutos odottavalla lisää lapsen riskiä mm. Adhd:hen.
Minulla adhd ja äitini ei ole koskaan ollut lihava. Mutta kuulema ennen minun saamista vaihtoi eläinrasvat ravintosuositusten mukaan kasvirasvoihin ja minä olen siis 80-luvun margariinilapsi 😅🤣 siinäkö syy adhd:hen... vanhemmilla sisaruksilla ei ole adhdta
Täyttä bullshittiä! ADHD on periytyvää ja itse olen hoikka nainen ja molemmilla lapsilla ADD. Toisella meistä vanhemmista on ADHD. Isä myös normaalivartaloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä miten kaikki on äitien syytä ja kuitenkin ollaan eniten huolissaan miksi miehet eivät halua lapsia. Kaikissa uutisjutuissa haastatellaan aina miehiä kun pohditaan miksi lapsia ei tehdä. Äitien arvostus ja tukeminen on alhaista Suomessa siinä syy syntyvyyden laskuun. Kuitenikn se äiti kantaa lasta 9 kk ja kärsii fyysiset riskit. Ja äitien "syy" on useimmat terveysongelmat lapsilla ihan vaikka influenssasta alkaen. Ja jos alasynnytys ei onnistu sektiolla tuhotaan bakteetifloora ja,seuraa vatsaongelmat lapsella myöhemmin.
Minä olen lihava ollut lapsesta asti ja oma lapseni on hoikka ja nepsy ( add ja autisti). En tiedä miksi aborttiin ei painostettu? Olin lihava jo 3 vuotiaana.
Siittiöiden huono kunto ei johda vammaisiin lapsiin.
Itse asiassa kyllä johtaa. esim. isän korkea ikä vaikuttaa lapsen autismin todennäköisyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Mun tuntemista raskaana olevista harva on ylipainoinen. Suurin osa hoikkia.
Tilastot kuitenkin kertovat aivan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vai olisiko kyse rajojen pitämättömyydestä. On selvää että elämänhallinta ja rajat eivät ole ihan kunnossa. Usein myös lapsille tungetaan epäterveellistä höttöä.
Esim supernanny ohjelmissa rajattomuus on se suurin ongelma, ollaan täysin epäjohdonmukaisia. Siitä on mahdollisuus päästä eroon. Lapsista ei saa tehdä ylipainoisia, se on lasun paikka jotta perhettä voidaan auttaa.
Olen tehnyt kahdesta naapuristani lasun. Äiti painaa vähintään 180 kg, lapset 4 ja 9 v aivan sairaalloisen ylipainoisia. Kaupassa ekana sipsi ja cola -hyllylle (olen nähnyt useasti kaupassa samaan aikaan). Asiaan tietenkin kuuluu, että äiti on työtön ja lapset viedään 400 metrin päähän päiväkotiin ja kouluun autolla. Kyllä tollaisille vanhemmille pitäisi saada jokin elämänhallintakurssi käydyksi ja vasta sitten lapset takaisin. Käy ihan helvetisti sääliksi ne lapset. Varmaan sydän räjähtää ennen kuin täyttävät 25v
Vierailija kirjoitti:
Nepsyys ei aina ole epätoivottava ominaisuus. Siitä on monessa asiassa hyötyä ja mm. tieteessa, taiteessa ja tutkimuksessa nepsyjen panos on ylivoimainen. Samoin urheilussa.
Neurokirjoa pitää edistää, ei rajoittaa.
Nyt nepsyjen isoin ongelma on määrämittaiseksi tahkottu koululaitos, johon erilaisuus ei mahdu.
Käytännössä mahdotonta, ei opetusta voi suunnitella niin, että jokainen uniikki lumihiutale saa touhuta mitä lystää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai olisiko kyse rajojen pitämättömyydestä. On selvää että elämänhallinta ja rajat eivät ole ihan kunnossa. Usein myös lapsille tungetaan epäterveellistä höttöä.
Esim supernanny ohjelmissa rajattomuus on se suurin ongelma, ollaan täysin epäjohdonmukaisia. Siitä on mahdollisuus päästä eroon. Lapsista ei saa tehdä ylipainoisia, se on lasun paikka jotta perhettä voidaan auttaa.
Olen tehnyt kahdesta naapuristani lasun. Äiti painaa vähintään 180 kg, lapset 4 ja 9 v aivan sairaalloisen ylipainoisia. Kaupassa ekana sipsi ja cola -hyllylle (olen nähnyt useasti kaupassa samaan aikaan). Asiaan tietenkin kuuluu, että äiti on työtön ja lapset viedään 400 metrin päähän päiväkotiin ja kouluun autolla. Kyllä tollaisille vanhemmille pitäisi saada jokin elämänhallintakurssi käydyksi ja vasta sitten lapset takaisin. Käy ihan helvetisti sääliksi ne lapset. Varmaan sydän räjähtää ennen kuin täyttävät 25v
Mistä asiasta teit lastensuojeluilmoituksen?