Onko tauosta ikinä apua?
Olen ollut kaksi vuotta ihmissuhteessa "elämäni rakkauden kanssa". Meillä on jonkin verran välimatkaa, joten vietämme lähinnä viikonloppuja yhdessä. Minulla on myös lapsi aiemmasta suhteestani, joten käytännössä näemme ehkä joka toinen viikonloppu.
Olemme nyt käyneet pitkään keskusteluja suhteen tulevaisuudesta - minä haluaisin alkaa miettimään tulevaisuutta ja sitä miten voisimme alkaa elämään arkea ja viettämään enemmän aikaa yhdessä. Välimatka ja epätietoisuus suhteen tulevaisuudesta repii minua niin, etten voi kuvitella jatkavani tätä vielä kolmatta tai neljättä vuotta. Mies on samaa mieltä että nykytilanne ei ole optimaalinen, mutta ei ole valmis ottamaan seuraavaa askelta. Puhuimme eilen että haluammeko erota - sitä ei kumpikaan myöskään halua. Mies haluaisi siis jatkaa näin, kunnes hän ehkä joku päivä on valmis. Minä pelkään että tuota päivää ei koskaan tule.
Kysyin mieheltä että auttaisiko aika erillään häntä ymmärtämään tunteensa minua kohtaan ja että mitä hän haluaa? Hän sanoi, että on miettinyt samaa, mutta ei käytännössä tiedä auttaako se, mutta että tottakai hän ikävöisi minua kovasti.
Pitkän tekstin jälkeen siis - onko tauosta ikinä apua? Ja jos on, niin miten se pitäisi toteuttaa. Sovimmeko, että emme pidä yhteyttä kuukauteen, molemmat miettivät asiaa ja sen jälkeen keskustelemme toiveistamme suhteessa toisiimme? Vai miten? En koe vaihtoehtona sitä että jatkaisimme näin, joten tästä tilanteesta pitäisi päästä suuntaan tai toiseen. Minun toiveissani tietenkin on, että tauko johtaisi siihen, että mies pohdittuaan on valmis ottamaan seuraavan askeleen. Vaikka tiedän, että on myös vaihtoehto jossa menetän hänet lopullisesti.
... lisäyksenä vielä siis, että seuraava askel olisi se, että minä alkaisin tekemään etätöitä hänen luotaan, jolloin voisimme viettää 50/50 ajan yhdessä, silloin kun poikani ei ole minulla. Miehen työ ei ole sellaista, että hän pystyisi tekemään etätöitä, joten hän ei pysty viettämään pidempiä aikoja luonani.
Tiedän, että miestä ahdistaa taustalla mm se, että hän kokee että kun ja jos suhde etenee niin hän samalla tekee lupauksen muuttamisesta minun luokseni, koska poikani on vasta 9-vuotias (hänen isä asuu samassa kaupungissa kuin minä, viikko-viikko huoltajuus).
Ymmärrän tämän sillä asun itse aika kaukana pienellä paikkakunnalla ja mies pääkaupungissa. Olen sanonut että kun lapseni on isompi niin olen valmis antamaan hänelle sen ajan takaisin, jonka jälkeen voimme palata pk-seudulle, mutta ensin tietenkin pitäisi ratkaista tämä nykytilanne. Koitin hänelle sanoa, että meidän pitäisi tehdä päätöksiä perustuen nykyhetkeen ja jos arki hänen luonaan (minä etätöissä) sujuu hyvin niin sitten vasta miettiä seuraavaa askelta.
-AP