802 uutta koronatartuntaa tänään, ei mitää hätää palaamme normaaliin huomenna!
802 uutta tartuntaa eikä mm. Varsinais-Suomessa haluta rokotettuja hengitystieinfektiosta kärsiviä edes testiin, kun soitat terveyskeskukseen tak työterveyshuoltoon. Koronatartuntoja on siis todellisuudessa jo yli tuhat päivässä.
126 sairaalassa, 25 tehohoidossa.
Kun soitat työterveyteen tai terveyskeskukseen hengitystieinfektion takia niin kysyvät oletko tuplarokotettu, mikäli olet pyytävät sairastamaan kotona eikä koronatestiin pidä hakeutua. Sama juttu kun jäljitetään altistuneita, tuplarokotetun ei tarvitse hakeutua testiin. Myöskään rokotettu koronaan sairastunut, edes yhden annoksen saanut ei saa koronavilkkuun koodia, jolla varoitetaan kontaktissa olleita.
Hengitystieinfektiokausihan alkaa lokakuussa ja jatkuu läpi talven maaliskuun loppuun Suomessa. Ja covid-19 on hengitystieinfektio.
Viime vuonna 1. lokakuuta (ilman rokotteita) koronan takia sairaalassa oli 19 ja tehohoidossa 4 ihmistä. Saa nähdä montako on ylihuomenna lokakuun 1. 2021.
Kommentit (1254)
Pakkohan valtiovallan on reagoida, kun sairaalat alkaa taas täyttyä. Myös rokotetuista, koska monella teho jo hiipuu.
THL:n uskottavuus on täysi 0. Luotto taas on jo miinuksella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt lähti täällä taas ihan laukalle. THL ja hallitus ovat jo pitkään sanoneet, että viirus jää kiertämään väestöön vielä jopa vuosiksi. Mikään yhteiskunta ei voi odottaa niin kauaa. Rokotekattavuus on jo hyvä ja kun rokote hiipuu, otetaan tehoste. Kuten muissakin rokotteissa. Jatkakaa elämää miten haluatte (vaikka sitten siellä kellarissa ffp naamalla), mutta yhteiskunta lopultakin avataan kokonaan ja hyvä niin.
Ja kun koronaa sairastavien määrät lisääntyvät sairaaloissa niin yhteiskunta laitetaan taas kiinni. Tämä on tulevaisuus. Suomen terveydenhuolto ei kestä täysin auki olevaa yhteiskuntaa näillä rokotekattavuuksilla kovinkaan montaa kuukautta. Keväällä viimeistään rajoitetaan taas.
Veikkaan, että kuukauden päästä ollaan jo pulassa. Kun eksponentiaalinen kasvu ei ole kadonnut mihinkään.
Rajoituksia ei ole, rokotuksia ei enää oteta, kun pandemia ehdittiin julistaa päättyneeksi, kahdesti rokotettujen suoja hiipuu.
On ihan väistämätöntä, mihin tämä johtaa.
Veikkaan arvaan oletan
Kahden viikon päästä räjähtää
Olisihan se kohtuutonta, jos muutaman prosentin takia kansasta (rokottamattomat) pidettäisiin yhteiskunta suljettuna ja rajoitteet voimassa.
Tutkimusten mukaan, myös kansainvälisten, rokotetut ja lapset sairastavat koronan lievänä, eikä kuormita terv.hoitoa.
Ja avuksi tulee vielä koronapassi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole rokotteet tehonneet:( Lukemat yhtä suuria koko ajan kun keväällä jolloin rokotuksia vasta starttailtiin.
Mutta kaikkia ei ole rokotettu. Kaikki eivät ota rokotetta, osa sen takia, etteivät halua, ja jotkut sen vuoksi, ettei terveydentilansa mahdollista sitä. Ja on myös paljon ihmisiä, varsinkin nuorisoa, joka edelleen odottaa sitä toista rokotettaan.
Ei selitä rokottamattomien määrä tätä, kun rokotettuja on jo niin paljon ja korona lukemat samat kun keväällä. Ja turha tästä on tingata tämä on jo kaikille valjennut asia. Tietenkihän turhan kalliin piikin antajat ja heidän edustajat täällä vänkäävät, olen sanottavani sanonut. Joten mukavaa päivää kaikille.
Vielä näyttää olevan olevan koronapsykoosissa olevia aivopestyjä koronalahkolaisia tynnyreissään, joilla ei ole aavistustakaan siitä että tässä ei ole koskaan ollut kyse mistään viruksesta!
Nyt piikit alkavat sairastuttamaan ja tappamaan ihmisiä, kuten ne on suunniteltukin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on ku lasten lääkärileikki. Nyt tää antais kaikille rokotuksen ja sit leikisti kukaan ei enää sairastu. Vaatii mielikuvitusta tämä.
Paitsi nämä oikeasti sairastuttavat, 80% koronakuolleista Israelissa on rokotettuja! He levittävät piikkiproteiinia ympäristöön jolle ovat alttiimpia pienet lapset ja erityisesti vauvat. Vauvoja on kuollut ja lapsia sairastunut.
Koronaan lapsia ei sairastunut, nyt rokotukset sairastuttaa.
Tekstissäsi ei ollut järjen häivääkään satusetä
Vierailija kirjoitti:
Kuuluuko Sanoma samaan hs:n kanssa? Hesarin toimittajahan julisti pandemian päättyvän sillä, että lakataan vaan pelkäämästä. No Suomen kanssa lopetti pelkäämisen. Miten kävi? Miksi meillä on vain pahentuva pandemia?
Myrkkypiikit sairastuttaa!
Rokotteen sisältämä piikkiproteiini on jo v. 2005 patentoitu bioase. Se selvisi Koronakomitean istunnossa, joka valmistelee Nurnberg2.
Täältä löytyy tohtori Martinin dokumentti ”The Fauci/COVID-19 Dossier”, joka pitää sisällää myös lähes 200 sivuisen patenttilistauksen.
”On todella surullista, että me istumme nyt maailmassa, jossa satoja miljoonia ihmisiä piikitetään taudinaiheuttajia stimuloivalla tietokonesekvenssillä, jota myydään heille sellaisilla perusteilla, mitkä eivät edes täytä patenttiviraston, lääketieteen ammattilaisten ja FDA:n omia kliinisiä standardeja rokotteen määritelmästä.
Mutta tätä termiä käyttämällä, me altistamme nyt sadat miljoonat ihmiset sille, minkä tiesimme jo vuonna 2005 biologiseksi aseeksi.”
https://rapsodia.fi/koronaviruksen-patenttitiedot-paljastavat-biologisen...
Piikitätte itseenne siis bioasetta!
Älkää ihmetelkö kun sairastutte, ehkä kuolette!
Vierailija kirjoitti:
Kauhavalla isot opiskelijajuhlat, joiden osallistujamäärä lähti lapasesta. Nyt todettu tartuntoja ja testataan altistuneita ja perusterveydehuolto on vaikeuksissa.
Mutta meitähän kehotettiin elämään normaalisti ja juhlimaan.
Virus tykkää.
Toki, r yssä, toki.
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan valtiovallan on reagoida, kun sairaalat alkaa taas täyttyä. Myös rokotetuista, koska monella teho jo hiipuu.
THL:n uskottavuus on täysi 0. Luotto taas on jo miinuksella
Toki, r yssä, toki.
Vierailija kirjoitti:
Rokottamatta lähden lauantaina massatapahtumaan ja otan siitä kaiken irti.
Myös tartunnan?
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan valtiovallan on reagoida, kun sairaalat alkaa taas täyttyä. Myös rokotetuista, koska monella teho jo hiipuu.
THL:n uskottavuus on täysi 0. Luotto taas on jo miinuksella
Minäpä veikkaan, että eivät täyty ja eipä mihinkään rajoituksiin ole enää varaa vain riskiryhmäläisten takia. Ei ole ollut ennenkään kun on ollut kyse uusista virustaudeista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt lähti täällä taas ihan laukalle. THL ja hallitus ovat jo pitkään sanoneet, että viirus jää kiertämään väestöön vielä jopa vuosiksi. Mikään yhteiskunta ei voi odottaa niin kauaa. Rokotekattavuus on jo hyvä ja kun rokote hiipuu, otetaan tehoste. Kuten muissakin rokotteissa. Jatkakaa elämää miten haluatte (vaikka sitten siellä kellarissa ffp naamalla), mutta yhteiskunta lopultakin avataan kokonaan ja hyvä niin.
Juu, pitää avata, mutta testien lopettaminen samaan syssyyn on idiotismia.
Kuka maksaa? Valtiolta on rahat loppu, jos et ole sattunut huomaamaan. Otettaisiinko vähän lisää velkaa, niin voidaan testata vaikka koko väestö?
No ei ole rahat loppu. Testaus on halpaa, rahaa riittää paljon turhenpaankin.
Kerropa sinä, edellinen foliohattu, kuka, miten ja miksi on ”suunnitellut”, että ihmiset ”sairastutetaan ja tapetaan” rokotteilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt lähti täällä taas ihan laukalle. THL ja hallitus ovat jo pitkään sanoneet, että viirus jää kiertämään väestöön vielä jopa vuosiksi. Mikään yhteiskunta ei voi odottaa niin kauaa. Rokotekattavuus on jo hyvä ja kun rokote hiipuu, otetaan tehoste. Kuten muissakin rokotteissa. Jatkakaa elämää miten haluatte (vaikka sitten siellä kellarissa ffp naamalla), mutta yhteiskunta lopultakin avataan kokonaan ja hyvä niin.
Ja kun koronaa sairastavien määrät lisääntyvät sairaaloissa niin yhteiskunta laitetaan taas kiinni. Tämä on tulevaisuus. Suomen terveydenhuolto ei kestä täysin auki olevaa yhteiskuntaa näillä rokotekattavuuksilla kovinkaan montaa kuukautta. Keväällä viimeistään rajoitetaan taas.
Veikkaan, että kuukauden päästä ollaan jo pulassa. Kun eksponentiaalinen kasvu ei ole kadonnut mihinkään.
Rajoituksia ei ole, rokotuksia ei enää oteta, kun pandemia ehdittiin julistaa päättyneeksi, kahdesti rokotettujen suoja hiipuu.
On ihan väistämätöntä, mihin tämä johtaa.
Lol, siinäpä. Haluaisin nähdä tämän "katastrofin" ;) vai käykö niin, että se korona vaan puff katoaa jonnekin ja elämä jatkuu normaalisti ja jotkut saavat pikkunuhan, jotkut vähän isomman nuhan, joku kuolee ja suurin osa kuitenkin elää täysin normaalia elämää terveenä.
Onneksi näitä järjen jättiläisiä on vielä kuten Toki, r yssä, toki. eli lahtari. toki. (lahtarin ja teurastajan ero on että teurastaja tappaa vain eläimiä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt lähti täällä taas ihan laukalle. THL ja hallitus ovat jo pitkään sanoneet, että viirus jää kiertämään väestöön vielä jopa vuosiksi. Mikään yhteiskunta ei voi odottaa niin kauaa. Rokotekattavuus on jo hyvä ja kun rokote hiipuu, otetaan tehoste. Kuten muissakin rokotteissa. Jatkakaa elämää miten haluatte (vaikka sitten siellä kellarissa ffp naamalla), mutta yhteiskunta lopultakin avataan kokonaan ja hyvä niin.
Ja kun koronaa sairastavien määrät lisääntyvät sairaaloissa niin yhteiskunta laitetaan taas kiinni. Tämä on tulevaisuus. Suomen terveydenhuolto ei kestä täysin auki olevaa yhteiskuntaa näillä rokotekattavuuksilla kovinkaan montaa kuukautta. Keväällä viimeistään rajoitetaan taas.
Veikkaan, että kuukauden päästä ollaan jo pulassa. Kun eksponentiaalinen kasvu ei ole kadonnut mihinkään.
Rajoituksia ei ole, rokotuksia ei enää oteta, kun pandemia ehdittiin julistaa päättyneeksi, kahdesti rokotettujen suoja hiipuu.
On ihan väistämätöntä, mihin tämä johtaa.Veikkaan arvaan oletan
Kahden viikon päästä räjähtää
Älä unohda ruumiskontteja!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan valtiovallan on reagoida, kun sairaalat alkaa taas täyttyä. Myös rokotetuista, koska monella teho jo hiipuu.
THL:n uskottavuus on täysi 0. Luotto taas on jo miinuksella
Minäpä veikkaan, että eivät täyty ja eipä mihinkään rajoituksiin ole enää varaa vain riskiryhmäläisten takia. Ei ole ollut ennenkään kun on ollut kyse uusista virustaudeista.
Rokotettujen määrä nousee, mutta samalla myös tartuntojen määrä ja sairaalapotilaiden määrä kasvussa.
Tämänhän ei pitänyt olla mahdollista?
Vierailija kirjoitti:
Rokottamattomien raskaana olevien vaikeat koronainfektiot ovat johtaneet Suomessa useiden äitien ja vastasyntyneiden tehohoitoon
Hs.fi
Jutun mukaan näitä tapauksia on yli kymmenen.
Kuka linkittää tänne jesarin valheellista rokotepropagandaa???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis vieläkö täällä on vallalla harhaluulo, että tartunnan saaneet ja sairaalassa olevat ovat rokottamattomia? Miten kauan tätä valhetta ylläpidetään? Kyllä niissä tartunnoissa ja sairaalapotilaissa on ihan yhtä lailla rokotettujakin kuin rokottamattomia. Ei ehkä ihan yhtä suurella prosentilla, mutta on täysin väärä luulo, että nämä tartuntamäärät ja sairaalakuormitus olisivat jotenkin rokottamattomien syytä. Ei ole.
No kyllä on. Virusmuunnoksia syntyy rokottamattomissa ja ne ohittavat rokotesuojan. Tuntuuhan se pahalta kuulla totuus tietysti, mutta et sä tätä nyt saa käännettyä toisin.
Rokotetuissa syntyy virusmuunnoksia yhtä lailla, jos saavat tartunnan. Ei se nyt vaan ole niin, että rokotetun saama tartunta on jotenkin parempi tartunta, joka ei leviä saatikka muunnu. Siksi kaikilta olisi syytä odottaa varovaisuutta, mutta ei.
Rokotetuissahan ne virusmuunnokset syntyy todennäköisemmin kuin rokottamattomissa.
Tämä on ihan maalaisjärkeä, jonka jokainen ymmärtää. Kaikki muu on pelkkää propagandaa.
Palstalaisten maalaisjärki kumoaa aina tieteelliset tulokset. 🤣. Kyllä luonto korjaa nää tyhmimmät rokottamattomat.
Dunning-Kruger-efekti. Tsekkaa se, niin löydät itsesi sen kuvauksesta.
Odotatko innolla kolmatta piikkiä? Kuinka monta aiot ottaa? 6?
Omegavariantti tulee!
Olen eri, mutta olen ottanuta ainakin 15 influenssarokotusta vuosien varrella kun influenssavirus on joka vuosi vähän eri. Ei ole ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt lähti täällä taas ihan laukalle. THL ja hallitus ovat jo pitkään sanoneet, että viirus jää kiertämään väestöön vielä jopa vuosiksi. Mikään yhteiskunta ei voi odottaa niin kauaa. Rokotekattavuus on jo hyvä ja kun rokote hiipuu, otetaan tehoste. Kuten muissakin rokotteissa. Jatkakaa elämää miten haluatte (vaikka sitten siellä kellarissa ffp naamalla), mutta yhteiskunta lopultakin avataan kokonaan ja hyvä niin.
Juu, pitää avata, mutta testien lopettaminen samaan syssyyn on idiotismia.
Miksi jokainen niiskuttaja pitäisi testata? Kyllä ne vakavammin sairastuneet testataan edelleenkin.
Nämä testauksen perään ruikuttajat ovat varmaan valmiita korottamaan maksujaan siten, että ne kattavat testaussirkuksesta aiheutuneet kulut. Fakta vaan on se, että sote-rahat pitää käyttää järkevämmin kuin turhaan testaukseen . Etenkin kun testauksen tarve ei perustu enää mihinkään. Se että sillä saataisiin todelliset tartuntaluvut ml rokotetut näkyviin ei ole olennaista terveydenhuollon pyörittämisen kannalta. Noita lukuja ei siis kaipaa kukaan muu kuin vouhottajat.
Ai ei perustu mihinkään? Millä sä luulit saatavan kiinni ne tartuntaryppäät, joiden perusteella rajataan paikallisesti? Testaus on yksi tärkeimmistä ellei tärkein nimenomaan rajoitusten purussa.