Vinkkejä pottailuun ja tutista luopumiseen
Meillä juuri äskettäin 2v täyttänyt esikoinen ja kaipaisin vinkkejä pottailuun sekä tutista luopumiseen. Tilanne on nyt seuraavanlainen;
Pottailu: lapsi menee ihan mielellään potalle muttei yleensä siinä kovin kauaa jaksa istua. Jos kiikutan hänet potalle ns. oikealla hetkellä niin tekee pissin ja kakan pottaan. Tästä on häntä aina kovasti kehuttu. Mutta ongelma on se, ettei osaa vielä itse ilmaista tarvetta päästä potalle. Saattaa tehdä kakan vaippaan, jonka jälkeen tulee ottamaan kädestä kiinni ja taluttaa potan viereen. Eli joku ajatus hänellä on, muttei ihan mene maaliin saakka. Vaippa ei häntä ärsytä eikä ole koskaan yrittänyt ottaa vaippaa pois. Ei ikinä ole ollut erityisen ärtynyt myöskään siitä, jos hetken aikaa on ollut "täydessä vaipassa" eli tällaista epämukavuus tunnetta ei hänelle herkästi tule.
Tutti: päivä tutti jäänyt pois jo aikaa sitten eikä sen perään kysele. Tutti käytössä siis vain päiväunilla ja yöunilla. On nukkunut todella huonosti välillä ja siksi tutti meille jäänyt, kun tuntunut olevan ainut edes pieni apua noina heräilyjaksoina. Kaikki unitaantumat käyty voimakkaina läpi. Ei ole siis itellä ollut yksinkertaisesti voimia käydä tutti taistoa tähän päälle. Nyt on nukkunut edellisen taantuman mentyä ohi täysiä öitä, nukahtaa itse tutin ja unilelun kanssa ja nukkuu aamuun saakka jolloin herää iloisesti höpötellen. Mua rehellisesti PELOTTAA jättää tutti, koska jos se jatkuva heräily taas alkaa tuntuu että kuolen siihen. Nyt kun on taas hetken saanut itsekin nukkua en halua luopua tästä.. Mutta pakko se tutti on jättää pois. Miten kaikista kivuttomimmin? Ideoita?