Lue keskustelun säännöt.
Olenko sairas kun ajattelen näin (liittyen itseeni) ?
19.11.2014 |
Toisinaan elämä on ihanaa, mutta liian usein (kaikesta hyvästä huolimatta) kaikki stressi, paineet, epävarmuus ihmissuhteissa, epävarmuus tulevaisuudesta ja kaikki vaan käy niin sietämättömäksi, että iskee ahdistus elämästä ja samalla ahdistus kuolemasta. Kun tajuaa, että jonain päivänä kuolee ja sitä ei voi mitenkään estää. Joskus HALUAN kuolla, mutta ajatus on silti pelottava. Toisinaan ajattelen, että kunpa olisin kuollut jo vauvana. Koska minun oli ilmeisesti tarkoitus syntyä tähän maailmaan ja minun on pakko kuollakin joskus, niin miksi en olisi voinut kuolla jo silloin. Samalla olisin välttynyt elämän kurjuudelta. Katselin junassa matkustavia ihmisiä, kaikilla ankean surullinen ilme kasvoillaan ja pelkkää hiljaisuutta. Tällaistako pitäisi jaksaa vielä pahimmillaan 60 vuotta? Elämässä ei suoraan sanottuna ole mielestäni mitään järkeä. Olen tavallaan onnellinen ja hyvässä asemassa kai myös, mutta pursuilevaa elämäniloa ei minussa ole.
Vaikka kaikki olisi suhteellisen okei, niin välillä huomaan katsovani kovaa vauhtia lähestyvää junaa ja kuvittelen hyppääväni sen eteen.
Kommentit (56)
Pistäähän se silmään minullakin tuo elämänhalun valjuus. Mutta ihmettelen silti, olisiko ongelmana nykyisin ennemmin se, että vanhemmat yrittävät ihan hädissään valaa lapsiin itseluottamusta, ikään kuin lapsi olisi tyhjä astia, joka luultavasti vielä vuotaakin. Minä ajattelen sen niin päin, että jos lapsen itseluottamusta ei ole vaurioitettu, se ei tarvitse mitään suurempaa elvyttämistä. Kaikki kasvattaminen, jossa ruokitaan vanhempien huolta ja varovaisuutta, tartuttaa huolen ja varomisen lapsiin. Niinhän sitä sanotaan, että nyt kasvatetaan neuroottisempia lapsia kuin koskaan. Kun ei ole todellista mietittävää, ihminen alkaa potea epämääräisiä tyhjyydentunteita. Sitä ikään kuin allergisoituu elämiselle samaan aikaan kun kaipaa elämää.
Muuten olen samaa mieltä. Positiivisuuteen pyrkiminen voi sekin olla yliammuttua. Piilevä positiivisuus pääsee esiin itsestään, kun negatiivisuuskierre saadaan poikki. Ja äkkiä onkin voimaa ja elämänhalua ihmisessä, joka on siihen asti vaikuttanut olmilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:44"]Elämä on näyttäytynyt mulle jo vuosikausia täysin absurdina, hulluna ja järjettömänä. Välillä on omaan mieleen tullut noita "mitäs jos tuosta hyppäisin junan alle", tai ajatellut jotain muuta keskellä tavallisia arjen juttuja. Samaten en käsitä miten elämästä voi ottaa jotain irti. Miten ottaa irti kun lopussa millään ei ole mitään väliä? Biologinen olento kuolee, tajunta menetetään, ruumis mätänee ja lahoaa. Se oli siinä, ne sun parhaimmillaan miltei sata vuotta yhdellä universumin pienellä maankappaleella.
Ehkä mä vielä joskus pääsen yli näistä ajatuksista, tai sitten en. Toivottavasti ainakin, koska ikää on vasta parikummentä vuotta. Olen muuten aikoja sitten toivonut, että olisin uskovainen. Uskossa kenties saisi jotain itua elämään, ateistina en kyllä sitä löydä.
[/quote] Onpa mukava lukea että joku muukin ajattelee hyvin samalla tavalla kuin minä. Olen usein ollut jopa kateellinen ihmisille, jotka kokevat, että on olemassa jotain yliluonnollista, jumala tai jotain. Sehän olisi hirveän lohdullista.
-
Toisaalta sitten tiedostan sen absurdin epätodennäköisyyden, että juuri minä elän ja ajattelen ja hengitän. Ja että saan tehdä sitä vain kerran ja sitten se vain loppuu. Ikuisiksi ajoiksi. Vaikka välillä käyn syvissä vesissä ja leikittelen itsemurhan ajatuksella, niin silti aina haluan katsoa tämän ainutkertaisen jutun loppuun saakka. Onhan se nyt ihmeellisen outoa olla ylipäätään elossa.
Hyvinvointiahdistusta.Tulis edes sota, saisitte jotain oikeaa mietittävää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin hyvin ymmärtää ajatuksesi. Niiden sairauteen en ota kantaa. Elämä on aika älytöntä, jos sitä rupeaa syvemmin miettimään. Eletään, kunnes kuollaan. Kuolema on maali, johon kaikki tähtää ja sen jälkeen eletyllä ei ole enää merkitystä muille, kuin läheisille. Minä olisin kuollut jo aikoja sitten, mutta löysin puolison ja saimme lapsen, joiden takia on jaksettava silloinkin, kun se tuntuu mahdottomalta. Onneksi välillä on helpompaakin.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:23"]Hanki mielenterveysapua.
[/quote]
En nyt kuitenkaan suunnittele mitään itsemurhaa, ne ajatukset tulevat joskus vain mieleen. Vauvana kuoleminen olisi ollut helpotus, koska en olisi ikinä ehtinyt tiedostaa elämää enkä kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon! Samojen ajatusten kanssa paininut jo vuosia. Ihanaa että joku muukin on yhtä sekaisin kuin minä.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:30"]Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tuon! Samojen ajatusten kanssa paininut jo vuosia. Ihanaa että joku muukin on yhtä sekaisin kuin minä.
[/quote]
Kiva että joku ymmärtää, ja samalla harmi. Olen sellainen ihminen, että tarvitsen todistelua siitä, että olen hyvä ja ihana, tarvitsen hauskanpitoa, rentoa oloa, työnteonkin pitäisi olla kivaa ja rentoa. Näin jaksaisin varmaan elämää. Mutta koska elämä on kaikkea muuta kuin party party all night long, niin minulla ei voimat riitä ja pää ei kestä. En ole narsisti, olen vain huonoitsetuntoinen. Ja väsynyt kaikkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä hyppää junan eteen. Ajattele kuljettajaa.
Itsekin usein toivon etten olisi syntynyt koskaan. Minusta siinä ei ole mitään omituista. En kuitenkaan ole onneton eikä minulta puutu yhtään mitään. Ajattelen vain että elämä on aika turhaa kosmisessa mittakaavassa. En pelkää tai vastusta kuolemaa vaan pelkään sairautta ja kipua fyysisessä ja henkisessä muodossa. En myöskään toivo kuolemaa joka seuraa väistämättä jos joutuu elämään. En siis haluaisi elämääkään, mutta otetaan tästä nyt kaikki irti minkä voi. Minusta tuo on ap aivan järkevää ajattelua jos siitä ei tee itselleen ongelmaa. Kuolema tulee joka tapauksessa joten turha sitä on ajatella.
En tee lapsia koska rakastan heitä niin paljon etten pakota heitä elämään. How sick is that.
Ihan sama juttu, oon kans miettiny et huonosta itsetunnosta varmaan kiinni, aina kaipaa kehuja ja sitten tunnen itseni idiootiksi ja huomionhakuiseksi :/ -6
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:38"]Älä hyppää junan eteen. Ajattele kuljettajaa.
Itsekin usein toivon etten olisi syntynyt koskaan. Minusta siinä ei ole mitään omituista. En kuitenkaan ole onneton eikä minulta puutu yhtään mitään. Ajattelen vain että elämä on aika turhaa kosmisessa mittakaavassa. En pelkää tai vastusta kuolemaa vaan pelkään sairautta ja kipua fyysisessä ja henkisessä muodossa. En myöskään toivo kuolemaa joka seuraa väistämättä jos joutuu elämään. En siis haluaisi elämääkään, mutta otetaan tästä nyt kaikki irti minkä voi. Minusta tuo on ap aivan järkevää ajattelua jos siitä ei tee itselleen ongelmaa. Kuolema tulee joka tapauksessa joten turha sitä on ajatella.
En tee lapsia koska rakastan heitä niin paljon etten pakota heitä elämään. How sick is that.
[/quote]
Minäkin olen joskis miettinyt, että en halua väenvängällä puskea väkisin elämään uutta ihmistä. Entä jos hän ei olisi koskaan halunnutkaan syntyä? En kuitenkaan tie tulevaisuudesta, ehkä minä jonain päivänä olenkin raskaana, ken tietää. En osaa ajatella asiaa.
En uskaltaisi hypätä junan eteen enkä haluaisi ikinä aiheuttaa sellaisia traumoja toiselle ihmiselle. Kuitenkin ihailen ihmiskä, joilla on rohkeutta tehdä itsemurha. He ovat halunneet pois ja ovat myös lähteneet, se on uskomatonta rohkeutta. Haluaisin itselleni saman rohkeuden. Varmasti elämäkin maistuisi taas paremmin, kun tietäisi että jos kaikki käy liian raskaaksi niin uskaltaa satavarmasti lopettaa koko paskan itse.
Ap ja 6: Miksi haluatte kehuja? Oletteko koskaan todella ajatellut asiaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on näyttäytynyt mulle jo vuosikausia täysin absurdina, hulluna ja järjettömänä. Välillä on omaan mieleen tullut noita "mitäs jos tuosta hyppäisin junan alle", tai ajatellut jotain muuta keskellä tavallisia arjen juttuja. Samaten en käsitä miten elämästä voi ottaa jotain irti. Miten ottaa irti kun lopussa millään ei ole mitään väliä? Biologinen olento kuolee, tajunta menetetään, ruumis mätänee ja lahoaa. Se oli siinä, ne sun parhaimmillaan miltei sata vuotta yhdellä universumin pienellä maankappaleella.
Ehkä mä vielä joskus pääsen yli näistä ajatuksista, tai sitten en. Toivottavasti ainakin, koska ikää on vasta parikummentä vuotta. Olen muuten aikoja sitten toivonut, että olisin uskovainen. Uskossa kenties saisi jotain itua elämään, ateistina en kyllä sitä löydä.
Itse kysymykseen mitenkään vastaamatta nyt kommentoin, koittakaas joskus rikkoa kaavaa ja puhukaa niille hiljaisille ja apaattisen näköisille ihmisille...ne ihan oikeasti usein hymyilee ja jutustelee, kun joku vain tekee aloitteen :)
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:44"]Ap ja 6: Miksi haluatte kehuja? Oletteko koskaan todella ajatellut asiaa?
[/quote]
Koska ilman kehuja tunnen olevani huono ja vaivun alakuloon. Minulla ei ole energiaa eikä motivaatiota "elää itseäni varten" ja kehitellä itselleni jotain teräsitsetuntoa. En saa mitään iloa siitä, että AJATTELEN olevani hyvä ja ihana ja upea ja lässynlää. Haluan että ympärilläni elävät ihmiset ajattelevat niin.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:44"]
Elämä on näyttäytynyt mulle jo vuosikausia täysin absurdina, hulluna ja järjettömänä. Välillä on omaan mieleen tullut noita "mitäs jos tuosta hyppäisin junan alle", tai ajatellut jotain muuta keskellä tavallisia arjen juttuja. Samaten en käsitä miten elämästä voi ottaa jotain irti. Miten ottaa irti kun lopussa millään ei ole mitään väliä? Biologinen olento kuolee, tajunta menetetään, ruumis mätänee ja lahoaa. Se oli siinä, ne sun parhaimmillaan miltei sata vuotta yhdellä universumin pienellä maankappaleella.
Ehkä mä vielä joskus pääsen yli näistä ajatuksista, tai sitten en. Toivottavasti ainakin, koska ikää on vasta parikummentä vuotta. Olen muuten aikoja sitten toivonut, että olisin uskovainen. Uskossa kenties saisi jotain itua elämään, ateistina en kyllä sitä löydä.
[/quote]
Ei kuolema ja ruumiin maatuminen tarkoita sitä etteikö voisi ottaa elämästä jotain irti. Voithan sinä ajaa karusellissakin vaikka illan tullen lähdette huvitpuistosta kotiin.
Jos elämä tuntuu turhalta, kannattaa tehdä muutoksia. Itse tunsin parikymppisenä juuri noin. Tein epätoivoisen hälläväliä- ratkaisun ja muutin yksin täysin uuteen kaupunkiin satojen kilometrien päähän, jossa en tuntenut ketään. Aloitin kaiken alusta. Se oli elämäni paras päätös.
[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 16:44"]Itse kysymykseen mitenkään vastaamatta nyt kommentoin, koittakaas joskus rikkoa kaavaa ja puhukaa niille hiljaisille ja apaattisen näköisille ihmisille...ne ihan oikeasti usein hymyilee ja jutustelee, kun joku vain tekee aloitteen :)
[/quote]
Olen ujo. Ap
Itseäni suututtaa sinun puolesta, että vaikka olet nuori niin et pursua elämäniloa ja halua elää. Minä syyttäisin siitä vanhempiasi, kun eivät ole valaneet sinuun itseluottamusta. Auttaisikohan sinua, jos miettisit, mitkä asiat sinua suututtavat? Tarkoitan, että itseäni on masennusten kanssa auttanut se, että olen pohtinut (terapiassa) kaikkia negatiivisia tunteitani sen sijaan, että yrittäisin väkisin löytää itsestäni niitä positiivisia tunteita.