Ovatko häät paremmat loma-aikaan vai loma-ajan ulkopuolella? ov
Kesällä täällä on ollut paljon keskustelua häistä ja nyt haluaisin kysyä, tulisitteko vieraaksi häihin mieluummin loma-aikana vai silloin, kun ei ole lomia.
Molemmissa näkyy olevan puolensa. Jotkut järjestävät häitä kesäkuukausina, jolloin on oletettavissa, että monella vieraalla on lomaa, joten pääsisi silloin paremmin tulemaan häihin, eikä olisi työesteitä ja kaukanakin asuvat läheiset pääsisivät paremmin mukaan. Täältä olen sitten taas lukenut, että ihmiset haluaisivat mieluummin lomillaan olla perheensä kanssa ja kenties myös matkustella, niin häät sotkee suunnitelmia.
Miten on, kumpi on parempi, häät loma-aikaan vai joskus ihan muulloin?
Kommentit (11)
Elokuussa (ei ihan ekana viikonloppuna), syksyllä, talvella, keväällä... Tuolloin osallistuisin mieluiten. Jos on kahdetkin häät samana kesänä, niin niihin menee hyvässä lykyssä 4 viikonloppua. Ensin polttarit, sitten häät... Ja tämä kaksi kertaa! Siinä on tosiaan jopa koko loman viikonloput buukattu, jos sattuu oikein huono mäihä. Ei kiitos!
Meillä jäi yhdet heinäkuun häät menemättä, kun oltiin jo tehty lomasuunnitelmat ja varaukset ja sitten tuli kutsu.
Olen ollut kerran häissä lokakuussa, kerran joulukuussa, kerran helmikuussa ja kerran huhtikuussa. Ja kyllä täytyy myöntää, että nuo on olleet mieleenpainuvia häitä! Poikenneet siitä harmaasta massasta, heinäkuu ja mansikkakakku...
Talvihäät on tunnelmalliset: on pimeää ja kynttilät valaisee, lumi peittää (jos peittää ;)) maan. Syksyllä taas luonto on ihan erilainen kuin kesällä, ruskan värit, kirpeä syysilma ja taas sisällä lämmintä ja tunnelmallista.
Kesällä on kaikkea tapahtumaa ihan älyttömästi muutenkin, mutta koko pitkänä talvena kukaan ei järjestä yhtään mitään. Sinne minä kaipaisin juhlia.
Olen ollut kerran häissä lokakuussa, kerran joulukuussa, kerran helmikuussa ja kerran huhtikuussa. Ja kyllä täytyy myöntää, että nuo on olleet mieleenpainuvia häitä! Poikenneet siitä harmaasta massasta, heinäkuu ja mansikkakakku...
Talvihäät on tunnelmalliset: on pimeää ja kynttilät valaisee, lumi peittää (jos peittää ;)) maan. Syksyllä taas luonto on ihan erilainen kuin kesällä, ruskan värit, kirpeä syysilma ja taas sisällä lämmintä ja tunnelmallista.
Parit viimeisimmät häät, joissa olen ollut vieraana, ovat olleet helmikuussa ja maaliskuussa ja kyllä ne todella ovat olleet mieleenpainuvat. Seuraavat ovat tulossa nyt parin viikon sisään, elokuun loppupuolella siis ovat ja hyvä sekin. Voisin itsekin haluta talvihäät sitten joskus. Kynttilät olis just mukavia.
ap
Kesällä on kaikkea tapahtumaa ihan älyttömästi muutenkin, mutta koko pitkänä talvena kukaan ei järjestä yhtään mitään. Sinne minä kaipaisin juhlia.
Nimttäin ainakin perheellisillä tuntuu olevan ihan omia lomasuunnitelmia ja kun perheessä on koululaisia, lomien kanssa pitää muutenkin sompailla ja sovitella ja voi käydä niin, että puolisoilla on yhteistä loma-aikaa vain viikko tai kaksi, jos yhtään, joten kaikki vapaa-aika menee sitten perheen kanssa. Onhan toki muullatavallakin ajattelevia, mutta tässä oma näkökulmani asiaan.
maaliskuussa ja yhtä lukuunottamatta kaikki pääsivät paikalle. Monet ainakin sanoivat, että kiva kun on sellaisena ajankohtana häät, kun kesällä niitä on monesti useammat.
kun lähdetään häihin. Tietenkin työntekijä tulee mieluummin viikonlopputöihin loma-ajan ulkopuolella kuin keskellä parasta heinäkuuta.
että menisin milloin vain. Mutta loma-aikana saattaisi olla varattuna jo päällekkäisiä menoja. Kutsujen tulisi tulla jo hyvissä ajoin. Sen sijaan lomakauden ulkopuolelle kaipaa piristystä, johon häät olisivat oivallinen vaihtoehto. Pitkä matka voisi olla ongelmallinen, mutta viikonloppureissu Suomen sisällä kyllä onnistuisi.
Omat häämme järjestimme aikoinaan syyskuussa, ja pidimme ihan onnistuneena ratkaisuna. Kaukaisemmatkin sukulaiset ja ystävät pääsivät tulemaan.
Olen paleleva ihminen, joten talvella en pystyisi pukeutumaan kauniisti juhlamekkoihin ja korkokenkiin vaan pitäisi olla saappaissa paksujen huivien kanssa. Lisäksi me reissutaan nimenomaan rospuuttokelien aikaan eli loka-marraskuussa olisin todennäköisemmin reissun päällä kuin kesällä.
Silloin mahdollisimman moni pääsee.
Tänä vuonnakin isoimmat kesälomasuunnitelmat (matkoja ym.) tehtiin jo maalis-huhtikuulla, joten jos johonkin väliin olisi vielä tullut häitä niin voi olla, että ei olisi päästy.