Mistä tämä viha kumpuaa?
Olenkohan sairastumassa psyykkisesti vai mikä on. Olen aina ollut hyvin tunteeni näyttävä ja sillä tavalla "tunteellinen". Mutta nykyään tuntuu, että olen jostain koko ajan vihainen, minulla on lapsuus ollut hyvin vaikea ja äiti suhteeni suoraan sanottuna ihan perseestä, ei olla pidetty yhteyttä useaan vuoteen. Siis äiti ei pidä, enkä minäkään, sillä toisaalta suhteeni on häneen sen verran huono, ettei siitäkään varmaan mitään hyvää seuraisi jos pitäisin yhteyttä...
Tuntuu että elän menneessä jotenkin, asiat menneisyydessä painavat, liekkö sitten siitä johtuvaa... No jokatapauksessa, hermostun nykyään ihan liian helposti, varsinkin kun jotkin asiat eivät mene miten haluan, esimerkiksi jos mies tulee "liian" aikaisin kotiin yms yms... Olen muuttunut siis liiankin paljon tunteita näyttäväksi, mutta negatiivisessa mielessä. Voiko tämä johtua tuosta lapsuudesta. Elämä tuntuu merkityksettömältä ja tuntuu että olen tehnyt kaiken väärin. Stressaan vaan kaikesta ja mikään ei tunnu tuottavan iloa. Tuntuu että ihmissuhteet vie liikaa energiaa, toisin sanoen en jaksa oikein pitää yhteyttä kehenkään enkä tutustua uusiin ihmisiin. Tuntuu vain että kaikki mättää, kiitos kun sain purkautua. Jos jollakulla on ollut vaikeaa lapsuudessa, miten olette selvinneet, vai onko elämä yhtä tuskaa ja jos jollain on jotain "diagnoosia" heittää niin antaa tulla vain....
Kommentit (16)
Minkä ikäinen olet AP? Tekstisi kuulostaa todella tutulta...
Stressi ja masennus? Näin minulla.
Ap.
Vastasit itse kysymykseesi. Vihasi kumpuaa vaikeasta lapsuudestasi.
Oliko äitisi samanlainen pelkästään negatiivisia tunteitaan näyttävä ihminen? Siinä tapauksessa toistat äidiltäsi oppimaasi.
mulla on vähän samantyyppistä tsydeemiä ollut..
Väärä ehkäisy? Hormonaalinen ehkäisy tekee musta passiivis-aggressiivisen.
Oletko ollut aikaisemmin passiivinen, mukautuva, kiltti, alistuva? Jos nyt sallit ensi kertaa itsellesi vihan tunteet, ne saattavat tuntua todella voimakkailta.
Lohduttaisin sinua sanomalla, että vihan tunteet ovat paljon parepi vaihtoehto mm. itseinhon, arvottomuuden ja masennuksen tunteille.
Hei! Oletko käynyt juttelemassa lääkärille tai psykologille? Tiedän, että se voi olla kamalan vaikeaa, mutta se auttaa. Tiedän sen itse. Muistan miten häpesin omaa masennustani (en sano että olet masentunut, mutta oireesi kuulostavat vähän siltä), sillä päälle päin kaikki näytti olevan ihan hyvin, eikä minulla ollut mitään "syytä" olla masentunut. Ajattelin jopa, etten kehtaa hakea apua, sillä jollain muulla meni varmasti huonomminkin. 5 vuoden ajan vakuutin itselleni pärjääväni yksin, mutta vasta ammattiavun hakeminen sai minut (vähitellen) ymmärtämään, miten väärässä olin ollut.
Netissä on paljon tietoa ja keskustelupalstoja aiheesta. Voisit saada sieltä ehkä parempaa tukea kuin täältä :) Älä tee samaa virhettä kuin minä, vaan puhu jollekulle ennen kuin huomaat kaiken luhistuvan ympärilläsi. Voimia!
Ehdottaisin myös ulkopuolista tahoa, jolle voisit avautua menneisyydestäsi. Ehkä menneiden asioiden läpikäynti voisi tuoda "rauhan" ja voisit sitten antaa niiden olla. Tasapainoiselta henkilöltä et kuulosta, kannattaa hankkia apua jo tässä vaiheessa, ettei tilanne pahene ja esim parisuhde karahda karille, mikäli siinä haluat olla.
Kiitos paljon vastauksista, luulin etten saa tätä(kään) kautta mitään apua <3 Olen käynyt psykologilla, mutta siellä sanottiin etten vaikuta masentuneelta ja psykiatri sanoi, ettei näe minulla avun tarvetta ?? Vaikka yritin selittää että minua vaivaa epämääräiset raivontunteet, jotka joku pikku asia saattaa laukaista. Äitini on ollut hyvin dominoiva, sukulaiset epäilleet että peräti narsistisen persoonallisuushäiriön omaava. Olin lapsuudessa "kiltti tyttö", opin mukautumaan kotona ja pelkäsin äitiä välillä todella paljon, kun hän sai kauheita raivareita ja muun muassa heilui puukko kädessä isäni edessä :(
Hän myös pilkkasi minua ja veljeäni, ja häpäisi meitä sanallisesti jos olimme tehneet hänestä jotain väärää. Sain myös piiskaa äidiltä ja tukkapöllyä. Nämä eivät kuitenkaan olleet läheskään niin pahan tuntuisia kuin se, että oma äiti ivaa ja pilkkaa. Olen syönyt masennuslääkkeitä, tai siis kokeilin niitä muutaman kuukauden ajan ja ne toimivatkin pahimman yli. Sitten lopetin ja on ollut vähän helpompaa, mutta tuntuu, että taas tuntuu raivo jostain pyrkivän pinnalle. Olen 23 vuotias.
Niin ja oireisiin kuuluu myös etten näe tulevaisuutta kovinkaan valoisana, vaan koen että olen jotenkin viallinen ja epäonnistunut elämässä. Tunnen alemmuudentunnetta ja jotenkin välillä semmoinen "epätodellinen" olo, eikä missään tunnu hyvältä olla.
Masennus, stressi ja kilpirauhasen vajaatoiminta voivat varmaan aiheuttaa tämäntapaista, minulla ainakin.
Kilpirauhanen ja epävakaa persoonallisuus, siinä tän palstan vakidiagnoosit vaivaan kuin vaivaan.
Neloselta unohtu ruokavalio. Koita paleota!