Epätoivo iskee

Olen nelikymppinen töissä käyvä nainen. Jouduin noin vuosi sitten jättämään työni paikassa, josta pidin kovasti (määräaikainen työsuhde päättyi). Luulin olleeni kovin onnekas, kun löysin heti uuden työn, tällä kertaa peräti vakituisen paikan. Huonommalla palkalla kyllä, mutta ei se silloin haitannut.

No, nyt olen vuoden aikana huomannut, että uusi työ vie minulta kaiken: vapaa-ajan (ajan perheen kanssa) ja jopa mielenterveyden. 

Työt alkoivat jo "hauskasti": en saanut tehtävääni mitään perehdytystä ja kuulin, että vaihtuvuus paikassa on ollut suurta. No ei ihme: työtä on ollut koko ajan aivan liikaa, ihmiset ovat epäystävällisiä ja ylimielisiä, esimies ei auta missään saati puhu mitään ja antaa hyvää esimerkkiä tekemällä työtä joka ainut päivä vähintään 12 h, myös viikonloppuisin. Ammattiylpeyteni on romahtanut, kuvittelin vielä edellisessä työpaikassa olevani ihan kohtuu ammattilainen, kehujakin tuli aina silloin tällöin (tein silloin suunnilleen samaa työtä kuin nyt), mutta nyt tunnen olevani maan matonen, joka ei osaa mitään.

Päivät on pitkiä, työmatkoineen aikaa menee noin 12-13 h/päivä. Viikonloppunakin pitäisi tehdä töitä, jotta saisi kaikki tehtyä. Ylitöistä ei tietenkään makseta, vapaana saisi pitää mutta missä välissä?

Töitä jää tekemättä sekä kiireen, että myös erittäin huonon viestinnän takia. Jos ei puolesta sanasta ymmärrä, niin haukut tulee.

Monta kertaa olen ajatellut, että nyt irtisanoudun. Antakoon työn jollekin, joka siinä pärjää. Minä en. Mutta jos irtisanoudun, niin sitten tulee karenssit ym., eli millä rahalla sitten eletään. Ja uutta työtä tietysti haen, mutta kun ei ole, niin ei ole. Ja selkeästi ikäkin alkaa jo haitata työnhakua, ei edes haastatteluihin pääse, jos joku paikka aukeaakin.

Tekisi mieli mennä sähkyyn, vetää peiton päälle ja jäädä sinne! Ahdistaa lastenkin puolesta, kun näkevät äitiä vain noin tunnin päivässä + viikonloput. Ja silloinkin on masentunut ja väsynyt, josta ei iloa paljon ole. Onneksi on sentään isä, jolla normityöpäivät ja enemmän aikaa lapsille.

Olisin valmis vaihtamaan alaa/tekemään jotain huonollakin palkalla, jos vain jonkin järkevän vaihtoehdon keksisin. Kotiäitiydestä haaveilen, mutta siihen ei rahat riitä, jollei jotain edes pientä tuloa jostain keksi.