Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko seksuaalinen suuntautuminen päätös?

Vierailija
26.09.2021 |

Identiteettini on rakentunut siten, että olen jostain syystä ihastunut naisiin aivan lapsuudestani lähtien. Ja ne naiset ovat aina olleet suunnilleen vanhempieni ikäisiä. Noin 13-vuotiaana tajusin, että se poikkesi normista, joten päätin ihastua mieheen tai poikaan. Ihastuin siis erääseen 50-luvun elokuvatähteen, joka oli kuollutkin noin 40 vuotta ennen sitä ihastumistani.

Siispä päätin alkaa harjoitella mieheen ihastumista. Siitä lähtien ihastuin hyvin harvoin, mutta kuitenkin ihastuin, miehiin. Naisia kohtaan koin vetoa, jota en osaa määritellä ja jossain vaiheessa aloin pitää sitä pakkoneuroottisena oireiluna. Eli siis ajattelin olevani sairas, kun kiinnostuin naisista ja jotenkin taistelin sitä vastaan niin voimallisesti, että joskus 25 vuoden paikkeilla aloin vältellä naisten kohtaamista, kun pelkäsin ihastuvani. Se tietty paine asian suhteen helpotti, kun ekan kerran myönsin ihastuneeni naiseen ja kerroin tunteistani ihastukselleni. Se jännite poistui ja saatoin alkaa erotella naiset yleensä vs. se tietty, johon olen ihastunut. Ja en mä muista enää kiinnostunutkaan sen jälkeen.

Tässä vaiheessa tein uudelleen päätöksen varsinkin kun sain ihastukseltani pakit. Ei ole koskaan ollut muutenkaan mitään läheisempää kenenkään naisen kanssa "siinä mielessä". Otan sen naisista kiinnostumisen vain sellaisena taipumuksena, josta minun ei tarvitse välittää. Yritän toki tukahduttaa sitä pois itsestäni. En ole kyennyt ihastumaan enää miehiin, mutta toivo elää. Joskus tuntuu häivähdys kiinnostumista. Toivon löytäväni miespuolisen kumppanin ja saavani heterosuhteen.

Kommentit (61)

Vierailija
41/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kai sen määrää myös olosuhteet, mpnet vangit muuttuu homoiksi tai lesboiksi.

Tai jos naiset on vaan tyttöporukassa niin rupee toiset tytöt kiinnostumaan, mutta sitten kun jos naisella paljon mies kavereita niin miehet rupeaa kiinnostamaan.

Seksuaalinensuuntautuminen on mielentila ja siitä voi kyllä monesti eheytyä.

tuubaa ja shaissea

kenekään seksuaalinen suuntautuminen ei määräydy sen mukaan minkä sukupuolten seurassa aikansa viettää.

aivan toinen asia sitten se jos vankilassa himot tyydytetään sillä mitä saatavilla on kun ei ole sitä ensisijaista himon kohdetta saatavilla.

Vierailija
42/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne amerikkalaiset eheytyshoidot ovat aivan järkyttävää pakonomaista pumppaamista ja "vastakääntyneiden" henkistä ja taloudellista hyväksikäyttöä mediamaskotteina ja puhujina. Sellainen repii ihmisen aivan kappaleiksi. Silti uskon, että Raamattu kieltää homoseksisuhteet. Homoseksuaalisuus sinänsä on eri asia. Jotkut ovat sellaisia ja he ovat arvokkaita ihmisiä. En tiedä mistä homoseksuaalisuus johtuu ja miten sen kanssa tulisi elää raamatullisesti. Eri asia tietysti niillä, jotka eivät usko Jumalaan ja Raamatun sanaan. He elävät miten parhaakseen näkevät. Mutta löytävätkö he rauhaa?

Uskonnoton kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tero H kirjoitti:

Lesbous ei kieltämällä häviä.

Ei häviäkään kieltämällä. Vaatii rukoilua ja eheytyshoitoja.

Huonosti kuulemma toimii uskovaisillakaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kai sen määrää myös olosuhteet, mpnet vangit muuttuu homoiksi tai lesboiksi.

Tai jos naiset on vaan tyttöporukassa niin rupee toiset tytöt kiinnostumaan, mutta sitten kun jos naisella paljon mies kavereita niin miehet rupeaa kiinnostamaan.

Seksuaalinensuuntautuminen on mielentila ja siitä voi kyllä monesti eheytyä.

No jaa. Kyllä ihmisen seksuaalisuus on jossain määrin joustava, mutta ei nyt rajattomasti kuitenkaan. Kyllähän kuka tahansa voi seurustella kenen tahansa kanssa, voi harrastaa jopa seksiä, mutta tyytyväisyys tilanteeseen onkin sitten eri asia. Ovatko nuo mainitsemasi vangit tilanteeseen tyytyväisiä, vai onko useimmilla kyse jonkinlaisista korvikesuhteista kuitenkin, kun ihannekumppania ei ole saatavilla. 

Vierailija
44/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole. Olisin vaihtanut ajat sitten naisiin, jos se olisi omasta päätöksestäni kiinni.

-nainen

Vierailija
45/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Millä perusteella se päätös sitten tehtäisiin, jos se olisi päätös?

Vierailija
46/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kukaan kuullu sanaa "seksuaalivietti"?

Vietti on eläimillä, vietti on ihmisillä, se on sisäänrakennettu, ei päätös. Jos seksuaalivietti olisi päätös se ei olisi vietti.

Mutta seksuaalinen suuntautuminen on vähän laajempi asia kuin vain se vietti. Eihän sen vietin kannalta ole väliä, kenen kanssa seksiä harrastetaan tai vedetäänkö vain yksinään käteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pari vuotta sitten ilmestyneen tutkimuksen mukaan homous ei ole geeneissä. Jos. tutkimus on SETAn piirissä yritetty vaieta kuoliaaksi.

Vierailija
48/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ko. tutkimus...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä uskon seksuaalisen ja romanttisen kiinnostuksen kehittymisen olevan mutkikas ja yksilöllinen prosessi, jota usein turhaan yksinkertaistetaan sekä väittämällä, ettei seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua tai, että se voisi muuttua.

Oon itse biseksuaali eli kiinnostun sekä miehistä että naisista. Näin on ollut ihan jostain 9-vuotiaasta saakka, kun ekaa kertaa alkoi ihastustuntemuksia kunnolla syntymään. Oon kuitenkin päätynyt aina pidempiin suhteisiin vain naisten kanssa, minkä uskon johtuvan mm. siitä, että mulla oli totaalipaska isäsuhde ja oon kokenut seksuaalista väkivaltaa, jonka tekijänä on ollut mies. Musta tuntuu siis vaikeammalta muodostaa toimivaa kiintymyssuhdetta mieheen.  Sen lisäksi mua on aina ahdistanut ns perinteinen heteronaisen rooli. Vaikka tiedän toki, että heterosuhteitakin on monenlaisia eikä kaikki heterot elä 50-luvun sukupuolinormien mukaan :D silti oon kokenut jotain epämääräistä, todennäköisesti omiin ennakkoluuloihin ja pelkoihin perustuvaa antipatiaa sitä kohtaan, että olisin nainen suhteessa miehen kanssa. On myös monia muita syitä miksi "suosin" naisia. Vaikka (jotkut) miehetkin on musta hyvin vetäviä, mulle tuntuu helpommalta ja luontevammalta olla naisten kanssa. Voin siis ainakin valita sen kenen kanssa ryhdyn suhteeseen, vaikka en voisikaan valita sitä ketä kohtaan tunnen viehtymystä.

Jos siis biseksuaali voi "valita" elää vain lesbosuhteissa, miksei sitten voisi valita myös olevansa pelkissä heterosuhteissa? Siis jos se valita kumpuaa ihmisen omasta tahdosta, eikä kukaan toinen siihen painosta.

Jos taas ei miehet ollenkaan sytytä, ei pidä pakottaa itseään heistä kiinnostumaan, vaan terveempää olisi opetella hyväksymään oma lesbous.

Vierailija
50/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai sen määrää myös olosuhteet, mpnet vangit muuttuu homoiksi tai lesboiksi.

Tai jos naiset on vaan tyttöporukassa niin rupee toiset tytöt kiinnostumaan, mutta sitten kun jos naisella paljon mies kavereita niin miehet rupeaa kiinnostamaan.

Seksuaalinensuuntautuminen on mielentila ja siitä voi kyllä monesti eheytyä.

No jaa. Kyllä ihmisen seksuaalisuus on jossain määrin joustava, mutta ei nyt rajattomasti kuitenkaan. Kyllähän kuka tahansa voi seurustella kenen tahansa kanssa, voi harrastaa jopa seksiä, mutta tyytyväisyys tilanteeseen onkin sitten eri asia. Ovatko nuo mainitsemasi vangit tilanteeseen tyytyväisiä, vai onko useimmilla kyse jonkinlaisista korvikesuhteista kuitenkin, kun ihannekumppania ei ole saatavilla. 

Tällaiset korvikesuhteet ovat tyypillisiä myös tiukan sukupuolierottelun maissa, esimerkiksi Saudi-Arabiassa. Kun vastakkaiseen sukupuoleen ei pääse luontevasti tutustumaan, purkautuvat halut touhuamalla samaa sukupuolta olevan kanssa, koska kanssakäymistä omansukupuolisten kanssa ei vastaavasti säädellä mitenkään. Samaan aikaan uskonto toitottaa, että homoseksuaalisuus on syntiä ja seksi samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa voi johtaa kuolemantuomioon mikäli jää kiinni. Tässäpä täydellinen resepti sille, miten saadaan seksuaalisesti kieroutuneita ja päästään sekaisin olevia ihmisiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhtä hyvin voi kysyä, onko typeryys oma valinta.

Vierailija
52/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletteko ihan itse päättäneet olla qusipäitä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se kuulemma nykyään on, kun lesbojen pitäisi olla transnaisten kanssa.

Vierailija
54/61 |
26.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se kuulemma nykyään on, kun lesbojen pitäisi olla transnaisten kanssa.

Tämä on jotenkin kaikkein absurdeinta, ja saa itselle olon, että moista vaativa transnainen ei ole kovinkaan nainen. Sehän on perinteistä patriarkalismia kokea voivansa sanella, kenen kanssa naisen on hyväksyttävää ja tarpeen pariutua. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/61 |
27.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
56/61 |
27.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakaan minulle heterous ei ole oma valinta. En voi kuvitellakaan, että olisin yhdessä muuta kuin vastakkaisen sukupuolen kanssa eli tapauksessani miehen. En usko siis olevan oma valinta.

Vierailija
57/61 |
27.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Se on mitä se on, samoin kuin silmien väri. Joskus osia siitä tukahdutetaan silkasta pelosta niin tehokkaasti että tulee itse sokeaksi sille. Tai kielletään koko asia, etenkin itseltä. 

Mitään ei pidä tukahduttaa. Se ei tarkoita sitä että sen mukaan pitäisi toimia tosielämässä jos se tuntuu epämukavalta ja ahdistavalta. Mutta silti voi myöntää itselleen että tällaisiakin tuntemuksia minulla on eikä siinä ole mitään väärää tai vaarallista. Tukahdutetut asiat tuppaavat kasvaa mielessä isommiksi kuin ne oikeasti ovat. 

Itse olen pikkuisen molempiin sukupuoliin päin, silti en ole koskaan seksiä naisen kanssa harrastanut tai edes miettinyt parisuhdetta naisen kanssa. Se osa minusta on hyvin pieni, eikä kiinnosta toteuttaa sitä, miehet on aina kiinnostaneet enemmän. Mutta tuokin osa on olemassa kuitenkin ja tiedostan sen, eikä se minua mitenkään vaivaa. 

Minulla sama. Ihastun naisiin sekä miehiin, mutta seksuaalista kanssakäymistä ja parisuhteen haluan vain miehen kanssa.

Minusta biseksuaalisuus on varmaan enemmän normi loppupelissä kuin mitä ajatellaan. Tulee mieleen esimerkiksi naisen kanssa parisuhteessa olevat sali-maket, jotka ihastelevat toisten miesten lihaksia ja kropan muotoa.

Törmäsin aiheeseen liittyen hauskaan juttuun Twitterissä hiljattain. Se meni jotakuinkin näin:

Kerroin mummolleni olevani ehkä bi, koska olen nainen ja katson julkisilla paikoilla toisten tyttöjen takapuolia. Mummoni vastasi, että "Ei, ihan normaaliahan tuo  on. Kaikki niitä katsovat välillä", johon siskoni totesi, ettei hänellä ole ollut koskaan minkäänlaista mielenkiintoa koskaan edes vilkaista toisten tyttöjen takalistoja.

Myöhemmin illalla mummoni laittoi viestin: "Taidan itsekin olla vähän bi, vai mitä?"

Vierailija
58/61 |
27.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuten meille on edistyksellisten siskojen taholta kerrottu, sukupuoli on sosiaalinen konstruktio.

Ja kuka tahansa saa olla mitä sukupuolta tahansa vain oman ilmoituksensa perusteella.

Viikonloppusukupuoli voi olla aivan mainiosti eri kuin arkisukupuoli.

Taitaa olla Woody Allenin piikkiin pantu seuraava viisaus: Jos on biseksuaali, on tuplasti paremmat mahdollisuudet päästä treffeille ja saada jotain.

Vierailija
59/61 |
28.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

vanhakyynikko kirjoitti:

Taitaa olla Woody Allenin piikkiin pantu seuraava viisaus: Jos on biseksuaali, on tuplasti paremmat mahdollisuudet päästä treffeille ja saada jotain.

Noinhan ne seksuaalikasvattajat ja muut neuvojat kirjoittavat oppaissaan myös, eli sitä kuinka riemullista on olla bi kun se aukaisee ovia kahteen suuntaan. Biseksuaaliseksi syntyminen rinnastetaan melkeinpä lottovoittoon, kun hänellä on niin paljon enemmän mahdollisuuksia. Kun tarkastelee mitä tutkimukset ja tilastot kertovat biseksuaalien terveydentilasta, niin henkisestä kuin fyysisestäkin ja elämänlaadusta yleensä, nousee esille selkeä ristiriita. Ne eivät tue tuota väitettä millään tavalla, vaan viittaavat enemmänkin toiseen suuntaan. Ja mitä olen sivusta seurannut heidän elämäänsä, niin syntyy vaikutelma leluankasta ankarassa ristiaallokossa Pohjanmerellä.

Vierailija
60/61 |
28.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuhat kertaa mieluummin haluaisin itselleni vaimon kuin miehen, jos voisin jotenkin itse säädellä sitä, mikä sukupuoli minua vetää puoleensa ja kehen rakastun.

 

Se johtuu vain siitä, kun sinulla ei ole vielä ollut vaimoa. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän kolme