Lue keskustelun säännöt.
Miten tästä pääsee yli?
25.09.2021 |
Viime aikoina moni ystävistäni on kokenut elämässä vastoinkäymisiä. Yksi päätti erota avioliitosta, kun ei enää huvittanut, toinen taas menetti serkun, jota ei ollut tavannut moneen vuoteen, eivätkä he olleet läheisiä. Kumpikin marssi saman tien työterveyteen vaatimaan pitkää sairaslomaa, jotta jaksaa arkea. Kumpikin sen sai, serkun menettänyt sai kaksi viikkoa, eroaja sai koko loppuvuoden. Kyllä, luitte sen aivan oikein.
Olen ollut ystävieni puuhista aika pöyristynyt. Se johtuu siitä, että olen läpi elämäni kokenut isoja vastoinkäymisiä, eikä niistä ole sen kummemmin saanut puhua, surra tai hakea sairaslomaa. Menetin nuorena toisen vanhemmistani, mutta kouluun piti mennä heti seuraavana arkipäivänä. Kun sairastuin vakavasti, yhtään ylimääräistä päivää ei saanut olla pois, eikä kukaan lotkauttanut korvaansakaan sivuoireille, jotka vievät voimiani, rasittavat kehoani ja muistiani. Kukaan ei kysynyt, että oletko ok, kun pitkäaikainen puolisoni päätti jättää minut. Onnekseni löysin ihanan miehen, jonka kanssa jakaa elämän, perustimme perheen ja koska olin ystäväpiirini ensimmäinen, joka sai lapsen, sympatiaa ei herunut, kun lapsemme olikin superallerginen, toisella oli koliikki, eikä senkään jälkeen nukkunut.
Kun on kokenut vaikeuksia, haluaa auttaa, tukea ja ymmärtää. Nyt en vain enää jaksa ymmärtää. Menetin koronan johdosta työni, kun yritys meni konkurssiin, eikä rajoitteideni vuoksi uuden työn löytäminen ole helppoa. Olin vuosia ajatellut, että voin aina kouluttautua hoitoalalle, tehdä jälleen siivoojan työtä kuten nuorena tai mennä pikaruokaravintolaan töihin, mutta ne kaikki on minulta nyt kielletty.
En edes oikein tiedä, mitä tällä viestillä haen. Pohdin elämän monimutkaisuutta ja epäkohtia. Miksi niin monet asiat ovat toisille helppoa ja toisilta viedään niin sanotusti tuhkatkin pesästä? Olen vuosia kannatellut muita, mutta nyt, myönnän sen, kaipasin tukea myös itse. En vain yhtään tiedä, että mitä tekisin ja miten pääsen taas henkisesti takaisin siksi optimistiseksi ja iloiseksi ihmiseksi, joka olen. En ole katkera, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni alan ymmärtää, miksi osa ihmisistä on katkeroitunut.
Miksi toiset hakevat pienestäkin asiasta apua ja se on ok, mutta toisten taas pitää kestää isotkin asiat ilman minkäänlaista tukea ja apua?
Kommentit (10)
En usko noihin saikkuihin. Jos kaikki eroavat parit saisivat 3-4kk saikkua, niin siitä mitään tulisi. Serkku-juttu nyt on jo ihan hatusta vedettyä paskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saa nyt oikein kiinni, miksi toisten pitäisi kestää ilman apua ja tukea?
Miksi et itsekin voisi hakea apua? Asioita voi käsitellä myös jälkeenpäin.
Toisilla on suurempi stressinsietokyky ja henkiset voimavarat ottaa vastaan ja käsitellä asioita. Se, mikä toisesta voi tuntua maailmanlopulta, ei välttämättä toisesta tunnu juuri miltään.
Itse en saanut sairaslomaa oman vanhempani kuoltua. Olin tuolloin parikymppinen ja töihin oli mentävä. En osannut sitä edes ihmetellä, koska en ollut aiemmin ollut sairaslomalla muustakaan syystä.
Vierailija kirjoitti:
En usko noihin saikkuihin. Jos kaikki eroavat parit saisivat 3-4kk saikkua, niin siitä mitään tulisi. Serkku-juttu nyt on jo ihan hatusta vedettyä paskaa.
Minä uskon. Naapurin yh eroaa joka toinen vuosi silloisesta ukosta ja on aina pari kk saikulla. Kai se osaa vetää jollain mieslääkärillä kunnon nyyhkytarinat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitat kyllä tosi hyvin. Annan tälle 3/5.
Haitteko sairaslomaa itse, mutta ette saaneet sitä? Vai odotittteko, että sitä tarjotaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ei ole tyhmä joka pyytää. Mielenterveysongelmat ovat yleistyneet, joten työterveyskin antaa helpommin saikkua siihen vedoten. Turha ulista miten ei 10 vuotta sitten saanut saikkua samasta syystä kun maailma muuttuu.
En osaa tuohon sanoa muuta kuin että älä vertaa elämääsi toisten elämään. Työpaikat ja esimiehet ovat erilaisia, samoin lääkärit sairauslomaa myöntäessään. Sinulla on elämässäsi myös paljon hyvää.
Itse olen kokenut monesti, että empatiaa ei välttämättä heru läheisiltäkään. He eivät ehkä vain tajua sen tarvetta, eivätkä he silti ole erityisen kylmäsydämisiä. Ihmisellä on tapana keskittyä omiin tuntemuksiinsa. Älä automaattisesti odota empatiaa keneltäkään.
Äläkä missään nimessä katkeroidu. Siitä on itsellesi pelkästään haittaa, muut eivät sen syytä ymmärrä eivätkä käytöstään muuta sen takia.
Elämä on epäreilua ja lärvikerroin ratkaisee.