Oletko koskaan syönyt mustaamakkaraa?
Aiemmin mustaamakkaraa valmistettiin yleensä syksyllä teurastuksen aikaan lihasta, verestä, kamarasta sekä ryyneistä tai jauhoista. Ainekset sekoitettiin massaksi, joka työnnettiin suoliin. Makkarat tavallisesti keitettiin muuripadassa, joskus paistettiin uunissa olkien päällä. Nykyisin mustamakkara kypsennetään useimmiten paistamalla.
Nykyisin mustamakkaraa valmistetaan yleensä sianlihasta, sianveriproteiinista ja vedestä, kamarasta, ruisrouheesta, silavasta, ruisjauhosta, suolasta, sipulijauhosta ja stabilointiaineesta.
Mustaamakkaraa syödään perinteisesti puolukkahillon kera. Mustamakkaran kanssa perinteinen juoma on kylmä maito. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että maito heikentää makkarassa olevan raudan imeytymistä.
Mustamakkaraa myydään yleisenä ulkona syötävänä välipalana erityisesti Tampereella Tammelantorilla ja Laukontorilla eli Alarannassa. Mustamakkara tuodaan torien kioskeihin kuumana suoraan tehtaan uunista. Kun on pakkasta, tamperelaiset syövät makkaransa usein Kauppahallissa. Makkaran ympärille kiedotaan voipaperia, jotta sitä voidaan pitää kädessä.
Tamperelaisesta torikioskista mustamakkara ostetaan perinteisesti ilmoittamalla, kuinka suurella summalla makkaraa halutaan. Yleinen tapa on myös tilata mustaamakkaraa termillä ”menopaluu” (esimerkiksi ”Laitakko yhren menopaluun!”). Termi menopaluu kuvastaa mustanmakkaran U:n mallista muotoa. Mustaamakkaraa voi ostaa myös painon mukaan, joskaan se ei ole kovin yleistä.
Kommentit (42)
Vaihtelun vuoksi aina silloin tällöin vaikka ukko ei tykkää.
Tammelan torilta olen ostanyt. Hyvää se on.
eikö v-15 satsi riittänyt? nyt pekka hiissaa pikku hiljaa lisää spr.n lehmille tyydyttäjiä. nyt vielä kehtaavat lisä rahoja kerjätä
nauttikoot tapolasta kirjoitti:
eikö v-15 satsi riittänyt? nyt pekka hiissaa pikku hiljaa lisää spr.n lehmille tyydyttäjiä. nyt vielä kehtaavat lisä rahoja kerjätä
Aihe selkeästi kiihottaa sinua, nyt vain rohkeasti kokeilemaan, ei se kerta tamperelaiseksi tee.
Vierailija kirjoitti:
nauttikoot tapolasta kirjoitti:
eikö v-15 satsi riittänyt? nyt pekka hiissaa pikku hiljaa lisää spr.n lehmille tyydyttäjiä. nyt vielä kehtaavat lisä rahoja kerjätä
Aihe selkeästi kiihottaa sinua, nyt vain rohkeasti kokeilemaan, ei se kerta tamperelaiseksi tee.
Ja kymmenestä nollaantuu.
Olen maistanut enkä oikein innostunut.
Joo. Pirkanmaalaisena sitä oli 80-luvulla koulussakin jo. Nykyään ostan välillä tuoretiskiltä kaupasta.
80-luvulla oli jo joskus koulussa sitä.
Oulussa, ja muuallakin Suomessa, mustaa makkaraa tarjotaan tilaamatta ja pyytämättä.
Meillä syödään pari kertaa kuukaudessa. Pysyy hemoglobiini hyvänä.
Kerran olen maistanut pakotettuna pienen palan. Toista kertaa ei tule. Ulkonäkökin siinä on epämiellyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä syödään pari kertaa kuukaudessa. Pysyy hemoglobiini hyvänä.
Sokoksella Treella oli joskus muita versioita kuin tuo, jotka ovat kevyemmän oloisia (vähemmän rasvaa ehkä), eri täyte. Ohrallakin saisi vähemmän rasvaa sisältävän version.
Asun Keski-Ranskassa ja täällä on sellainen musta perinnemakkara, jota en ole uskaltautunut vielä maistamaan. En tiedä miten se kuuluu lämmittää. Sisältää ryynejä myös. Boudin noir on kutsumanimeltään.
Emma K. kirjoitti:
Oulussa, ja muuallakin Suomessa, mustaa makkaraa tarjotaan tilaamatta ja pyytämättä.
Eikö Sebastian olekkin Oulusta?
Kun panen yläpäästä sisään mustaa makiaa eli lakua, niin alapäästä tulee parin päivän päästä ihan kuin mustaa makkaraa. Tamperelaista en ole maistanut enkä maista. En syö muitakaan veri- ja sisuskaluruokia.
Totta kai olen, musta makkara (siis oikeasti se makkara eikä mikään kiertoilmaus) on hyvää.
Se on niin järkyttävän hyvää että kerran kuussa otan sitä Tapolan mustaamakkaraa aamulla tiskiltä ruoka kärryyn ja mieheni kanssa syödään heti sellaisenaan kun tullaan kaupasta. Kesällä ostan useammin kun ei viitsi hellan edessä kokkailla ja isomman satsin joita loppuja lämmitän uunissa muun uuniruuan kuten perunamuusin kylkeen. Mies syö pelkästään sitä heti tuoreena ja minä tykkään perunamuusin kanssa lämmittäen sitä seuraavanakin päivänä. Minä olen syönyt lapsesta asti mustaamakkaraa torilla ja mies maistoi vasta aikuisena ensimmäisen kerran ja hyvin on kelvannut.
Ei pysty, ei kykene. Haju on sama kuin leikkurissa suonia poltettaessa.
22 v Tampereella, ei silti.