Lue keskustelun säännöt.
"Keskimmäinen lapsi on väliinputoaja"
09.11.2014 |
Te monilapsisessa perheessä kasvaneet keskimmäiset: koetteko, että olisitte saaneet yhtä paljon huomiota, rakkautta, kannustusta yms kuin sisaruksenne? Vai oletko aina jäänyt sisarustesi varjoihin, onko sukulaiset muistaneet edes olemassaoloasi?
Kommentit (52)
Oma kokemukseni on, että jo toinen lapsi on vähän niin kuin unohdettu. Siihen riittää siis jo 2-lapsinen perhe, että esikoista muistetaan vaikka kuinka, ennen kuin toinen lapsi ja vielä sittenkin. Se toinen menee aina vähän niin kuin sivussa eikä esim. hänen täyttämiään kuukausia noteerata ensimmäisen ikävuoden aikana ollenkaan, kuten aikoinaan esikoisen. Hyvä kun muut muistavat, minkä ikäinen koko lapsi on.
NÄin aikoinaan lapsuuden perheessäni ja nyt omien lasteni kanssa. Kolmannen kohtalo olisi varmaan aika samanlainen kuin toisen. Vain se ensimmäinen on paljon juhlittu ja muistettu. Jo toinen jää varjoon, koska hän ei ole enää mitään niin uutta... Epäreilua, kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös keskimmäinen kolmesta lapsesta ja koen vahvasti olevani väliinputoaja. Järjestys siis tyttö, tyttö, poika. Ikäeroa 1.5 ja 5v.
Olin alle kouluikäisenä iloinen ja nauravainen lapsi, mutta olin jo silloin hieman ujohko, olen myös aina ollut herkkä luonteeltani, jota vanhempani eivät siedä. Kouluun mentässä en uskaltanut mennä muiden lasten leikkeihin mukaan, joskus leikin muutaman kaverin kanssa jotka olin tuntenut jo aivan pienestä asti, mutta yleensä vietin aikaa mieluiten yksin.
Sain lähes koko lapsuuteni kuulla varsinkin isältäni olevani ''läski'',joka heikensi itsetuntoani todella paljon. vaikka en koskaan ole ollut oikeasti ylipainoinen. Minua syytettiin aina kaikesta ja olin lapsista ainoa joka sai kokea myös fyysistä väkivaltaa. Jouduin mm. käymään psykologilla ala-aste ikäisenä kaiken tämän takia. Olen ollut aina etäinen isäni kanssa enkä ole oikeastaan edes koskaan uskaltanut puhua hänen kansssaan ja voin oikeastaan jopa sanoa pelkääväni häntä. Äitini kyllä huomio minut välillä, mutta ei hän koskaan minua kuunnellut ja ihmetteli aina miksen kertonut hänelle koskaan mistään asioistani. Saan aina kuulla haukkuja ja ihmettelyjä jopa tuntemattomilta siitä ''miten voin olla niin ujo ja hiljainen'' ja ''kuinka kamalaa varmasti on olla ''tuollainen''''. Ystävieni kanssa voin olla aivan oma itseni ja he kuvalevatkin minua usein mm. hauskaksi, luotettavaksi, mukavaksi ja kaikkien kanssa toimeen tulevaksi, toki olen heidänkin seurassaan välillä hiljainen, mutta se vain on yksi luonteenpiirteeni jolle en voi mitään.
Olin joka asiassa se ''kolmas pyörä'' ja olen edelleen. Isosiskonikaan ei koskaan halunnut minua hänen ja hänen kavereidensa leikkeihin, eikä esim. teini-iässä samoihin bileisiin, vaan hääsi minut aina pois niistä. Vietin lapsena usein viikonloput isovanhempieni luona, koska siellä koin saavani huomiota, ja olen heidän kanssaan nykyäänkin hyvin läheinen.
Teini-iässä sairastuin lievä muotoiseen anoreksiaan, luultavasti lapsuuden traumojen, vähemmäisyyden tunteen vuoksi ja varmaankin myös huomion hakuisuuttani.
En vielä nykyäänkään tykkää liikkua porukassa, jossa on epätasainen määrä ihmisiä, varsinkin kolmen ihmisen porukoita kammoksun, koska jään niissä lähes aina taka-alalle.
Mun mielestä tää ketju on sellainen joita tällä palstalla pitäisi kaikkien ketjujen olla. Asiallinen ja laittaa ajattelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suretteko te vanhemmat koskaan etäistä suhdettanne keskimmäiseen? Tai ymmärrättekö, miten vähän mahdollisesti tunnette omaa lastanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että jos veljet saavat jotakin niin minä en tarvitse samaa, koska en ole mies, mutta jos minulle annetaan jotakin niin tasapuolisuuden vuoksi miniöille ostetaan se sama.
[/quote]
HAH! Mulla ihan sama juttu. Oletko kasvanut maaseudulla? Minä olen. Kahden veljen välissä. Kummallista
naisvihamielisyyttä joka oikein puhkeaa kukkaan, kun tyttö on päässyt ripille.
Meitä oli kolme sisarusta ja se keskimmäinen oli kaikki kaikessa, joka sai aina kaiken minkä tahtoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me itseasiassa puhuttiin tästä sisarusteni kanssa vähän aikaa sitten. Itse olen perheen kuopus ja meitä on kolme. Meistä keskimmäinen on poika ja ainakin isoveljeni koki, että ei ole jäänyt huomioimatta yhtään vähempää johon isosiskoni sitten nauroikin, että niin koska on poika. :D
kyllä! esikoinen on koko ajan äidin huolehdinnan alla ja kuopusta lellitään aivan liikaa. molemmilla vielä menee surkeasti koulussa, arvosanat 5-7 luokkaa. itse saan aina kymppejä ja yhdeksiköitä eikä minkäänlaista huomiota heru :( muutenkin välit todella kireät
Kyllä jotkut vanhemmat osaa olla törkeitä!