Teinin selittämätön ahdistus.

Onko ahdistusta ollut kauemmin, näkeekö painajasia? Tarkoitan, että onko teillä niin hyvät välit että lapsesi voi kertoa sinulle mitä vaan?

Tosiaan tuossa vuosi sitten oli ajoittain, ahistukset tuli ja meni aina itsekseen, eikä mitään tosi pahaa (itsemurha tai viiltelyjuttuja siis). Ei enää mitään pitkään aikaan. Ja kyllä, välit on tosi avoimet. Kävin just tuossa vielä sanomassa tytölle, että muistaahan sitten että minulle saa marista kaikki ahistukset ja muutkin.

-ap

Muistan itse tunteen nuoruudesta, vaikka olen aina ollut mieletäni terve. Tietty alakulo kuuluu teini-ikään, hyvä että tyttö voi puhua sinulle.

Onko suvussa mitään mt-ongelmia? En halua pelotella mutta jos nuorena ahdistaa eikä asioita käsitellä niin voi se vain pahentua ajan kanssa. Tosi hyvä, että äitinä kyselet apua tytöllesi.

Joo, tosi tuttua meilläkin. tyttö on nyt jo parikymppinen, mutta moneen otteeseen ollut selittämättömiä ahdistusvaiheita. Tyttö on avoin, reipas, herkkä, aina ollut hyviä kavereitakin. silti aina välillä pelko ja ahdistus ottaa vallan. hän on käynyt muutamaan otteeseen juttelemassa, nuorempana koulusykologin, ja vanhempana psyk.sair.hoitajan kanssa, ja aina on jo muutamasta kerrasta ollut apua. on helpottanut, kun on kuullut, että tunteet ovat normaaleja, eivätkä vaarallisia. Yritä saada tyttö jonnekin juttelemaan. Esitä asia kuitenkin melko kevyesti, ettei säikähdä lisää. Tsemppiä teille, ymmärrän huolesi, itsekin olen sismmässäni aina tosi huolissani, kun tyttö voi huonosti.

Raskaana? Ei vaan uskalla kertoa/ hakee sinulta rohkaisua kertoa?

Koulukiusausta tai vastaavaa? Ei varmaan sinulle kertoisi.

Mulle on tullut jossain vaiheessa ahdistuneisuushäiriö. Mitään erityistä syytä ahdistukselle ei ole aina ollut, tai en ainakaan ole osannut nimetä sitä. Nykyään ahdistaa hyvin usein. Puhuminen tytärtäsi varmaan helpottaa, itselläni ei ollut ketään kelle puhua. Myös eteenpäin kannustaminen, mutta ei painostaminen, on hyvä asia.

Voisiko päästä koulupsykologille puhumaan ? Voisi olla helpottaaa puhua jollekin tuntemattomalle ammattilaiselle.

Koita olla tytön tukena. Vaikka se ei kaikesta sulle puhuiskaan niin kerro sille ja tee selväksi että olet aina läsnä kun sua tarvitaan. Anna hänelle aikansa. Kehu tyttöä, mut älä lapsimaisesti äläkä liian aikuismaisesti.. (esim." ootpa söpöliini" / "oot kyl niin hyvännäkönen kaikki pojat varmaan kuolaa sua"). Anna mennä suht vapaasti, mut laita kuitenkin rajat. Kysy haluisko tehä sun kans jotain mikä veis ajatukset pois ikävistä jutuista. Esim kävelylle tms. Ahdistus saattaa johtua hormooneista tai sitten ihan vaan siitä kun kasvaa aikuiseksi, ja paineet rupee kasvamaan ja tyttöjen kesken alkaa kilpailu.. Kaikki syyt ei aina oo niin konkreettisia esim ei tarvitse olla mitään kouluKIUSAAMISTA, mutta just yläasteella KAIKILLE v*ttuillaan ja jotkut ottavat henkilökohtaisemmin kuin toiset. En halua tunkea päähäsi pelottavia ajatuksia mutta ahdistuneisuus saattaa myös johtaa syömishäiriöihin... tarkkaile vähän, mutta älä tule vainoharhaiseksi... Jos ahdistus ei lähde lähiaikoina (sanotaanko nyt 6kk aikana vaikka) niin vois viimestään mennä juttelemaan jonnekkin. Voisithan sä kysyä että haluisko se jo nyt.. aina ei uskalla sanoa kaikkea äidille, kun tietää kuinka se huolehtii.
Tärkeintä on olla läsnä, mutta ei tyrkyllä. :)
Tsemppiä, asioilla on tapana järjestyä <3

nimim. 19v tyttö diagnosoituna ajat sitten keskivaikea masennus ja ahdistuneisuus häiriö

Onko likka raskaana? Millaiset perheolot, oletko yksinhuoltaja? Suosittelen ammattipsykogin juttusille, näitä ei selvitetä keittiöpöydässä juttelemalla diibadaabaa..

joku poika varmaan ignooras sen instagram kaverikutsun tai jotain muuta vakavaa

Minä kärsin jo nuorena lievänä ahdistuksesta. 21-vuotiaana siitä sitten sukeutui esiin yleinen ahdistuneisuushäiriö, joka oli oma demonini monta vuotta. Kaikkihan oli ja on aina ollut periaatteessa hyvin, perhe, opiskelupaikka, ystävät, poikaystävä, mutta silti ahdistaa. Oman kokemukseni pohjalla suosittelen terapiajuttelua. Oma ahdistukseni voitettiin 1,5 vuoden terapiakäynneillä. Voin vielä kertoa, että suurin osa mielenterveydenhäiriöistä alkaa jo nuorena. Ahdistuskin on asia, joka kannattaa ottaa vakavasti. Ensiavuksi suosittelen myös kirjaa nimeltä Ahdistuksen työkirja. Tytön pitäisi opetella kehin rentouttamista, rentoutumisharjoituksia ja tosiaan saada aktiivisesti työstää ahdistusajatuksiaan.

Ei hitto... Oispa mullakin ollut noin välittävä äiti. Olen ollut teinistä asti ahdistunut, yritin aina sanoa äidilleni, että masentaa ja ahdistaa, vastaukset oli tyyliin "sä oot niin masentava". Ei, äitini ei ole kusipää, meillä ei vaan perheessä kukaan osannut käsitellä tai ilmaista tunteita. Nyt parikymppisenä rahattomana on mahdotonta päästä terapiaan, alaikäisen luulisi saavan helpommin apua.

Äitini muuten saa sitten vanhana jäädä yksin itkemään, niinkuin minä jäin.

Kuulostat ihanalta äidiltä. tsemppiä<3

up

Up