Millainen isä sinulla on/oli?
Millainen isä sinulla on ollut ja haluatko muistaa häntä tulevana sunnuntaina? Minun isäni oli älykäs ja empaattinen.
Kommentit (52)
Alkoholisti, mutta ehkä maailman kiltein ja herkin ihminen, jonka tiedän! Rakastava, lämmin. Itkee ja liikuttuu helposti. Tosi antelias ja kaikille mukava, suosittu. Nyt jo eläkkeellä, toivottavasti elää terveysongelmistaan huolimatta pitkään! <3
Alkoholisti, petturi, huorapukki, narstiti(?) , mut on sillä hyvätki puolesa, mutta ne hyvät puolet on tällä hetkellä vähissä.
Isä oli työttömäksi jäätyään alkoholisti, jonka lähes kaikki aika meni baarissa muiden työttömien kanssa. Hän ei aiheuttanut kotona pahemmin häiriötä, mutta ei myöskään auttanut. Äiti teki kaikki työt, ulkona, sisällä ja lastenhoidon kanssa. Äiti kävi töissä ja huolehti myös perheemme taloudesta. Usein olen miettinyt, että miksi äiti jäi suhteeseen, jossa toinen oli täysin vastuuton. Nykyisin ei enää tuollaisia avioliittoja pidetä niin normaalina, kuin ennen. Siihen aikaan kun olin lapsi erot olivat harvinaisempia. Oman isäni tyyppisiä isiä oli monilla kavereillakin, eikä sitä pidetty mitenkään kummallisena, niiden vaan annettiin olla.
Isäni oli rakas, oikeudenmukainen ja elämää rakastava. Ikävoin yhä joka päivä monenkymmenen vuoden jälkeen äkkiä isäni menettäessä vain teini-ikäisenä. Ja perhesuhteiden siitä kylmetessä kuin jäätäväksi antarctcaksi.
MINULLA ei ole kuin isä. Ja hänen tukensa, vaikka ei voi minua enää tukea. Äitini/sisarus liitos yhdessä mnua vastaan isäni kuolemasta asti. Voin huonosti. Kaikin tavoin.
Huumorintajuinen ja välittävä. Todella älykäs ja matemaattisesti lahjakas. Kiinnostunut eri asioista ja kun jostain kiinnostuu niin opiskelee siitä kaiken: häneltä saa aina hyviä neuvoja. Ei tee mitään puolivillaisesti. Jäi jokin aika sitten työttömäksi ja siinä sitten luki itsensä ylioppilaaksi erinomaisilla papereilla, uuden kielen ja opiskelee myös itselleen insinööritutkintoa alalta jonka töitä on tehnyt vuosikymmeniä. Ja ikää hiukan yli 50v :) Oot iskä paras <3
Huumorintajuinen, lempeä. Ei ollut paljoa kotona, kun olin pieni mutta aikuistuessani meistä on tullut läheisempiä.On mulle todella tärkeä, mutta lapsuudesta muistan vaan kun huusi sotkuisesta huoneesta silloin kun oli kotona. Tiedän että rahat ovat silloin olleet todella tiukilla ja hän teki paljon töitä että pärjäisimme.
Ollaan tosi samanluontoisia. Vähän haihattelijoita, ehkä vähän tuhlareita, mutta tosi sosiaalisia ja huumorintajuisia.
On taiteellisessa ammatissa sekä yrittäjä. Välillä olen huolissani, että miten jaksaa yrityksen kanssa ja toivoisin että liikkuisi enemmän ja söisi terveellisemmin. En pääse sunnuntaina käymään, koska olen hetken aikaa ulkomailla mutta soitan varmasti.
Väkivaltainen itsekäs kusipää. On elossa enkä aio muistaa kortilla enää.
Ei tule ikävä. Hengissä kyllä edelleen, mutta narsisti, juoppo ja väkivaltainen. Lopetin yhteydenpidon heti muutettuani pois. Hakkasi vaimoaan ja lapsiaan.
Ja olen myös yksi joka pelastui hänen "jos hän ei saa, ei kukaan muukaan saa" kohtaukseltaan.
Olen siis todellisuudessa meinannut päästä hengestäni.
Ei siis muisteta millään tavalla ja iloitsen kun hän kuolee. Ilkeästi sanottu, mutta kyllä se oli sellaista helvettiä.
Etäinen, tiukka. Tuntuu kuitenkin että rakastaa meitä lapsia, vaikkei sitä ole tainnut meille koskaan ääneen sanoa. En voi sanoa tuntevani kovin hyvin, on niin sulkeutunut.. Sääli.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2014 klo 01:33"]
Alkoholisti, petturi, huorapukki, narstiti(?) , mut on sillä hyvätki puolesa, mutta ne hyvät puolet on tällä hetkellä vähissä.
[/quote]
Samoin, mutta yhtään hyvää puolta siinä ihmisessä ei ole. En muista mitenkään.
Viisas ja lempeä. Koskaan ei ääntänsä meille lapsille korottanut. Hieman etäinen ehkä, koska kävi paljon töissä. Nyt asun jo omillani, mutta isiä on kuitenkin usein ikävä. :)
Ihana, kultainen, ymmärtäväinen, empaattinen rauhallinen, rakastava, keskusteleva, tunnollinen, sanoinkuvaamaton. Mun iskä on maailman paras! <3 Rakastan häntä!