HS: Liian iso treffeille

Joskus muinoin, kun ruokaa oli vähän ja köyhien piti raataa ulkotöissä, ihailtiin kalpeita ja reheviä, joilla oli varaa pysytellä sisätiloissa ja syödä rasvaa ja vehnää.

Tässä olisi nyt tilaisuus mielenkiintoiseen filosofiseen pohdintaan: voiko enemmistön edustajaa syrjiä?

Lihavia kuitenkin alkaa olla yli puolet väestöstä. Joten kilojensa takia uhristatuksen saaminen on ehkä hieman laimeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä lihavuutta (tai laajemmin ulkonäköä) ja parisuhteita koskevissa keskusteluissa mua ärsyttää pinnallisuus ja sokeus argumentoinnissa. Jos sanoo, että ei halua deittailla ylipainoista ihmistä koska ylipaino ei miellytä ulkoisesti tai ei pidä lihavan ihmisen oletetusta elämäntavasta, se on kehäpäätelmä eikä vielä selitä yhtään mitään. Pitäisi osata kysyä, miten tietyt ulkonäköarvostukset sosiaalisesti syntyvät ihmisyhteisöissä ja millaisia ominaisuuksia tietynnäköisiä kehoja ja niitä kantavia ihmisiin liitetään. Ne eivät ole kiveen hakattuja tai taivaasta meille tipahtaneita, vaan ovat muuttuneet ja muuttuvat ajan saatossa ja paikasta toiseen. Niitä yksilöiden ja yhteisöjen pitäisi pystyä tarkastelemaan kriittisesti ja kysyä, olisiko jokin muu ajattelu ja toiminta mahdollista.

Kelpaako kaksi syytä? Toinen on oletus oletetusta elämäntavasta, eli että ruoka on liian keskeinen elementti henkilön elämässä joillain, tai monin tavoin suhtetutettuna omaan elämäntapaan. 

Toinen on omat rajoitteet. Jonkun verran läskiä kumppanilla on ok. Se että sitä läskiä on niin, että löllyy ja hyllyy koskettaessa, tuntuu käteen taikinamaiselta, on ihan ok sekin, muttei minun sängyssäni. Koska on itselleni hyvin turn off. Tekisin mielestäni myös kumppanille epäreilusti josko yrittäisin muuta itselleni uskotella. Ja olen muuten aikoinaan yrittänyt. Piti lennossa keksiä erinäisiä meriselityksiä, koska totuus olisi ollut kumppania kohtaan loukkaavaa. 

Mitä tulee tuohon ekaan, niin avainsana on oletus. Et ihmisen ulkomuodon perusteella tiedä, miten paljon ruoka hänen elämäänsä ja ajatuksiaan hallitsee. Tämä olisi hyvä jokaisen ymmärtää. Deittailin joskus urheilijaa, ja hänen elämäänsä ruoka vasta hallitsikin. Ruokailu oli minuutintarkkaa ja ilman vaakaa ei ruokaa valmistettu. Ulkoisesti hän näytti atleettiselta. Olisiko tässä tilanteessa ulkonäkö ja siitä vedetyt johtopäätökset ruokasuhteesta ollut syy swaipata vasemmalle?

Ja tuo toinen taas on yksi esimerkki siitä, että arvotuksemme ja makumme eivät ole kokonaan henkilökohtaisia vaan niiden taustalla on paljon sosiaalistumista ja oppimista. Vähän kömpelö esimerkki, mutta esimerkiksi voimakas hyönteispelko on hyvin pitkälti muilta ihmisiltä opittua.

Mulle se kohtuuttomuus on turn-off, ihminen ei hallitse itseään vaan menee mielihalujensa mukaisesti. Karkki on hyvää, syön sen kaiken pois. 

Kaikkea energiapitoista hyvää, joka lihottaa, on koko ajan liikaa tarjolla.  Vaikka ei saisi arvostella nuoria eikä heidän ostoksiaan, niin ei voi olla näkemättä, että jo kovasti lihomaan päässeet ostavat energiajuomaa ja irtokarkkeja ihan kuin ohimennen.  Ateriat on sitten vielä erikseen, Hesessä ja Mäkkärissä käydään myös, eikä niitäkään lasketa.  Kotona hyvässä lykyssä vielä kunnon lämmin ateria päälle.  Vaikea lähteä etsimään syyllistä, tahdonvoimaa ja tietoa tarvittaisiin enemmän kuin keltään tavalliselta nuorelta voi kohtuudella odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?

Jokuhan on voinut asua juuri pituuskasvun loputtua, puberteetin loppusuoralla, vaikka vuoden verran vieraassa maassa ja syödä siellä mitä tässä väliaikaisessa kodissa tarjotaan. Noin niin kuin esim.

Tai raskaus on voinut tehdä liikuntarajoitteiseksi muutamaksi kuukautta. Tai on voinut lihota ja lapsena. On tunnettu tosiasia, että rasvasolujen kasvu tapahtuu aina helpommin uudestaan ja uudestaan kun on sen ensimmäisen kerran lihonut. Siksi kai se painon poissa pitäminen laihdutuksen jälkeen on haastavampaa kuin itse laihdutus.

Nyt ihan vilipittömästi kysyn sinulta, (miksei muiltakin teiltä, kenellä tuntuu olevan vähän rajallisesti tuota empatiakykyä); kuinka suuren osan vaikeasti ylipainoisista kuvittelet valinneen kehonsa ja haluavan pitää tiukasti kiinni joka kilosta? Jos se laihtuminen, tai normaalipainossa pysyminen olisi niin vaivattoman näppärää niin miksi, oi miksi, meistä jo puolet olisivat vähintään ylipainoisia?

Nuo antamasi selitykset olivat kuitenkin aika harvinaistapauksia. Kun oma painoni on lähtenyt nousemaan, olen itse vain pienentänyt syömiäni annoksia ja vähentänyt välipaloja. Nousuksi lasken jo parin kilon heiton painossa. Samoin, jos paino lähtee nykyisestä laskemaan, mietin, että syömisiä pitää tasapainottaa.

Tällaista normaalipainoista hoikkaa kiinnostaa juuri se, mistä se lumipallo on lähtenyt vyörymään. Ei mitenkään voi olla, että ihminen lihoo 20 kg, eikä huomaa sitä ja yritä tehdä asialle mitään. Vai ajatteleeko joku, että ostan nyt vain isommat leggingsit ja laihduttelen sitten paremmalla ajalla? Voiko ryhmäpaine olla niin kova, että on pakko vaikka seurassa syödä paljon, vaikka ei haluaisi?

Mulle lihavuus kertoo siitä, että ihminen ei pysty vastustamaan tuollaisia melko alkeellisia nautintoja. Ja siis siitä, että elämässä ei ole oikein muutakaan mistä pitää. Eikä ehkä pidä itsestäänkään. Usein syöminen on isoa ja suurieleistä. En pidä sellasesta ääriajattelusta, että pitää syödä paljon. Mieluummin paremman makuista ja harkiten, että ehtii nauttimaan kunnolla.

Tavallaan lihavat tykkäävät määrästä, itse arvostan laatua.  

Vai niin. Minä teen niin hemmetin paljon töitä, ettei mulla ole minkäänlaista halua vastustaa mitään nautintoja. Ei herkkuja, ei viikottaista kukkakimppua tai jokailtaista takkatulta, kuten ei myöskään raskasta ja kuormittavaa säännöllistä liikuntaa. Mitään puritanistia en kyllä kumppanina katselisi -aivan hemmetin rasittavia nämä rahkan imijät, jotka on tehneet kieltäymyksestä jonkun ihmisen arvon mittapuun. Kavereissa on näitä, eikä niiden kanssa voi puhuakaan nykyisin muusta kuin jostain fitness-kelloista ja palkkareista. Seuraavaa hurahdusta odotellessa...

"Alkeellisia" :'D Anna mun nauraa. Tapasin kerran tällaisen miehen eräässä hiihtokeskuksessa, jonka mielestä kaikki alkaen ravintolavalinnoista kavereiden juomiin, mun viinimieltymyksiin tai ihan seksiin, oli alkeellista. Jotain, johon hän ei alennu, koska hänellä on kehittyneempi maku. Aamuyöstä tämä samainen mies änkesi viereen itkemään kun elämä on aivan sekaisin, eikä mikään tunnu miltään, ei ota edes eteen kun psyykenlääkkeet.

Mutta huomaatko miten paljon sä lisäät asioita tuon kirjoittamani edellisen kommentin päälle? 

Viikottaiset takkatulet, ehkä jopa päivittäiset. Sauna. Kukkakimput, muutama superhyvä karkki tai joku viineri. Tietty ne on ihan sairaan hyviä. Itselläni ei ole mitään fitness-mittarivälineitä, ei salikorttia. Liikun normaalisti, juoksen jos juoksuttaa ja treenaan kahvakuulalla kohtuullisen usein. Sellasta ylläpitävää, lajit vaihtelee vähän vuodenajan mukaan. Ja toi viiniknoppailu on naurettavaa minustakin, en oikein tajua niistä muuta kuin että maistuu hyvältä / ei maistu hyvältä. 

Syön mitä tykkään, mutta kohtuullisesti. Idea on huomata koska on tarpeeksi. Varuiksi ei kannata syödä.

Okei, mutta sinä oletat, ettei lihava ihminen ole halunnut kieltäytyä mielestäsi alkeellisista nautinnoista eikä hänellä itseasiassa ole juuri muuta nautittavaa elämässä.  Saattaahan hänelläkin olla leikkokukat, konsertit, kasvonaamiot, hieronnat, joogat, kävelylenkit luonnossa, villiä seksiä, ihan mitä vaan. Ja luultavasti onkin.

Kun tässä nyt on saatu kuulla moneen kertaan painonhallinnan yksinkertaistakin yksinkertaisempi resepti: syö vähemmän (kaloreita) kuin kulutat, niin miksi oletat, että lihavan ihmisen lihomisen taustalla olisi jotain muutakin latausta kuin jossain vaiheessa elämää vallinnut epätasapaino energian saannin ja kulutuksen välillä? Tilannehan on voinut olla hyvinkin ohimenevä -vaikkapa masennus mene ja tiedä. Inhoiletko siis sitä silloista masentunutta ihmistä, joka ei jaksanut panna päätään ulos viikkoihin ja söi siksi vain woltattua noutoruokaa, vai kenties sitä joka ei ole onnistunut (tähän mennessä) urakassa, jossa jo puolet suomalaisista epäonnistuu -siis laihdutuksessa?

Entäpä hoikka nainen, joka tulee petetyksi avioliitossaan, masentuu ja lihoo ja kamppailee lopun elämäänsä kilojen kanssa. Oliko hän hyvä tyyppi, onnistunut yksilö, ennen lihomistaan ja sitten muuttui aviomiehensä saadessa au-lapsen toisen kanssa salamana itsekurittomaksi, alkeelliseksi mätisäkiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo viimeinen lause nyt on aivan asiaton ja tiedät sen itsekin. Kukaan ei väitä että ruokaa lapetaan suuhun väkisin.

Esitin kysymyksen kyllä mielestäni oikeinkin asiallisista lähtökohdista. Joku tuolla aiemmin sanoi, että vaihtoi työpaikkaan, jossa mentiin päivittäin buffetlounaalle ja kahvihuoneessakin oli aina herkkuja tarjolla, joten lihoi. Kun henkilö itse tämän painossaan huomaa, niin koetin vain etsiä syytä sille, että tälle kehitykselle ei itse pistä kapuloita rattaisiin.

Loogisesti ajattelin, että hänellä on sosiaalinen paine mennä uusien työkavereiden mukana ja sopeutua porukkaan, vaikka tietää, että uuden porukan tavat eivät ole hänelle hyväksi. Vähän sama kuin tupakoinnin aloittaminen tupakoivassa porukassa, jottei jäisi ulkopuolelle.

Olen se oman kokemukseni jakanut. Minun tapauksessani ei ollut kyseessä sosiaalinen paine pl. faktan, että kyllähän sitä uuteen työporukkaan aina paremmin voi hitsautua pitkillä kimppalounailla.

Kyseessä oli ennemminkin yhdistelmä ensimmäistä kertaa ikinä lounasetu työpaikan puolesta + työpaikan käytäntö eli tunnin lounastauko + työpaikan sijainti, jonka myötä jos jonkinmoista tasokasta buffetmättöä oli tarjolla vaikka kuinka. Olisin voinut pitää edes annoskokoni huomattavasti pienempänä helposti. Ne miespuoliset kollegathan useamman kerran erikseen huomauttivat sähän syöt kuin mies, eikä suinkaan ihaillen. 

Sosiaalinen paine syömisen osalta kyllä tuttua. Ja pakko vetää tähän sukupuoli mukaan. Naiskollegat kun ovat niitä, joilta ennen toimistokymppiäni, ja siitä sittemmin eroon päästyäni olen vastaanottanut toistuvasti kommentteja tavalla älä nyt pingota, etkö säkin voisi relata, ota nyt lisää, etkö muka syö jälkiruokaa, naisessa pitää olla jotain mistä ottaa kiinni. Joku ihmeellinen kimpassa on kivempi lihoa-kulttuuri. 

Miksi itse huomasin asian vasta kymmenen taatusti ylimääräisen kilon kohdalla? Siihen liittyi hyvin paljon kaikenlaista mustan valkoiseksi selittelyä. Onneksi huomasin edes silloin. Mitä enemmän painoa kertyy, sitä haastavampi projekti se on pudottaa. Samalla, kannustan edes yrittämään! Sirorakenteisella ihmisellä kuten minä, tuo kymppikin oli jo paljon. Ja sen pois saanti nosti elämänlaatua monin tavoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?

Jokuhan on voinut asua juuri pituuskasvun loputtua, puberteetin loppusuoralla, vaikka vuoden verran vieraassa maassa ja syödä siellä mitä tässä väliaikaisessa kodissa tarjotaan. Noin niin kuin esim.

Tai raskaus on voinut tehdä liikuntarajoitteiseksi muutamaksi kuukautta. Tai on voinut lihota ja lapsena. On tunnettu tosiasia, että rasvasolujen kasvu tapahtuu aina helpommin uudestaan ja uudestaan kun on sen ensimmäisen kerran lihonut. Siksi kai se painon poissa pitäminen laihdutuksen jälkeen on haastavampaa kuin itse laihdutus.

Nyt ihan vilipittömästi kysyn sinulta, (miksei muiltakin teiltä, kenellä tuntuu olevan vähän rajallisesti tuota empatiakykyä); kuinka suuren osan vaikeasti ylipainoisista kuvittelet valinneen kehonsa ja haluavan pitää tiukasti kiinni joka kilosta? Jos se laihtuminen, tai normaalipainossa pysyminen olisi niin vaivattoman näppärää niin miksi, oi miksi, meistä jo puolet olisivat vähintään ylipainoisia?

Nuo antamasi selitykset olivat kuitenkin aika harvinaistapauksia. Kun oma painoni on lähtenyt nousemaan, olen itse vain pienentänyt syömiäni annoksia ja vähentänyt välipaloja. Nousuksi lasken jo parin kilon heiton painossa. Samoin, jos paino lähtee nykyisestä laskemaan, mietin, että syömisiä pitää tasapainottaa.

Tällaista normaalipainoista hoikkaa kiinnostaa juuri se, mistä se lumipallo on lähtenyt vyörymään. Ei mitenkään voi olla, että ihminen lihoo 20 kg, eikä huomaa sitä ja yritä tehdä asialle mitään. Vai ajatteleeko joku, että ostan nyt vain isommat leggingsit ja laihduttelen sitten paremmalla ajalla? Voiko ryhmäpaine olla niin kova, että on pakko vaikka seurassa syödä paljon, vaikka ei haluaisi?

Mulle lihavuus kertoo siitä, että ihminen ei pysty vastustamaan tuollaisia melko alkeellisia nautintoja. Ja siis siitä, että elämässä ei ole oikein muutakaan mistä pitää. Eikä ehkä pidä itsestäänkään. Usein syöminen on isoa ja suurieleistä. En pidä sellasesta ääriajattelusta, että pitää syödä paljon. Mieluummin paremman makuista ja harkiten, että ehtii nauttimaan kunnolla.

Tavallaan lihavat tykkäävät määrästä, itse arvostan laatua.  

Vai niin. Minä teen niin hemmetin paljon töitä, ettei mulla ole minkäänlaista halua vastustaa mitään nautintoja. Ei herkkuja, ei viikottaista kukkakimppua tai jokailtaista takkatulta, kuten ei myöskään raskasta ja kuormittavaa säännöllistä liikuntaa. Mitään puritanistia en kyllä kumppanina katselisi -aivan hemmetin rasittavia nämä rahkan imijät, jotka on tehneet kieltäymyksestä jonkun ihmisen arvon mittapuun. Kavereissa on näitä, eikä niiden kanssa voi puhuakaan nykyisin muusta kuin jostain fitness-kelloista ja palkkareista. Seuraavaa hurahdusta odotellessa...

"Alkeellisia" :'D Anna mun nauraa. Tapasin kerran tällaisen miehen eräässä hiihtokeskuksessa, jonka mielestä kaikki alkaen ravintolavalinnoista kavereiden juomiin, mun viinimieltymyksiin tai ihan seksiin, oli alkeellista. Jotain, johon hän ei alennu, koska hänellä on kehittyneempi maku. Aamuyöstä tämä samainen mies änkesi viereen itkemään kun elämä on aivan sekaisin, eikä mikään tunnu miltään, ei ota edes eteen kun psyykenlääkkeet.

Mutta huomaatko miten paljon sä lisäät asioita tuon kirjoittamani edellisen kommentin päälle? 

Viikottaiset takkatulet, ehkä jopa päivittäiset. Sauna. Kukkakimput, muutama superhyvä karkki tai joku viineri. Tietty ne on ihan sairaan hyviä. Itselläni ei ole mitään fitness-mittarivälineitä, ei salikorttia. Liikun normaalisti, juoksen jos juoksuttaa ja treenaan kahvakuulalla kohtuullisen usein. Sellasta ylläpitävää, lajit vaihtelee vähän vuodenajan mukaan. Ja toi viiniknoppailu on naurettavaa minustakin, en oikein tajua niistä muuta kuin että maistuu hyvältä / ei maistu hyvältä. 

Syön mitä tykkään, mutta kohtuullisesti. Idea on huomata koska on tarpeeksi. Varuiksi ei kannata syödä.

Okei, mutta sinä oletat, ettei lihava ihminen ole halunnut kieltäytyä mielestäsi alkeellisista nautinnoista eikä hänellä itseasiassa ole juuri muuta nautittavaa elämässä.  Saattaahan hänelläkin olla leikkokukat, konsertit, kasvonaamiot, hieronnat, joogat, kävelylenkit luonnossa, villiä seksiä, ihan mitä vaan. Ja luultavasti onkin.

Kun tässä nyt on saatu kuulla moneen kertaan painonhallinnan yksinkertaistakin yksinkertaisempi resepti: syö vähemmän (kaloreita) kuin kulutat, niin miksi oletat, että lihavan ihmisen lihomisen taustalla olisi jotain muutakin latausta kuin jossain vaiheessa elämää vallinnut epätasapaino energian saannin ja kulutuksen välillä? Tilannehan on voinut olla hyvinkin ohimenevä -vaikkapa masennus mene ja tiedä. Inhoiletko siis sitä silloista masentunutta ihmistä, joka ei jaksanut panna päätään ulos viikkoihin ja söi siksi vain woltattua noutoruokaa, vai kenties sitä joka ei ole onnistunut (tähän mennessä) urakassa, jossa jo puolet suomalaisista epäonnistuu -siis laihdutuksessa?

Entäpä hoikka nainen, joka tulee petetyksi avioliitossaan, masentuu ja lihoo ja kamppailee lopun elämäänsä kilojen kanssa. Oliko hän hyvä tyyppi, onnistunut yksilö, ennen lihomistaan ja sitten muuttui aviomiehensä saadessa au-lapsen toisen kanssa salamana itsekurittomaksi, alkeelliseksi mätisäkiksi?

No tuota, mitä hän tekee ratkaistakseen asiat? 

Ja suurimmalla osalla syynä lihomiseen kuitenkin liikasyönti, joka voi toki johtua monestakin seikasta. Ettei jaksa panostaa itseensä. Mutta apuja pitäisi saada. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?

Jokuhan on voinut asua juuri pituuskasvun loputtua, puberteetin loppusuoralla, vaikka vuoden verran vieraassa maassa ja syödä siellä mitä tässä väliaikaisessa kodissa tarjotaan. Noin niin kuin esim.

Tai raskaus on voinut tehdä liikuntarajoitteiseksi muutamaksi kuukautta. Tai on voinut lihota ja lapsena. On tunnettu tosiasia, että rasvasolujen kasvu tapahtuu aina helpommin uudestaan ja uudestaan kun on sen ensimmäisen kerran lihonut. Siksi kai se painon poissa pitäminen laihdutuksen jälkeen on haastavampaa kuin itse laihdutus.

Nyt ihan vilipittömästi kysyn sinulta, (miksei muiltakin teiltä, kenellä tuntuu olevan vähän rajallisesti tuota empatiakykyä); kuinka suuren osan vaikeasti ylipainoisista kuvittelet valinneen kehonsa ja haluavan pitää tiukasti kiinni joka kilosta? Jos se laihtuminen, tai normaalipainossa pysyminen olisi niin vaivattoman näppärää niin miksi, oi miksi, meistä jo puolet olisivat vähintään ylipainoisia?

Nuo antamasi selitykset olivat kuitenkin aika harvinaistapauksia. Kun oma painoni on lähtenyt nousemaan, olen itse vain pienentänyt syömiäni annoksia ja vähentänyt välipaloja. Nousuksi lasken jo parin kilon heiton painossa. Samoin, jos paino lähtee nykyisestä laskemaan, mietin, että syömisiä pitää tasapainottaa.

Tällaista normaalipainoista hoikkaa kiinnostaa juuri se, mistä se lumipallo on lähtenyt vyörymään. Ei mitenkään voi olla, että ihminen lihoo 20 kg, eikä huomaa sitä ja yritä tehdä asialle mitään. Vai ajatteleeko joku, että ostan nyt vain isommat leggingsit ja laihduttelen sitten paremmalla ajalla? Voiko ryhmäpaine olla niin kova, että on pakko vaikka seurassa syödä paljon, vaikka ei haluaisi?

Mulle lihavuus kertoo siitä, että ihminen ei pysty vastustamaan tuollaisia melko alkeellisia nautintoja. Ja siis siitä, että elämässä ei ole oikein muutakaan mistä pitää. Eikä ehkä pidä itsestäänkään. Usein syöminen on isoa ja suurieleistä. En pidä sellasesta ääriajattelusta, että pitää syödä paljon. Mieluummin paremman makuista ja harkiten, että ehtii nauttimaan kunnolla.

Tavallaan lihavat tykkäävät määrästä, itse arvostan laatua.  

Vai niin. Minä teen niin hemmetin paljon töitä, ettei mulla ole minkäänlaista halua vastustaa mitään nautintoja. Ei herkkuja, ei viikottaista kukkakimppua tai jokailtaista takkatulta, kuten ei myöskään raskasta ja kuormittavaa säännöllistä liikuntaa. Mitään puritanistia en kyllä kumppanina katselisi -aivan hemmetin rasittavia nämä rahkan imijät, jotka on tehneet kieltäymyksestä jonkun ihmisen arvon mittapuun. Kavereissa on näitä, eikä niiden kanssa voi puhuakaan nykyisin muusta kuin jostain fitness-kelloista ja palkkareista. Seuraavaa hurahdusta odotellessa...

"Alkeellisia" :'D Anna mun nauraa. Tapasin kerran tällaisen miehen eräässä hiihtokeskuksessa, jonka mielestä kaikki alkaen ravintolavalinnoista kavereiden juomiin, mun viinimieltymyksiin tai ihan seksiin, oli alkeellista. Jotain, johon hän ei alennu, koska hänellä on kehittyneempi maku. Aamuyöstä tämä samainen mies änkesi viereen itkemään kun elämä on aivan sekaisin, eikä mikään tunnu miltään, ei ota edes eteen kun psyykenlääkkeet.

Mutta huomaatko miten paljon sä lisäät asioita tuon kirjoittamani edellisen kommentin päälle? 

Viikottaiset takkatulet, ehkä jopa päivittäiset. Sauna. Kukkakimput, muutama superhyvä karkki tai joku viineri. Tietty ne on ihan sairaan hyviä. Itselläni ei ole mitään fitness-mittarivälineitä, ei salikorttia. Liikun normaalisti, juoksen jos juoksuttaa ja treenaan kahvakuulalla kohtuullisen usein. Sellasta ylläpitävää, lajit vaihtelee vähän vuodenajan mukaan. Ja toi viiniknoppailu on naurettavaa minustakin, en oikein tajua niistä muuta kuin että maistuu hyvältä / ei maistu hyvältä. 

Syön mitä tykkään, mutta kohtuullisesti. Idea on huomata koska on tarpeeksi. Varuiksi ei kannata syödä.

Okei, mutta sinä oletat, ettei lihava ihminen ole halunnut kieltäytyä mielestäsi alkeellisista nautinnoista eikä hänellä itseasiassa ole juuri muuta nautittavaa elämässä.  Saattaahan hänelläkin olla leikkokukat, konsertit, kasvonaamiot, hieronnat, joogat, kävelylenkit luonnossa, villiä seksiä, ihan mitä vaan. Ja luultavasti onkin.

Kun tässä nyt on saatu kuulla moneen kertaan painonhallinnan yksinkertaistakin yksinkertaisempi resepti: syö vähemmän (kaloreita) kuin kulutat, niin miksi oletat, että lihavan ihmisen lihomisen taustalla olisi jotain muutakin latausta kuin jossain vaiheessa elämää vallinnut epätasapaino energian saannin ja kulutuksen välillä? Tilannehan on voinut olla hyvinkin ohimenevä -vaikkapa masennus mene ja tiedä. Inhoiletko siis sitä silloista masentunutta ihmistä, joka ei jaksanut panna päätään ulos viikkoihin ja söi siksi vain woltattua noutoruokaa, vai kenties sitä joka ei ole onnistunut (tähän mennessä) urakassa, jossa jo puolet suomalaisista epäonnistuu -siis laihdutuksessa?

Entäpä hoikka nainen, joka tulee petetyksi avioliitossaan, masentuu ja lihoo ja kamppailee lopun elämäänsä kilojen kanssa. Oliko hän hyvä tyyppi, onnistunut yksilö, ennen lihomistaan ja sitten muuttui aviomiehensä saadessa au-lapsen toisen kanssa salamana itsekurittomaksi, alkeelliseksi mätisäkiksi?

No tuota, mitä hän tekee ratkaistakseen asiat? 

Ja suurimmalla osalla syynä lihomiseen kuitenkin liikasyönti, joka voi toki johtua monestakin seikasta. Ettei jaksa panostaa itseensä. Mutta apuja pitäisi saada. 

Yrittää hoitaa avioliittoaan ja sitä kriisiä, ettei neljä lasta kulkisi kahden kodin väliä loppu lapsuuttaan. Yrittää panna omat tarpeensa taka-alalle, että saa lasten kodin ja elämän pidettyä mahd kuosissa. Käy töissä ja hoitaa siellä tehtävänsä.

Liikasyöntihän se aina on se lihominen, päivänselvä asia, mutta tilanteet ja syyt, joissa ihminen syö liikaa voivat olla niin moninaiset, että on älyllisesti epärehellistä vetää liikakiloista minkäänlaista johtopäätöstä ihmisen persoonan ominaisuuksista.

Vastaatko vastavuoroisesti minun kysymyksiin, kiitos

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En deittailisi ylipainoista, mutta en kyllä terveysnats*jakaan. Niin siis teitä, jotka lässytätte täällä ruokavaliosta ja kerrotte omista esimerkeistä ja ette ikinä syö ranskalaisia tai juo limua. Ei kiinnosta ketoilevat vinttikoirat.  

Sellainen kaksinaismoralismi sitten siellä. Syytät toisia ulkonäön arvostelusta, toisten ruokavalioista mielipiteen esittämisestä, ja itse yleistät ja solvaat pahimman kautta. 

En syyttänyt ketään ulkonäön arvostelusta. Sanoin vain, että jos en fyysisesti viehäty ylipainoisista en myöskään viehäty ihmisista, joiden elämänsisältö tuntuu olevan ruoan kontrollointi ja itsensä ylentäminen muita neuvomalla. En halua viettää romanttista ravintolailtaa ihmisen kanssa, joka laskee kaloreita hulluna ja listalta on mahdotonta löytää mitään omaan ruokavalioon sopivaa, eikä joskus voi katsoa leffaa syöden pizzan ja limun kera, koska sellainen on vain laiskoille läskeille. Se vain on preferenssini ja varmaankin tuollaista elämäntyyliä harrastava, ei halua rasvalle haisevia pizzojani kotiinsa.  

Elän mielestäni ihan normaalia elämää. Olen hoikka, samoin puolisoni. 

Voidaan tilata pizzat. Voidaan juoda limua ja siideriä ja punaviiniä. Syödä jätskiä ja karkkia. 

Kysymys on siitä, että miksi niitä pitää syödä liikaa? Tilaa pizza ja syö kolme palaa. Äläkä syö sitä ihan joka viikko. Kyllä mä nautin enemmän siitä, että kannan itseni kevyesti ja olen hoikka, kuin siitä että vedän mässypussin naamaani harva se ilta. Se ähkysyöminen on jotenkin sairasta, siitä tulee lähinnä huono olo. Maku merkitsee ruuassa eniten, ja makuja on muitakin kuin suola ja rasva ja sokeri. 

No sitähän minä sanoin, ne, jotka syövät niin paljon, että lihovat, eivät viehätä minua fyysisesti, mutta eivät myös ne, jotka eivät voi sitä pizzaa edes joskus syödä. 

Ähkysyöminen on sairasta mutta niin on sairaalloinen ruoan tarkkailukin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?

Jokuhan on voinut asua juuri pituuskasvun loputtua, puberteetin loppusuoralla, vaikka vuoden verran vieraassa maassa ja syödä siellä mitä tässä väliaikaisessa kodissa tarjotaan. Noin niin kuin esim.

Tai raskaus on voinut tehdä liikuntarajoitteiseksi muutamaksi kuukautta. Tai on voinut lihota ja lapsena. On tunnettu tosiasia, että rasvasolujen kasvu tapahtuu aina helpommin uudestaan ja uudestaan kun on sen ensimmäisen kerran lihonut. Siksi kai se painon poissa pitäminen laihdutuksen jälkeen on haastavampaa kuin itse laihdutus.

Nyt ihan vilipittömästi kysyn sinulta, (miksei muiltakin teiltä, kenellä tuntuu olevan vähän rajallisesti tuota empatiakykyä); kuinka suuren osan vaikeasti ylipainoisista kuvittelet valinneen kehonsa ja haluavan pitää tiukasti kiinni joka kilosta? Jos se laihtuminen, tai normaalipainossa pysyminen olisi niin vaivattoman näppärää niin miksi, oi miksi, meistä jo puolet olisivat vähintään ylipainoisia?

Nuo antamasi selitykset olivat kuitenkin aika harvinaistapauksia. Kun oma painoni on lähtenyt nousemaan, olen itse vain pienentänyt syömiäni annoksia ja vähentänyt välipaloja. Nousuksi lasken jo parin kilon heiton painossa. Samoin, jos paino lähtee nykyisestä laskemaan, mietin, että syömisiä pitää tasapainottaa.

Tällaista normaalipainoista hoikkaa kiinnostaa juuri se, mistä se lumipallo on lähtenyt vyörymään. Ei mitenkään voi olla, että ihminen lihoo 20 kg, eikä huomaa sitä ja yritä tehdä asialle mitään. Vai ajatteleeko joku, että ostan nyt vain isommat leggingsit ja laihduttelen sitten paremmalla ajalla? Voiko ryhmäpaine olla niin kova, että on pakko vaikka seurassa syödä paljon, vaikka ei haluaisi?

Mulle lihavuus kertoo siitä, että ihminen ei pysty vastustamaan tuollaisia melko alkeellisia nautintoja. Ja siis siitä, että elämässä ei ole oikein muutakaan mistä pitää. Eikä ehkä pidä itsestäänkään. Usein syöminen on isoa ja suurieleistä. En pidä sellasesta ääriajattelusta, että pitää syödä paljon. Mieluummin paremman makuista ja harkiten, että ehtii nauttimaan kunnolla.

Tavallaan lihavat tykkäävät määrästä, itse arvostan laatua.  

Vai niin. Minä teen niin hemmetin paljon töitä, ettei mulla ole minkäänlaista halua vastustaa mitään nautintoja. Ei herkkuja, ei viikottaista kukkakimppua tai jokailtaista takkatulta, kuten ei myöskään raskasta ja kuormittavaa säännöllistä liikuntaa. Mitään puritanistia en kyllä kumppanina katselisi -aivan hemmetin rasittavia nämä rahkan imijät, jotka on tehneet kieltäymyksestä jonkun ihmisen arvon mittapuun. Kavereissa on näitä, eikä niiden kanssa voi puhuakaan nykyisin muusta kuin jostain fitness-kelloista ja palkkareista. Seuraavaa hurahdusta odotellessa...

"Alkeellisia" :'D Anna mun nauraa. Tapasin kerran tällaisen miehen eräässä hiihtokeskuksessa, jonka mielestä kaikki alkaen ravintolavalinnoista kavereiden juomiin, mun viinimieltymyksiin tai ihan seksiin, oli alkeellista. Jotain, johon hän ei alennu, koska hänellä on kehittyneempi maku. Aamuyöstä tämä samainen mies änkesi viereen itkemään kun elämä on aivan sekaisin, eikä mikään tunnu miltään, ei ota edes eteen kun psyykenlääkkeet.

Mutta huomaatko miten paljon sä lisäät asioita tuon kirjoittamani edellisen kommentin päälle? 

Viikottaiset takkatulet, ehkä jopa päivittäiset. Sauna. Kukkakimput, muutama superhyvä karkki tai joku viineri. Tietty ne on ihan sairaan hyviä. Itselläni ei ole mitään fitness-mittarivälineitä, ei salikorttia. Liikun normaalisti, juoksen jos juoksuttaa ja treenaan kahvakuulalla kohtuullisen usein. Sellasta ylläpitävää, lajit vaihtelee vähän vuodenajan mukaan. Ja toi viiniknoppailu on naurettavaa minustakin, en oikein tajua niistä muuta kuin että maistuu hyvältä / ei maistu hyvältä. 

Syön mitä tykkään, mutta kohtuullisesti. Idea on huomata koska on tarpeeksi. Varuiksi ei kannata syödä.

Okei, mutta sinä oletat, ettei lihava ihminen ole halunnut kieltäytyä mielestäsi alkeellisista nautinnoista eikä hänellä itseasiassa ole juuri muuta nautittavaa elämässä.  Saattaahan hänelläkin olla leikkokukat, konsertit, kasvonaamiot, hieronnat, joogat, kävelylenkit luonnossa, villiä seksiä, ihan mitä vaan. Ja luultavasti onkin.

Kun tässä nyt on saatu kuulla moneen kertaan painonhallinnan yksinkertaistakin yksinkertaisempi resepti: syö vähemmän (kaloreita) kuin kulutat, niin miksi oletat, että lihavan ihmisen lihomisen taustalla olisi jotain muutakin latausta kuin jossain vaiheessa elämää vallinnut epätasapaino energian saannin ja kulutuksen välillä? Tilannehan on voinut olla hyvinkin ohimenevä -vaikkapa masennus mene ja tiedä. Inhoiletko siis sitä silloista masentunutta ihmistä, joka ei jaksanut panna päätään ulos viikkoihin ja söi siksi vain woltattua noutoruokaa, vai kenties sitä joka ei ole onnistunut (tähän mennessä) urakassa, jossa jo puolet suomalaisista epäonnistuu -siis laihdutuksessa?

Entäpä hoikka nainen, joka tulee petetyksi avioliitossaan, masentuu ja lihoo ja kamppailee lopun elämäänsä kilojen kanssa. Oliko hän hyvä tyyppi, onnistunut yksilö, ennen lihomistaan ja sitten muuttui aviomiehensä saadessa au-lapsen toisen kanssa salamana itsekurittomaksi, alkeelliseksi mätisäkiksi?

No tuota, mitä hän tekee ratkaistakseen asiat? 

Ja suurimmalla osalla syynä lihomiseen kuitenkin liikasyönti, joka voi toki johtua monestakin seikasta. Ettei jaksa panostaa itseensä. Mutta apuja pitäisi saada. 

Yrittää hoitaa avioliittoaan ja sitä kriisiä, ettei neljä lasta kulkisi kahden kodin väliä loppu lapsuuttaan. Yrittää panna omat tarpeensa taka-alalle, että saa lasten kodin ja elämän pidettyä mahd kuosissa. Käy töissä ja hoitaa siellä tehtävänsä.

Liikasyöntihän se aina on se lihominen, päivänselvä asia, mutta tilanteet ja syyt, joissa ihminen syö liikaa voivat olla niin moninaiset, että on älyllisesti epärehellistä vetää liikakiloista minkäänlaista johtopäätöstä ihmisen persoonan ominaisuuksista.

Vastaatko vastavuoroisesti minun kysymyksiin, kiitos

Okei, oletin ettei lihava pysty kieltäytymään alkeellisimmista nautinnoista. Vaikka hänellä olisi siis mitä muuta hyvänsä, niin silti mielestäni on inhottavaa että ruoka näyttelee niin suurta osuutta elämässä. Muita asioita ei näe ulkopuolinen, eikä sitä mistä lihominen aiheutuu. Todennäköisesti lihava itsekään ei tiedä, tai ei halua tietää. Tai on vain voimaton. 

Mutta kysymyksiin, en oikein välitä ihmisistä joilla on kohtuuttomat elintavat. Inho on liian vahva sana, mutta vierastan sitä että ollaan jossain ääripäässä. Menettää jotain nautintoja elämästä siten sekä joutunee elämään stressissä. Ei hyvä minulle, muut voivat tehdä mitä haluavat tietenkin. 

Mitä ne muut kysymykset olivat?  

En ole itse koskaan viehättynyt pyöreistä henkilöistä. Valitettavasti kaikki tuntemani pyöreät ovat vain vahvistaneet tässäkin ketjussa esiin nostettuja stereotypioita: päivät pyörivät ruoan ympärillä (se on omituista kun siitä ruosta tulee ihan älyttömän iso asia, tai ei tajuta yhtään, miten syödä), liikunta ei kiinnosta ja vapaa-aikana kiinnostaa lähinnä sohva ja some. Mitään ei jaksa ja omista vaivoista valitetaan, mutta ei tajuta, että ne juuri helpottaisivat laihduttamalla ja aktivoitumalla.

Jokainen tietty saa elää tavallaan, mutta olen kyllä iloinen että omat vanhemmat opetti syömään ja liikkumaan oikein!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä lihavuutta (tai laajemmin ulkonäköä) ja parisuhteita koskevissa keskusteluissa mua ärsyttää pinnallisuus ja sokeus argumentoinnissa. Jos sanoo, että ei halua deittailla ylipainoista ihmistä koska ylipaino ei miellytä ulkoisesti tai ei pidä lihavan ihmisen oletetusta elämäntavasta, se on kehäpäätelmä eikä vielä selitä yhtään mitään. Pitäisi osata kysyä, miten tietyt ulkonäköarvostukset sosiaalisesti syntyvät ihmisyhteisöissä ja millaisia ominaisuuksia tietynnäköisiä kehoja ja niitä kantavia ihmisiin liitetään. Ne eivät ole kiveen hakattuja tai taivaasta meille tipahtaneita, vaan ovat muuttuneet ja muuttuvat ajan saatossa ja paikasta toiseen. Niitä yksilöiden ja yhteisöjen pitäisi pystyä tarkastelemaan kriittisesti ja kysyä, olisiko jokin muu ajattelu ja toiminta mahdollista.

Kelpaako kaksi syytä? Toinen on oletus oletetusta elämäntavasta, eli että ruoka on liian keskeinen elementti henkilön elämässä joillain, tai monin tavoin suhtetutettuna omaan elämäntapaan. 

Toinen on omat rajoitteet. Jonkun verran läskiä kumppanilla on ok. Se että sitä läskiä on niin, että löllyy ja hyllyy koskettaessa, tuntuu käteen taikinamaiselta, on ihan ok sekin, muttei minun sängyssäni. Koska on itselleni hyvin turn off. Tekisin mielestäni myös kumppanille epäreilusti josko yrittäisin muuta itselleni uskotella. Ja olen muuten aikoinaan yrittänyt. Piti lennossa keksiä erinäisiä meriselityksiä, koska totuus olisi ollut kumppania kohtaan loukkaavaa. 

Mitä tulee tuohon ekaan, niin avainsana on oletus. Et ihmisen ulkomuodon perusteella tiedä, miten paljon ruoka hänen elämäänsä ja ajatuksiaan hallitsee. Tämä olisi hyvä jokaisen ymmärtää. Deittailin joskus urheilijaa, ja hänen elämäänsä ruoka vasta hallitsikin. Ruokailu oli minuutintarkkaa ja ilman vaakaa ei ruokaa valmistettu. Ulkoisesti hän näytti atleettiselta. Olisiko tässä tilanteessa ulkonäkö ja siitä vedetyt johtopäätökset ruokasuhteesta ollut syy swaipata vasemmalle?

Ja tuo toinen taas on yksi esimerkki siitä, että arvotuksemme ja makumme eivät ole kokonaan henkilökohtaisia vaan niiden taustalla on paljon sosiaalistumista ja oppimista. Vähän kömpelö esimerkki, mutta esimerkiksi voimakas hyönteispelko on hyvin pitkälti muilta ihmisiltä opittua.

Mikä on sosiaalistanut ja opettanut minut siihen, että paljon läskiä tuntuu minulla kosketuksessa epäeroottiselta ja taikinamaiselta? Kerro. Kotoa ei oppi voinut lähteä, sillä niin isäni kuin isä nro kaksi olivat ylipainoisia. Lue: äitini piti isoista miehistä. Ei edes tavalla piti ehkä, vaan että pitää. Olemme näistä asioista erikseen puhuneet. Se lienee siten juurikin niitä omia preferenssejä, jolle ei mitään voi. Muuttaisin tämän "pinnallisuuteni" mielellään, mutta ei ole selvästikään sellainen asia, jonka voisi vain päättää olevan toista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi annatte itsenne lihoa kymmeniä kiloja?

Jotta välttyisimme kusipäisiltä, pinnallisilta miehiltä. Jos rakkaus katoaa jos paino nousee, ei se mitään rakkautta ole koskaan ollutkaan. Parempi yksin, kun pinnallisen miehen kanssa.

Naisille yksikin kriteeri on liikaa, samalla kun itse on tehty pitkiä vaatimuslistoja monta vuotta.

Sepä se. Jos mies haluaa pariutua, täytyy olla ulkonäön lisäksi 10 muuta asiaa kunnossa. Naisen ei tarvitse muuta kuin pitää itsensä normaalipainossa, mutta sekin on liikaa vaadittu. You had one job.

Niin, kaikki parisuhteeseen päätyneet miehet, joita on btw miesten enemmistö, ovat harvinaista top 10 -luokkaa. Jep.

Pointti oli se, että miehellä pelkkä ulkoinen olemus ei riitä pariutumiseen. Naisella riittää.

Jutusta jäi vain mieleen, että brunssille pitäisi päästä, muulla ei väliä. Voi siinä sitten hyvässä seurassa treffeillä naukkaista ne 12 ribsiä.

Vierailija kirjoitti:

Joskus muinoin, kun ruokaa oli vähän ja köyhien piti raataa ulkotöissä, ihailtiin kalpeita ja reheviä, joilla oli varaa pysytellä sisätiloissa ja syödä rasvaa ja vehnää.

Onkohan tämäkään väite muuta kuin pelkkä myytti? Varakkaita ihmisiä varmasti ihailtiin asemansa vuoksi, tuskin sen takia että olivat läskejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku oli kommentoinut hyvin:

"Käyttämällä sanaa "syrjintä", jutun otsikossa annetaan käsittää että treffeille pääseminen on jonkinlainen ihmisen perusoikeus jota vastaan ylipainoisten kohdalla rikotaan. Kun seurustelu ja pariutuminen tapahtuu ainakin Suomessa vapaaehtoisesti siihen suostuvien henkilöiden kesken, kyseessä on väistämättä kilpailutilanne jossa korostuu fyysiset ominaisuudet.

"Painosyrjintä on deittimaailmassa arkipäivää" on jossain määrin sama kun sanoisi että "hitaussyrjintä on kilpajuoksumaailmassa arkipäivää".

Tämä ei tietenkään tarkoita että pluskokoisuus olisi jotenkin perustavanlaatuisesti huonoa ja epäviehättävää. Mutta jos kahden ihmisen preferenssit ei kohtaa, se ei ole millään logiikalla syrjintää."

Olen ihan samaa mieltä. Deittisovellukset perustuu ulkonäköön, miksi ihmeessä olet sellaisessa jos et sitä faktaa hyväksy?

Tekisiköhän Hesari jutun minustakin? Olen hoikka, mutta omaan toisen rasauttavan vamman, eli jo keski-ikäinen. Ei ole kuuminta hottia Tindermarkkinoilla sekään, ja tätä asiaahan ei voi edes muuttaa, vaikka yrittäisi. 

Tuo on valitettavaa. 

Markkinat perustuvat isolta osin ulkomuotoon kyllä, ei siitä pääse irti. Voit lohduttautua sillä, että se ulkonäköä arvostava ei todennäköisesti olisi luotettava kumppani kuitenkaan, jos jotain sattuisi. 

Kiitos, näinhän se menee. Jokuhan ehdotti jo ratkaisuksi tiukkaa farkkuhaalaria. Ja mikä väliaikaisena ratkaisuna olisi kenties mitä mainioin Tinderissä!

Samalla, luulen että vetoaisi väärään kohderyhmään. Eli niihin, jotka hakevat quumaa puumaa, tai niihin suunnilleen omanikäisiin tai itseäni vanhempiin, joista ei näkyisi kuin perävalot heti, josko elopainoni nousee edes pari kiloa. 

Olen ratkaissut tämän asian niin, etten ole Tinderissä enää, enkä mene. Jos livemaailmassa tulee vastaan joku, jonka kanssa molemmin puolin täytämme erinäiset kumppanikriteetit, hienoa. Jos ei tule, hyvin elämä kantaa siltikin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?

Jokuhan on voinut asua juuri pituuskasvun loputtua, puberteetin loppusuoralla, vaikka vuoden verran vieraassa maassa ja syödä siellä mitä tässä väliaikaisessa kodissa tarjotaan. Noin niin kuin esim.

Tai raskaus on voinut tehdä liikuntarajoitteiseksi muutamaksi kuukautta. Tai on voinut lihota ja lapsena. On tunnettu tosiasia, että rasvasolujen kasvu tapahtuu aina helpommin uudestaan ja uudestaan kun on sen ensimmäisen kerran lihonut. Siksi kai se painon poissa pitäminen laihdutuksen jälkeen on haastavampaa kuin itse laihdutus.

Nyt ihan vilipittömästi kysyn sinulta, (miksei muiltakin teiltä, kenellä tuntuu olevan vähän rajallisesti tuota empatiakykyä); kuinka suuren osan vaikeasti ylipainoisista kuvittelet valinneen kehonsa ja haluavan pitää tiukasti kiinni joka kilosta? Jos se laihtuminen, tai normaalipainossa pysyminen olisi niin vaivattoman näppärää niin miksi, oi miksi, meistä jo puolet olisivat vähintään ylipainoisia?

Nuo antamasi selitykset olivat kuitenkin aika harvinaistapauksia. Kun oma painoni on lähtenyt nousemaan, olen itse vain pienentänyt syömiäni annoksia ja vähentänyt välipaloja. Nousuksi lasken jo parin kilon heiton painossa. Samoin, jos paino lähtee nykyisestä laskemaan, mietin, että syömisiä pitää tasapainottaa.

Tällaista normaalipainoista hoikkaa kiinnostaa juuri se, mistä se lumipallo on lähtenyt vyörymään. Ei mitenkään voi olla, että ihminen lihoo 20 kg, eikä huomaa sitä ja yritä tehdä asialle mitään. Vai ajatteleeko joku, että ostan nyt vain isommat leggingsit ja laihduttelen sitten paremmalla ajalla? Voiko ryhmäpaine olla niin kova, että on pakko vaikka seurassa syödä paljon, vaikka ei haluaisi?

Mulle lihavuus kertoo siitä, että ihminen ei pysty vastustamaan tuollaisia melko alkeellisia nautintoja. Ja siis siitä, että elämässä ei ole oikein muutakaan mistä pitää. Eikä ehkä pidä itsestäänkään. Usein syöminen on isoa ja suurieleistä. En pidä sellasesta ääriajattelusta, että pitää syödä paljon. Mieluummin paremman makuista ja harkiten, että ehtii nauttimaan kunnolla.

Tavallaan lihavat tykkäävät määrästä, itse arvostan laatua.  

Vai niin. Minä teen niin hemmetin paljon töitä, ettei mulla ole minkäänlaista halua vastustaa mitään nautintoja. Ei herkkuja, ei viikottaista kukkakimppua tai jokailtaista takkatulta, kuten ei myöskään raskasta ja kuormittavaa säännöllistä liikuntaa. Mitään puritanistia en kyllä kumppanina katselisi -aivan hemmetin rasittavia nämä rahkan imijät, jotka on tehneet kieltäymyksestä jonkun ihmisen arvon mittapuun. Kavereissa on näitä, eikä niiden kanssa voi puhuakaan nykyisin muusta kuin jostain fitness-kelloista ja palkkareista. Seuraavaa hurahdusta odotellessa...

"Alkeellisia" :'D Anna mun nauraa. Tapasin kerran tällaisen miehen eräässä hiihtokeskuksessa, jonka mielestä kaikki alkaen ravintolavalinnoista kavereiden juomiin, mun viinimieltymyksiin tai ihan seksiin, oli alkeellista. Jotain, johon hän ei alennu, koska hänellä on kehittyneempi maku. Aamuyöstä tämä samainen mies änkesi viereen itkemään kun elämä on aivan sekaisin, eikä mikään tunnu miltään, ei ota edes eteen kun psyykenlääkkeet.

Mutta huomaatko miten paljon sä lisäät asioita tuon kirjoittamani edellisen kommentin päälle? 

Viikottaiset takkatulet, ehkä jopa päivittäiset. Sauna. Kukkakimput, muutama superhyvä karkki tai joku viineri. Tietty ne on ihan sairaan hyviä. Itselläni ei ole mitään fitness-mittarivälineitä, ei salikorttia. Liikun normaalisti, juoksen jos juoksuttaa ja treenaan kahvakuulalla kohtuullisen usein. Sellasta ylläpitävää, lajit vaihtelee vähän vuodenajan mukaan. Ja toi viiniknoppailu on naurettavaa minustakin, en oikein tajua niistä muuta kuin että maistuu hyvältä / ei maistu hyvältä. 

Syön mitä tykkään, mutta kohtuullisesti. Idea on huomata koska on tarpeeksi. Varuiksi ei kannata syödä.

Okei, mutta sinä oletat, ettei lihava ihminen ole halunnut kieltäytyä mielestäsi alkeellisista nautinnoista eikä hänellä itseasiassa ole juuri muuta nautittavaa elämässä.  Saattaahan hänelläkin olla leikkokukat, konsertit, kasvonaamiot, hieronnat, joogat, kävelylenkit luonnossa, villiä seksiä, ihan mitä vaan. Ja luultavasti onkin.

Kun tässä nyt on saatu kuulla moneen kertaan painonhallinnan yksinkertaistakin yksinkertaisempi resepti: syö vähemmän (kaloreita) kuin kulutat, niin miksi oletat, että lihavan ihmisen lihomisen taustalla olisi jotain muutakin latausta kuin jossain vaiheessa elämää vallinnut epätasapaino energian saannin ja kulutuksen välillä? Tilannehan on voinut olla hyvinkin ohimenevä -vaikkapa masennus mene ja tiedä. Inhoiletko siis sitä silloista masentunutta ihmistä, joka ei jaksanut panna päätään ulos viikkoihin ja söi siksi vain woltattua noutoruokaa, vai kenties sitä joka ei ole onnistunut (tähän mennessä) urakassa, jossa jo puolet suomalaisista epäonnistuu -siis laihdutuksessa?

Entäpä hoikka nainen, joka tulee petetyksi avioliitossaan, masentuu ja lihoo ja kamppailee lopun elämäänsä kilojen kanssa. Oliko hän hyvä tyyppi, onnistunut yksilö, ennen lihomistaan ja sitten muuttui aviomiehensä saadessa au-lapsen toisen kanssa salamana itsekurittomaksi, alkeelliseksi mätisäkiksi?

No tuota, mitä hän tekee ratkaistakseen asiat? 

Ja suurimmalla osalla syynä lihomiseen kuitenkin liikasyönti, joka voi toki johtua monestakin seikasta. Ettei jaksa panostaa itseensä. Mutta apuja pitäisi saada. 

Yrittää hoitaa avioliittoaan ja sitä kriisiä, ettei neljä lasta kulkisi kahden kodin väliä loppu lapsuuttaan. Yrittää panna omat tarpeensa taka-alalle, että saa lasten kodin ja elämän pidettyä mahd kuosissa. Käy töissä ja hoitaa siellä tehtävänsä.

Liikasyöntihän se aina on se lihominen, päivänselvä asia, mutta tilanteet ja syyt, joissa ihminen syö liikaa voivat olla niin moninaiset, että on älyllisesti epärehellistä vetää liikakiloista minkäänlaista johtopäätöstä ihmisen persoonan ominaisuuksista.

Vastaatko vastavuoroisesti minun kysymyksiin, kiitos

Okei, oletin ettei lihava pysty kieltäytymään alkeellisimmista nautinnoista. Vaikka hänellä olisi siis mitä muuta hyvänsä, niin silti mielestäni on inhottavaa että ruoka näyttelee niin suurta osuutta elämässä. Muita asioita ei näe ulkopuolinen, eikä sitä mistä lihominen aiheutuu. Todennäköisesti lihava itsekään ei tiedä, tai ei halua tietää. Tai on vain voimaton. 

Mutta kysymyksiin, en oikein välitä ihmisistä joilla on kohtuuttomat elintavat. Inho on liian vahva sana, mutta vierastan sitä että ollaan jossain ääripäässä. Menettää jotain nautintoja elämästä siten sekä joutunee elämään stressissä. Ei hyvä minulle, muut voivat tehdä mitä haluavat tietenkin. 

Mitä ne muut kysymykset olivat?  

-miksi oletat, että henkilön ruokailu- ja liikuntatottumusten energiatasapainon puutteen (jossain hetkessä) taustalla on jotain persoonaan liittyvää latausta kuten laiskuus, tyhmyys tai äärimmäinen nautinnonhalu?

-miksi oletat, että ruoka näyttelee suurta roolia lihavan elämässä? Eikös useammin ole taustalla ihan todetusti huonosti suunniteltu ruokavalio ja olematon ateriarytmi? Eli syödään mitä sattuu osumaan käteen millon sattuu hiukomaan.

-muuttuuko 40 vuotta hoikkana elänyt ihminen persoonaltaan epämiellyttäväksi mielestäsi 41 vuotiaana kun lihoo? entä jos jälleen laihtuu? Mitä se kertoo persoonasta, muuttuiko se takaisin miellyttäväksi? Entä jos laihtui koska solunsalpaajahoito?

Monia keskusteluja kun lukee juuri tähän aiheeseen liittyen, niin huomaa yleensä aina saman kaavan: lihavat puhuvat vaikka mustan valkeaksi, kuin suostuvat myöntämään, että 1) lihavuus ei ole ok eikä siitä tarvitse pitää ja 2) syy on itsessä, eikä kenessäkään muussa.  Totuuden kieltäminen, itsesääli ja itsepetos tässä ihmisryhmässä on jotain aivan uskomatonta. 

Faktahan on, että lihavuus johtuu tasan laiskuudesta, sairauksista tai huonosta elämänhallinnasta, mutta jotenkin aina keksitään jotain höpöhöpöjuttuja ja uskotellaan itselle, että on TÄYSIN NORMAALIA painaa 20-vuotiaana sen 100 kg.

Jodelissa joku oli loukkaantunut, kun lääkäri oli ottanut puheeksi painonpudotuksen ja kertonut, miten se lihavuus vaikuttaa terveyteen. "KyLLä Minä mieLeni PahOITin". 

Tätä suuntaa, kun jatketaan, niin saadaan ihan kotimainen sarja telkkariin, jossa 200 kiloiset ihmiset eivät pääse sängystä ylös ja hautausurakoitsijat tekevät XL-hauta-arkkuja LAPSILLE. 

Mut hei, normalisoidaan lihavuus ja hyi yhteiskunta, kun ette pidä meitä haluttavina. SUN SYY!

Joku kirjoitti käyneensä haastatellun Instassa ja ilmaisi, että myös tämän hersyvä tyyli voi olla monelle ongelma eikä vain paino.

Minäkin kävin katsomassa Instaa, ja minusta hänen tyylinsä oli oikein kiva ja sopii hänelle.

Hän EI vaikuttanut ihmiseltä, jolle ei ylipainon vuoksi löytyisi kumppania. Mutta se syrjintävalituksesta liikkeelle lähteminen ei yleisesti ottaen ole puoleensavetävä taktiikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on mielenkiintoista miettiä aina oikeastaan normaalipainoisena olleena sitä, miten ylipainoisista on tullut ylipainoisia. Ei kaikilla vaan voi olla joku sairaus taustalla. Kyllä itselläkin paino välillä meinaa nousta, mutta sitten vähennän epäterveellistä syömistä ja painonnousu pysähtyy... miksei kaikki tee tai yritä tehdä niin?

Jokuhan on voinut asua juuri pituuskasvun loputtua, puberteetin loppusuoralla, vaikka vuoden verran vieraassa maassa ja syödä siellä mitä tässä väliaikaisessa kodissa tarjotaan. Noin niin kuin esim.

Tai raskaus on voinut tehdä liikuntarajoitteiseksi muutamaksi kuukautta. Tai on voinut lihota ja lapsena. On tunnettu tosiasia, että rasvasolujen kasvu tapahtuu aina helpommin uudestaan ja uudestaan kun on sen ensimmäisen kerran lihonut. Siksi kai se painon poissa pitäminen laihdutuksen jälkeen on haastavampaa kuin itse laihdutus.

Nyt ihan vilipittömästi kysyn sinulta, (miksei muiltakin teiltä, kenellä tuntuu olevan vähän rajallisesti tuota empatiakykyä); kuinka suuren osan vaikeasti ylipainoisista kuvittelet valinneen kehonsa ja haluavan pitää tiukasti kiinni joka kilosta? Jos se laihtuminen, tai normaalipainossa pysyminen olisi niin vaivattoman näppärää niin miksi, oi miksi, meistä jo puolet olisivat vähintään ylipainoisia?

Nuo antamasi selitykset olivat kuitenkin aika harvinaistapauksia. Kun oma painoni on lähtenyt nousemaan, olen itse vain pienentänyt syömiäni annoksia ja vähentänyt välipaloja. Nousuksi lasken jo parin kilon heiton painossa. Samoin, jos paino lähtee nykyisestä laskemaan, mietin, että syömisiä pitää tasapainottaa.

Tällaista normaalipainoista hoikkaa kiinnostaa juuri se, mistä se lumipallo on lähtenyt vyörymään. Ei mitenkään voi olla, että ihminen lihoo 20 kg, eikä huomaa sitä ja yritä tehdä asialle mitään. Vai ajatteleeko joku, että ostan nyt vain isommat leggingsit ja laihduttelen sitten paremmalla ajalla? Voiko ryhmäpaine olla niin kova, että on pakko vaikka seurassa syödä paljon, vaikka ei haluaisi?

Mulle lihavuus kertoo siitä, että ihminen ei pysty vastustamaan tuollaisia melko alkeellisia nautintoja. Ja siis siitä, että elämässä ei ole oikein muutakaan mistä pitää. Eikä ehkä pidä itsestäänkään. Usein syöminen on isoa ja suurieleistä. En pidä sellasesta ääriajattelusta, että pitää syödä paljon. Mieluummin paremman makuista ja harkiten, että ehtii nauttimaan kunnolla.

Tavallaan lihavat tykkäävät määrästä, itse arvostan laatua.  

Vai niin. Minä teen niin hemmetin paljon töitä, ettei mulla ole minkäänlaista halua vastustaa mitään nautintoja. Ei herkkuja, ei viikottaista kukkakimppua tai jokailtaista takkatulta, kuten ei myöskään raskasta ja kuormittavaa säännöllistä liikuntaa. Mitään puritanistia en kyllä kumppanina katselisi -aivan hemmetin rasittavia nämä rahkan imijät, jotka on tehneet kieltäymyksestä jonkun ihmisen arvon mittapuun. Kavereissa on näitä, eikä niiden kanssa voi puhuakaan nykyisin muusta kuin jostain fitness-kelloista ja palkkareista. Seuraavaa hurahdusta odotellessa...

"Alkeellisia" :'D Anna mun nauraa. Tapasin kerran tällaisen miehen eräässä hiihtokeskuksessa, jonka mielestä kaikki alkaen ravintolavalinnoista kavereiden juomiin, mun viinimieltymyksiin tai ihan seksiin, oli alkeellista. Jotain, johon hän ei alennu, koska hänellä on kehittyneempi maku. Aamuyöstä tämä samainen mies änkesi viereen itkemään kun elämä on aivan sekaisin, eikä mikään tunnu miltään, ei ota edes eteen kun psyykenlääkkeet.

Mutta huomaatko miten paljon sä lisäät asioita tuon kirjoittamani edellisen kommentin päälle? 

Viikottaiset takkatulet, ehkä jopa päivittäiset. Sauna. Kukkakimput, muutama superhyvä karkki tai joku viineri. Tietty ne on ihan sairaan hyviä. Itselläni ei ole mitään fitness-mittarivälineitä, ei salikorttia. Liikun normaalisti, juoksen jos juoksuttaa ja treenaan kahvakuulalla kohtuullisen usein. Sellasta ylläpitävää, lajit vaihtelee vähän vuodenajan mukaan. Ja toi viiniknoppailu on naurettavaa minustakin, en oikein tajua niistä muuta kuin että maistuu hyvältä / ei maistu hyvältä. 

Syön mitä tykkään, mutta kohtuullisesti. Idea on huomata koska on tarpeeksi. Varuiksi ei kannata syödä.

Okei, mutta sinä oletat, ettei lihava ihminen ole halunnut kieltäytyä mielestäsi alkeellisista nautinnoista eikä hänellä itseasiassa ole juuri muuta nautittavaa elämässä.  Saattaahan hänelläkin olla leikkokukat, konsertit, kasvonaamiot, hieronnat, joogat, kävelylenkit luonnossa, villiä seksiä, ihan mitä vaan. Ja luultavasti onkin.

Kun tässä nyt on saatu kuulla moneen kertaan painonhallinnan yksinkertaistakin yksinkertaisempi resepti: syö vähemmän (kaloreita) kuin kulutat, niin miksi oletat, että lihavan ihmisen lihomisen taustalla olisi jotain muutakin latausta kuin jossain vaiheessa elämää vallinnut epätasapaino energian saannin ja kulutuksen välillä? Tilannehan on voinut olla hyvinkin ohimenevä -vaikkapa masennus mene ja tiedä. Inhoiletko siis sitä silloista masentunutta ihmistä, joka ei jaksanut panna päätään ulos viikkoihin ja söi siksi vain woltattua noutoruokaa, vai kenties sitä joka ei ole onnistunut (tähän mennessä) urakassa, jossa jo puolet suomalaisista epäonnistuu -siis laihdutuksessa?

Entäpä hoikka nainen, joka tulee petetyksi avioliitossaan, masentuu ja lihoo ja kamppailee lopun elämäänsä kilojen kanssa. Oliko hän hyvä tyyppi, onnistunut yksilö, ennen lihomistaan ja sitten muuttui aviomiehensä saadessa au-lapsen toisen kanssa salamana itsekurittomaksi, alkeelliseksi mätisäkiksi?

Mutta missä vaiheessa siitä tulee sitä, että noutoruuan määrä alkaa lisääntymään? Lisääntyykö nälkä? Ei kokis yksin lihota, vaan vasta siinä vaiheessa kun kaiken yhteenlasketun ruuan kalorit ylittävät kulutuksen. Kokiksella voisi siis jopa laihtua, jos ei söisi mitään muuta. Ihan kuten woltilla. Ei syö mitään muuta päivässä kuin sen ja todennäköisesti laihtuisi.

Mikä siinä on, ettei sen hampurilaisen kanssa voi juoda vettä? Miksi ei voi juoda tavallista kahvia, jossa on vain yksi lusikallinen sokeria? Miksi kaljaa on juotava koko korillinen ja joka viikko? Miksi 100g suklaalevy ei riitä, vaan pitää olla 250g? Ihan pienillä jutuilla kalorimäärät saa matalammiksi, mutta kun se ei riitä. Kaikkea on saatava niin paljon kuin haluaa, niin usein kun haluaa, kaiken kanssa.

Tilanne pääsee pahaksi kun sallii itselleen kaiken. Kuka milläkin tekosyyllä. Elämää ei ole tehty kärsimykseksi, muttei myöskään omien valintojen takia kärsittäväksi.

Jostain syystä jo kauan sitten uskonnollisissa yhteisöissä ylensyönti alettiin laskemaan synniksi. Se on selkeästi nähty jopa moraalisesti vääränä. En tiedä onko se väärin itseä, vai muita kohtaan, mutta hyvällä sitä ei katsottu. Se on nyt muuttunut. Ylensyönti, vaikka se olisi kuinka haitallista ei ole monesta syy sen tuomitsemiseen enää. Nyt tärkeintä on tunteet. Ne omat tunteet ja tietenkin etu. Koska sitä jutussakin haettiin. Itselleen muita, jotka voisivat tuoda ihmiselle jotain hyvää. Seuraa, puolisoa jne. Ja sen edun saisi laihduttamalla, mutta siihen ei olla valmiita, vaan siihen halutaan muiden asennemuutos.