Lue keskustelun säännöt.
Isäni soitti minulle ja sanoi ” Näyttää siltä ettet välitä meistä”
19.09.2021 |
Sydämeni on palasina. Olin kuntosalilla pitkästä aikaa ja kesken treenin isä soitti. Olen 23-vuotias nainen ja sairastan masennusta. Nyt on varmaan neljäs vuosi. Minulla on myös ptsd ja ahdistuneisuushäiriö. Eli kyllä, kaikkea löytyy.
Yritän sinnitellä joka päivä elämäni kanssa. Yritn urheilla, tehdä töitä ja opiskella. Välillä on tosi raskaata ihan pelkkä aamulla herääminen.
Nyt isäni soitti ja antoi kuulua. Hän kertoi puhelimessa kuinka minä en ole enää sama ihminen, ja suhteemme eivät ole samanlaisia perheeni kanssa tai että minä olen pilanut suhteemme. Syynä tähän siis sairauteni ja se etten jaksa matkustaa usein kotipaikkakunnalle perheeni luo. Kuuntelin isän asiat itku kurkussa. Vaikka äänestäni kuuli suruni, isä ei reagoinut siihen mitenkään.
Oikeasti tuntuu ihan kauhealta nyt. Jouduin lähtemään salilta itkua pidätellen pois.
Kaipaisin vaan vertaistukea, jotain. Tuntuu juuri nyt kuollettavan pahalta.
Kommentit (21)
Ymmärrän täysin. Vähän samanlainen tilanne äitini kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko suvussa tai tuttavapiirissä ketään järkevää ihmistä, jonka kanssa voisit puhua tilanteesta? Ehkä joku voisi avartaa sinulle syitä, joiden takia isäsi on tuollainen (ja äitisi sallii sen tapahtua).
Usko minua, tarvitset lisää etäisyyttä lapsuuteesi. Onneksi aika on puolellasi. Käytä se hyvin, ja itsenäisty. Etsi tukea, koska tällä hetkellä olet vielä tosi hukassa. Kaikki pohdintasi kääntyvät vielä itseäsi vastaan koska et näe kirkkaasti, miten sinua manipuloidaan. Eli kannat väärää syyllisyyttä.
Halauksia ja voimaa täältä. Isäsi ei varmasti tarkoita tuota. Hän ei osaa käsitellä tunteitaan ja näyttää huoltaan ja ikäväänsä. Älä soimaa itseäsi hänen sanoistaan. Mene vaikka hetkeksi raikkaaseen ulkoilmaan luontoon. Kaikki järjestyy❤️
Kuulostaa ikävältä ja epäreilulta tilanteelta. Tietääkö isäsi noista ongelmistasi? Jos ei tiedä niin hän on kehitellyt oman päänsä sisällä paikkaansa pitämättömiä asioita, joita sitten patouttanut mielessään suuttumukseen asti.
Itsekin ehkä lähtisin viestin muodossa vastaamaan takaisin, jossa selittäisin näitä omia ongelmia, joiden kanssa kamppailet päivittäin. Loppuun vielä lisäisin sellaisen viiltävän kaneetin, että toivoisit tukea tässä jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa etkä lyttäämistä ja että tämän takia kotona käyminen tuntuu nyt mahdottomalta.
Tsemppiä! Elämä ahdistuneisuushäiriön kanssa on perseestä.
Katkaise välit ja pistä vanhempiesi puhelinnumerot estolistalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä, isä isä, isoisä, noinko se sulle sano? Kasva aikuisexi!
Vierailija kirjoitti:
Katkaise välit ja pistä vanhempiesi puhelinnumerot estolistalle.
Näin mä tein myös. Tuntui pari vuotta pahalle, mutta nyt olen ymmärtänyt että oli pakko suojella jo omaa mielenterveyttä.
Kaikkea mahdollista voimaa ja parempia päiviä myös aloittajalle. Selviät kyllä, joskus se vain tapahtuu vaikeimman kautta.
❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäsi ei ole ihan terve päästään. Joku persoonallisuushäiriö. Lasten kuuluu aikuistua ja itsenäistyä, eikä vanhempien hommana ole soitella omituisia syyllistämispuheluita.
Vanhemmat elävät omaa elämäänsä ja kannustavat lapsiaan, eivätkä ripustaudu heihin.
Olemme aina olleet läheisiä perheeni kanssa ja kaikki tietävät kyllä tilanteeni. Juuri sitä yritin kertoa että yritän jaksaa ensi viikonloppuna tulla. Isäni hermostui tuosta sanasta ”yritän” ja totesi että en voi jatkaa näin elämääni ja että jos välittäisin heistä, tulisin.
On suoraan sanoen pas@aa, kun yrität selittää vanhemmilleoloani, koska ve eivät kertakaikkiaan ymmärrä. Tuntuu niin raskaalta huomata kuinka juuri ne ihmiset jotka tuntevat minut ja tietävät kuinka paljon välitän perheestäni, sanovat noin. Äitini ei ole sanonut asiaan mitään.
Olen tosi herkkä ihminen ja isä tietää sen. Ei inahdustakaan ole kuulunut tuon soiton jälkeen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs h#lvettiä? Johtuvatko ongelmasi missä määrin lapsuudesta/nuoruudesta/kotioloista? Mulla myös ongelmia kotioloista johtuen ja äitini myös käyttäytyy noin. Syyllistäminen oli osa myös lapsuuttani (reagoin väärin, mielipiteet vääriä, muutenkin kaikki mitä olin oli väärää).
Voimia sulle, suosittelen pitämään välimatkaa. Yrittänevät pitää sua talutushihnassa. Mun piti muuttaa toiselle puolen Suomea että pääsin irti. (Mulla siis ongelmana äiti, isäni on hyvä isä ja ihminen)
Kiitos muuten jo vastanneille! Auttaa tämäkin jo kun saa lukea tsemppiviestejänne, kiitos tuhannesti :-)❤️ Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sama isän kanssa.. Olen ahdistunut, ujo ja erityisherkkä ja kun menen kylään, joudun tapaamaan koko sukuni sitten. Pelottaa kamalasti. En ole kertonut isälleni, koska en usko että hän ymmärtää, hän on muutenkin "työ on kaikki kaikessa" ihminen ja joskus vaikuttaa kontrolloivalta "Sinun pitää mennä sinne ja sinne" Väsyn ihan kauheasti jos olen viikonlopunkin isälläni kylässä, ei se tarkoita etten välitä hänestä. en vain jaksa. ..Kyllä minä siellä kuitenkin joskus käyn mutta koitan pitää vierailut mahd. lyhyinä
Isäsi ei nyt ymmärrä ollenkaan, millainen tilanne sinulla on.
Hän syyllistää sinua siitä, että et käy riittävän usein, mutta miten usein vanhempasi tulevat itse kylään tai auttamaan?
Miksei hän halua tukea, kun sinulla on vaikeaa, ja tehdä elämääsi helpommaksi sen sijaan että vaikeuttaa sitä vaatimuksilla?
Et ole itsekäs, jos et jaksa nähdä vanhempiasi jatkuvasti. Sinä olet aikuinen ihminen, jolla on oma elämä, ja vanhempiesi pitää se vähitellen hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kesti noin 30-vuotiaaksi, että vanhemmat vihdoin tajusivat että en jaksa tulla 5 päivän vierailuille ja tavata koko sukua jatkuvasti.
Äiti syyllisti minua siitä että "mökötän yksin kotona". Kaverit kyselivät, olenko oikeasti taas menossa sukulaisten luo pikkukylään, enkä pidä hauskaa omassa kaupungissa kaverien kanssa.
Jossain vaiheessa se syyllistäminen loppui ja he tajusivat, että vietän ihan niin paljon aikaa heidän kanssaan kuin jaksan. Minulle 3 päivää on jo pitkä aika.
Vähän samanlaista on ollut. Ei tullut sitä haluttua menestystä ja pitäis kyläillä "niin kuin ennenkin" (silloin kun opiskelija-asuntolasta menin viikonlopuiksi kotiin), paitsi että nyt ei ole enää autoa. Saisin kyllä pummattua kyydit jos vähän kyselen, mutta en halua viettää kokonaisia viikonloppuja poissa omista kodistani, johon olen kuitenkin panostanut. Kotini on linnani, täällä on kaikki harrastukseni ja se on suurinpiirtein ainoa asia mikä minut koossa pitää. Yksi joulu tökäytti että eihän sinulla mitään tekemistä siellä ole ja tuli loppuvuodeksi paha mieli. Jotenkin vaan tuntuu että empatia puuttuu kokonaan ja isä nyt ei ainakaan ymmärtänyt hölkäsen pöläystä kun kerran yritin avata tuntemuksiani.
Vanhempasi eivät näytä ymmärtävän mitä on elää mielenterveyden ongelmien kanssa. Sama oli itsellä. Sairastin/sairastan ahdistuneisuushäiriötä ja usein vanhemmat vähättelivät sitä. Usein myös vertasivat sitä että ”kyllä minäkin jaksan käydä töissä ja tehdä sitä ja tätä vaikka olkapääni olisi kipeä ja vähän surettaa joku asia”- tyylillä.
Älä anna noiden sanojen vaikuttaa mitä isäsi sanoi. Hänen se pitäisi mennä itseensä ja olla tunenasi eikä lannistaa puheillaan.
Edelleen on kurja huomata miten mielenterveyden ongelmia vähätellään ja ajatellaan niiden olevan vain tekosyitä tai jotain pieniä ongelmia.
Mulla on tytär, jolla samoja vaivoja. Ei tulisi mieleenkään tuollaisia puheluita soitella, päinvastoin olen tukena niin kauan kuin tarvii, vaikka hautaan asti! Minä olen lastani varten, lapseni ei ole minua varten. Hirvittävän itsekästä soitella marttyyripuheluita ihmiselle, jolla on jo muutenkin vaikeaa.
Voimia sinulle, suosittelen myös laittamaan välit jäähylle hetkeksi. Energiasieppoja ihmisiä ei kannata pitää lähellä, vaikka olisivat kuinka läheistä sukua - ajattele nyt omaa hyvinvointiasi. Isäsi kyllä pärjää ilman, että kuljet häntä palvomassa.
Aika normaalia käytöstä vanhempien puolelta. Samaa sattuu meille kaikille nuorille😉
mies53v
Laita viesti, että tuommoisen puhelun jälkeen ei tarvitse kuulua mitään. Et ole pyytänyt syntyä heidän perheeseen.