Kangasnerot hoi, voiko polyesteriä värjätä millään?
Kyseessä siis beige pyykkikori, jonka ostin kiireessä akuuttiin tarpeeseen ja nyt haluaisin samanlaisen, mutta valkoisena. Mistään ei kuitenkaan löydy valkoista kangaspyykkikoria ilman jotain typerää tekstiä, niin mietin voisiko tuon nykyisen värjätä jotenkin.
Sen jo tiedän, että mitkään perus tekstiilivärit eivät toimi. Google ehdotti akryylimaalia sekoitettuna johonkin fabric mediumiin. Mikä voisi olla paras vaihtoehto?
Kommentit (12)
Muovia ei pystytä värjäämään kuin teollisuudessa. Polyesteri on muovi.
Osta valkoinen lakana ja ompele siitä vanhan korin päälle joku pussi tai suoraan koriin kiinni uusi kangas, riippuen minkä mallinen se kori on.
Yhdysvalloissa muistaakseni myydään kaikille tekstiileille soveltuvaa väriainetta. Merkkiä en muista, enkä tiedä, saako tilattua Suomeen. Kannattanee tutkia esim. Amazonin valikoimista.
Värjäämisen hinta tuotteen hintaan tulee liian suureksi ja tuskin edes onnistuu. Jos noin edullinen, osta uusi ja anna vanha pois tai käytä vaikka varastopussina esim. vieras makuuvaatteille.
Osta tuolta jonkun linkkaamasta jotexista, pääset helpommalla.
Polyesteria voi värjätä "iDye poly"-nimisellä tuotteella. Lopputuloksesta ei ole takuuta ja väri todennäköisesti maksaa yhtä paljon kuin tuo jotexin pyykkikori. Tarvitset lisäksi niin ison kattilan, että pyykkikorisi mahtuu sinne, eikä sitä voi käyttää enää myöhemmin ruuanlaittoon.
Onnistuisiko spray-maalilla? Myös jonkin sortin pinnoite voisi onnistua jopa maalaamalla.
Spraymaalilla, laittamalla hyvin ohuita kerroksia ja jättämällä vähän kuultavaksi. Sen jälkeen vain hellävarainen käsinpesu tarvittaessa. Muista suojata ympäristö ja itsesi hyvin.
Pese ennen maalausta, käsittelyaineet saattavat estää maalin tarttumista.
Tuohon hintaan kannattaa ostaa uusi, värit tai maalit maksavat myös. Laita vanha myyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tästä! Joo ehkä jätän maalaukset sikseen ja tilaan tämän, säästyy todennäköisesti rahat ja hermot... :D AP
En lähtisi tekemään mitään.