Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka elävät omilla rahoillaan ilman tukia tms. työhönsä kyllästyttyä? Mitä valintoja tai järjestelyjä?
19.09.2021 |
Tarkoitan tilannetta, että on lopettanut työnteon, vaikka olisi voinut jatkaakin.
Oliko pakkorako vai vapaa valinta oman psyyken kannalta?
Mikä laukaisi muutoksen?
Paljonko eläikään aikaa?
Onko pysyvä, selvästi määrä/väliaikainen ratkaisu vai toistaiseksi?
Miten päivät kuluu?
Miten lähipiiri on suhtautunut?
Miten oma identiteetti, jos ammatti tai työ sitä määrittänyt?
Oletteko joutuneet selittämään ratkaisujanne?
Riittääkö rahat vai onko joutunut downsiftaamaan?
Onko uusi ammatti tai yrittäjyys hakusessa?
Jos on ollut ns. arvostettu ammatti, niin onko itseä tai vaikka puolisoa jotenkin vaivannut, että on nyt ex-jotain?
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että "meitä" on aika paljon kuitenkin Suomessa. Nuo kysymykset ovat nyt vain viitteitä mitä asioita voi tulla vastaan. Vajaan kahden vuoden kokemuksella.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Liian monta kysymystä, en jaksa vastata.
Sama.
Olen kohderyhmää, mutta liian monta kysymystä...
Tunnen yhden joka pelas aikansa pokeria ja nyt elää pääomatuloillaan. Päivät menee velttoillessa ja treenaa salilla. Pysyvästi näin, jäi parikymppisenä pois työelämästä, nyt nelikymppinen. Hyvin tyytyväinen on elämäänsä. Ratkaisua ei ihmetellä, koska suurin osa ihmisistä ei edes ymmärrä miten on mahdollista tällainen elämä. Puolisonsa tyytyväinen kun tää tyyppi hoitaa kaiken kotona.
Erilaiset vapaavuodet ja downsiftaamiset tunnutaan yleisesti hyväksyttävän, jos on jokin projekti tms. joka palvelee viime kädessä "oravan pyörässä" pärjäämistä sitten jatkossa taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Nyt tosin pakko harkita ainakin osa-aikaiselle palaamista vaikka inhoan työtä joka vie terveyden.
"Mitä sä sitten teet?" on aika tavanomainen reaktio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
0/5
Jos elää muuten hyvin tai jopa paremmin niin ei mitään hätää.
Ei mitään tekeminen on monelle suurempi mörkö kuin ryydyttää itsensä työssä (vaikka ei olisi pakko, suurimman osanhan on varmaan pakkokin)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Mitä sä sitten teet?" on aika tavanomainen reaktio.
Yleinen luulo on, että jos ei ole (pakko)työtä rytmittämässä elämää, menee kaikki ihan hunningolle ja päin persettä. No ei mene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole kokemusta, mutta mieli tekisi hypätä oravanpyörästä. Olen käytännössä syrjäytynyt muutenkin, mutta käyn töissä. Ystäviä ja miestä ei ole koskaan ollut, vain paskaduunit. Palkka on surkea ja se kuluu oikeastaan siihen, että juon ketutukseen mitä työssä käynti ja siellä pakkososialisointi aiheuttaa.
Nyt on rahatilanne niin huono, etten voi edes juoda.
Kun saisi vaan olla. Kukaan ei mua kaipaa kuitenkaan, joten miksen sitten saisi vain olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mitä sä sitten teet?" on aika tavanomainen reaktio.
Yleinen luulo on, että jos ei ole (pakko)työtä rytmittämässä elämää, menee kaikki ihan hunningolle ja päin persettä. No ei mene.
Työelämä on se mikä ainakin minut on pilannut. Kai jos olisin hyvin koulutettu ja saisin tehdä mukavaa duunia hyvällä palkalla, asia olisi toisin.
Liian monta kysymystä, en jaksa vastata.