Lapsen harrastamisesta hyötyä aikuisena?

Hyvä ketju. Kun miettii, lähteekö mukaan harrastusrumbaan, kannattaa punnita plussat ja miinukset, myös tämä asia.

Esim. mielekäs liikuntaharrastus kantaa usein aikuisuuteen asti. Soittoharrastukset kehittävät sorminäppäryyttä ja esiintymistaitoa. Ja lapsena aivot kehittyvät muutenkin hurjaa vauhtia, joten jokainen harrastus kehittää niitä.

Omat lapset harrastivat sirkusta ja aikuisenakin kehonhallinta on käsittämättömän upeaa

Vierailija kirjoitti:

Itse harrastin lapsena ja nuorena ainakin partiota, koripalloa, pianon ja poikkihuilunsoittoa ja paria eri tanssilajia. Näistä ehdottomasti eniten "hyötyä" myöhemmässä elämässä on ollut partiosta. Erilaisissa ryhmissä toimimisen ja hyödyllisten käytännön taitojen lisäksi partiossa olen oppinut johtamis- ja organisointitaitoja. Partioharrastuksen kautta pääsin jo nuoresta asti järjestämään tapahtumia, suunnittelemaan ja järjestämään aktiviteetteja, opin kokouskäytäntöjä ja järjestötoiminta tuli erittäin tutuksi. Partiossa sai myös osallistua monentasoisiin johtamiskoulutuksiin.

Partiossa sain ensimmäiset johtamiskoulutukset ja johtamiskokemusta. Kyllä siitä on ollut hyötyä. Kuvataide- ja käsityöharrastukset ovat tuoneet iloa elämään ja kyllä siitä käsityöosaamisesta on usein myös hyötyä.

Omalla lentopalloharrastuksellani on ainakin ollut aivan valtava vaikutus elämääni. Ja ehdottomasti aion kuskata lastani vaikka joka ilta jonnekin harrastukseen jos mieleisen vaan löytää. En edes jaksa luetella kaikkia hyviä juttuja mitä lentopallosta olen elämääni saanut. Ja eikä se näin nelikymppisenäkään ole vieläkään minnekään kadonnut, nyt vaan mahdollisestaan lapsille harrastus. Olen ikuisesti kiitollinen isälleni joka jaksoi minua kuskata. Ei minusta mitään megahuippua tullut mutta hyvää kansallista tasoa ja se riitti. Enkä kyllä nyt oleta omastakaan lapsesta tulevan minkään lajin huippua, kunhan viihtyy.

Tärkeintä on, että se harrastus on kivaa tekemistä lapselle. Runsas yksin kotona pelaaminen tai tv:n katselu yleensä vain aiheuttaa ongelmia eli kyllä siitä harrastuksesta kannattaa olla sillä tavalla hyötyä, että se tuo sisältöä elämään, eikä vain ole koukuttavaa ajan tappoa. On täysin hullua valmentaa ketään harrastuksen kautta mestariksi. Se vain pilaa kivan harrastuksen, kun äärimmäisen harvasta tulee huippumuusikoita, ammattiurheilijoita tms. Itse kasvoin perheessä, jossa piti olla paras tai ei mitään. Kesti yli 30 vuotta, että opin tekemään mitään pelkästään ilosta. Tai no osasin juoda viinaa, mutta se vasta sisällötöntä oli pitkässä juoksussa. Nyt on vihdoin mielekäs työ, harrastuksia ja aikaa omalle perheelle (aiemmin halveksin näitä, koska en ollut parhaista parhain).

Minulla on todella hyviä muistoja harrastuksen parissa kasvamisesta. Se ei liity mihinkään harrastustaitoihin, vaan ryhmän sosiaalisiin suhteisiin, ystävien kesken tehtyihin reissuihin ja sellaisiin kokemuksiin, joita ei mistään muualta olisi saanut.

Harrastin myös pianon soittoa. Jossain vaiheessa minulla oli pari oppilastakin, mistä oli myös rahallista hyötyä.