Lue keskustelun säännöt.
Uskovat kristityt! Apuja! Elämästä, onnesta, sallimuksesta, uskon kuolemisesta.
03.11.2014 |
Olen koko elämäni etsinyt onnea. Olen ajatellut, että onni tulee, kunhan joku asia on kunnossa tai paremmin.
Lapsena kaipasin rakkautta ja päästä pois kotoa.
Jossain vaiheessa halusin perhettä.
Jossain vaiheessa ajattelin, että Jeesus ja usko auttaa.
Nyt ajattelen, että kunhan raha-asiat saadaan kuntoon ja minulle parempi työpaikka. Kun raha-asiat saadaan kuntoon, niin myös avioliitolla on mahdollisuudet elpyä.
Samalla, kun on osoittautunut, että kestävä onni ei olekaan saapunut, on ajatukseni elämästä ja onnesta muuttunut. Enää en ajattele, että vielä joskus tulen onnelliseksi, kunhan asiat menevät tietyllä lailla. Odotan sitä, mutta en varsinaisesti usko. Tyytyväinen saatan olla, mutta ikuisesti onnellinen: tuskinpa. Samalla elämään on tullut sellainen epävarmuus. Mikään ei ole varmaa. Ei ole varmaa, että lainat saadaan maksettua. Ei ole varmaa, että terveys säilyy. Ehkä minunkin voimani kamppailla loppuvat viimein. Ehkä minusta tulee syrjäytynyt. Kuinka moni syrjäytyneistä alun perin ajatteli, että näin tulee käymään tai että sitä hän haluaa? Kuinka moni syrjäytyneistäkin haluaisi tehdä muuta kuin tekee, olla muuta kuin on?
Jeesukseen ja uskoon latasin suuret odotukset. Jumala muuttaa elämiä, Jumala antaa rauhan, Jumala tekee onnelliseksi. Sitten aloin kulkea seurakunnassa ja mitä kuulin? Elämä on kärsimystä, Jumala sallii lapsilleen vaikeita elämäntilanteita ja –kohtaloita näitä kasvattaakseen. Ei Jumala aina auta tai että me emme näe sitä Jumalan auttamista apuna. Jumala voi sallia kaiken mennä pieleen. Tämä on suuri, suuri pettymys. Että tiedostaa elämän olevan sattumanvaraisen julmaa, ymmärtää, että paha voi kohdata itseä ja läheisiä milloin vain eikä sitä voi välttämättä estää ja että Jumala ei ehkä näissä asioissa autakaan. Kirkossa saarnattiin, että Jumala sallii kärsimyksen ja kärsimys kuuluu elämään. Tämän asian hyväksyminen on niin vaikeaa. Mitä järkeä on uskoa, jos uskosta ei tule apua tähän päivään? Ketä Jumala sitten auttaa? Ihmisillä on myös kokemuksia, että Jumala hoitaa , Jumala auttaa. Olen menettänyt uskoni siihen, että Jumala auttaa meitä. Tilalle on tullut usko siihen, että mikään ei ole varmaa ja että elämänvaikeuksissa ei voi luottaa keneenkään, ei edes Jumalaan. Tai luottaa voi, mutta usko ja luottamus Jumalaan ei oikeasti välttämättä muuta mitään. Miksi sitten uskoa? Mitä Jumala voi antaa? Ikuisen elämän ja syntien anteeksiannon. Kyllä. Mutta miten ne auttavat ihmistä, joka yrittää vain selvitä arkipäivän elämästä ja sen vaatimuksista? Jos sekin luotto siihen, että uskovana jaksan paremmin ja Jumala auttaa, onkin vain turhaa puhetta. Että ei Jumala aina autakaan. Saattaahan olla, että juuri tämä elämänvaikeus, mihin koen tarvitsevani erityisesti apua Jumalalta onkin se, minkä Jumala minulle sallii. Ja silloin olen murheineni ja vaikeuksineni yksin.
Kommentit (22)
Onni ei tule ulkoapäin, eikä suorittamisesta. Jeesuksesta nyt puhumattakaan, olet itse oman onnellisuutesi seppä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sä pystyit säilyttämään uskosi tuona masennusaikana?
Usko Jeesukseen on ainut joka kestää ja kantaa ja jää jäljelle kun kaikki muu viedään. Me uskovatkin koemme ahdistusta/tuskaa/epäoikeudenmukaisuutta jne. Mutta meillä niissä kaikessa on Jeesus mukana. Kaikella on tarkoituksensa ja meille ei anneta yhtään enempää kuin jaksamme. Äärirajoille meitä myös välillä viedään, mutta siinäkään emme ole yksin. Jeesus ei luvannut seuraajillee helppoa elämää. Mutta Hän lupasi rauhan sydämeen ja että Hän on meidän kanssamme maailman loppuun asti. Jeesus varjelee ja mitään ei tapahdu Hänen tietämättään. Häneen voit luottaa! Muista rukouksin. Ahdistusta/epäoikeudenmukaisuutta olen itsekin paljon kokenut. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Minulla se on mm. koulua minulle annettua tehtävää varten. Ymmärrän mitä ihmiset käyvät läpi, kun olen ahjoa itsekin kokenut. Ja voin tuoda toivon sanoman ja kertoa, että Jeesus on vastaus kaikkeen ja Hän antaa voiman :) Mutta ennenkaikkea Jeesus on tie taivaaseen!
Mitä järkee uskoo, kun Jumala kuitenkin sallii pahan elämääsi? Tavallaan usko ei auta.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 10:09"]
Mitä järkee uskoo, kun Jumala kuitenkin sallii pahan elämääsi? Tavallaan usko ei auta.
[/quote]
"Koettelee, vaan ei hylkää Herra." Uskohan tarkoittaa nimenomaan luottamista siihen, että kaikki lopulta menee kuten kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 10:06"]
Miten sä pystyit säilyttämään uskosi tuona masennusaikana?
[/quote]
En säilyttänytkään. Ensin itkin ja ruikutin Jumalalle, rukoilin polvillani ottamaan masennuksen pois. Mutta kun ei mitään vastausta tullut, ei mitään lohdutusta, en enää jaksanut uskoa että Jumala välittää. Ehkä mitään Jumalaa ei ole olemassakaan, minä ajattelin. Luovuin toivosta ja rukoilemisesta ja päädyini vaan kestämään ilman ulkopuolista lohtua hetki kerrallaan. Ja masennus meni omia teitään, pohjan kautta lopulta tervehtymiseen.
Usko palasi sitten mielenterveyden myötä, ja syvempänä ja vahvempana kuin koskaan. Joskus ajattelen että minun tilanteeni masentuneena, mitä tulee uskoon, oli vähän kuin siinä usein kerrotussa jutussa jossa kuvataan uskovan elämää jälkinä rannalla. Yleensä näkyy kahdet jäljet, ja siinä uskova kokee kulkevansa Jeesuksen kanssa ja turvassa. Jossain kohtaa kuitenkin näkyy vain yhdet jäljet, ja silloin uskova ehkä kokee olevansa hylätty ja yksin, kulkeneensa aivan yksin. Toisesta näkökulmasta ne yhdet jäljet on siinä koska Jeesus on kantanut hänet sylissään siinä kohtaa. Niin minäkin ajattelen, että suuremmasta näkökulmastaan Jumala näki että minä tarvitsen aika syvää henkistä uudelleenmuokkausta, eikä uutta voi syntyä jos vanhaa ei rikota. Minä taas en ahdistuksessani ymmärtänyt tätä näkökulmaa ja koin että minua kidutetaan ja piinataan, ja ettei siitä voi seurata mitään hyvää.
8: kiitos! Jotain tällaista tarkoitan. Ja kun on tarpeeksi väsy, ei jaksa mennä kirkkoonkaan. Kaikki tuntuu turhalta, kun Jumalakaan ei auta.
Jos nyt ajattelet taaksepäin, että olisit kuollut silloin masennusaikanasi, niin mihin olisit päätynyt: taivaaseen vai helvettiin? Tääkin on jotenkin outoa. Jos voimat on vähissä, niin ei ole oikein voimia uskonelämänkään hoitamiseen, tulee epäilyä, toivottomuutta jne. Uskossa pysyminen onkin vaatimusta ja sitä, että jaksat hoitaa uskonelämääsi. Onko sekään nyt oikein? Että jos oot väsy ja voimaton, niin usko kuihtuu hoitamattomuuteen. Että tavallaan pitää olla hyväosainen ja voimissaan pysyäkseen uskossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Surkeinta on, että kun tulin nuorena uskoon, en tupakoinut enkä juonut alkoholia. Sitten lähdin opiskelemaan kirkolliseen sisäoppilaitokseen, jossa oli sellaista kaveriporukkaa, joka opetti minut juomaan ja tupakoimaan. En ole sen jälkeen päässyt näistä tavoista eroon.
Elämä on kaikin puolin muutenkin kurjaa ja masentavaa, ja Jumala ei auta, vaikka kuinka rukoilisi. Vanhan sanonnan mukaan Jumala auttaa niitä, jotka auttavat itse itseään, mutta silloinhan ei Jumalan apua edes tarvita, jos pystyy itseään auttamaan. Minulle on sanottu, etten yritä itse tarpeeksi, mutta on myös sanottu, että yritän liikaa enkä luota Jumalaan.
Vapaissa suunnissa puhutaan kokosydämisestä antautumisesta Jumalan käyttöön, luterilaisella puolella taas passiivisesta lepäämisestä armossa, mutta kumpikaan ei tuo tulosta. Jumala vaikenee, Hän ei vastaa.
Kyllähän se useimmilla uskovillakin on joskus usko koetuksella ja niin pitääkin olla. Muutaman erämaapäivän jälkeen paratiisiin on ihana palata takaisin! Jos jatkuvasti menisi vain hyvin eikä olisi vastoinkäymisiä niin minkä arvoista sellanen elämä olisi? Paratiisimaisen elämän ei pidäkään olla tässä ja nyt vaan vasta sen jälkeen kun siirrymme ajasta ikuisuuteen. Eihän tässä elämässä olisi mitään järkeä jos ei olisi toivoa paremmasta. Jeesus ei luvannut helppoa elämää seuraajilleen, päinvastoin. Joudumme jokainen kantamaan oman ristimme mutta syntitaakkamme voimme jättää Jeesuksen ristin juurelle sekä luottaa siihen, että Hänen sovitustyönsä oli ainutkertainen ja kaiken kattava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 10:17"]
Elämä on kaikin puolin muutenkin kurjaa ja masentavaa, ja Jumala ei auta, vaikka kuinka rukoilisi. Vanhan sanonnan mukaan Jumala auttaa niitä, jotka auttavat itse itseään, mutta silloinhan ei Jumalan apua edes tarvita, jos pystyy itseään auttamaan. Minulle on sanottu, etten yritä itse tarpeeksi, mutta on myös sanottu, että yritän liikaa enkä luota Jumalaan.
[/quote]
Jumala on nimenomaan sisäinen voima, ei ulkoinen. Sisältäsi sinä sen löydät ja parhaiten silloin, kun et edes etsi, vaan keskität tahtosi ja tarmosi johonkin konkreettiseen.
Ja kun tulee fiilis, että Jumala ei auta, niin ollaan jo aika lähellä ajatusta, että onko koko Jumalaa edes olemassa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 10:18"]
Kyllähän se useimmilla uskovillakin on joskus usko koetuksella ja niin pitääkin olla. Muutaman erämaapäivän jälkeen paratiisiin on ihana palata takaisin! Jos jatkuvasti menisi vain hyvin eikä olisi vastoinkäymisiä niin minkä arvoista sellanen elämä olisi? Paratiisimaisen elämän ei pidäkään olla tässä ja nyt vaan vasta sen jälkeen kun siirrymme ajasta ikuisuuteen. Eihän tässä elämässä olisi mitään järkeä jos ei olisi toivoa paremmasta. Jeesus ei luvannut helppoa elämää seuraajilleen, päinvastoin. Joudummejokainen kantamaan oman ristimme mutta syntitaakkamme voimme jättää Jeesuksen ristin juurelle sekä luottaa siihen, että Hänen sovitustyönsä oli ainutkertainen ja kaiken kattava.
Muutaman erämaapäivän?? ei päivän, vaan kuukausien ja vuosien ajan elämä on ollut raskasta.
Syntitaakan jättäminen ei kauheasti lohduta, kun kamppailu käydään tässä arkisessa elämässä.
Ja toivo paremmasta: sitä ei tunnu olevan. Ajatus iankaikkisen elämän ilosta ei lohduta näissä fiiliksissä. /quote]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 10:16"]
8: kiitos! Jotain tällaista tarkoitan. Ja kun on tarpeeksi väsy, ei jaksa mennä kirkkoonkaan. Kaikki tuntuu turhalta, kun Jumalakaan ei auta.
Jos nyt ajattelet taaksepäin, että olisit kuollut silloin masennusaikanasi, niin mihin olisit päätynyt: taivaaseen vai helvettiin? Tääkin on jotenkin outoa. Jos voimat on vähissä, niin ei ole oikein voimia uskonelämänkään hoitamiseen, tulee epäilyä, toivottomuutta jne. Uskossa pysyminen onkin vaatimusta ja sitä, että jaksat hoitaa uskonelämääsi. Onko sekään nyt oikein? Että jos oot väsy ja voimaton, niin usko kuihtuu hoitamattomuuteen. Että tavallaan pitää olla hyväosainen ja voimissaan pysyäkseen uskossa.
[/quote]
Kyllä minä uskon että jos olisin kuollut masentuneena uskoni menettäneenä, Jumala olisi minut luokseen taivaaseen ottanut. Jumala itse salli sen masennuskoetuksen mennä niin kovaksi etten pystynyt enää uskomaan hyvään Jumalaan, enkä usko että Jumala rankaisisi helvettituomiolla siitä minkä on itse lapselleen sallinut. Sanoihan jopa Jeesus ristillä "Jumalani, jumalani, miksi minut hylkäsit", ja jos Jeesus itse on voinut kokea tilapäisesti Jumalan hylänneen, niin paljon enemmän tavallinen uskovainen voi.
En muutenkaan usko että usko olisi niin mekanistinen asia kuin ajatellaan, että siinä olisi kyse vain siitä mitä tietoisessa mielessään milloinkin ajattelee. Tietoinen mieli, jossa on ajatuksina sellaisia käsityksiä kuin "uskon / en usko hyvään Jumalaan" on kuitenkin vain ihmisen pintataso. Sen tason usko voi herkästikin järkkyä koetuksissa, mutta tietoisen tason alla uskon olevan sisäisen ihmisen joka on uudelleensyntynyt ja elää yhteydessä Jumalaan silloinkin kun tietoinen mieli ei sitä yhteyttä koe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei omaa onnellisuuttaan voi ulkoistaa. Onnellisuus lähtee siitä miten asioihin suhtautuu, mitä hyväksyy ja mitä asioille tekee. Yleensäkään materiahan ja varallisuus on se joka auttaa olemaan onnellinen (jos ei tarvitse murehtia esim. velkoja), mutta ei se ketään itsessään onnelliseksi tee. Tietämäni "uskovaiset" eivät myöskään vaikuta olevan mitenkään erityisen onnelisi vaan pikemminkin kärsiviä tai sitten vakuuttelevat olevansa ihan superonnellisia uskossaan vaikka ovat ihan "pyhässä pölyssä"
Onnellisuus siis lähtee ihan siitä miten päätät asioihin suhtautua ja arkipäivänen onnellisuus on paljon parempi kuin hetkellisen onnellisuuden tavoittelu.
1. Muuta ne asiat mihin voit vaikuttaa
2. Hyväksy ne mihin et voi vaikuttaa
Pyri näkemään asioissa hyvät puolet ja kiinnitä huomiota niihin. Aluksi tuo voi vaati ihan aktiivista ajattelun muutosta ja tuntua vaikealta mutta varmasti vaikuttaa pidemmän päälle. Itse olen havainnut että jotkut ihmiset vain "elävät" kriiseistä ja nauttivat kun saavat selittää ja pohtia kaiken kurjuutta.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 10:18"]
Kyllähän se useimmilla uskovillakin on joskus usko koetuksella ja niin pitääkin olla. Muutaman erämaapäivän jälkeen paratiisiin on ihana palata takaisin! Jos jatkuvasti menisi vain hyvin eikä olisi vastoinkäymisiä niin minkä arvoista sellanen elämä olisi? Paratiisimaisen elämän ei pidäkään olla tässä ja nyt vaan vasta sen jälkeen kun siirrymme ajasta ikuisuuteen. Eihän tässä elämässä olisi mitään järkeä jos ei olisi toivoa paremmasta. Jeesus ei luvannut helppoa elämää seuraajilleen, päinvastoin. Joudumme jokainen kantamaan oman ristimme mutta syntitaakkamme voimme jättää Jeesuksen ristin juurelle sekä luottaa siihen, että Hänen sovitustyönsä oli ainutkertainen ja kaiken kattava.
[/quote]
Niitä muutamia erämaapäiviä on nyt takana yli 10 000 eli 30 vuotta.
T: 10
8: sun sanasi helpottavat. Ymmärrät selvästi, mistä puhun ja mitä tarkoitan. Ja saan tyhjyyteeni uusia näkökantoja. Esim tuo "Jumalani, jumalani, miksi minut hylkäsit?"
Oon aatellut, että ehkä yritän lukea Raamattua niin, että mitä Jeesus lupasi. Muistan minä sieltä, että Jeesus sanoo "Tulkaa minun tyköni, te työtätekevät ja raskautetut, minä annan teille levon." Että keskittyisin näihin Jeesuksen sanomiin ja lupauksiin nyt enemmän kuin siihen kirkolliseen julistukseen, että uskoon kuuluu kärsimys. Että vaikka se kuuluisikin, niin on siellä Raamatussa noita muitakin lupauksia ja ehkä nyt ei ole oikea aika keskittyä kärsimykseen enää yhtään enempää kuin mitä oma elämäni sitä tarjoaa.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 10:29"]
8: sun sanasi helpottavat. Ymmärrät selvästi, mistä puhun ja mitä tarkoitan. Ja saan tyhjyyteeni uusia näkökantoja. Esim tuo "Jumalani, jumalani, miksi minut hylkäsit?"
Oon aatellut, että ehkä yritän lukea Raamattua niin, että mitä Jeesus lupasi. Muistan minä sieltä, että Jeesus sanoo "Tulkaa minun tyköni, te työtätekevät ja raskautetut, minä annan teille levon." Että keskittyisin näihin Jeesuksen sanomiin ja lupauksiin nyt enemmän kuin siihen kirkolliseen julistukseen, että uskoon kuuluu kärsimys. Että vaikka se kuuluisikin, niin on siellä Raamatussa noita muitakin lupauksia ja ehkä nyt ei ole oikea aika keskittyä kärsimykseen enää yhtään enempää kuin mitä oma elämäni sitä tarjoaa.
[/quote]
Kyllä kannattaa ruokkia itseään lupauksilla hyvästä ja sanoilla toivosta ehdottomasti! Itselleni yksi mihin olen masennuksen jälkeen vahvasti uskonut on "Kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat". Kaikki, ihan kaikki, sekin mikä sattuu ja ahdistaa.
Yksi hyvä juttu on myös pyrkiä lepäämään nykyhetkessä ilman että ajattelee koko ajan asioitaan. Raamattu kehottaa hetkessä elämiseen, menneisyyttä ei pidä vatvoa ("joka tarttuu auran varteen ja katsoo taakseen, ei ole sovelias Jumalan valtakuntaan") eikä tulevaakaan pidä murehtia ("katsokaa taivaan lintuja, eivät ne kylvä eivätkä leikkaa..."). Sitä voi vain olla ilman ajatuksia tässä hetkessä, kestää vain sen mitä on juuri nyt kipua, eikä sen lisäksi lisätä taakkaansa menneisyyden tai tulevaisuuden kärsimysten ajattelulla. Joskus kun on oikein raskasta, ei ole mitään muuta tapaa kestää edes hengissä kuin pysyä täysin hetkessä, koska yhtään enempää kuin sen hetken kuorman ei jaksa.
Mä olen uskonut Jumalaan lapsesta asti ja rukoillut kun on ollut paha olla.
Aikuisiällä todella vaikeassa elämäntilanteessa koin uskovien ystävien luona ensimmäisen kerran Pyhän Hengen kosketuksen ja silloin sain sen varmuuden, että Jumala tosiaan on todellinen ja voi antaa näin ihanan onnen ja rauhan mitä sillä hetkellä tunsin.
Silti senkin jälkeen ajauduin kauemmas Jumalasta ja löysin itseni huumepiireistä. Mieheni oli riippuvainen opiaateista ja sen kanssa eläessä näin niin paljon pahaa, että en olisi ikinä sellaiseen uskonut joutuvani.
Neljä vuotta meni tuosta Pyhän Hengen kosketuksesta, kun sain taas sen kokea. Olin jo kauan pyytänyt Jumalalta vahvistusta omaan uskoon ja, että Hän antaisi mulle sen varmuuden. Etten koko ajan epäilisi voiko Jumala tosiaan muuttaa kaiken. Kyllä Hän voi. Jumala antoi mulle sen varmuuden ja mä tiedän, että kaikki mennyt on ollut Jumalan suunnitelmaa. Hän kasvattaa joitakin meistä ihan sen takia, että me voisimme sitten olla avuksi niille, jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa. Ja sen takia, että me ihmisinä muuttuisimme ja tajuaisimme ne omat syntimme ja sielun haavat, jotka sitten paranevatkin.
Osaan jopa olla kiitollinen vaikeasta elämästä. Se on tehnyt musta vahvan, mutta hyväsydämisen ihmisen. Ja se on täysin vain Jumalan työtä. Ihan varmasti kaikki kärsimys vaihtuu iloksi, kun vaan jaksamme siihen uskoa. Se voi viedä oman aikansa, mutta kyllä se tapahtuu!
Uskovan elämä on kuin saviastian valmistaminen. Ihminen on savea/maantomua ja Jumala on savenvalaja, joka muovaa ihmisestä astiaa jaloa käyttöä varten. Kannattaa tustustua saviastian valmistamisen moninaisiin vaiheisiin, hyvin mielenkiintoista ja kuvaavaa.
Minulla on ainakin vahva luottamus siihen, että kaikki vaikeudet mitä minulle sallitaan on lopulta hyväksi, kasvatukseksi tai karaisemiseksi. Siksi pystyn hyvin nöyrästi ja huolehtimatta suostumaan siihen vaikeaan mitä on elämässäni, elämään hetki kerrallaan sen läpi vaan.
Usein kamalimmista kokemuksista on itselleni tullut suurimmat siunaukset. Elämäni raskain kokemus on ollut vaikean masennuksen jakso lähes 10 vuotta sitten. Mutta sen jälkeen ikään kuin henkisesti uudestisynnyin ja olen ollut paljon tyynempi ja tasapainoisempi ihminen kuin ennen masennusta. Lopulta siis se kamala kokemus josta syytin Jumalaa ja rukoilin että ottaisi sen pois, oli elämäni suurin siunaus. Kiitos Jumalalle, ettie ottanut pois ennen aikojaan, ennen kuin olin henkisesti riittävän hajalla että voi rakentaa perustuksista asti uusiksi :)