Miksi Utsjoen lukiossa murhannutta ihmissaastaa suojeltiin?
"Lapin poliisi ei voinut varoittaa 16-vuotiaan surmasta epäillystä puukottajasta.
Ilta-Sanomien saamien tietojen mukaan Lapin poliisi selvitti mahdollisuutta varoittaa Utsjoen koulua ja sosiaalitoimea epäillyn puukottajan rikostaustasta.
31-vuotiaalla miehellä, jonka epäillään surmanneen 16-vuotias lukiolainen, on rankka rikostausta; hän on saanut tuomioita useista kymmenistä rikoksista ja rikosrekisteri ulottuu teini-ikään saakka."
Nämä ovat niitä tapauksia, joissa vilpittömästi kannatan kuolemantuomiota. Tuo kyseinen mielenvikainen otus ei tule koskaan olemaan yhteiskuntakelpoinen ihminen.
Kommentit (18)
Poliisi joutuu lukemaan lakia kuin jumalansanaa. Fiksu konstaapeli olisi voinut illalla soittaa yksityishenkilönä koulun rehtorille ja antaa epävirallisen vihjeen, että tuota yksilöä kannattaa pitää silmällä. Tosin siitähän olisi voinut koitua potkut jos sana pääsisi leviämään kaikken rakastaman sisäministerimme korviin.
Jos se ollut masentunut. Sitä pitää ymmärtää. Eikä delannut kuin yksi.
Rikollisten suojelu on viety huippuunsa Suomessa, siitä se johtuu. Heitä täytyy ymmärtää.
Julkisuuteen ei koskaan myönnetä sitä tosiasiaa, että mies lähetettiin tarkoituksella sopeutumaan yhteiskuntaan ja sitä varten valittiin yksi syrjäisin kunta koko Suomessa. Sielläkään hän ei osannut kuin räyhätä, riehua, rikkoa ympäristöä ja lopulta tappaa viattoman lukiopojan. Toivon, että vankilassa joku ottaisi oikeuden ns. omiin käsiinsä.
Kuolemantuomion kannattajat syyllistyvät maailmassa useampiin murhiin kuin moni sotilas.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 09:57"]
Julkisuuteen ei koskaan myönnetä sitä tosiasiaa, että mies lähetettiin tarkoituksella sopeutumaan yhteiskuntaan ja sitä varten valittiin yksi syrjäisin kunta koko Suomessa.
[/quote]
Oletko varma tästä?
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 09:57"]
Julkisuuteen ei koskaan myönnetä sitä tosiasiaa, että mies lähetettiin tarkoituksella sopeutumaan yhteiskuntaan ja sitä varten valittiin yksi syrjäisin kunta koko Suomessa. Sielläkään hän ei osannut kuin räyhätä, riehua, rikkoa ympäristöä ja lopulta tappaa viattoman lukiopojan. Toivon, että vankilassa joku ottaisi oikeuden ns. omiin käsiinsä.
[/quote]
Tuosta asiasta myönnetty, että kyseessä on pelkkää paskaa. Tuollaista "lähettämistä sopeutumaan" ei voi Suomessa tehdä.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 11:32"]
Kuolemantuomion kannattajat syyllistyvät maailmassa useampiin murhiin kuin moni sotilas.
[/quote]
Niin?
En tiedä minkälainen rikoshistoria henkilöllä on, mutta mitä se tieto olisi auttanut? Todennäköisesti kaikki oli jo huomannut ettei henkilö ollut ns. valtavirtaa. Jos hänen rötöstely (oletan että oli varkauksia yms. ei tappoja tai murhia) olisi ollut kaikkien tiedossa tuskin kukaan olisi siltikään olettanut hänen tappavan jonkun. Eri asia jos joku diagnoosi olisi tiedossa niin silloin voisi odottaa jotain yllättävää.
En tiedä kuinka tuollaisia tapahtumia voisi estää, mutta tuskin riskosrekisterin esittämisellä. Paremminkin niin, että jos on rikosrekisteri niin ei ainakaan asuntolaan pääse asuman.
Kyllähän näitä entisiä raiskaajia murhaajia ja kaikenlaisia rikollisia kävelee vapaana joka puolella, ei sielä vankilassa koko elämää voi pitää ketään.
Suomessa hyysätään rikollisia ja itsensä puolustaminen on kriminalisoitu.
Tässä uusin uhri ennen seuraavaa.
Kiitti vitusti oikeusoppineet, olette suoraan vastuussa tästäkin. Toivottavasti näette painajaisia koko lopun surkean elämänne ajan.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 09:48"]
Jos se ollut masentunut. Sitä pitää ymmärtää. Eikä delannut kuin yksi.
[/quote]
Aivan ja kuten se bussin alle lapsensa tappaneen äidin kohdalla yhteiskunta ei auttanut tarpeeksi ja oli pahan olon purkaukseksi puukotettava 16 vuotias poika.
Mutta kuten Rautaveden tapauksessa Manniset ja muut ovat todenneet, niin ei lapsen elämällä ole oikeastaan niin väliä, kun on paha olo ja yhteiskunta ei tue.
Mielestäsi siis poliisin pitäisi aina varoittaa kaikista rikoksensa kärsineistä joka paikkaan?
[quote author="Vierailija" time="03.11.2014 klo 12:15"]
Mielestäsi siis poliisin pitäisi aina varoittaa kaikista rikoksensa kärsineistä joka paikkaan?
[/quote]
Vaaralliset ihmiset pitäisi luokitella ja tuon tiedon pitäisi olla saatavilla, kyllä.
Suomeen on saatava julkinen natsirekisteri! Jopa kansanedustajilla on kytköksiä äärirasistisiin rikollisjärjestöihin. Netissä on myös henkilöitä, jotka pyrkivät aiheuttamaan vakavaa pelkoa väestön keskuudessa. Tuo terroristilauma on saatava kuriin!
On tämä yhteiskunta paha, kun pakottaa toisen murhaamaan ja järjestää siihen vielä tilaisuuden.
Tämän kuolleen pojan vanhemmat saavat kantaa ikuista surua ja varmaan katkeruuttakin tästä salassapitovelvollisuudesta.