Onko muissa perheissä tällaista, että teiniä (lukiolainen) ei näe juuri koskaan?

Perussettiä

Missä välissä tekee läksyt ja lukee kokeisiin?

Vierailija kirjoitti:

Missä välissä tekee läksyt ja lukee kokeisiin?

Läksyt tekee koulun jälkeen jossain tai osan varmaan myöhään illalla. Koeviikolla on kyllä vähän enemmän kotona. Kyselen kyllä välillä että onko hoitanut koulun, ja ilmeisesti jotenkin hoitaa kun kerran koulu sujuu ihan ok.

Aika normaalia varmaan. Kun ajat on taas normalisoituneet.

Jaa. Kuulostaa vieraalta. Mun lukiolainen ei kyläile missään. Kavereihin pitää yhteyttä somessa.

Sunnuntaisin perhe aterioi yhdessä. Ei poikkeuksia. Silloin vaihdetaan kuulumiset.

Muutoin teinit lenhottaa omissa menoissaan ja aikataulussaan, kunhan opiskelut hoituu asiallisesti.

Ei tästä nyt mitään haittaa muuten ole, paitsi että olihan tuota kiva nähdä enemmän. Joskus saattaa olla, että menee useampi päivä ettei nähdä ollenkaan tai ihan vilaukselta, jos teini menee myöhemmin kouluun kuin itse töihin.

Vierailija kirjoitti:

Ei tästä nyt mitään haittaa muuten ole, paitsi että olihan tuota kiva nähdä enemmän. Joskus saattaa olla, että menee useampi päivä ettei nähdä ollenkaan tai ihan vilaukselta, jos teini menee myöhemmin kouluun kuin itse töihin.

Tämä siis ap.

Ei ole meillä tuollaista. Tekee kotona rauhassa läksyt ja kouluhommat. Kavereita näkee, mutta sitten myöhemmin. Vkl:n nukkuu pidempään ja kavereiden kanssa käy ulkona, mutta on myös perheen kanssa.

Vkl:na syödään perheen kanssa yhdessä ja usein myös arkisinkin.

Minusta on outoa, jos ei lukiolainen viihdy yhtään kotona.

Normaalilta kuulostaa, olisin enemmän huolissaan jos tilanne olisi toisin päin. Hyvä ruoka toimii meillä hyvänä houkuttimena jos haluaa nuoren kanssa rauhassa välillä sanasen vaihtaa ja aikaa viettää enemmän yhdessä. Mukaan kutsutaan toki mahdollinen tyttö/poikaystävä jos sellainen on kuvioissa mukana sillä hetkellä.

Aika myöhään tulee kotiin. Jos olette itse jo nukkumassa tuohon aikaan, niin mielestäni voit antaa kotiintuloajat, sillä tuskin teistä on kiva herätä teinin rymyämiseen.

Minä en viihtynyt kotona muuta kuin nukkumassa kun siellä oli tosi tylsää ja nalkuttava valittava äitini jolla ei ollut miestä. Äitini oli läheisriippuvainen ja luonnevikainen ja tunsin että olin tehty hänelle hänelle joksikin miehen korvikkeeksi. Kun muutin pois niin hän itki alussa koko ajan ja kaipasi minua niin että tupsahti työpaikallenikin kun vaan tuli niin kova ikävä eikä oltu nähty vähään aikaan. Hänellä ei ollut ystäviä ollenkaan ja vaikka olisikin saanut niitä niin ei kiinnostanut. 

Vierailija kirjoitti:

Olisit kiitollinen... Meidän tarina, tutustuin ystävääni, kun hänen pieni poikansa oli viiden. Meistä tuli nopeasti hyvät ystävät ja olin vuosia mukana pojan elämässä. Poika rakasti lennättää kirjavaa leijaansa ja juoksi kesäisin perhoshaavin kanssa niityllä. Kaikki oli niin hyvin... Koulussa pojalla sujui hienosti, hän rakasti tarinoita Etelämantereesta ja kaukaisten saarten eläimistä. Muistan kuin eilisen päivän sen alkusyksyisen päivän kauan sitten, kun ystäväni uskoutui minulle suuren salaisuuden: Poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa lähteä vaellukselle ja isona reilaamaan. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Pojasta saisi joku mukava tyttö vielä ihanan poikaystävän! Vuosia kului ja pojan lukio alkoi, yläasteella hän oli vielä saanut seurata sivusta kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Lukion alku ei tuonut iloa elämään, pojasta tuli hiljainen ja varautunut. Hän opiskeli edelleen historiaa loistavin arvosanoin, mutta entinen, iloisempi poika oli kadonnut. Olimme huolissamme... Laitoimme toiveen armeija vuoden ja opiskelemaan lähdön auttavan, kenties poika tarvitsisi vain maiseman vaihdosta. Poika pääsikin opiskelemaan poliittista historiaa, mutta palattuaan kesäksi kotiin ensimmäisen opiskelu vuoden jälkeen, seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...

Olet hullu. Oikwasti.

Vierailija kirjoitti:

Aika myöhään tulee kotiin. Jos olette itse jo nukkumassa tuohon aikaan, niin mielestäni voit antaa kotiintuloajat, sillä tuskin teistä on kiva herätä teinin rymyämiseen.

Niin mikä on myöhää, minä esimerkiksi menen nukkumaan klo 10 oli arki tai viikonloppu.

ei ap

Itse olin lukioaikana tuollainen. Kirjoitin eximian paperit ja pääsin Aaltoon eli koulussa pärjäämiseen ei tarvita kotona nyhjöttämistä.

Onko toivoa, että tämä vielä tästä muuttuu, eli teini "palaa" vielä kotiin vai onko tämä lopullista menoa kohti kotoa pois muuttoa?

En toisaalta viitsisi nyt hirveästi pakottaakaan olemaan kotona, vaikka se oma toiveeni olisikin, kun kerran jostain syystä viihtyy paremmin muualla. Ei se varmaan helpota, jos pakotettuna joutuu kotona olemaan. Mutta onkohan tämä vaan joku vaihe? Täyttää muutaman kk päästä 18. Ap.

Minä tein ilta siivous töitä pikku kaupoissa kun aukioloaika loppui. Kaksi tuntia yhdeksän jälkeen. Kun opiskelijana sai tietyn summan tienata verottomana niin ne kannattivat. Ei tarvinnut käydä kuntosaleilla ja maksaa siitä. Ei ollut kännyköitä eikä tietokoneita siihen aikaan. Kotona ei tarvinnut käydä muuta kuin nukkumassa. Jouduin maksamaan kotiin ruokarahaa jo alaikäisenä kun pääsin tienaamaan. Muut saivat säästää opintoihin tai ajokorttiin. Kun sain omilla rahoillani mennä ostamaan sellaisia muoti vaatteita jotka eivät olleet kamalan näköisiä 50- luvulta niin olin ihan onnessani. Puolet perittiin kotiin ruokarahaksi. ja sitten meillä ei ollut ruokaa yhtään sen enempää vaikka maksoin siitä. Jouduin siltikin hakemaan ruokaa lähikaupasta kun kaapit olivat tyhjinä. Äitini osteli kalliita muoti lumppuja ja kenkiä koko ajan. 

Tuntuu että aika heikko kuntoista sakkia tämä nykyajan kännykkä ja ruudulla aikaansa viettävä sakki ja kukaan ei niitä töihin ota jos ne nyt yleensäkkään haluaa töitä tehdä. Eläkkeiden  ja sosiaaliturvan maksajia ei tulevaisuudessa enää ole riittävästi maksamaan loisten elinturvaa. Vanhemmat elättävät näitä työttömiä kakaroitaan sitten loppuun asti. 

Lapseni syntymän jälkeen olen ollut töissä ja hän ollut hoidettavana, koulussa, kavereilla ja töissä. Olen kuitenkin hänen päähuoltajansa ja asumme edelleen samassa talossa. Näin lapseni viimeksi yli 20 vuotta sitten. Sinä päivänä hän syntyi.