Miksi jotkut lapset ovat täysin empatiakyvyttömiä?

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 14:30"][quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 14:23"]

Naapurustossa tällainen tapaus johtui pitkälti siitä, ettei ko. lapselle ollut opetettu empatiaa ollenkaan. Hänelle ei kerrottu, että kun lyö, niin toiseen sattuu. Ei kerrottu, että lyöminen on täysin kielletty. Ei varoitettu etukäteen, mitä lyömisestä seuraa hänelle ja toiselle. Eikä etenkään muutaman varoituksen antamisen jälkeen sitten toteutettu rangaistusta. Kun rangaistuksen oli ensin sanottu olevan iso, sitten tingitty sitä ja lopulta sekään ei toteutunut, niin mitä muuta rajoja etsivä lapsi tekee kuin lyö lisää.

[/quote]

Meillä ainakin kiellettiin ja yritettiin myös sanallisesti selittää miksi ei saa lyödä tai heittää hiekkaa silmiin tai ampua kissaa jousipyssyllä tai hirttää pesästä löytyneitä räkätinpoikasia. Ja jos sellaisista teoista jäi kiinni, tuli myös rangaistus. Mutta en minä siitä mitään muuta oppinut kuin sen, että niitä tekoja ei kannata tehdä vanhempien nähden siis jatkossa, mutta muuten voi. 

Olen usein miettinyt miksi olin sellainen kuin olin niin pitkään. Yksi syy on mielestäni se, että olin ihan mahdottoman vilkas koheltaja. En koskaan pysähtynyt oikeasti katsomaan ketään tai mitään, ja vaikka fyysisesti olisin pysähtynyt, ajatuksissa ja tunteissa laukkasi aina. Ja koska en pysähtynyt katsomaan ketäänt ai mitään, en oikeasti tiedostanut niiden tunteita tai ajatellut asioita niiden kannalta. Aloin rauhoittua vasta kouluiässä, ja sitten kun rauhotuin ja loppui se levoton hösläys, opin jopa esimerkiksi eläimistä nauttimaan, kun ennen jotenkin en tajunnut syvästi edes niiden elävyyttä, ne oli vaan jotain objekteja joista lähtee hassuja efektejä jos niille tekee jotain, esim. jos kissa puristaa korvasta niin se rääkäisee.

t. 3
[/quote]

Mua rupesi jotenkin inhottamaan. Millainen ihminen olet aikuisena, millaisia ovat ihmissuhteesi? Kykenetkö nykyään empatiaan? Ahdisti tuo kuvauksesi eläinten rääkkäämisestä - miksi ihmeessä teit nniin? Etkö ymmärtänyt, että kyseessä on elävä olento, johon koskee? Vai saitko siitä nautintoa? Itse olen jo viisivuotiaana ollut sellainen, että noukin lehdellä kastemadotkin pyöräteiltä pientareelle turvaan, siksi minun on todella vaikea ymmärtää

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 15:04"]

 Mua rupesi jotenkin inhottamaan. Millainen ihminen olet aikuisena, millaisia ovat ihmissuhteesi? Kykenetkö nykyään empatiaan? Ahdisti tuo kuvauksesi eläinten rääkkäämisestä - miksi ihmeessä teit nniin? Etkö ymmärtänyt, että kyseessä on elävä olento, johon koskee? Vai saitko siitä nautintoa? Itse olen jo viisivuotiaana ollut sellainen, että noukin lehdellä kastemadotkin pyöräteiltä pientareelle turvaan, siksi minun on todella vaikea ymmärtää

[/quote]

Minuakin inhottaa nykyisin muistella niitä lapsuuden tekojani, joten en ihmettele että muitakin. Tosiaan jotenkin en tunnepohjaisesti ymmärtänyt että kyseessä on elävä olento johon koskee. Olin jotenkin varmaan ADHD-tyyppinen, sellainen joka aina avan päättömästi kohelsi ja ajatukset pyörivät villisti ja levottomasti koko ajan. Siksi en huomannut toisia juuri ollenkaan paitsi hyvin pintapuolisesti. Esim. jos olin pitkästynyt niin huomasin vaan että haluan jotain ärsykkeitä, ja jos näin silloin vaikka pikkuveljeni, saatoi tehdä sille jotain millä sain siitä ulos reaktioita. En oikeasti osannut ajatella asiaa sen kannalta miltä hänestä tuntuu, pääasia vaan että sain omaan levottomuuteeni ja pitkästymiseeni jotain apua.

Nyt aikuisena olen aika tavallinen ihminen. Perheenäiti, 2 lapsen äiti. Eläinrakas, meillä on 2 koiraa jotka on hemmoteltuja ja nukkuvat sängyssä. Erityisesti eläinten ja lasten kärsimys koskettaa minua niin syvästi, että joskus tuntuu etten edes kestä uutisia jotka kertoo näille tehdystä väkivallasta tai välinpitämättömyydestä. Minulla ei ole onneksi myöskään minkäänlaista mielihalua tuottaa tuskaa, ei henkistä eikä fyysistä, kellekään. Toivoisin voivani tehdä hyvää vaan, enemmänkin kuin oikeasti pystyn. Minua myös nykyisin joskus piinaa mielikuvat asioista joita olen tehnyt silloin kun en vielä osannut tuntea empatiaa, silti vaikka yritän vakuutella itselleni että en voinut kehittymättömyydelleni mitään.  

Suosittelisin selkäsaunaa.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 15:15"][quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 15:04"]

 Mua rupesi jotenkin inhottamaan. Millainen ihminen olet aikuisena, millaisia ovat ihmissuhteesi? Kykenetkö nykyään empatiaan? Ahdisti tuo kuvauksesi eläinten rääkkäämisestä - miksi ihmeessä teit nniin? Etkö ymmärtänyt, että kyseessä on elävä olento, johon koskee? Vai saitko siitä nautintoa? Itse olen jo viisivuotiaana ollut sellainen, että noukin lehdellä kastemadotkin pyöräteiltä pientareelle turvaan, siksi minun on todella vaikea ymmärtää

[/quote]

Minuakin inhottaa nykyisin muistella niitä lapsuuden tekojani, joten en ihmettele että muitakin. Tosiaan jotenkin en tunnepohjaisesti ymmärtänyt että kyseessä on elävä olento johon koskee. Olin jotenkin varmaan ADHD-tyyppinen, sellainen joka aina avan päättömästi kohelsi ja ajatukset pyörivät villisti ja levottomasti koko ajan. Siksi en huomannut toisia juuri ollenkaan paitsi hyvin pintapuolisesti. Esim. jos olin pitkästynyt niin huomasin vaan että haluan jotain ärsykkeitä, ja jos näin silloin vaikka pikkuveljeni, saatoi tehdä sille jotain millä sain siitä ulos reaktioita. En oikeasti osannut ajatella asiaa sen kannalta miltä hänestä tuntuu, pääasia vaan että sain omaan levottomuuteeni ja pitkästymiseeni jotain apua.

Nyt aikuisena olen aika tavallinen ihminen. Perheenäiti, 2 lapsen äiti. Eläinrakas, meillä on 2 koiraa jotka on hemmoteltuja ja nukkuvat sängyssä. Erityisesti eläinten ja lasten kärsimys koskettaa minua niin syvästi, että joskus tuntuu etten edes kestä uutisia jotka kertoo näille tehdystä väkivallasta tai välinpitämättömyydestä. Minulla ei ole onneksi myöskään minkäänlaista mielihalua tuottaa tuskaa, ei henkistä eikä fyysistä, kellekään. Toivoisin voivani tehdä hyvää vaan, enemmänkin kuin oikeasti pystyn. Minua myös nykyisin joskus piinaa mielikuvat asioista joita olen tehnyt silloin kun en vielä osannut tuntea empatiaa, silti vaikka yritän vakuutella itselleni että en voinut kehittymättömyydelleni mitään.  

 
[/quote]

Mua helpotti vastauksesi, kiitos siis siitä! Kuinka vanha olit, kun aloit tuntea empatiaa? Tehtiinkö sinulle lapsena koskaan mitään diagnoosia esim vilkkauden vuoksi? Olen aina ajatellut, että elöimiä kiusaavat lapset kiusaavat niitä saadakseen siitä nautintoa, en niin, että se olisi jokin vilkkauden purkamistapa. Ehkä tuo varsinainen nautinnonsaanti menee enemmän sitten siihen psykopatia-kategoriaan. Mielenkiintoista päästä aivan erilaisen, ainakin siis lapsena, ns pään sisälle. Hienoa, että ominaisuutesi sitten vanhemmiten muuttuivat! Minua kyllä kiinnostavat muutenkin ihmisen psyk ominaisuudet.

Lasta varmaan kuritetaan kotona.fyysisesti, joten on oppinut että on ok satuttaa toista, jos siihen pystyy.

Meillä asuu sijoitettu lapsi, joka toimii noin aika monesti vieläkin. Ekat kaksi vuotta hän on asunut vaikeasti masentuneen äitinsä kanssa ja jäänyt vaille aika paljosta, tarpeisiin ei ole vastattu. Perushoito on ollut suht kunnossa, mutta läheisyys ja hellyys puuttunut tai ollut hyvin vähäistä. En sano, että tuossa tapauksessa olisi niin, mutta se kylmyys synnyttää kylmyyttä... ei se lapsi opi, jos ei nää mallia. Toimii juuri niin, mistä saa eniten sitä huomiota, olkoonkin että negatiivista. Ja ne rangaistukset juuri on sitä huomiota mitä suurimmassa määrin...

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 15:33"]Mua helpotti vastauksesi, kiitos siis siitä! Kuinka vanha olit, kun aloit tuntea empatiaa? Tehtiinkö sinulle lapsena koskaan mitään diagnoosia esim vilkkauden vuoksi? Olen aina ajatellut, että elöimiä kiusaavat lapset kiusaavat niitä saadakseen siitä nautintoa, en niin, että se olisi jokin vilkkauden purkamistapa. Ehkä tuo varsinainen nautinnonsaanti menee enemmän sitten siihen psykopatia-kategoriaan. Mielenkiintoista päästä aivan erilaisen, ainakin siis lapsena, ns pään sisälle. Hienoa, että ominaisuutesi sitten vanhemmiten muuttuivat! Minua kyllä kiinnostavat muutenkin ihmisen psyk ominaisuudet.

[/quote]

Olin varmaan jotain 8-9 vuotta kun aloin rauhoittua sen verran että huomasin ulkomaailman ihmiset ja eläimetkin tunteineen, enkä vain ainaisia omia viettejäni ja olojani. Sitä ennen olin todella kaamea kauhukakara muutenkin kuin empatian puutteen takia, olin erittäin impulsiivinen ja herkkä tylsistymään ja saatoin keksiä vanhempien kauhuksi ihan hulluja tempauksia, esim. vanhempien ollessa hetken pois tuoda varastosta puhallettavan uima-altaan keskelle olohuonetta, täyttää sen letkulla ja vanhempien tullessa kotiin loiskutella siellä parketeilel vettä tyytyväisenä limsaa juoden ja pullaa syöden... Olin niitä jota ei ennen lähes 10 ikävuotta voinut oikeasti jättää hetkeksikään yksin tai saattoi tapahtua mitä vaan.

Minulla ei ollut mitään diagnoosia, ei siihen aikaan ollut tapana (olen syntynyt 1970-luvulla). Vaikea mukula oli arkidiagnoosi kaltaisilleni ;) Luulen, että nykyaikana jos olisin ollut sellainen kuin olin, niin olisin voinut hyvinkin saada esim. ADHD-diagnoosin. Minulla on vieläkin sellaisia piirteitä jotka viittaa siihen, mutta osaan hallinta niitä sen verran hyvin etten tarvitse mitään apua diagnoosista ja lääkkeistä. Ja kouluiässä oli paljon kapinaa ja murrosikä aivan kauhea juomisineen, karkailuineen ja sekoiluineen. Mutta selvitty on, akateemisesti koulutetuksi perheenäidiksi asti lopulta ilman apua ulkopuolelta. Olisi kyllä voinut olla lapsuus ja nuoruus helpompaa jos olisi saanut jonkun diagnoosin ja lääkkeet.

Minä tunnen myös pojan, paljon nuoremman tosin, joka lyö, potkii, puree, nipistelee jne. pikkusisartaan, vanhempiaan, täysin vieraitakin aikuisia ja lapsia... Heillä ainakin vanhemmat fyysisesti kurittaa, toisaalta ei pidä lainkaan kuria siinä mitä saa ja mitä ei saa tehdä (esim. heitellä leluja). Toisella vanhemmista alkoholi ongelma, toinen sulkee silmänsä kaikelta. Vanhemmat ei koskaan henkisesti läsnä lapsilleen jne. Surullista.

2

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 15:51"][quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 15:33"]Mua helpotti vastauksesi, kiitos siis siitä! Kuinka vanha olit, kun aloit tuntea empatiaa? Tehtiinkö sinulle lapsena koskaan mitään diagnoosia esim vilkkauden vuoksi? Olen aina ajatellut, että elöimiä kiusaavat lapset kiusaavat niitä saadakseen siitä nautintoa, en niin, että se olisi jokin vilkkauden purkamistapa. Ehkä tuo varsinainen nautinnonsaanti menee enemmän sitten siihen psykopatia-kategoriaan. Mielenkiintoista päästä aivan erilaisen, ainakin siis lapsena, ns pään sisälle. Hienoa, että ominaisuutesi sitten vanhemmiten muuttuivat! Minua kyllä kiinnostavat muutenkin ihmisen psyk ominaisuudet.

[/quote]

Olin varmaan jotain 8-9 vuotta kun aloin rauhoittua sen verran että huomasin ulkomaailman ihmiset ja eläimetkin tunteineen, enkä vain ainaisia omia viettejäni ja olojani. Sitä ennen olin todella kaamea kauhukakara muutenkin kuin empatian puutteen takia, olin erittäin impulsiivinen ja herkkä tylsistymään ja saatoin keksiä vanhempien kauhuksi ihan hulluja tempauksia, esim. vanhempien ollessa hetken pois tuoda varastosta puhallettavan uima-altaan keskelle olohuonetta, täyttää sen letkulla ja vanhempien tullessa kotiin loiskutella siellä parketeilel vettä tyytyväisenä limsaa juoden ja pullaa syöden... Olin niitä jota ei ennen lähes 10 ikävuotta voinut oikeasti jättää hetkeksikään yksin tai saattoi tapahtua mitä vaan.

Minulla ei ollut mitään diagnoosia, ei siihen aikaan ollut tapana (olen syntynyt 1970-luvulla). Vaikea mukula oli arkidiagnoosi kaltaisilleni ;) Luulen, että nykyaikana jos olisin ollut sellainen kuin olin, niin olisin voinut hyvinkin saada esim. ADHD-diagnoosin. Minulla on vieläkin sellaisia piirteitä jotka viittaa siihen, mutta osaan hallinta niitä sen verran hyvin etten tarvitse mitään apua diagnoosista ja lääkkeistä. Ja kouluiässä oli paljon kapinaa ja murrosikä aivan kauhea juomisineen, karkailuineen ja sekoiluineen. Mutta selvitty on, akateemisesti koulutetuksi perheenäidiksi asti lopulta ilman apua ulkopuolelta. Olisi kyllä voinut olla lapsuus ja nuoruus helpompaa jos olisi saanut jonkun diagnoosin ja lääkkeet.
[/quote]

Hemmetin mielenkiintoista, ihminen on kyllä mielenkiintoinen olento. omaan korvaan saattaisit kuulostaa juurikin ylivilkkaalta lapselta, mahdollisesti myös hait vanhemmiltasi ehkä huomiota? Kyllähän me kaikki kuljemme omia polkujamme aikuiseksi ja jokainen on erilainen. Mielestäni on hyvä, että myös lapsille thedään nykyaikana diagnooseja, joista hytöyvät sekä lapset itse, että heidän vanhempansa. Täytyy myöntää, että pisti naurattamaan tuo mielikuva keskellä olohuonetta uivasta lapsesta, enpä olen ennen moisesta kuullut! Kiitos, että olet jaksanut vastailla ja hyvää syksynjatkoa sinnepäin!

X

Mitä vanhemmat edellä, sitä lapset perässä.

Meillä samaa ongelmaa, ja lapsella tosiaankin on autismin kirjoon liittyviä juttuja. Ei kuitenkaan kiduta ketään tms, mutta selkeästi empatiakyky on puutteellinen/jäljessä.

Englanniksi tällaisia lapsia kutsutaan nimellä callous-unemotional children. He ovat hyvin suuressa riskissä kehittyä psykopaateiksi.

Tuntuu välillä, että lapsilta puuttuu ihan PERUSKÄYTTÄYTYMINEN. Kaikkea saa tehdä ja ketä vaan vahingoittaa. Töniä, potkia, potkaista joku portaat alas, piirtää jonkun toisen maalaukseen joka on jo seinälle ripustettu, piilottaa toisen tavaroita ja ainakin rikkoa kun on hienompi kuin oma tavara. Tämä on ihan arkipäivää...

T. ope

Juuri oli PsT Helinä Häkkänen-Nyholm Aamu-tv:ssä ja siinä oli puhetta myös siitä, kuin tutkimustenkin mukaan tämän ajan ihmiset ovat itsekkäämpiä ja empatiakyvyttömämpiä kuin ennen. 

Kyllähän lasten empatiakykyyn voivat juuri vanhemmat vaikuttaa. Empatia opitaan suurelta osin. Lasta pitää opettaa olemaan empaattinen. Esim. lapsen kanssa voi miettiä, miltä toisista lapsista tai eläimistä jokin asia tuntuu tai miksi joku on surullinen jne. Miten on tällaisen opettamisen laita ja miten vanhemmat itse käyttäytyvät toisia ihmisiä kohtaan? Lapsi matkii aikuisia. 

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 14:39"]

Vielä ei ole myöhäistä antaa kunnon wanhan ajan selkäsauna.

Isompana on vaikea oppia, että on olemassa auktoriteetteja.

[/quote]

Minä olin lapsena oikea pikkupsykopaatti ja ihan vain sen takia että vanhemmat päätti antaa "wanhan kunnon ajan selkäsaunan" vielä kun pystyivät eli kun olin liian heikko lyömään takaisin. Eli sellainen lapsi kuin vanhemmatkin, hakkasin muita koska kotona sen näytettiin olevan hyväksyttävää... Ikävää vasta aikuisuuden kynnyksellä opetella empatiaa ja toisten kunnioitusta.

2

2

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 17:42"]

Meillä samaa ongelmaa, ja lapsella tosiaankin on autismin kirjoon liittyviä juttuja. Ei kuitenkaan kiduta ketään tms, mutta selkeästi empatiakyky on puutteellinen/jäljessä.

[/quote]

Meillä 11- ja 7-vuotiaat pojat, joista kumpikaan ei kiduta eläimiä tms. Jotenkin vaan isompi tekee helposti asioita niin, ettei ikään kuin vaan ajattele, miltä se toisesta tuntuu. Rääkyy ja rääkyy että joku on hänen mielestään väärin, sellainen kohtuus ja joustavuus puuttuu täysin. Koulussa pärjää ok tietopuolella ja seuraakin on, muttei kaipaa kavereita vapaa-ajalla ja pärjää kai jotenkin niin, että ei kiusaa muita, muttei tavallaan myöskään "anna mitään". Ei useinkaan vastaa mitään, jos kysytään, etenkään kotona. Ei ikinä vaikuta katuvan mitään tai sitten ne tunteet ovat tosi lukossa. On kyllä menossa tutkimuksiin, maallikkona tulee jotkut autismin kirjon jutut mieleen. Ja vaikka ikinä ei kahta lasta voi täysin samoin kasvattaa, en oikein ymmärrä, mitä niin oleellisesti väärin olen tuon esikoisen kanssa tehnyt. Kuopus on ihan eri maata, ei mikään enkeli, mutta selvästi huomaa kuinka ajattelee myös muita ja toimii sen mukaan.