Lue keskustelun säännöt.
Adhd-lääkitys vai ei?
30.10.2014 |
Tyttärellämme (9v) on todettu adhd-oireita jo ennen kouluikää. Tähän saakka on menty ilman lääkkeitä. Nyt mieheni haluaisi kokeilla lapselle lääkitystä. Hänen mielestään se parantaisi mm. tytön selviytymistä sosiaalisissa tilanteissa (samanikäiset tytöt eivät oikein jaksa hänen sähellystään). Tietysti apua olisi myös koulunkäyntiin, koska tyttö tosiaan on aika levoton säheltäjä. Itse olen sitä mieltä, että oireet ovat kuitenkin sen verran lieviä, että ilman lääkitystä pärjätään. Koulu sujuu suht hyvin ja tyttö on iloinen, ei tunnu itse hirveästi kärsivän oireistaan (toki välillä kyselee "miksi olen tällainen"). Mies perustelee, että meidän velvollisuutemme vanhempina on kokeilla kaikkia keinoja, jotta tyttö saa parhaat mahdolliset lähtökohdat elämäänsä. Olen toki samaa mieltä, mutta kuten sanoin, minusta tytön oireet eivät ole niin hankalia, että niihin tarvittaisiin lääkitys. Sinänsä en ole lääkitystä vastaan, mutta en haluaisi käyttää sitä, ellei ole ehdoton tarve. Hoitavalta taholta olemme saaneet paljon tietoa, on kerrottu myös lääkkeiden sivuvaikutuksista. Päätös on kuitenkin jätetty meidän vanhempien tehtäväksi ja minusta tuntuu, että olemme kohta avioeron partaalla, olemme niin eri mieltä tästä asiasta :(
Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia? Toivon asiallisia vastauksia, en ruokavalio- tai kasvatusohjeita tai syyllistämistä. Tyttö on hyvässä hoidossa ja elintapa- ja kasvatusasiat ovat kunnossa. Tyttö on myös käynyt jo muutaman vuoden neuropsykologisessa kuntoutuksessa.
Kommentit (33)
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 13:56"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 13:52"]
Tiedättekö, että adhd-lapsella on suuri vaara alkaa käyttää huumeita. Huumeen avulla saavat olonsa paremmaksi. Tämän opin, kun olin kuuntelemassa psykiatrin luentoa nuorten huumeidenkäytöstä, (Ei ollut puhetta, mihin suuntaan lääkitys tuota riskiä muuttaa)
[/quote]
Lääkitys vähentää riskiä huomattavasti.
[/quote]
Korjaan vielä itseäni. Oikea diagnoosi, sopeutumisvalmennus, terapia ja lääkitys yhdessä vähentävät riskiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai tiesitte että kaikki ADHD-lapset eivät aiheuta häiriötä koulussa. Sen toinen muoto ADD näyttäytyy muille lähinnä omiin ajatuksiin vaipumisena ja huolimattomuutena
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:43"] Sinulla on siis kokemus ettei sinusta pidetty etkä sopeutunut joukkoon? Etkö oikeasti ymmärrä, että vaikka sinä selvisit, moni muu ei välttämättä selviä? Kasvaminen jatkuvien sosiaalisten ongelmien kanssa voi olla itsetunnolle todella haitallista ja se voi vaurioittaa psyykettä pysyvästi ja edesauttaa sellaisten toimintamallien kehittymistä millä ihminen jatkuvasti vahingoittaa itseään ja muita. Suurimmalla osalla vangeista on adhd. Kertooko se jotain siitä miten helppoa on sopeutua ympäröivään yhteiskuntaan ?
[/quote]
Kyllä, minulla oli kokemus että olen hyvin erilainen kuin muut enkä sovi joukkoon. Mutta ei se minulle aiheuttanut kärsimystä muuta kuin sitä kautta kun aikuiset yrittivät pahukset painostaa sosiaalisuuteen niiden kanssa. Tuntui että täytyi taistella vanhempia ja opettajiakin vastaan saadakseen oikeuden olla sellainen kuin on.
Enkä minä usko että asia mitään ongelmia aiheuttaa silloin, jos lapsi itse ei koe haluavansa niiden muiden seuraan. Se on tietysti eri, jos kauheasti kaipaisi kuulua joukkoon, mutta toiset vaan vieroksuu aina vaan. Tosin se osa on monella jolla ei ole mitään diagnoosiakaan, joku on liian ujo, joku liian nörtti, joku liian epäliikunnallinen, joku muuten vaan "epä-cool", ollakseen suosittu. Ja useimmat siitä kyllä selviää ettei ole oikein kaveriporukoiden suosikkeja vaan joutuu olemaan itsekseen tai jonkun yhden toisen outolinnun kanssa kaveria vaan.
Mutta joka tapauksesa ongelmia pahentaa se, jos siitä että on erilainen tehdään vanhempien ja aikusiten puheissa kauhea ongelma. Parempi olisi vakuuttaa että se tavalla tai toisella erilainen lapsi on arvokas juuri sellaisena kuin on, ja että erilaisuudesta voi olla aikuisena paljon hyötyä vaikka lapsena sillä on haittansakin. Esim. monet nerot ja taiteilijat ovat olleet aina erilaisia ja kokeneet itsensä ulkopuoliseksi, juuri niiden erityislahjakkuuksien ja ominaisuuksien vuoksi, joiden takia heistä myöhemmin on tullut tunnettuja ja ihailtuja.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 14:05"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:43"] Sinulla on siis kokemus ettei sinusta pidetty etkä sopeutunut joukkoon? Etkö oikeasti ymmärrä, että vaikka sinä selvisit, moni muu ei välttämättä selviä? Kasvaminen jatkuvien sosiaalisten ongelmien kanssa voi olla itsetunnolle todella haitallista ja se voi vaurioittaa psyykettä pysyvästi ja edesauttaa sellaisten toimintamallien kehittymistä millä ihminen jatkuvasti vahingoittaa itseään ja muita. Suurimmalla osalla vangeista on adhd. Kertooko se jotain siitä miten helppoa on sopeutua ympäröivään yhteiskuntaan ?
[/quote]
Kyllä, minulla oli kokemus että olen hyvin erilainen kuin muut enkä sovi joukkoon. Mutta ei se minulle aiheuttanut kärsimystä muuta kuin sitä kautta kun aikuiset yrittivät pahukset painostaa sosiaalisuuteen niiden kanssa. Tuntui että täytyi taistella vanhempia ja opettajiakin vastaan saadakseen oikeuden olla sellainen kuin on.
Enkä minä usko että asia mitään ongelmia aiheuttaa silloin, jos lapsi itse ei koe haluavansa niiden muiden seuraan. Se on tietysti eri, jos kauheasti kaipaisi kuulua joukkoon, mutta toiset vaan vieroksuu aina vaan. Tosin se osa on monella jolla ei ole mitään diagnoosiakaan, joku on liian ujo, joku liian nörtti, joku liian epäliikunnallinen, joku muuten vaan "epä-cool", ollakseen suosittu. Ja useimmat siitä kyllä selviää ettei ole oikein kaveriporukoiden suosikkeja vaan joutuu olemaan itsekseen tai jonkun yhden toisen outolinnun kanssa kaveria vaan.
Mutta joka tapauksesa ongelmia pahentaa se, jos siitä että on erilainen tehdään vanhempien ja aikusiten puheissa kauhea ongelma. Parempi olisi vakuuttaa että se tavalla tai toisella erilainen lapsi on arvokas juuri sellaisena kuin on, ja että erilaisuudesta voi olla aikuisena paljon hyötyä vaikka lapsena sillä on haittansakin. Esim. monet nerot ja taiteilijat ovat olleet aina erilaisia ja kokeneet itsensä ulkopuoliseksi, juuri niiden erityislahjakkuuksien ja ominaisuuksien vuoksi, joiden takia heistä myöhemmin on tullut tunnettuja ja ihailtuja.
[/quote]
Minä olen sillä lailla erilainen etten saa välttämättä hoidettua kaikkia välttämättömiä asioita ilman lääkitystä, mutta mielestäni yhteiskunnan ei tule vaatia että maksaisin vuokrani ja laskuni ajoissa tai ollenkaan.
Meillä lapsella ADD ja lääkityksen avulla hän pystyy keskittymään edes jonkin aikaa, suoriutuu kokeista hyvin, eikä häslää koko aikaa, vaan osaa istua rauhallisesti ja vaikka lukea sarjakuvia (ennen ei tähän pystynyt).
Suosittelen kokeilemaan lääkitystä, voihan sen sitten lopettaa, jos tuntuu, ettei se auta tai että sillä on ikäviä sivuvaikutuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 22 lisää vielä että noissa jotka ei sopeudu sillä tavalla ettei edes pystyisi työelämään ja päätyisi siksi kaikenlaiseen häröilykäytökseen ja vankiloihin, on usein kyse siitä että ADHD:n aiheuttamat ongelmat on niin pahoja että ei ole sujunut edes koulunkäynti eikä tavallinen elämä. Kyllä minäkin lääkitystä sellaisissa tilanteissa kannatan.
Itse olin aina hyvä koulussa, vaikkakin levoton ja kapinoiva ja laiska lukemaan. Akateeminen koulutus on tullut hankittua ja työskenneltyä teknisen alan asiantuntijana ja nykyisin johtotehtävissä. Nykyisin tuntuu että ADHD on minulle pelkkä vahvuus, loputtoman energian lähde joka saa luonnostaan sopeutumaan siihen että pitää pomppia tehtävästä ja asiasta toiseen eikä voi keskittyä "rauhassa" mihinkään yhteen asiaan.
Usein ajattelenkin, että ei tämä omani ole sairaus ollenkaan, vaan luonteenpiirre joka vaan nykyään on tehty ongelmaksi siksi koska koulu ja monet työtehtävät vaativat tällaiselle luonteelle vaikeita asioita kuten pitkään hiljaa paikallaan istumista tai pitkäjänteistä keskittymistä. Jos saisi olla vaikka tutkimusmatkailija tai seikkailija tai ammattilaisjääkiekkoilija niin monet näistä lievistä ADHD:ista voisivat olla täysin ongelmattomia, koska heidän ominaisuutensa sopisivat siihen mitä he tekevät työkseen. Samoin kuin minun tehtäviini sopii omat ominaisuuteni.
Oliko joku lääkinnyt myös ADD:tä?
Lapsellani on add, joten pitäisikö häntäkin lääkitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aikuisena saanut add-diagnoosin. Kunpa olisin saanut sen jo nuorena. Koulut ovat aina menneet hyvillä arvosanoilla, mutta jatkuvan stressin alaisena, välillä sellaisia kokonaisvaltaisia stressipiikkejä. Olin aina vähän pihalla, kirjat ja paperit kadoksissa, kaikki viimetipassa tai liian myöhään... todella ahdistavaa! Ja salasin tämän kaaoksen kaikilta, koska häpesin sitä niin paljon.
Nyt vanhin poikani on yläasteella ja huomaan, ettei enää meinaa pysyä perässä, vaikka saakin loistavia arvosanoja, mutta todella paljon frustaatiota ja stressiä.
Itse koen, etten yllä ilman lääkitystä 'omalle tasolleni'.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:29"][quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:23"]
Adhd-lapsen äitinä meillä on päädytty aloittamaan lääkitystä juuri noista sosiaalisista syistä. Aikuisen on helppo sanoa että erilaisuus on rikkaus ja blaablaablaa, lasten maailma ei useinkaan toimi niin. Jos sosiaalisissa tilanteissa ja suhteissa on ongelmia niin todennäköisesti ne tulevat vain kasvamaan iän myötä, osittain jo ihan murrosiänkin vuoksi.
[/quote]
Olen itse ADHD-diagnosoitu, tosin vasta aikuisena. Minulla oli niin, että omasta mielestäni minulla ei koskaan ollut mitään ongelmia sosiaalisissa suhteissa lapsena, vaikkei minun kanssani useimmat toimeen tulleetkaan, ongelma oli vain aikuisten mielestä. Minä aina ihmettelin että miksi ihmeessä minun pitäisi väkisin kuulua niiden ärsyttävinä pitämieni lapsellisten toisten joukkoon, ja olla niiden kaveri, kun en halua.
Onneksi siihen aikaan ei ollut lääkkeitä eikä minulla ollut diagnoosiakaan, minua vaan pidettiin vilkkaana tapauksena joka ei oikein ole lukuihmisiä, koulussa rauhassa istujia. Sain siis olla sellainen kuin olen, ja kehityin hyvin itsenäiseksi ja pärjääväksi juuri sitä kautta, etten koskaan sopeutunut lapsilaumoihin. Edelleen aikuisena olen sellainen, että pärjään äärimmäisen hyvin yksin ja työssänikin olen roolissa, jossa minun pitää tehdä myös päätöksiä jotka saavat ihmiset jopa inhoamaan minua. Minulle se on erittäin ok koska minun itsetuntoni ei ole koskaan rakentunut, koska se ei ole voinut rakentua kukn muut eivät minusta ole pitäneet, sille mitä ihmiset minusta ajattelee.
[/quote]Olet äärettömän itsekeskeinen! Sähläys koulussa ja työpaikoilla ei ole miellyttävää sinun ympärillä oleville! Silmä pois omasta navasta! Jos yksi sählää luokassa kärsii esim 20 muuta ja opettaja. Thats fine niinkö?!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla lapsellani ei ole mitään adhd oireita, mutta olen seurannut silläsilmällä koska suvussa on tätä sairautta.
Minusta koko sairautta tunnetaan vielä vähän joten lapsen lääkitys on liian iso riski. Lääkkeet vaikuttavat kasvavaan lapseen toisella tavalla kuin aikuiseen. Muutenkin lääkkeet eivät kaikkia auta.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 14:51"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:29"][quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:23"] Adhd-lapsen äitinä meillä on päädytty aloittamaan lääkitystä juuri noista sosiaalisista syistä. Aikuisen on helppo sanoa että erilaisuus on rikkaus ja blaablaablaa, lasten maailma ei useinkaan toimi niin. Jos sosiaalisissa tilanteissa ja suhteissa on ongelmia niin todennäköisesti ne tulevat vain kasvamaan iän myötä, osittain jo ihan murrosiänkin vuoksi. [/quote] Olen itse ADHD-diagnosoitu, tosin vasta aikuisena. Minulla oli niin, että omasta mielestäni minulla ei koskaan ollut mitään ongelmia sosiaalisissa suhteissa lapsena, vaikkei minun kanssani useimmat toimeen tulleetkaan, ongelma oli vain aikuisten mielestä. Minä aina ihmettelin että miksi ihmeessä minun pitäisi väkisin kuulua niiden ärsyttävinä pitämieni lapsellisten toisten joukkoon, ja olla niiden kaveri, kun en halua. Onneksi siihen aikaan ei ollut lääkkeitä eikä minulla ollut diagnoosiakaan, minua vaan pidettiin vilkkaana tapauksena joka ei oikein ole lukuihmisiä, koulussa rauhassa istujia. Sain siis olla sellainen kuin olen, ja kehityin hyvin itsenäiseksi ja pärjääväksi juuri sitä kautta, etten koskaan sopeutunut lapsilaumoihin. Edelleen aikuisena olen sellainen, että pärjään äärimmäisen hyvin yksin ja työssänikin olen roolissa, jossa minun pitää tehdä myös päätöksiä jotka saavat ihmiset jopa inhoamaan minua. Minulle se on erittäin ok koska minun itsetuntoni ei ole koskaan rakentunut, koska se ei ole voinut rakentua kukn muut eivät minusta ole pitäneet, sille mitä ihmiset minusta ajattelee. [/quote]Olet äärettömän itsekeskeinen! Sähläys koulussa ja työpaikoilla ei ole miellyttävää sinun ympärillä oleville! Silmä pois omasta navasta! Jos yksi sählää luokassa kärsii esim 20 muuta ja opettaja. Thats fine niinkö?!?
[/quote]
No, ihmisiä on erilaisia, ja johonkin rajaan asti erilaisuutta pitää vaan hyväksyä. Esim. koulussa se on opettajan asia miettiä milloin häiriö menee niin suureksi että täytyisi miettiä muita ratkaisuja tälle häiritsevälle lapselle. Minun tapauksessani sellaista, esim. tarkkailukoulua, ei koskaan mietitty. Siihen aikaan pidettiin aika normaalina että jotkut lapset nyt on vähän sellaisia että ei huvita koulu ja ne sitten kapinoi. Nykyään on lapsillekin valitettavasti paljon tiukemmat normit millainen pitäisi olla ollakseen kelvollinen ja normaali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä että sekin on itsekästä jos vaatii täysin häiriötöntä ympäristöä omalla lapselleen. Samoin kuin kerrostalossa asuessakin on toki itsekästä mölytä kohtuuttomasti, mutta toisaalta sekin on kohtuutonta jos ei minkäänlaisia elämisen ääniä toisista asunnoista sallisi. Kohtuus kaikessa, häiriön suhteen koulussakin.
t. 30
Kommentoin, vaikken jaksanutkaan lukea kaikkia viestejä. Olen erityisopettaja ja työskentelen mm. ADHD-diagnoosin saaneiden lasten kanssa. Näen päivittäin lapsia, jotka ovat hyötyneet lääkityksestä suuresti (kiukkukohtaukset vähentyneet merkittävästi, pystyvät keskittymään työskentelyyn jne.). Tästä huolimatta, en lähtisi kovin mielellään lääkitsemään lapsia. Mielestäni ei ole lapsen vika, jos ympäristö ei siedä hänen vilkkauttaan. Toisekseen lääkkeillä on usein myös haittavaikutuksensa.
Et ehkä tätäkään neuvoa toivonut, mutta ohjeistaisin kuitenkin etsimään tietoa siitä, millaisia tuloksia ollaan saatu mindfullnesilla (tietoisuustaidot) ADHD:n hoidossa. Ulkomailla ollaan pidemmällä näissä asioissa.
Korostan vielä, etten missään nimessä tyrmää lääkkeiden käyttöä, mutta itse käyttäisin sitä vasta viimeisenä keinona. Voimia teille myös parisuhteeseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
27 käytätkö siis ihan samaa adhd lääkettä, vaikka sulla on add? Kannattaako lapsella aloittaa, jos on add?
Minä en ottaisi lääkitystä jos ilmankin pärjää, siis koulu ja arki sujuu ainakin kohtalaisen ok. Sen takia ei minusta pidä lääkitä että toiset lapset ehkä pitäisi lääkitystä versiosta enemmän. Muuten kohta ollaan siinä että lähes joka lapsi lääkitään keskinkertaiseksi että kelpaa joukkoon, ujolle yhtä lääkettä ja liian vilkkaalle toista jne.
Mutta tokihan tuo on vanhempien päätettävissä oleva asia useinkin ja harmi että te olette miehen kanssa niin eri linjoilla... Ei siinä lopulta kukaan ulkopuolinen pysty sanomaan kumpi olisi parempi, kun lääkäreilläkin on kovin erilaisia mielipiteitä usein, saati muilla ihmisillä. Riippuu paljon siitäkin millainen on yleensä suhtautuminen ihmisten erilaisuuteen ja psyykenlääkkeisiin. Esim. omasta mielestäni erilaisuus on rikkaus (myös vilkkaus ja säheltävyys jos ei mene aivan överiksi niin ettei mistään tule mitään) ja lääkkeet eivät ole haitattomia koskaan, joten siksi ajattelen kuten ajattelen. Jonkun toisen mielestä erilaisuus on kiusaamisriski ja haitta ja lääkkeet täysin turvallisia ja haitattomia, ja sellainen ih minen ajattelee varmasti eri tavalla.
Lapsellasi menee koulu hyvin, eikä tämä tietenkään liitykään älykkyyteen millään tavoin. Hienoa, että näin on. Mutta entäpä luokan muut lapset- onko heillä rauha keskitttyä opiskeluun vai joutuvatko sietämään meteliä ja sähläystä tunnista toiseen, joka päivä? Yltävätkö luokan muut lapset parhaimpaansa/ saavatko apua esim. opettajalta riittävästi tai kuluuko opettajan aika sählääämisen rauhoittamiseen? Lapsesi on osa ryhmää, ei yksityisopetuksessa ja siksi hänen roolinsa ryhmässä olisi myös hyvä huomioida.
Hyviä ja ajatuksia herättäviä vastauksia, kiitos! Muita?
t.Ap
Adhd-lapsen äitinä meillä on päädytty aloittamaan lääkitystä juuri noista sosiaalisista syistä.
Aikuisen on helppo sanoa että erilaisuus on rikkaus ja blaablaablaa, lasten maailma ei useinkaan toimi niin. Jos sosiaalisissa tilanteissa ja suhteissa on ongelmia niin todennäköisesti ne tulevat vain kasvamaan iän myötä, osittain jo ihan murrosiänkin vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:23"]
Adhd-lapsen äitinä meillä on päädytty aloittamaan lääkitystä juuri noista sosiaalisista syistä. Aikuisen on helppo sanoa että erilaisuus on rikkaus ja blaablaablaa, lasten maailma ei useinkaan toimi niin. Jos sosiaalisissa tilanteissa ja suhteissa on ongelmia niin todennäköisesti ne tulevat vain kasvamaan iän myötä, osittain jo ihan murrosiänkin vuoksi.
[/quote]
Olen itse ADHD-diagnosoitu, tosin vasta aikuisena. Minulla oli niin, että omasta mielestäni minulla ei koskaan ollut mitään ongelmia sosiaalisissa suhteissa lapsena, vaikkei minun kanssani useimmat toimeen tulleetkaan, ongelma oli vain aikuisten mielestä. Minä aina ihmettelin että miksi ihmeessä minun pitäisi väkisin kuulua niiden ärsyttävinä pitämieni lapsellisten toisten joukkoon, ja olla niiden kaveri, kun en halua.
Onneksi siihen aikaan ei ollut lääkkeitä eikä minulla ollut diagnoosiakaan, minua vaan pidettiin vilkkaana tapauksena joka ei oikein ole lukuihmisiä, koulussa rauhassa istujia. Sain siis olla sellainen kuin olen, ja kehityin hyvin itsenäiseksi ja pärjääväksi juuri sitä kautta, etten koskaan sopeutunut lapsilaumoihin. Edelleen aikuisena olen sellainen, että pärjään äärimmäisen hyvin yksin ja työssänikin olen roolissa, jossa minun pitää tehdä myös päätöksiä jotka saavat ihmiset jopa inhoamaan minua. Minulle se on erittäin ok koska minun itsetuntoni ei ole koskaan rakentunut, koska se ei ole voinut rakentua kukn muut eivät minusta ole pitäneet, sille mitä ihmiset minusta ajattelee.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 13:52"]
Tiedättekö, että adhd-lapsella on suuri vaara alkaa käyttää huumeita. Huumeen avulla saavat olonsa paremmaksi. Tämän opin, kun olin kuuntelemassa psykiatrin luentoa nuorten huumeidenkäytöstä, (Ei ollut puhetta, mihin suuntaan lääkitys tuota riskiä muuttaa)
[/quote]
Lääkitys vähentää riskiä huomattavasti.