Uupumus hammasvaivojen vuoksi
Olisikohan jollain vastaavaa kokemusta. Olen noin puoli vuotta kärsinyt hammaskivuista. Minulla ei ole ollut reikiä, ei ole ientulehdusta ja hampaat on kuvattukin. Viisaudenhampaat on poistettu 17 vuotta sitten. Myöskään ei ole havaittavissa ikenien vetäytymistä.
Hampaitani on särkenyt ajoittain ja sain purentakiskot 4 kk sitten. Ne ovat mielestäni auttaneet särkyyn, jota ei ole ollut enää. Kuitenkin, hampaita vihloo. Vihlominen vaihtaa paikkaa, eniten sitä on ylhäällä kulmahampaissa ja niiden lähellä. Olen käyttänyt vihloville hampaille tarkoitettua hammastahnaa, mutta mielestäni hampaiden harjaus vain ärsyttää ja lisää vihlontaa. Syöminen, kylmä eikä kuuma vaikuta vihlontaan. Ei ole koskaan ollut mitään tapaturmia tms.
Mikä tähän voisi olla syynä? Huomaan, että olo on jotenkin lannistunut ja jaksaminen lopussa. Välillä pelkään, että sekoanko tähän vihlontaan. Pidän työstäni, mutta nyt päivät ovat yhtä selviytymistä. Toisaalta esim. sairaslomakaan ei tunnu ratkaisulta, kun ei se sitä vihlontaa poista.
Välillä olen miettinyt, voisiko olla esim. fibromyalgiaa, mutta toisaalta minulla ei ole kipuja muualla eikä voimattomuutta. Vitamiinitasot ja ferritiini ovat normaalin alarajoilla, mutta ei niidenkään pitäisi tälläistä aiheuttaa. Voiko stressi aiheuttaa kovaakin vihlontaa?
Kommentit (42)
Mulla oli kysta poskiontelossa ja hampaan juuri poistamatta viisaudenhampaan poistosta asti.
Hakeudu KKTT kuvaukseen
Minkä ikäinen olet? Vaihdevuosioireita ovat myös ien- ja hammaskivut ilman tulehduksia tai reikiä. Suomessa ei näistä kerrota mutta jenkkisivuilta löytyy paljon kohtalotovereita. Hormonikorvaushoito auttaa 1-2 vuorokauden kuluessa. On omakohtainen kokemus tästä.