Tarkoittaako "alk" pohjapiirustuksessa alkovia?
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa alkovi?
Alkovi tai makuualkovi on syvennys, jota voi käyttää nukkumatilana. Alkoviin voi sisustaa myös esimerkiksi työtilan tai pienen lastenhuoneen. Alkovi ei ole kokonainen huone, mutta sen voi eristää muusta tilasta esimerkiksi verhojen avulla.
Sanan alkovi etymologia on arabian sanassa al-qobba "holvi, holvattu huone", josta se on lainautunut espanjan (alcoba), ranskan (alcôve) ja ruotsin (alkov) kautta suomeen. Vuonna 1909 sana esiintyy muodossa alkoovi.
Ulkomailla se on viinikellari, mutta Suomessa tuonne sijoitetaan Tallinnasta tuotu lava ALKoholia.
Alk=alkoholinnautinta-alue ja nykymuodin mukaan voi käyttää myös kannabista
Alkovi, taisi terminä olla käytössä joskus 50-luvulla? Sen jälkeen ei tuota ole missään todellisuudessa käytetty.
Ei tarkoita, se tarkoittaa sitä, että asunnon mukana tulee alk, eli alkoholisti. Yleensä ovat vähään tyytyväisiä ja pärjäävät pelkällä kossulla. Ei aiheuta mitään ylimääräistä työtä. Meidän alk on ainakin ollut ihan hiljaa ja tyytyväisenä kaikki nämä vuodet.
Vierailija kirjoitti:
Alkovi, taisi terminä olla käytössä joskus 50-luvulla? Sen jälkeen ei tuota ole missään todellisuudessa käytetty.
Missä pusikossa sinä olet elänyt? Ihan normaali termi kuvaamaan syvennystä, joka ei ole varsinaisesti huone. Käytetään asuntoilmoituksissa ihan yhtälailla kuin termejä kylpyhuone, parveke, keittiö, vaatehuone jne.
Noissa kuvauksissa voitaisiin siirtyä nykyaikaan, kun ei tarvi paperin palstatilasta enää niin huolehtia. Ei tarvi myydä yksiötä konekiväärillä jne.
Alk = alkaen, eli ensiasunto köyhille
Alkovi = ovi alkoholituotteiden myyntiliikkeeseen, ns. pitkäripainen
Tarkoittaa alko-ovea. Kysy vaikka Niilolta.
juu tarkoittaa